tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät (ja hieman minusta bloggaajana)

kannen kuva: Philip Provily / Folio
Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät 2013 WSOY (Undskyldningen 2011) 441 s. suom. Virpi Vainikainen
lainattu kirjastosta

Myönnän olevani hieman ennakkoluuloinen sota-aikaan sijoittuvaa kirjallisuutta kohtaan. Suoranaisia sotakirjoja en edes yleensä lue, joten sivistyksessäni on esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan kokoinen aukko. Hieman siis epäilytti se, että Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät -romaani on takakannen mukaan muun muassa neljän sukupolven yli ulottuva tarina natsimiehityksen ajan Tanskasta nykyajan Berliiniin. Silti jokin kirjassa kiehtoi niin paljon, että kirjan halusin lukea pian ilmestymisen jälkeen. Ehkä kiinnostukseni herätti se, miten Holstin kirja on myös tarina salaisuuksien taakasta, pilasta joka kääntyy petokseksi.

Hyvä kysymys. Vaikka sydäntäni onkin särkenyt seurata Sophien kärsimistä, nähdä hänen hakkaavan päätään seinään edes jonkinlaisen reaktion saadakseen, olen väistynyt syrjään. Olen vetäytynyt kauemmas hänestä toivoen, että kiukku menisi ohi. Että hän ennemmin tai myöhemmin tyytyisi osaansa ja oppisi hyväksymään minut. Hänelle vain on osunut tällainen äiti. Rakastava mutta etäinen, sillä asiat nyt ovat niin kuin ovat eivätkä muuksi muutu. Nyt Sophie on kahdenkymmenenyhden ja Martinin mielestä vihdoinkin pääsemässä sopuun itsensä kanssa. Martin ja minä keskustelemme usein puhelimitse, ja kun hiljattain aprikoin ääneen voisiko Sophiessa tapahtunut muutos olla jotenkin poikaystävän vaikutusta, Martin nauroi helpottuneena. Vihdoinkin minä olin äitinä osallinen jostain, mistä hän ei tiedä. Äidin ja tyttären yhteinen salaisuus oli ensimmäinen normaaliuden säie meidän välillämme. "Onko Sophiella poikaystävä? Sitäpä ei ole isälle kerrottu!"

Mitä he toisilleen tekivät -teos kuljettaa kahta vuosikymmenien toisistaan erottamaa tarinaa vuorotellen. Välillä lukija saa lukea Helenasta ja Sophiesta, äidistä ja tyttärestä, joiden jälleennäkemisen tunnelma on käsinkosketeltavan altis räjähdykselle. Kirjassa on myös Thorvaldin ja Gerdan ja ennen kaikkea kaksospoikien Leon ja Leifin tarina. Helenan isä Leo kietoutuu nuoruudessaan valheiden verkkoon, joka vain kiristyy vuosien kuluessa.

Ihmiskohtalot ja ihmisten väliset suhteet ovat kirjassa olennaisinta. Myönnän, että aluksi minua kiinnosti enemmän vuoden 2011 tapahtumat, mutta jossakin vaiheessa kiinnostukseni alkoikin kohdistua enemmän Leoon, Leifiin ja tarinaan myös liittyvään Ninniin. Alun jälkeen tempauduinkin niin täysillä Leon ja Leifin elämän vietäväksi, että ajan vaihtuessa takaisin vuoteen 2011 oli vaikea päästä jälleen mukaan.

Ensin vaikuttaa siltä, että ihmiset eivät muutu ajan kuluessa. 2000-luvulla rakkauden ja halun kohteen määrää aivan jokin muu kuin järki yhtä lailla kuin aina ennenkin. Kirjassa on neljä sukupolvea, ja jokaisessa sukupolvessa on rikkinäisiä perheitä, kärsiviä lapsia ja äidiltä saadun rakkauden ja varsinkin läheisyyden puutetta. Perheen sisäiset etäiset välit periytyvät sukupolvelta toiselle. Mitä he toisilleen tekivät -kirjassa edellisen sukupolven virheet toistuvat kerta toisensa perään. Se, opitaanko virheistä lopulta selviää vain lukemalla.

Kirjan ihmiskuvaukset ovat uskottavia. Helena on kontrollifriikki eikä osaa näyttää tunteitaan. Sophie on nuoruuden kapinan ja naiiviuden ruumiillistuma. Varsinkin kun lukijalle avautuvat hiljalleen menneisyyden salaisuudet, lukija alkaa ymmärtää, miksi äidistä ja tyttärestä on tullut sellaisia kuin he ovat.

