torstai 9. kesäkuuta 2016

Long time no see

Hei pitkästä aikaa!

Blogini ei ole syntymänsä jälkeen ollut ikinä hiljaa läheskään niin pitkään kuin nyt vihdoinkin taukoava hiljaiselo on kestänyt. Syitä on todella monia, jotka osittain kietoutuvat toisiinsa. Katsoin, että viime bloggaukseni on ilmestynyt 18.3.2015 eli yli vuosi sitten. Sen jälkeen olen muun muassa opetellut elämään yksin pitkän parisuhteen loppumisen jälkeen, valmistunut valtiotieteiden kandiksi, käynyt Berliinissä, uhrannut aikaani ja energiaani ainejärjestötoiminnalle (mutta myös saanut siltä paljon), viettänyt paljon aikaa ihmisten kanssa, rakastunut tanssimiseen ja joogaan... Ehkä tämä kaikki selittää, miksei elämääni ole mahtunut niin paljon kirjoja ja varsinkaan blogimaailmaa. Silti en ole missään vaiheessa ajatellut, että tämä olisi kokonaan taaksejäänyttä elämää ja jo viime syksynä aloin kirjoittaa jonkinlaista paluubloggausta, joka ei kuitenkaan ikinä valmistunut.

Olen kuitenkin saanut nyt kesän alettua luettua enemmän kuin talvella ja uskon, että tänne blogin puolellekin ilmestyy kohtapuoliin myös jotakin kirjabloggauksen kaltaista. Pitkän tauon jälkeen on vain aina vaikeampaa palata takaisin kirjoittamisen pariin, joten siksi ensimmäisenä laitan tällaisen "en ole kuollut, blogimaailman ulkopuolinen maailma on vienyt mennessään viime ajat" -tyylisen bloggauksen. Kovin aktiiviseksi en uskalla luvata blogini ainakaan lähiaikoina tulevan, koska kesän aikanakin on luvassa mm. pari viikkoa Lontoossa ja syksyllä koittaa tietenkin jälleen paluu opiskelu- ja puheenjohtajavelvollisuuksien pariin, mutta nyt blogihiljaisuus on rikottu. On helpompi kirjoittaa tänne jotakin muutakin jatkossa, vaikka yritän pitää bloggaamisen mahdollisimman stressittömänä, sillä aluksi tunsin blogihiljaisuudesta jopa syyllisyyttä. Ei sen ihan niin pitäisi mennä. Tämä alkoi hauskana harrastuksena, joka on tuonut elämääni monia ihania ihmisiä, lukuelämyksiä ja kokemuksia ja sen puolen elämääni haluan edes pienesti takaisin, vaikka en muun elämän vuoksi tällä hetkellä voikaan olla niin aktiivinen bloggaaja kuin joskus ennen olin.

Sydäntäni lämmittää suuresti, että niin moni lukija on uskollisesti pysynyt lukijanani, sillä ajattelin, että tämä varoittamatta alkanut hiljaisuus on saanut kaikki uskomaan, että Anna minun lukea enemmän on täysin kuollut ja kuopattu blogi.

Aurinkoista kesää toivottaen
Annami

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Chevy Stevens: Kadonnut

Kannen suunnittelu: Nils Olsson, Katslosa
Design
Chevy Stevens: Kadonnut 2012 (Still Missing 2010) Bazar 360 s. suom. Jaakko Kankaanpää
oma ostos tarjouksesta

Ennen kuin me lopetamme tältä päivältä, minun täytyy rehellisyyden nimissä kertoa vielä yksi juttu - olen nimittäin päättänyt, että en puhu paskaa, ja siitä aion myös pitää kiinni. Kun sanoin, että olin ensi alkuun sekaisin, tarkoitin oikeasti, että olin täysi kahjo. Sen sortin kahjo, joka nukkuu yönsä vaatekomerossa.
Se oli aika helvetin vaikeaa silloin, kun olin juuri tullut kotiin ja asuin vanhassa huoneessani äidin luona. Minun piti livahtaa komeroon aamuyöstä niin että kukaan ei huomannut. Nyt kun olen taas kotona, minulla on tavallaan helpompaa, kun saan päättää kaikesta itse. Mutta en edelleenkään suostu astumaan sisään vieraaseen taloon, ennen kuin olen tarkistanut, missä uloskäynnit ovat. On aika helvetin hyvä, että sinun vastaanottosi on alakerrassa. En nimittäin istuisi tässä, jos olisimme niin korkealla, että ikkunasta ei uskalla hypätä ulos.


