sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Vive la France!

Turun kirjamessujen pääteemoja ovat ensi vuonna Ranska ja Sastamala. Sain tästä ja Nannan kirjakimaran juuri loppuneesta Teemamaana Saksa -haasteesta innoituksen laittaa alulle haasteen, jossa keskitytään ranskalaisen kirjallisuuden lukemiseen. Ylläolevaa kuvaa saa käyttää haasteen yhteydessä.

Vive la France! -haasteessa tavoitellaan Ranskan lipulle raitoja. Kirjoja voi lukea haluamallaan kielellä. Tarkoituksena on lukea kirjoja, joiden kirjailijaa voi pitää ranskalaisena. Haasteeseen saa lukea millaista kirjallisuutta vain eli myös tietokirjoilla voi osallistua. Haasteeseen saa laskea vain tästä päivästä eteenpäin luetut ja blogatut kirjat. Haaste loppuu 1.10.2014 ja sinä päivänä on viimeinen mahdollisuus blogata lukemistaan kirjoista. Ilmoittautua voi tämän bloggauksen kommentteihin viimeistään tuolloin 1.10.2014. Ilmoita myös tämän bloggauksen kommentissa haasteeseen lukemasi kirjat viimeistään 1.10.2014.

Arvon osallistuneiden kesken Ranskaan liittyvän palkinnon ja arpoja saa yhtä monta kuin suorittamiaan raitoja, enimmillään siis kolme. Haasteeseen voi osallistua minimissään kahdella luetulla ranskalaisella kirjalla.

sininen raita: 2 kirjaa
sininen ja valkoinen raita: 4 kirjaa
sininen, valkoinen ja punainen raita: 6 kirjaa 

Viimeisenä annan vielä lukuvinkkejä haasteeseen. Kiitos Suville avusta listan laatimisessa! Lisää vinkkejä voi katsoa esimerkiksi täältä. Haastetta varten luetut kirjat saa päättää itse, ja haasteeseen kelpaavat tietenkin muutkin kuin listalla olevat ranskalaiset kirjat.

uudempaa kirjallisuutta:

Muriel Barbery: Siilin eleganssi ja Kulinaristin kuolema
Jean-Dominique Bauby: Perhonen lasikuvussa (muistelmateos)
Emmanuèle Bernheim: Hänen vaimonsa, eli, toinen nainen
Anne-Sophie Brasme: Henkäys
Flavia Bujor: Ennuskivien mahti (nuortenkirja)
Alex Capus: Léon ja Louise
Emmanuel Carrère: mm. Viikset ja Valhe
Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli ja Pieni sydän jaksaa rakastaa (novelleja)
Didier Daeninckx: Cadin ja ehdokkaan kuolema (dekkari)
Marie Darrieussecq: Sikatotta ja Kummitusjuttu
Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
Virginie Despentes: mm. Pane mua, Teen Spirit, King Kong -tyttö
Jean Echenoz: Pianossa
Nicolas Fargues: Olin takanasi
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie, Vaimoni eroottinen potentiaali ja Yhden elämän muistot
Claudie Gallay: Tyrskyt ja Rakkaus on saari
Anne Garréta: Sfinksi ja Nestemäiset taivaat
Anna Gavalda: mm. Kimpassa, Kunpa joku odottaisi minua jossakin (novelleja), 35 kiloa toivoa (nuortenkirja)
Jean-Christophe Grangé: mm. Sutten valtakunta ja Viattomien veljeskunta (jännityskirjoja)
Hélène Grémillon: Uskottuni
Faiza Guéne: Hällä väliä huomisella 
Hervé Guibert: Ystävälle, joka ei pelastanut henkeäni 
Christian Jacq: mm. Ramses-sarja (historiallinen fiktio)
Serge Joncour: Tukalia tilanteita
Julia Kristeva: Musta aurinko: masennus ja melankolia, Muukalaisia itsellemme
Milan Kundera: muun muassa Olemisen sietämätön keveys, Naurattavien rakkauksien kirja (novelleja), Jäähyväisvalssi
Camille Laurens: Mieheni ja Rakkaudesta
Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät, Kilpikonnien hidas valssi ja Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
Mazarine Pingeot: Ensimmäinen romaani 
Michel Tournier: mm. Robinson ja Perjantai 
Delphine de Vigan: No ja minä (nuortenkirja), Yötä ei voi vastustaa

klassikkoja:

