tiistai 14. toukokuuta 2013

Donna Tartt: The Secret History


Donna Tartt: The Secret History 2004 (1992) 559 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Jumalat juhlivat öisin)
lainattu kirjastosta
 
All of them, to me, seemed highly unapproachable. But I watched them with interest whenever I happened to see them: Francis, stooping to talk to a cat on a doorstep; Henry dashing past at the wheel of a little white car, with Julian in the passenger's seat; Bunny leaning out of an upstairs window to yell something at the twins on the lawn below. Slowly, more information came my way. Francis Abernathy was from Boston and, from most accounts, quite wealthy. Henry, too, was said to be wealthy; what's more, he was a linguistic genius. He spoke a number of languages, ancient and modern, and had published a translation of Anacreon, with commentary, when he was only eighteen. (I found this out from Georges Laforgue, who was otherwise sour and reticent on the topic; later I discovered that Henry, during his freshman year, had embarrassed Laforgue badly in front of the entire literature faculty during the question-and-answer period of his annual lecture on Racine.) The twins had and apartment off campus, and were from somewhere down south. And Bunny Corcoran had a habit of playing John Philip Sousa march tunes in his room, at full volume, late at night.

Richard Papen vaihtaa yliopistoa ja hänen aikomuksenaan on jatkaa jo aloittamiaan muinaiskreikan opintoja. Hampden Collegessa muinaiskreikkaa opettaa kuitenkin professori Julian Morrow, joka on hyväksynyt vain tarkasti valikoimansa joukon opiskelijoita. Richard saakin ensin kuulla, että hänen täytyy opiskella jotakin muuta kuin muinaiskreikkaa. Hän alkaa tarkkailla pientä joukkoa opiskelijoita, jotka Julian on hyväksynyt muinaiskreikan opiskelijoiksi. Richard onnistuu antamaan hyviä neuvoja kreikan opiskelijoille ja saa heiltä neuvoja, miten Julianin saa hurmattua. Richardista tulee yksi kuudesta muinaiskreikan opiskelijasta ja tämä vaikuttaa hänen elämäänsä yllättävällä tavalla.

Jo kirjan alussa paljastetaan tärkeä käännekohta juonen kannalta. Bunny on murhattu, mutta ei ole selvää, minkä takia Bunnylla on näin julma kohtalo. Pidän tällaista melko rohkeana ratkaisuna kirjailijalta. Monen kirjan kohdalla tällainen aloitus voisi tuottaa tunteen, että minähän tiedän jo, mitä kirjassa tapahtuu, tarvitseekohan tätä enää edes lukea. The Secret Historyn kohdalla alun vaikutus on kuitenkin päinvastainen: hieman tylsemmätkin kohdat jaksoi lukea hyvin, sillä lukijana janosin tietoa siitä, miksi Bunny murhataan. Jaksoin siis suurella mielenkiinnolla lukea tapahtumista, jotka kasvattivat kaveriporukan halua päästä Bunnysta eroon lopullisesti. Aloitustapaa pidin nerokkaana ja kirjalle sopivana. Minä ainakin olisin pitänyt kirjasta vähemmän, jos alun paljastus olisi jätetty pois. Olisin silloin harhaillut kirjan sivulla ja miettinyt, miten tämä liittyy mihinkään ja miksi tämä asia on kerrottu.
 
The Secret Historyn lukijana kamppailin välillä tuntemuksiani vastaan, sillä ennen kuolemaansa Bunny on paljon ärsyttävämpi henkilö kuin muut muinaiskreikan opiskelijat. Jotenkin lukiessani vain haluaisin pitää siitä henkilöstä, joka kuolee ja inhota murhaajia. En kuitenkaan voinut tunteilleni mitään, sillä Bunny vain sattui olemaan harvinaisen rasittava henkilö ainakin minä-kertojan kuvauksen perusteella. Esimerkkinä Bunnyn raivostuttavuudesta mainitsen tavan, jolla Bunny suhtautuu Camillaan, ainoaan naispuoliseen kreikan opiskelijaan. She was inpervious to slights about her appearance; met his eye, unblinking, as he told the most vulgar and humiliating jokes; laughed if he attempted to insult her taste or her intelligence; ignored his frequent discourses, peppered with erudite quotations he must have gone to great trouble to dig up, all to the effect that all women were categorically inferior to himself: not designed - as he was - for Philosophy, and Art, and Higher Reasoning, but to attract a husband and to Tend the Home.

Olen ihastunut kirjoihin, jotka sijoittuvat opiskelijamaailmaan. Ei ole kovinkaan yllättävää, että The Secret Historyn yhtenä hyvänä puolena pidän tapahtumien osittaista sijoittumista yliopistoon. Muinainen Kreikka myös kiinnostaa minua, joten päähenkilöiden opiskelema aine hieman lisäsi kirjan kiehtovuutta.