Annie O'Sullivan on kiinteistönvälittäjä, jonka asuntonäyttö muuttuu painajaiseksi, kun viimeinen asunnon katsastaja kidnappaa naisen vangiksi vuoristomökkiin. Kadonnut kuvaa Annien vapautumisen jälkeistä aikaa. Vaikka Annie ei enää elä vankina, hänen omasta mielestään on tullut mökkiäkin pahempi vankila.

Viime kuussa kävin Suomalaisessa kirjakaupassa tarkoituksenani vain viettää aikaa ja katsella. Varmasti moni voi arvata, että en lähtenyt kaupasta tyhjin käsin vaan sorruin pokkaritarjoukseen, johon kuuluvia pokkareita sai kolme 15 eurolla. Yksi ostamistani kirjoista oli Chevy Stevensin Kadonnut, jonka kansi oli jäänyt minulle mieleen jostakin blogista. En muistanut, mitä bloggaaja oli kirjasta pitänyt, mutta takakansi lupaili psykologista ja varsin karmivaa jännitystä, joten en voinut vastustaa. Aloin lukea kirjaa saman päivän aikana, koska huomasin kirjan kerrontamuodon olevan kiehtova. Annie on päässyt jo sieppaajansa kynsistä pois, mutta hän käy psykologin luona keskustelemassa tapahtuneesta ja pakenemisen jälkeisestä elämästä. Ei ole kovin yllättävää, että Annien elämä ei ole palannut normaaliksi kotiinpaluun jälkeen vaan hän on traumatisoitunut hyvin pahasti.

Kadonnut on Chevy Stevensin esikoisromaani.
Stevens on itse asiassa ennen kirjailijan uraansa työskennellyt juuri kiinteistönvälittäjänä, ja kansiliepeessä kerrotaan, että hän kehitteli päässään karmivia tarinoita, kun odotteli asiakkaita saapuvaksi. Yksi tarinoista käsitteli kidnapattua kiinteistönvälittäjää. En ihan ymmärrä, miten hän on voinut toimia ammatissa, kun on samalla keksinyt päässään näin karmaisevia skenaarioita mutta huvinsa kullakin.

Pidin kirjan kerrontatavasta paljon. Koko kirja kerrotaan Annien näkökulmasta ja äänellä. Annien kokemuksia ja tunteita kuuntelevan psykologin ääni ei ole kuuluvissa lainkaan ja hänestä saa tietää asioita vain Annien psykologille osoittamien kommenttien kautta. Kuitenkin kun Annie kertoo vuodestaan siepattuna, lukija tietää, että Annie ei jää loppuelämäkseen Friikin armoille. Se ehkä hieman lievensi kirjan ahdistavuutta, sillä kaikkien karmivien tapahtumien lisäksi olisi ollut liian karmivaa, jos lukiessa olisi joutunut jännittämään, pääseekö Annie vapaaksi tai säilyykö hän ylipäätään hengissä. Tällaisenakin kirja on ihan kamala.

En suosittele kirjaa heikkohermoisille lukijoille, sillä kirja sisältää useita hyvin yksityiskohtaisesti kuvattuja ja pahaa oloa aiheuttavia kohtauksia. En kovin usein lue näin väkivaltaisia kirjoja ja luulen, että seuraava kerta ei ole ihan heti. Muutenkin kirja voi jakaa mielipiteitä, mutta minut kirja onnistui koukuttamaan. Loppu tosin meni liian kaukaa haetuksi. En enää pystynyt lainkaan uskomaan, että sellaista voisi tapahtua, vaikka aika karmeita tapauksia viime vuosinakin on valitettavasti paljastunut.

