sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Petteri Hannila: Kaukamoinen

kansikuva: Anne Petelius
Petteri Hannila: Kaukamoinen 2013 omakustanne 188 s.
lainattu kirjastosta

"Mitä minun tulee tehdä?" kysyi Vierra. Häntä ahdisti puhe heimon kohtalosta ja hänen oma pienuutensa näiden massiivisten seinien ympäröimänä. "Miksei Aure ole täällä, hänestähän se päällikkö tulee?"
"En minä tiedä", sanoi Äiti ja nauroi, sävyyn joka ei suinkaan ollut rohkaiseva. "Ja vaikka tietäisin, ei ole minun asiani kertoa. Serkkusi tie ei ole sinun tiesi."
"Ja miksi otit minun isäni ja äitini, miksi et Aurelta ole mitään ottanut?"
"Kaukamoisella ei ole äitiä, Vaeltajalla ei ole isää. Kun sinun pitää tehdä päätös, päätä hyvin. Kun et voi vaikuttaa asioihin, kestä se. Kun teet hyvin, älä jää siitä riemuitsemaan, sillä seuraava teko tulee nopeasti ja menee ohi. Tuska ja vaiva ovat oleva sinun osasi, vaikka myös suuret teot. Niistä ei kainujen nuotiolla lauleta lauluja, mutta se ei tee niistä merkityksettömiä."

Kirja alkaa siitä, kun serkusten Vierran ja Auren on suoritettava siirtymäriitti lapsista aikuisiksi. Vierra on Auren äidin ottotytär, mutta Vierran ottoäidillä on aikaa vain oman tyttärensä koulimiselle seuraavaksi päälliköksi. Rankka kohtalo kuljettaa Vierran pois kasvuympäristöstään. Eikö elämä lakkaa ikinä riepottelemasta Vierraa?

Hannilan kirjoitustyyli sai minut lumoihinsa. Kaukamoisen kirjoittaja tuo tunnelmaan onnistuneesti muinaissuomalaisia sävyjä käyttämällä vanhahtavia sanoja kuten kaukokaipuu ja kilpahenki. Teoksessa on läsnä myös entisajan usko muun muassa seitakivissä asuviin henkiin. Kirjasta on selvästi aistittavissa Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, perintö, sillä teoksessa on useita kalevalamittaisia runoja. En muista aiemmin lukeneeni näin luonnonläheistä ja suomalaisiin juuriin pohjautuvaa fantasiaa.

Vierra elää aluksi yhteisössä, jossa perinteiset sukupuoliroolit ovat kääntyneet päälaelleen. Miehillä ei ennen ollut edes oikeutta äänestää, ja ajatus miehestä päällikkönä tuntuu Vierrasta perin oudolta. Aikuistuttuaan Vierra ei ensin kaipaa edes aviomiestä vaan elää mieluummin yksin. Vaikka Vierra välillä lannistuu vastoinkäymisten vuoksi, hän on silti vahva ja rohkea naishahmo, jollaisia ei kirjallisuudessa voi ikinä olla liikaa.

Epäilen usein ennen lyhyehköön kirjaan tarttumista, josko pääsen kunnolla teokseen sisään. Kaukamoinen on alle 200-sivuinen romaani, mutta silti juoni ehti tempaista minut täysin mukaansa. Toisaalta lukijalle olisi ehkä voinut antaa muutaman hengähdystauon enemmän, sillä nyt Vierra tuntui joutuvan tukalasta tilanteesta toiseen.

En odottanut pitäväni kirjasta ihan näin paljon. Onneksi Kaukamoinen on ilmestynyt omakustanteena, sillä muuten olisin jäänyt yhtä hienoa lukuelämystä vaille. Olen myös iloinen siitä, että tämä kirja aloittaa sarjan, jonka tulevat osatkin aion ehdottomasti lukea.

Täältä näkee linkkejä muihin Kaukamoisesta kirjoitettuihin arvioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!