Honoré de Balzac: mm. Ukko Goriat ja Tuntematon mestariteos ja muita novelleja (novelleja)
Charles Baudelaire: Pahan kukat (runoja)
Simone de Beauvoir: esim. Mandariinit 1-2 ja Lempeä kuolema
Henri Charrière: esim. Vanki nimeltä Papillon
Colette: Chéri & Chérin loppu
Alphonse Daudet: mm. Kirjeitä myllyltäni (novelleja)
Denis Diderot: Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä
Alexandre Dumas vanhempi: esim. Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi
Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
Gustave Flaubert: mm. Rouva Bovary ja Bibliomania
Théophile Gautier: Humoristisia kertomuksia
Victor Hugo: esim. Pariisin Notre-Dame ja Kurjat
Joseph Kessel: Päiväperho
Pierre Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita
Maurice Leblanc: mm. Arsène Lupin, herrasmiesvaras (rikostarina)
Gaston Leroux: Oopperan kummitus
Henri Murger: Boheemielämää
Pauline Réage: O:n tarina
Markiisi de Sade: Justine, eli Hyveellisen neidon kovat kokemukset 
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi (satu, pienoisromaani)
George Sand: mm. Hiidenlampi
Nathalie Sarraute: Lapsuus (muistelmateos)
Jules Verne: esim. Matka maan keskipisteeseen (tieteiskirjallisuutta) ja Maailman ympäri 80 päivässä (seikkailuromaani)
Voltaire: esim. Candide
Émile Zola: mm. Nana (naturalistista kirjallisuutta)

Nobel-palkitut (olen jättänyt mainitsematta nobelistit, joiden tuotantoa ei ole ilmeisesti suomennettu):

Henri Bergson: esim. Nauru: Tutkimus komiikan merkityksestä
Albert Camus: mm. Sivullinen ja Rutto
Jean-Marie Gustave Le Clézio: esim. Alkusoitto ja Harhaileva tähti
Anatole France: mm. Kuningatar Hanhenjalan ravintola, Siniparran seitsemän vaimoa ja Enkelten kapina 
André Gide: mm. Ahdas portti
Roger Martin du Gard: Thibaul'in suku 
François Mauriac: mm. Käärmesolmu
Romain Rolland: mm. Kaksi rakastavaista
Jean-Paul Sartre (kieltäytyi palkinnosta): mm. Inho
Claude Simon: mm. Raitiotie
Gao Xingjian: mm. Vaarin onkivapa (novelleja)

79 kommenttia:

  1. Mukana ollaan! Hieno haaste, tavoittelen ehdottomasti kolmea raitaa ja vaikka tuplana, kun on näin paljon lukuaikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, olisiko pitänyt vaikeuttaa noiden raitojen saamista, mutta päädyin nyt siihen, että onhan kuudessakin ranskalaisessa kirjassa lukemista. Onnea haasteeseen! :)

      Poista
    2. Kiitokset mukavasta haasteesta! Sain kuin sainkin raidat tuplasti eli 12 kirjaa. :) Haastekoontini löytyy täältä: http://oksanhyllylta.blogspot.com/2014/09/haastekoonti-vive-la-france.html

      Poista
  2. Minä minä minä mukana! Juuri tänään tarkoitus aloittaa Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa ja eiköhän vähintään toinenkin ranskalainen vuoteen saada mahtumaan. Vaikka Kurjat. Listassa on paljon ihania hyviä jo luettuja teoksia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tuo Yötä ei voi vastustaa lukupinossa. Kurjat on kiinnostanut pitkään, mutta sen pituus pelottaa. Jos sinä ehdit sen lukemaan, on mielenkiintoista kuulla, miten kirjan koet. :) Onnea haasteeseen!

      Poista
  3. Yhden raidan tulen hankkimaan, toivottavasti koko trikolorin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista nähdä, mitä ranskalaista kirjallisuutta sinä (ja muut) luet. Onnea haasteeseen! :)

      Poista
    2. Tässä postaus, joosa Fournierin Suuri seikkailu ja muista bloggauksista linkit.

      http://joklaaja.blogspot.fi/2014/09/henri-alain-fournier-suuri-seikkailu.html

      Hyvä haaste.