Viime vuosina lehdissä on uutisoitu toinen toistaan karmivammista sieppaustapauksista, joissa naisia on pidetty vankina monien vuosien ajan. Tästä kirjasta tuli väistämättä mieleen todellisen elämän tapaukset. En haluaisi uskoa, että mitään kirjan kaltaista voisi tapahtua, mutta valitettavasti tiedän, että tuskin kirjankaan tapahtumat olisivat ihan mahdottomia. Ne tuntuvat kauheudessaan uskomattomilta, mutta jotkut ihmiset pystyvät valitettavasti aivan karmiviin asioihin. En ole lukenut aiheesta aiemmin, vaikka tosielämän sieppauksistakin on kirjoitettu kirjoja.

Vaikka kirjan lukeminen oli ahdistavaa ja yököttävää, silti kirja onnistui koukuttamaan. Täytyykin ehkä etsiä käsiini muitakin Stevensin kirjoja, sillä hän on ainakin tämän kirjan perusteella taitava rakentamaan ja ylläpitämään jännitystä.

Muualla: Luettuja maailmoja, Järjellä ja tunteella, Kirjaston kummitus ja Luen, siis olen

tiistai 10. maaliskuuta 2015

James Bowen: Bobin maailma

James Bowen: Bobin maailma 2015 (The World According to Bob 2013) WSOY 260 s. suom. Kimmo Paukku
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Heräsin siihen, kun jokin taputti kevyesti jalkaani ja viiksikarvat pyyhkäisivät poskeani. Avasin silmät ja näin Bobin, jonka naama oli lähellä kasvojani ja joka paineli tassullaan minua polveen.
"Mitä nyt?" kysyin vähän ärtyisästi.
Bob vain kallisti päätään aivan kuin olisi osoittanut bussin etuosaan. Sitten se alkoi tehdä lähtöä penkiltä kohti käytävää ja heitti minuun hieman huolestuneita katseita.
"Mihin oikein olet menossa?" olin aikeissa kysyä, mutta sitten vilkaisin ulos ja tajusin, missä me olimme.
"Voi paska", sanoin ja hyppäsin heti ylös paikaltani.
Nappasin repun käteeni ja painoin stop-nappia viime tingassa. Puoli minuuttia myöhemmin olisi ollut liian myöhäistä. Ilman pienen yövartijani valppautta me olisimme viilettäneet pysäkkimme ohi.


On kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun Bob ja James löysivät toisensa. Katukatti Bobissa kerrottiin Bob-kissan ja elämän nurjan puolen nähneen Jamesin yhteisen elämän alkutaipaleesta, kun taas Bobin maailmassa heidän suhteensa on jo melko vankalla pohjalla ajoittaisista vastoinkäymisistä huolimatta. 

En ole viime viikkoina lukenut paljonkaan kiireiden ja myös pienoisen lukujumin vuoksi. Silloinkin kun minulla on ollut vapaa-aikaa, olen löytänyt itseni useammin tuijottamassa televisiosarjoja kuin istumassa nenä kirjassa. Tällä viikolla erään sateisen päivän piristykseksi saapui kuitenkin suuresti odottamani Katukatti Bobin jatko-osa, joka poisti lukujuminkin ainakin hetkellisesti.

Katukatti Bobin lailla Bobin maailma ei ole kaunokirjallinen mestariteos, mutta tämä on kirjoja, joissa pääosassa on tarina. Kerronta ei töki, mikä riittää vallan hyvin. Jamesin ja Bobin tarina on valloittava ja sydämeen menevä. Vuorotellen ihastelin Bobin tekoja ja ärsyynnyin ihmisten ajattelemattomaan käytökseen. Kirjassa kerrotaan, että Katukatti Bob on avannut ainakin joidenkin parempiosaisten silmiä kaduilla elävien ja työtään tekevien ihmisten maailmalle. Pidän kirjassa tietenkin Bobin tarinasta, mutta sen yhteiskunnallinen merkityskin on hyvin tärkeä. James tietää, millaista elämä kaduilla on ja hän kertoo siitä kaunistelematta ja rehellisesti. Hän ei yritä väittää olevansa puhdas pulmunen, mutta silti lukija on koko ajan hänen puolellaan. 