Vaikka kirjan kieli on kaunista, huomioni kiinnittyi enemmän ihmisiin ja tarinaan. Välillä kuitenkin pysähdyin ihastelemaan sellaisia raikkaita ja osuvia kielikuvia kuin hänen katseensa on pikemminkin kuin pimeä katu vaarallisessa kaupunginosassa.

Ensin ihmettelin sitä, miksi Helenan osuus kerronnassa on minä-muodossa, mutta muiden ei. Lopulta huomasin, että etäännyttämiseen on myös syy. Eivät muutkaan henkilöt jää lukijalle etäisiksi, vaikka elämänsä tärkeissä ihmissuhteissa he etäisiä ovat. Kirjan kuluessa jo unohdin kokonaan, että vuoden 2011 tapahtumien kerronta on preesensmuotoista, sillä en siihen alun jälkeen enää kiinnittänyt huomiota. Voisin melkein sanoa, että Mitä he toisilleen tekivät on ensimmäinen lukemani kirja, johon preesensmuotoinen kerronta sopii täydellisesti, koska sen käyttäminen erottaa hyvin menneet tapahtumat nykyisistä.

Nautin kirjasta paljon enemmän kuin odotin. Kirjassa yhdistyvät inhimilliset ihmiskuvaukset ja ajatuksia herättävä ja lukijan kirjan tunnetyrskyihin heittävä juoni. Lukuelämykseni oli sellainen, että kirja ei ihan heti unohdu ja haluaisin pian lukea myös jotakin muuta Hanne-Vibeke Holstilta.

Päätin kokeilla tähtien jättämistä pois, sillä kirjojen arviointi tähdillä on todella vaikeaa. Kirjat ovat niin erilaisia yksilöitä, että tähtien käyttäminen tuntuu jotenkin epäoikeudenmukaiselta, koska ei sellainen kerro koko totuutta edes lukuelämyksestäni.

Käy myös katsomassa, miten Leena Lumi koki kirjan.

______________________________________________________

Lopuksi haluan vielä sanoa sanasen kirjablogien ympärillä vellovasta keskustelusta, jonka Nyt-liitteen kirjablogien ongelmakohtia käsittelevä juttu on saanut aikaan. Minä en tiennyt kirjablogimaailmasta oikeastaan mitään, ennen kuin perustin oman kirjablogini. Olin seurannut vain erään tuttavani kirjablogia, ja kirjablogin pitäminen vaikutti mukavalta idealta, koska olen suurimman osan elämästäni ollut innokas lukija. Motiivini kirjablogin perustamiseen oli siis yksinkertaisesti rakkaus kirjoihin ja lukemiseen.

Kun huomasin, että joitakin ihmisiä kiinnostaa blogiani myös lukea, aloin kyllä kiinnittää teksteihini hieman enemmän huomiota. Aluksi tekstini olivat melko lyhyitä ja heti lukemisen jälkeen kirjoitettuja. Nyt blogitekstini voivat olla luonnoksissa montakin päivää, ennen kuin teksti on mielestäni sopiva julkaistavaksi. Bloggaukseni on henkilökohtainen mielipiteeni kirjasta, eikä minulla ole yliopistotasoisia opintoja kirjallisuudesta. En sano tätä mitenkään ylpeilevästi vaan totean faktana. Opiskelen yliopistossa, mutta pääaineenani on filosofia ja ensimmäisenä sivuaineenani valtio-oppi. Toista en ole vielä päättänyt.

Mielestäni kirjablogien rikkaus onkin juuri siinä, miten erilaisia kirjablogit ovat. Niitä pitävät erilaiset ihmiset, joita kiinnostavat erilaiset kirjat. Suuri osa kirjojen lukijoista on kuitenkin niitä, jotka lukevat vain lukemisen ilosta, vaikka heillä ei sen kummempia kirjallisuuden opintoja olisi. Tämän takia mielestäni kirjablogeilla on myös paikkansa. Tiedostan, että blogitekstini vaikuttavat ihmisiin todennäköisemmin kuin ystävien kanssa käydyt kahvipöytäkeskustelut, mutta pidän vaikutusvaltaani kuitenkin melko pienenä. En usko, että tekstini vaikuttavat mitenkään merkittävästi esimerkiksi jonkin kirjan myyntilukuihin.