      Poista
  4. Hauska haaste! En kuitenkaan osallistu, koska olen aina niin huono haasteissa, mutta tätä on kiva seurata. :) Uudemman ranskalaisen kirjallisuuden listalta olen lukenut melko monta, en osannut kuvitellakaan. Voisin lisätä sinne vielä Alex Capus'n kirjan Léon ja Louise!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aika huono haasteissa, mutta nyt täytyy vähän tsempata, kun laitoin haasteen alulle. Olisi aika noloa huomata lokakuussa, että en olekaan lukenut yhtäkään ranskalaista kirjaa. :D Olen lukenut koko listalta vain kymmenen, vaikka Ranska kiinnostaa maana kovasti. Kannustajatkin ovat todella tervetulleita ja haasteestahan voi saada myös lukuvinkkejä. Lisäilen tuon ehdottomasti teoksen.

      Poista
  5. Mulla on just loppusuoralla kaksi ranskalaista kirjaa joten haasteeseen lupautuminen käy helposti :)

    VastaaPoista
  6. Eiköhän tuota kuusi tule vuodessa luettua. Jo omassa hyllyssä on paljon ranskalaista lukematonta, kun olen niin laiska ranskaksi lukemaan. Jules Verneä ja Siilin eleganssi nyt ainakin pitäisi. Ja Kurjat.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Luin yhteensä 10 kirjaa, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä koontipostausta. Saan sellaisen aikaiseksi huomiseksi. Taidan siis vähän myöhästyä vauhdista.

      Poista
    2. Teinkin nopeasti pikaisen lisäyksen uuteen postaukseeni. Linkki: http://suketus.blogspot.fi/2014/10/terhi-rannela-amsterdam-anne-f-ja-mina.html

      Kiitos haasteesta! :)

      Poista
    3. Lasken sinut kyllä haasteen suorittajiin. :) Ehditpä lukea paljon.

      Poista
  8. Olepa hyvä! Tästä valmiista listasta tulikin nyt huomattua, että vaikka pidän paljon Ranskasta niin ranskalaista kirjallisuutta luen aivan liian vähän. Eli erittäin innoissani olen mukana haasteessa :)

    VastaaPoista
  9. Jaahas, tähän minun on kai pakko osallistua - sattuneesta syystä. Jos saisi vähän aktivoitua omaa ranskankielistä lukemistakin, kun on taas vähän lopahtanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ensimmäinen haastepostaus : http://eriqou.blogspot.fi/2013/11/ranska-haasteen-aloitus-jean-dormesson.html

      Poista
  10. Hii! Mukanamukana! Saksa-haastee floppasi kohdallani täysin, mutta suoritan sitä haasteen kannalta "postuumisti" tämän ohessa. ^_^

    VastaaPoista
  11. Jeejee, hyvä haaste! Saksa-haasteestakin innostuin, mutta suorituksissa jäin lähtökuoppiin. Ehkä tämän kanssa onnistuu paremmin!

    VastaaPoista
  12. Olen jopa kaksi teosta noista listatuista lukenut! Luulin, että Ranska olisi jäänyt valloittamatta, mutta Bujoria ja Saint-Exupéryä olen tosiaankin lukenut.

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan. Saksa-haaste floppasi myös multa siltä osin, että olin kuitenkin kolme kuukautta Saksassa ja onnistuin sinä aikana vain haahuilemaan kaikkien muiden kirjojen kanssa. Ranskaan suhtaudun nyt tämän haastehäpeäni myötä tomerammin.

    VastaaPoista
  14. Voi että! Rakastan Ranskaa, joten haluan osallistua tähän :) Olisihan se kiva saada koko lippu kasaan...

    VastaaPoista
  15. Tähän haasteeseen ja ranskalaisiin kirjoihin on nyt tartuttava! Oon mukana. Kiitos hyvästä kirjalistasta! Muutama löytyy jopa omasta hyllystä, osastolta lukemattomat perintökirjat.