James aloitti huumeista vierottautumisen ensimmäisen kirjan aikana ja toisen kirjan aikana hän on päässyt jo siihen pisteeseen, että hänen on aika luopua Subutexista. Vaikka Jamesin elämäntavat ovat muuttumassa terveellisemmiksi, hän kamppailee kirjan aikana monenlaisten terveysongelmien kanssa Bobin tukemana tietenkin. Bob on aivan uskomattoman lojaali Jamesia kohtaan.

En ikinä kyllästy lukemaan kissojen päähänpistoista ja tavoista. Bobin maailma on kissojen ystävän herkkua, jota haluaisi ahmia koko ajan vain lisää. Toivottavasti Bobin ja Jamesin tarina jatkuu myös aikuisten kirjoissa. Lastenkirjoja on Wikipedian mukaan ilmestynyt jo useampi.

Muistaakseni aiemmassa kirjassa ei ollut kuvitusta, ja yllätyin iloisesti jokaisen luvun loppua koristavasta Dan Williamsin loihtimasta kuvasta. Tämä ratkaisu toi mielestäni kirjaan hieman lastenkirjamaisuutta, vaikka Jamesin elämän kuvailu olikin ajoittain sen verran järkyttävää, että ehkäpä pienten lasten on parempi pysyttäytyä Bobista kertovissa lastenkirjoissa, joita ei ole tosin ainakaan vielä suomennettu.

Jotkut ihmiset eivät kuulemma pidä lemmikkien inhimillistämisestä, mihin kirjailija itsekin myöntää syyllistyvänsä. Minua asia ei haitannut lainkaan, mutta joku voisi laskea asian kirjan huonoksi puoleksi.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lukumaraton: päivittyvä kooste + koonti

Lukutoukan ruokalista -blogin Emmi keksi idean ystävänpäivän lukumaratonista. Mietin ensin, jaksanko kiireisen opiskeluviikon jälkeen omistaa päivää lukemiselle, mutta sitten minusta tuntui, että opiskelulta vapaa päivä olisi juuri sitä, mitä tarvitsen. Ehdin saada opiskelujutut tänään aamupäivällä siihen pisteeseen, että voin pitää täysin opiskelusta vapaan viikonlopun. Olen asiasta todella iloinen. En aseta itselleni mitään tavoitteita ja ajattelin valita kirjat sen mukaan, mikä tuntuu sopivan lukufiilikseen parhaiten. Aikomuksenani on myös blogata kirjoista maratonin aikana, koska aiemmin ongelmana on ollut se, että moni maratonilla luetuista kirjoista jää bloggaamatta. Tällä kertaa bloggaan kirjoista kuitenkin heti ja ajastan bloggaukset ilmestymään ensi viikon aikana.

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Ennen maratonin aloittamista aion käydä vielä Pizzariumissa (turkulainen pizzeria, josta saa parasta pizzaa, mitä olen elämässäni syönyt) ja kirjastossa täydentämässä kirjavarastojani. Suunnitelmissani on aloittaa lukeminen kolmen aikoihin. Luen todennäköisesti ensimmäisenä loppuun Chevy Stevensin Kadonnut-kirjan, joka on yksi järkyttävimmistä lukemistani kirjoista. Kirjassa kiinteistönvälittäjänainen kidnapataan kesken näytön. Nainen kertoo tarinaansa psykologilleen sieppaajan kynsistä pääsemisen jälkeen. Päivitän edistymistäni ajoittain myös blogiin, mutta todennäköisesti olen aktiivisempi Instagramin puolella (@annaminunlukea).

