maanantai 24. kesäkuuta 2013

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta 2013 Siltala 125 s.
lainattu kirjastosta

"Asuuko rakkaus sydämessä vai päässä?"

Viljami saa tekstiviestin, jossa kerrotaan hänen olevan tuleva isä. Viljami kokee isyyden olevan hänestä niin kovin kaukana, eikä lapsen äitikään ole hänen elämänsä suuri rakkaus. Veera on hänelle kuin sisko, jonka kanssa hän päätyi sänkyyn vain alkoholin juovuttamana. Nyt tästä humalaisesta erehdyksestä on koitumassa elämän pituinen seuraus. Viljamin tarinan ohella kirjassa kerrotaan vuodesta 1938. Oskari luulee saavansa Iidasta vaimon, mutta Iida haluaakin muuta. Iida kohtaa Eliaksen, ja tämä tapaaminen muuttaa kaiken...
 
On melko kulunutta sanoa kirjan kieltä kauniiksi. En kuitenkaan tiedä, millä muulla adjektiivilla Inka Nousiaisen käyttämää kieltä voisi kuvailla kuin uskomattoman kaunis. Kerronta on soljuu eteenpäin aaltojen lailla, ja sanat menevät suoraan sydämeen. Kun Nousiainen kirjoittaa Iidan oli pakko mennä yöpaidassaan hetkeksi portaille, vetää keuhkonsa täyteen sateenjälkeistä raikkautta ja katsella uutta voimaa uhkuvia kukkia jotka oikaisivat jo käpristymään päässeet terälehtensä pöyhkeinä, vimmatusti tuoksuen, aistin kukkien tuoksun kuin olisin luonnon keskellä. Voisin lainata kirjasta niin montaa kohtaa, mutta sitten tämä blogiteksti olisikin vain sitaatteja Kirkkaat päivä ja ilta -teoksesta. Minun pitäisi lainata oikeastaan koko kirja, jotta voisin kertoa, mitkä olivat lempikohtiani.

Iidan tarinaa eteenpäin vievät luvut alkavat aina otsikoksi nostetulla pätkällä kerrontaa. Otsikot ovat harvinaisen onnistuneita, sillä usein en otsikoihin kiinnitä kuin hetkellistä huomiota. Tätä kirjaa lukiessani viipyilin otsikoissa muun tekstin lisäksi. Kirjan nimi on myös juuri oikea kirjan tunnelmaan.

Kiinnyin Kirkkaat päivä ja ilta -kirjan henkilöihin vahvasti, vaikka vietin heidän seurassaan elämästäni vain puolitoista tuntia. Lopun luin kyyneleet silmissä enkä olisi halunnut sulkea kirjaa viimeisen sivun jälkeen.

Olen huomannut viime aikoina nauttineeni erityisesti kirjoista, joissa vuosikymmenien erottamat tarinat kietoutuvat yhteen. Ensin lukija ei arvaa, miksi tarinoiden kuljettaminen rinnakkain on niin olennaista. Sitten tapahtuu jotakin, minkä jälkeen tietää, miksei kumpaakaan tarinaa voisi kertoa yksin. Nousiainen on mahduttanut sivumäärältään vähäiseen kirjaan ihmiselämää suuremman tarinan.

Kirjan lukemisesta on kulunut jo useampi päivä, ja olen yhä sanaton. Siksi tämä bloggaus jää tavallista lyhyemmäksi ja sisältää poikkeuksellisen monta suoraa lainausta kirjasta. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille, jotka pitävät kieltä tärkeänä osana lukuelämystä ja myös niille, jotka eivät usko, että ohuessa kirjassa voidaan kertoa tarina, joka jättää jälkensä sydämeen. 

Kirkkaat päivä ja ilta on näkynyt myös Riinan ja Katjan blogeissa. Molemmissa teksteissä on linkkejä myös muihin kirjasta bloganneisiin.

Ja sitten. Kaiken tämän jälkeen. Mikä lie perhosen siiven räpsähdys, joku pieni liike jonkun toisen elämässä, ehkä se miten joku jossakin napsautti kiinni lääkerasian kannen tai käänsi avainta lukossa, ehkä se miten madagaskarilainen palmu teki jossakin itsemurhan kukkimalla liian mahtipontisesti tai sitten ihan vaan... niin. Liian suuri määrä viiniä (sekä teehen sekoitettu viski) sysäsi heidät yhtenä iltana toistensa syliin.

4 kommenttia:

  1. Olkoonpa kuinka kulunut termi tahansa, kaunista tämä Nousiaisen teksti todella on! Ihana, viipyilevä teos, kuin taideteos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit. Täytyy etsiä kirjastosta lisää Nousiaista joskus, sillä Nousiainen on hyvin taitava kielen käyttäjä. :)

      Poista
  2. Sain tämän juuri kuunneltua äänikirjana. Olen samaa mieltä kirjan kielestä, se on erinomaista. Tuli mieleen Riikka Pulkkinen. Lisäksi eräs arvostelija näki tässä kirjassa yhtymäkohtia jopa Suomen ainoaan nobelistiin, F.E. Sillanpäähän, ja erityisesti tämän teokseen Ihmiset suviyössä.
    -Melkoinen kohteliaisuus!

    Varsinaisten tapahtumien osalta tämä kirja oli minulle kuitenkin turhan surullinen. Olisin kaivannut vaihteen vuoksi onnellisesti päättyvää rakkaustarinaa. Mistähän sellaisen löytäisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Riikka Pulkkista, mutta kiinnostus Tottaa kohtaan lisääntyi, kun vertasit Nousiaisen kieltä Pulkkisen käyttämään. F.E. Sillanpäältä olen lukenut Nuorena nukkuneen. Se ainakin oli vaikuttava lukuelämys ja varmasti muutkin Sillanpään ovat taitavasti kirjoitettuja. Melkoinen kohteliaisuuden Nousiaisen romaani on todellakin saanut.

      En nyt voi varsinaisesti sanoa, että pitäisin surullisista kirjoista, koska kyllähän lukiessa yleensä toivoo henkilöille onnellista kohtaloa. Mitäköhän minä olen viime aikoina lukenut, kun en keksi äkkiseltään mitään onnellisesti päättyvää rakkaustarinaa... Olisi varmaan virkistelevää vaihtelua lukea jokin uskottava mutta onnellinen rakkaustarina, koska niitä onnettomia ilmeisesti kirjoitetaan enemmän tai sitten niitä vain osuu kohdalle useammin.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!