    VastaaPoista
  16. Tässä haasteessa olen ilman muuta mukana! Aion pitää ennen joulua Ranska-kirjojen teemaviikon, ja toivon ehtiväni jo sen viikon aikana lukea muutaman ranskalaisen kirjan samalla tähän haasteeseenkin. :)

    Kauhea Ranska-kuume, oih! <3

    VastaaPoista
  17. Mukana olen minäkin. Rakastan Ranskaa ja ranskalaisia kirjoja. Kävin juuri tänään läpi maittain järjestettyjä kirjahyllyjäni ja totesin, että ranskalaisia kirjoja oli eniten. En varmaankaan saa koko lippua kasaan, koska blogini ideaan ei oikein sovi se, että käsittelisin kovin usein samasta maasta kertovia kirjoja, mutta on silti hauskaa olla mukana ja nähdä, mitä kirjoja muut osallistujat lukevat.

    VastaaPoista
  18. Jee, mukana kilpailussa! Jos vaikka alustavasti ottaisi tavoitteekseen 4 kirjaa, mutta katsotaan Kuinka käy. Teemamaana Saksa -haaste päätyi omasta puolestani vähän nolosti, sillä en saanut loppujen lopuksi ainuttakaan kirjaa luetuksi, vaikka vakaa aikomus olikin!

    VastaaPoista
  19. Kiva! Minäkin lähden tähän mukaan!

    VastaaPoista
  20. Luulin kommentoineeni tähän jo, mutta en sitten ollutkaan. Ehdottomasti mukana ja lähden tavoittelemaan koko tricoloria!

    VastaaPoista
  21. Mäkin luulin höpisseeni tänne jotain pidempää, mutta ilmeisesti en :D Tiivistettynä Ranska on ihana ja olen mukana!

    VastaaPoista
  22. Osuinpa tänne toisen blogin kautta ensimmäistä kertaa, ja kun kerran takaraivossa on ollut ajatus ranskalaisen kirjallisuuden lukemisesta (ehkäpä jopa alkuperäiskielellä), niin sattuipa tämä sopivasti! Enköhän minä ainakin tuohon yhteen raitaan pääse!

    VastaaPoista
  23. Haa, ensimmänen raita tienattu! http://sbrunou.blogspot.fi/2013/11/virginie-despentes-teen-spirit.html

    VastaaPoista
  24. Hei, tämä haaste tulikin sopivasti, kun tänä syksynä olen juuri aloittanut erityisesti ranskalaiseen naiskirjallisuuteen tutustumisen.

    VastaaPoista
  25. Oi mikä haaste (Ranska-fani ilmoittautuu) ja houkuttavat kirjalistat. Pakkohan tähän on lähteä mukaan! :)

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan ehdottomasti! Ranska ja ranskalainen kirjallisuus on lähellä sydäntä elikkä kolmee raitaa lähdetään hakemaan :))

    VastaaPoista
  27. Olen mukana haasteessa. Muutamia ranskalaisten kirjailijoiden kirjoja on lukujonossa, joten ainakin sinisen raidan uskoisin saavani kasaan.

    VastaaPoista
  28. Tässä olisi ensimmäinen kirja-arvostelu! :) http://kirjojenlumo.blogspot.fi/2013/12/marguerite-duras-rakastaja.html

    VastaaPoista
  29. Sininen raita hommattu! ;) http://kirjojenlumo.blogspot.fi/2013/12/albert-camus-sivullinen.html

    VastaaPoista
  30. Otan haasteen vastaan. Muutama uusintalukemista odottava ranskalaiskirja katselee hyllystä sillä silmällä...

    VastaaPoista
  31. Hypäänpä mukaan tähän haasteeseen, kuulostaa niin kivalta! Varovaiseksi tavoitteeksi asetan sinisen raidan. :)

    VastaaPoista
  32. Ranskalaista kirjallisuutta on tullut luettua aika vähän, klassikoita lukuunottamatta. Taidanpa ottaa haasteen vastaan ja sen myötä herätellä lukublogini horroksesta.

    VastaaPoista
  33. Liityn minäkin mukaan. Tavoitteena sininen raita näin aluksi.

    VastaaPoista
  34. Mukana myöskin, ainakin raidan verran. Sopii mainiosti lukualueen laajennuspuuhiini ja jospa tuo NÖF-haastekin etenisi tämän osalta. Mukava haaste!

    VastaaPoista
  35. Ranskalaista kirjallisuutta on tullut luettua hävyttömän vähän, joten tartunpa haasteeseen. Haaste tämä taitaa ollakin, sillä minulla on joku määrittelemötän ranskavamma. Tämä haaste on oivallinen tilaisuus päästä ehkä vammasta eroon.