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

17.05 Luin kolmen aikaan parin minuutin ajan kaupungilla, mutta pääsin aloittamaan maratonin kunnolla vasta puoli neljän aikaan, kun olin päässyt kotiin. Chevy Stevensin Kadonnut on nyt luettu. Olin lukenut kirjaa sivulle 272 ennen maratonia. Loppu meni aika kaukaa haetuksi, mutta muuten pidin kirjasta. Tosin se oli ajoittain melko yököttävä, joten kovin heikkohermoisille en kirjaa suosittele. Nyt yritän blogata kirjasta ja todennäköisesti jatkan sitten lukemista Matti Kangaskosken Sydänmarssin parissa.

17.38 Bloggausta täytyy vielä maratonin jälkeen täydentää kuvalla, juonikuvauksella ja lainauksella, mutta muuten sain sen valmiiksi. Jatkan siis lukemista.

23.50 Olen viime tuntien aikana tehnyt paljon muutakin kuin lukenut. Tosin ei minua kovin paljon edes harmita, että aikaa on mennyt myös kaupassa käymiseen ja lukupiiritehtävien koostamiseen yhdeksi tiedostoksi. Kirjoitin siis oman lukupiiritehtävien osuuteni jo aamulla, mutta maratonin aikana luin vielä muiden ryhmäläisten tuotokset, tein niistä yhden tiedoston ja palautin sen. Minun ei muka pitänyt tehdä mitään opiskelujuttuja, mutta nyt ei ainakaan enää tarvitse. Onneksi lähdin lukumaratonille melko rennolla asenteella enkä edes tähtää suuriin sivumääriin. Sain Matti Kangaskosken Sydänmarssin loppuun. Olin lukenut sitä viikolla sivulle 18, joten luin sen melkein kokonaan maratonin aikana. Kerrontatyyli ilman pilkkuja on melko erikoinen ja teki lukemisen ajoittain raskaaksi, vaikka ratkaisusta pidinkin. Molemmat maratonkirjani ovat sisältäneet niin kieroutuneita ihmisiä, että toivon mukaan seuraava kirja on hieman kevyempi. Ajattelin aloittaa seuraavaksi Mervi Heikkilän Louhen liittoa. Kirjoitan kuitenkin Sydänmarssi-bloggauksen ensin.

10.02 Menin yhden jälkeen nukkumaan ja heräsin yhdeksän jälkeen. Sain Heikkilän Louhen liiton luettua. Se ei onneksi ollut niin ahdistava kuin aiemmat maratonkirjat ja itse asiassa pidin siitä tähän mennessä lukemistani kirjoista eniten. Nyt bloggaamaan. Sitten jatkan varmaankin Jaakko Markus Seppälän Lemenin parissa, joka on minulle kevään odotetuimpia kirjoja. Toivottavasti se täyttää ennakko-odotukset.

14.58 Taas on tullut tehtyä lukemisen lisäksi muutakin, mutta sain myös Lemenin loppuun. Suosittelen! Kun pääsin maailmaan sisälle, tykkäsin kirjasta paljon.

15.29 Maraton on loppunut. Ehdin vielä lukea Jessie Burtonin The Miniaturist -kirjaa 37 sivun verran. Koostetta en ehdi vielä tehdä, mutta teen sen myöhemmin illalla tämän maratonbloggauksen jatkeeksi.

KOONTIEn maratonin aikana laskenut sivumääriä, koska olen kokenut sen parhaimmaksi tavaksi itselleni. Laskin lukemani sivut kuitenkin maratonin jälkeen yhteen ja huomasin lukeneeni 833 sivun verran. Luin kolme kokonaista kirjaa (Sydänmarssia olin lukenut niin vähän ennen maratonia, että lasken sen kokonaiseksi kirjaksi), yhden keskeneräisen loppuun ja aloitin lukemaan yhtä kirjaa. En ole enää moneen maratonkertaan edes yrittänyt tavoitella ensimmäisen lukumaratonini aikana tekemääni ennätystä (muistaakseni noin 1800 sivua), koska ensimmäisen maratonin jälkeen fiilikseni ei ollut aivan mahtavin. En myöskään valinnut maratonille tavallista lyhyempiä kirjoja (vain Louhen liitto oli alle 200-sivuinen) ja etenkään Kangaskosken Sydänmarssi ei sopinut kovin nopeaan tahtiin luettavaksi.