The Secret History ei onnistunut hurmaamaan minua täysin siitä huolimatta, että juoni kantoi hyvin viimeiselle sivulle asti. Kirjaan ei kaivannut minkäänlaista tiivistystä, vaikka välillä tiiliskiviä lukiessa tuleekin mieleen, että pieni tiivistäminen olisi luonut kirjasta kiehtovamman kokonaisuuden. Tartt on onnistunut luomaan sopivan ristiriitaisia tunteita herättävät henkilöhahmot. En mitenkään osaa nimetä, keneen kiinnyin eniten, vaikka henkilöt olivat uskottavan inhimillisiä vikoineen ja hyvine puolineen. Loppua kohden kirjan henkilöistä alkoi paljastua melko erikoisia piirteitä, ja nämä paljastukset muuttivat tuntemuksiani joitakin henkilöitä kohtaan.

The Secret Historyn lukemalla tutustuin jälleen yhteen minulle aiemmin lukemattomaan kirjailijaan. The Little Friend on tainnut yleisesti ihastuttaa huomattavasti vähemmän kuin Tarttin esikoisteos, mutta lukulistalle kirja meni siitä huolimatta. Aloitin Tarttiin tutustumisen sopivaan aikaan, sillä loppuvuodesta on Tarttilta ilmestymässä täysin uusi The Goldfinch -kirjakin. The Secret History on toinen luettu teos TBR10-listaltani, ja kirjan lukemisen myötä voin yliviivata TBR100-listalta 16. teoksen.

Tätä bloggausta kirjoittaessa minulle iski ongelmaksi, mitä sanoa, kun kaikki on jo sanottu. En edes vilkuillut muita The Secret History -arvioita ennen kuin sain bloggaukseni kirjoitettua loppuun. Olen kuitenkin kirjasta sen verran paljon kuullut ennen lukemista, että en enää keksi, pystynkö kirjasta mitään uutta tuomaan esille. En varmaankaan, mutta oma lukukokemus arvosteluissani yleensäkin korostuu. En edes yritä leikkiä kirjallisuuskriitikkoa, sillä siinä epäonnistuisin surkeasti ilman minkäänlaisia kirjallisuuden opintoja. Subjektiivista mutu-huttua on siis blogini täynnä, mutta se olkoon kirjabloggaajan oikeuteni.

The Secret History on luettu muun muassa seuraavissa blogeissa: Kujerruksia, Kirjaurakka, Satun luetut, Jokken kirjanurkka, Insinöörin kirjahylly ja Reitan kirjahylly.

****+

5 kommenttia:

  1. Minua huvittaisi lukea tämä vielä englanniksi, koska alkukieli on aina parempi kieli :)

    Klassikkokirjasta ei ole aina sanottu kaikkea, ja näin pitkää kirjaa ei pysty yhteen bloggaukseen sirottamaan. Papenin ystävät olivat niin kummia hemmoja, että heitäkin voisi joku analysoida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan lukemisen jälkeen huomasin, että moni on netissä kritisoinut suomennosta. Suosittelen lukemaan jossakin vaiheessa englanniksikin, sillä niin kuin sanoit alkukielellä parhaiten tavoittaa kirjailijan tarkoittamat vivahteet yms. asiat.

      Joistakin kirjoista en vain osaa sanoa kovin paljon. Tietysti bloggauksen voisi jättää silloin kirjoittamattakin, mutta olen nyt sinnikkäästi yrittänyt blogata kaikista lukemistani kaunokirjoista. Jostakin syystä koin vaikeaksi kirjoittaa The Secret Historysta bloggausta, vaikka ei kirja ollut mitenkään mitäänsanomaton vaan selvästi keskivertoa parempi. Henkilöanalyysit taidan suosiolla jättää sellaisille, jotka henkilöiden analysoinnissa ovat minua parempia ja innokkaampia. :)

      Poista
    2. Kirjoittamisen tekee vaikeaksi se outo tunnelma, joka väreilee ilmassa, mutta se on myös se kirjan tenho, siksi haluaisin lukea tämä uudestaan, minulla on tietenkin kirja suomeksi (edelleen :)

      Poista
  2. Hienoa, että luit tämän! Minä luin tämän viime vuonna muistaakseni kesällä(?)ja pidin kyllä kovasti. Kirjan loppua pidin tosin hiukan laahaavana, ettei ollut ihan täysosuma kirja meitsille. Syksymmällä luin Pienen ystävän, ja se oli suorastaan huono Jumaliin verrattuna, tai ainakin tylsä. Tarttilta, tuolta niin tiuhaan tahtiin julkaisevalta kirjailijalta, on tulossa (vasta)kolmas romaani vissiin vielä tämän vuoden puolella, jännittävää Pienen ystävän heikkoudesta huolimatta! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa tosiaankin. :) Aion kokeilla tuota Pientä ystävääkin, vaikka se ilmeisesti on ollut monen mielestä selvästi huonompi kuin Jumalat juhlivat öisin. Kiinnostuin myös tuosta tänä vuonna ilmestyvästä kirjasta, kun bloggausta kirjoittaessani googlasin Tarttin. Toivottavasti olisi laatua luvassa. :)

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!