    Eli mukana ollaan, teen ensi vuoden puolella postauksen jossa listaan vuoden 2014 haasteet, joihin osallistun. :)

    VastaaPoista
  36. Voisin tästä aloittaa blogini ensimmäisen lukuhaasteen. :D Mahtipontisesti tavoittelen kolmea raitaa. :)

    VastaaPoista
  37. Mukana tässä, koska Ranska pääsi jaliksen MM-kisoihin Brasiliaan. Aion lukea kisoihin päässeiden maiden kirjallisuutta, joten tämän voin sisällyttää samaan =)

    VastaaPoista
  38. Ihanaa, että haasteeni on saanut jo näin monia osallistujia. :) Tervetuloa mukaan!

    VastaaPoista
  39. Osallistun, "esimerkkilistalla" näkyy olevan monia kirjoja, joihin on ollut tarkoitus tutustua jo pidempään. :)

    VastaaPoista
  40. Mielenkiintoisia kirjoja olet listannut esimerkkilistoille, osa on aivan uusia tuttavuuksia, mutta on myös sellaisia, jotka olen halunnut lukea, mutten ole ehtinyt. Ehdottomasti olen mukana haasteessa! Lähden tavoittelemaan kolmea raitaa.

    VastaaPoista
  41. Ilmoittaudun mukaan vaatimattomalla yhden raidan tavoitteella. :) Mielenkiintoisia kirjalistoja!

    VastaaPoista
  42. Minäkin ilmoittaudun mukaan. Niin monta mielenkiintoista lukematonta kirjaa, että lähden tavoittelemaan ainakin kolmea raitaa. :)

    VastaaPoista
  43. Sininen raita ansaittu:
    Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi
    Pierre Boulle: Apinoiden planeetta

    VastaaPoista
  44. Ilmoittaudun mukaan! Vaikuttaa mielenkiintoiselta haasteelta.

    VastaaPoista
  45. Ilmoittaudun tähän minäkin kun huomasin haasteen, vielä on lukemisaikaa.

    VastaaPoista
  46. Olen mukana. Sattuneesta syystä olen lukenut huomattavan paljon ranskalaista kirjallisuutte, mutta ei lisä pahaa tee.

    VastaaPoista
  47. Jee, eka ranskis paketissa:
    http://sannascupoftea.blogspot.com.au/2014/06/ranskalaista-tunteella.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toinen! Sininen raita saavutettu! http://sannascupoftea.blogspot.com.au/2014/06/ajatusten-kahleita.html

      Poista
    2. Saako Makinella osallistua myös?
      http://sannascupoftea.blogspot.com.au/2014/09/harhakuvia-omakuvia.html

      Poista
  48. Haaste suoritettu. :) Tässä tuoreimman ranskalaiseni linkki ja sieltä löytyy muut kirjatkin: http://leamiedelabcfi.blogspot.fi/2014/07/gregoire-delacourt-onnen-koukkuja.html

    VastaaPoista
  49. Haaste suoritettu (ehdin sittenkin, vaikka oli tulla kiire!) :) Tästä viimeisimmästä arviosta löytyy linkit aiemmin haasteeseen lukemiini kirjoihin:

    http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/09/antoine-de-saint-exupery-pikku-prinssi.html

    VastaaPoista
  50. Enpä ole näköjään edes ilmoittautunut, mutta innostuin mukaan kuitenkin. Kiitos haasteesta! Tuli näistäkin muutamasta kirjasta hyvin ranskalainen olo. Neljäs kirja jäi kesken, joten sain vain sinisen raidan valmiiksi: http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2014/09/vive-la-france-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  51. Noniin, erillispostaukset löytyy 11 kirjaan ja yksi yleisempi postaus aiheeseen liittyen. Kooste täällä: http://hdcanis.blogspot.fi/2014/09/vive-la-france-haastekoonti.html

    VastaaPoista
  52. Haaste suoritettu, koonti täällä: http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2014/09/vive-la-france-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  53. Haaste myös suoritettu, yhdellä raidalla. Taikakirjaimet-blogin koonti täällä: http://taikakirjaimet.blogspot.fi/2014/09/vive-la-france-lukuhaasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  54. Kaksi kirjaa luettu eli sininen raita suoritettu. Tässä linkit molempiin kirjoihin:
    http://www.signejauhiainen.fi/kirja/laurent-gaude-eldorado
    http://www.signejauhiainen.fi/kirja/muriel-barbery-siilin-eleganssi