En ole ennen maratoonannut lukuvuoden aikana, mutta huomasin pääosin lukemiselle omistetun päivän olevan melko rentouttava opiskelukiireiden täyttämän lukukauden keskellä. Tosin jouduin tekemään lopulta hieman opiskelujuttuja maratonin aikanakin, mutta en onneksi kovin paljon. Muutenkin tein välillä muutakin kuin luin, sillä halusin välillä viettää poikaystävänikin enkä vain kirjan kanssa aikaa. Kirjoitin myöskin Lemeniä lukuunottamatta lukemistani kirjoista bloggaukset maratonin aikana, mitä en ole aiempien maratonien aikana tehnyt. Koin tämän myös itselleni hyväksi tavaksi, koska usein maratonkirjoista bloggaaminen on jäänyt tai olen ainakin kokenut blogattavien pinon kasvun stressaavaksi. Koska maratonilla tulee luetuksi tavallista enemmän, kirjoista heränneet ajatukset voivat unohtua helpommin, jos niistä bloggaamisen jättää vasta maratonin jälkeiselle ajalle.

Sain luettua lukupinoa hieman matalammaksi, ja kaikki maratonin aikana lukemani kirjat olivat mielestäni hyviä. Suurimman vaikutuksen minuun teki Jaakko Markus Seppälän Lemen. Lisäksi pidin todella paljon Mervi Heikkilän Louhen liitosta. Maratonin jälkeen olen tehnyt pääasiassa muuta kuin lukenut mutta olen jo ehtinyt jatkaa keskeneräistä Jessie Burtonin The Miniaturist -kirjaa hieman. Lukuhaluja maraton ei ainakaan vienyt. Päinvastoin, se sai lähinnä muistamaan, miten ihanaa lukeminen voi olla, kun sitä voi tehdä muutenkin kuin pienissä pätkissä kerrallaan.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa

Kansi: Jani Laatikainen
Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa 2013 Vaskikirjat 277 s.

lainattu kirjastosta

Jouduin tietenkin kysymään näkijöiden lupaa. He harkitsivat asiaa aikansa ja sanoivat sitten, että voisin hyvin ottaa Kardlisin vuoteeseeni. Hän saisi minut raskaaksi eikä mitään taikakeinoja välttämättä edes tarvittaisi. Oli kuitenkin selvää, ettei kolmannesta lapsestani koskaan tulisi kruununprinsessaa. Kaikki tietäisivät, kuka hänen isänsä oli. Lisäksi Leidon Kardlisilla oli jo lapsia. Tulevan prinsessan sisaruksia siis. Meidän oli varmistettava, ettei Brinnin suunnalta esitettäisi mitään vaatimuksia kruunun suhteen.
Soin siis lumoamattomalle miehelle tilaisuuden ryhtyä rakastajakseni. Hän suostui mielihyvin, ilman että näkijöiden tarvitsi puuttua tilanteeseen millään lailla. Hekin lienivät tyytyväisiä, kun lopulta tulin raskaaksi.
Niin syntyi Rhéta - prinsessa Kultatukka, kuten häntä nimitettiin. Leidon jäi linnaan kymmeneksi vuodeksi kasvattamaan tytärtään, vaikkei R
héta ollut hänen esikoisensa. Eihän mikään muu järjestely olisi tullut edes kysymykseen. Tiesin, että aatelisten keskuudessa puhuttiin ja päiviteltiin. Oli ennenkuulumatonta, että kuningatar teki lapsia, joiden isä tunnettiin. Mutta Rhianin kaupungissa kaikki on mahdollista.