Pyrin olemaan blogissani mahdollisimman avoin, joten otsikon alla mainitsen nykyään aina, mistä kirja on luettavakseni päätynyt. Esimerkiksi Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät varasin ja lainasin kirjastosta. Suurin osa lukemistani kirjoista on peräisin kirjastosta, osan ostan yleensä alennusmyynneistä tai käytettynä ja muutaman olen pyytänyt ja saanut kustantamoilta arvostelukappaleeksi. Jos olen blogannut arvostelukappaleesta, tämän on siis voinut lukea otsikon alta ja myös tekstin alla olevista tunnisteista. Luen kustantamojen kirjakatalogeja ja saan kirjavinkkejä tutuiltani, myös muilta bloggaajilta ja esimerkiksi Goodreads-sivuston suosituksista. Seuraan todella montaa kotimaista kirjablogia ja muutamaa ulkomaista englanninkielistä kirjablogia. Jälkimmäisiä seuraan siksi, että luen myös suomentamatonta kirjallisuutta ja haluan saada suosituksia myös kirjoista, joita ei ainakaan vielä ole suomennettu.

Asiasta on sanonut minua enemmän Morre, joka on myös linkittänyt muita keskusteluun osallistuneita, ja J.S. Meresmaa on esittänyt erään kirjailijan näkökulman keskusteluun.

6 kommenttia:

  1. Hih, arvaa mitä! Minun on pitänyt tämä kirja varata kirjastosta - kuten sata muutakin - mutta tänään se tuli ihan sattumalta uutuus-hyllyssä vastaan. Mukaan lähti että mätkähti :)

    Aivan mahtavaa kuulla Leenan ylistävää arviota tukemaan vielä sinunkin mielipiteesi. Uskoisin itsekin tästä pitäväni!

    Ihan totta, kirjablogien vahvuus on juuri erilaisuudessa, lukijoiden eri elämäntilanteissa ja katsantokannoissa. Niin sen pitääkin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanuutta, olipa sinulla hyvä tuuri. :) En viitsinyt tekstiini laittaa, koska tämähän nyt on minun henkilökohtainen subjektiivinen mielipiteeni, mutta Mitä he toisilleen tekivät taitaa olla tänä vuonna ilmestyneessä käännöskirjallisuudessa hyvänä kakkosena 1Q84:n jälkeen. Toivottavasti odotuksesi eivät nouse pilviä hipomaan. Minä en edes hirveästi odottanut kirjalta, ja sitten tämä olikin se, joka sai lopulta 1Q84:n jäljiltä jääneen lukujumin hiipumaan lopullisesti pois. :)

      Toivottavasti kirjasta pidät. Tai tietenkin pidät, koska bloggauksenihan on objektiivinen totuus siitä, miten kirja pitää kokea. (vitsi vitsi) ;)

      Nyökyttelen.

      Poista
  2. Annami, minut tarina vei niin, että en ehtinyt noita upeita kielikuvia edes huomata;-) Jos kieli on kohtalaisen taidokasta ja tarina on näin vetävä, saatan antaa vain mennä. Bonusta sinulle, että poimit sieltä kun kauniin lauseen.

    Kiva kuulla, että pidit, sillä minä aloin miettiä, mikä ihme tässä kirjassa vaikutti minuun niin paljon...Ja sama täällä: Nyt lukisin Holstia enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo kielikuva oli poimittu kyllä melko kirjan alusta. En minä varmaan lopussa olisi enää malttanut laittaa tuollaista muistiin. :)

      Jotenkin ihmisten kohtalot, tunteet ja ihmisten elämien toisiinsa kietoutuminen tekivät kirjasta todella hienon lukuelämyksen. Kirja yllätti minut todella positiivisesti, ja ehkä lainaan jo seuraavalla kirjastoreissulla lisää Holstia. Jos muutkin hänen kirjansa ovat näin upeita tai läheskään, niin minulla on vaikka mitä vielä kokematta. Tällaisten kirjailijoiden löytäminen on aina suuri ilo. :)

      Poista
  3. Minustakin kirjablogien mahti on siinä, että suurin osa bloggareista on ihan tavallisia tyyppejä. Ammattikriitikoille on paikkansa, mutta kirjablogimaailmasta itse olen löytänyt paljon enemmän kosketuspintaa juuri itseäni ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen joskus kirjallisuuskritiikkejä, mutta paljon ahkerammin seuraan kirjablogeja. Bloggaajat ovat todennäköisesti lähempänä minua lukijana kuin työkseen kritiikkejä kirjoittava ammattilainen, joten blogeista on jotenkin helpompi poimia kirjavinkkejä kuin ammattikritiikeistä. Niillä on tietenkin paikkansa, ja niiden alasajo on todella huono juttu. Kirjablogeillakin on kuitenkin oma paikkansa, enkä vain osaa pitää kirjablogeja negatiivisena ilmiönä.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!