    VastaaPoista
  55. Noniin, koontipostaus on nyt täällä.Ja sainpa kasaan jopa seitsemän kirjaa :) http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi/2014/09/vive-la-france-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  56. Haaste suoritettu, tässä postaukset:
    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/01/david-foenkinos-nainen-jonka-nimi-on.html
    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/06/jean-dominique-bauby-perhonen.html
    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/08/voltaire-candide.html
    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/08/colette-cheri.html
    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/09/colette-cherin-loppu.html
    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/09/antoine-de-saint-exupery-der-kleine.html

    Teen vielä joulukuussa koko vuotta koskevan katsauksen, johon listaan haastetta varten lukemani kirjat.

    VastaaPoista
  57. Neljään jäi. Lyhyt kuittaus: http://nipvet.blogspot.fi/2014/09/armonlaukaus.html

    VastaaPoista
  58. Annami. En ole muistanut tänne laittaa viestiä. Laitan koontini tänään kasaan ja uuden viestin tänne. Alusta lähtien olen lukenut tätä ajatellen.

    VastaaPoista
  59. Kaksi kirjaa luettu! Haastekoonti löytyy täältä: http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/2014/10/vive-la-france-haastekoonti.html

    VastaaPoista
  60. Ehdotuksissasi on monta ihanaa kirjaa. Erityisesti tämä on jäänyt mieleeni.
    Emmanuèle Bernheim: Hänen vaimonsa eli toinen nainen
    Tässä koontini.
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2014/10/vive-la-france-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  61. Yksi raita, kolme kirjaa. Tässä koosteeni:
    http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/10/ranskalaista-kootusti.html

    VastaaPoista
  62. Yhdeksän kirjaa luettu :) http://kirjojenlumo.blogspot.fi/2014/10/vive-la-france-haaste-koonti.html

    VastaaPoista
  63. Söiköhän Blogger äskeisen kommenttiyritykseni? Yleensä kommentti joko tulee näkyviin tai Blogger ilmoittaa, että se näytetään hyväksynnän jälkeen.

    Yritän varmuuden vuoksi uudelleen:

    Katherine Pancolin ansiosta sain lopulta kasaan kaksi raitaa, vaikka se ei edistänytkään tavoitettani esitellä mahdollisimman monipuolisesti kirjoja eri puolilta maailmaa :)

    Postaukseni ovat täällä:
    http://kirjajokamaasta.blogspot.fi/2014/08/ranska-david-foenkinos-vaimoni.html
    http://kirjajokamaasta.blogspot.fi/2014/08/ranska-katherine-pancol-mimmit-1.html
    http://kirjajokamaasta.blogspot.fi/2014/09/ranska-catherine-pancol-mimmit-2.html
    http://kirjajokamaasta.blogspot.fi/2014/10/ranska-catherine-pancol-mimmit-3.html

    VastaaPoista
  64. En tiedä lasketaanko suoritustani enää, mutta ajattelin kuitenkin tulla ilmoittamaan etten ole pudonnut maan sisään, vaan noteerasin kyllä haasteen loppumisen, joskin hieman myöhässä :D

    http://elegiakirjat.blogspot.fi/2014/10/vive-la-france-kooste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin laskea myöhästyneetkin suoritukset, koska pidin niin huonosti ääntä haasteesta viime kuukausina ja loppumisestakin huomautin melko viime tipassa. :)

      Poista
  65. Kiitos tästä listasta. Sain uusi nimiä tutustuttavaksi. Huomasin myös, että minulla olisi entuudestaan monta raitaa, kun kahlasin aikoinaan kaikki Muskettisoturit ja Arsene Lupinit. Erityisen ylpeä olen Michel Tournierin tuotannosta. En ole tohtinut alkukielellä kuin Rakastavaisten illallinen (novelleja), sillä Tournierin tarinat ovat monipolvisia, paljon henkilöitä jne. Myös Anna Gavalda on tuttu ja vahingossa löydetty ennen nk "julkista noteerausta".

    VastaaPoista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!