Rhiandarin satuvaltakunnan nuorin prinsessa Rhéta vaivutetaan lumottuun uneen, koska hänen kruununperijäsiskollaan on salakavalia suunnitelmia siskonsa varalle. Kun Rhéta herää unestaan vajaan 70 vuoden kuluttua, hänen tuntemaansa maailmaa ei enää ole. Ennen arvostettuja taiantekijöitä vainotaan ja Rhiandaria hallinnut Rhétan sisar on tapettu. Ennen kuin Rhéta vaipui uneen odotettiin maahan putoavaa tähteä. Tähti ei ollutkaan aivan sitä, mitä ennen sen putoamista luultiin.

Ihastuin puolitoista vuotta sitten Huomenna tuulet puhaltavat -antologiassa olleeseen Anni Nupposen Juuret-novelliin. Sen jälkeen en ole aikomuksistani huolimatta lukenut mitään Nupposelta. Palautin Putoavan tähden prinsessan kirjastoon jo kerran lukemattomana, koska en kirjaa ehtinyt lukea, mutta toisella lainauskerralla päätin, että tällä kertaa en anna kirjan vain pölyttyä lainakirjahyllyssäni. En ihastunut Putoavan tähden prinsessaan aivan varauksettomasti, mutta kokonaisuutena pidin kirjasta.

Fantasiaa kirjoittaessaan kirjailija voi leikitellä perinteisillä sukupuolirooleilla. Hän voi vaikka kääntää ne ylösalaisin niin kuin Nupponen on tehnyt. Naiset perivät kruunun, ja miehiä ei oikeastaan tarvita muuhun kuin perillisen siittämiseen. Kirjassa eräs mies toteaa uskovansa, että miehillä on oltava samat mahdollisuudet kuin naisillakin. Kirjassa nostetut epäkohdat ovat itselleni melko selviä ja toivottavasti myös suurelle osalle ainakin kotimaista lukijakuntaa, mutta sopivalla tavalla feminististä kirjallisuutta on aina kiehtovaa lukea.

Alun perusteella luulin rakastuvani kirjaan. Rhétan äiti kertoo kohtaamistaan kolmesta koettelemuksesta, jotka jokaisen kuningattaren on aina pakko kestää. Kirja alkaa sanoilla Tämän sadun on kirjoittanut Rhai Rhian, kuningatar Rhaiandra Rautatahto, viimeisenä hallintovuotenaan. Olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos kerrontaratkaisu olisi pysynyt koko kirjan samana. Tosin tarinan kannalta se olisi ollut mahdotonta, koska alun jälkeen tarina hyppää lähes 70 vuotta eteenpäin aikaan, jolloin Rhai Rhian on jo kuollut. Hyppäyksen myötä kerronta vaihtuu imperfektistä preesensiin ja ensimmäisestä kolmanteen persoonaan. Väitin Nupposen Juuret-novellista kirjoittaessani, että olisin päässyt preesens-allergiastani eroon. Putoavan tähden prinsessaa ennen en ollut kuitenkaan vähään aikaan lukenut preesensissä kerrottuja kirjoja ja preesensmuotoiseen kerrontaan totuttelu vei jälleen aikansa. Tällaiset ongelmat ovat tietenkin minussa lukijana eivätkä itse kirjassa, koska mielestäni Nupponen on todella taitava kirjoittaja ja pidän hänen tavastaan kuljettaa tarinaa.

Pidin kirjan lopusta, vaikka se olikin melko melankolinen. Loppu ei kuitenkaan ollut sellainen kuin odotin, ja se oli positiivinen asia. Jotkin kirjan kohdat eivät pitäneet mielenkiintoani aivan samalla tavalla kuin toiset. Etenkin juuri Rhétan heräämisen jälkeiset tapahtumat ja hänen aikansa virtaajien leirissä eivät kiinnostaneet minua niin paljon kuin kirjan aloitus.

Suosittelen kirjaa fantasian ja feministisen kirjallisuuden ystäville. Anni Nupponen on luonut vallan onnistuneen fantasiamaailman, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin tarinaan imuun tempauduttuani.

Muualla: Morren maailma, Taikakirjaimet, Todella vaiheessa, Sivukirjasto, Lonkeropiirakka, Pähkinäkukkula ja Vinttikamarin ikkunasta