keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Chevy Stevens: Kadonnut

Kannen suunnittelu: Nils Olsson, Katslosa
Design
Chevy Stevens: Kadonnut 2012 (Still Missing 2010) Bazar 360 s. suom. Jaakko Kankaanpää
oma ostos tarjouksesta

Ennen kuin me lopetamme tältä päivältä, minun täytyy rehellisyyden nimissä kertoa vielä yksi juttu - olen nimittäin päättänyt, että en puhu paskaa, ja siitä aion myös pitää kiinni. Kun sanoin, että olin ensi alkuun sekaisin, tarkoitin oikeasti, että olin täysi kahjo. Sen sortin kahjo, joka nukkuu yönsä vaatekomerossa.
Se oli aika helvetin vaikeaa silloin, kun olin juuri tullut kotiin ja asuin vanhassa huoneessani äidin luona. Minun piti livahtaa komeroon aamuyöstä niin että kukaan ei huomannut. Nyt kun olen taas kotona, minulla on tavallaan helpompaa, kun saan päättää kaikesta itse. Mutta en edelleenkään suostu astumaan sisään vieraaseen taloon, ennen kuin olen tarkistanut, missä uloskäynnit ovat. On aika helvetin hyvä, että sinun vastaanottosi on alakerrassa. En nimittäin istuisi tässä, jos olisimme niin korkealla, että ikkunasta ei uskalla hypätä ulos.


Annie O'Sullivan on kiinteistönvälittäjä, jonka asuntonäyttö muuttuu painajaiseksi, kun viimeinen asunnon katsastaja kidnappaa naisen vangiksi vuoristomökkiin. Kadonnut kuvaa Annien vapautumisen jälkeistä aikaa. Vaikka Annie ei enää elä vankina, hänen omasta mielestään on tullut mökkiäkin pahempi vankila.

Viime kuussa kävin Suomalaisessa kirjakaupassa tarkoituksenani vain viettää aikaa ja katsella. Varmasti moni voi arvata, että en lähtenyt kaupasta tyhjin käsin vaan sorruin pokkaritarjoukseen, johon kuuluvia pokkareita sai kolme 15 eurolla. Yksi ostamistani kirjoista oli Chevy Stevensin Kadonnut, jonka kansi oli jäänyt minulle mieleen jostakin blogista. En muistanut, mitä bloggaaja oli kirjasta pitänyt, mutta takakansi lupaili psykologista ja varsin karmivaa jännitystä, joten en voinut vastustaa. Aloin lukea kirjaa saman päivän aikana, koska huomasin kirjan kerrontamuodon olevan kiehtova. Annie on päässyt jo sieppaajansa kynsistä pois, mutta hän käy psykologin luona keskustelemassa tapahtuneesta ja pakenemisen jälkeisestä elämästä. Ei ole kovin yllättävää, että Annien elämä ei ole palannut normaaliksi kotiinpaluun jälkeen vaan hän on traumatisoitunut hyvin pahasti.

Kadonnut on Chevy Stevensin esikoisromaani.
Stevens on itse asiassa ennen kirjailijan uraansa työskennellyt juuri kiinteistönvälittäjänä, ja kansiliepeessä kerrotaan, että hän kehitteli päässään karmivia tarinoita, kun odotteli asiakkaita saapuvaksi. Yksi tarinoista käsitteli kidnapattua kiinteistönvälittäjää. En ihan ymmärrä, miten hän on voinut toimia ammatissa, kun on samalla keksinyt päässään näin karmaisevia skenaarioita mutta huvinsa kullakin.

Pidin kirjan kerrontatavasta paljon. Koko kirja kerrotaan Annien näkökulmasta ja äänellä. Annien kokemuksia ja tunteita kuuntelevan psykologin ääni ei ole kuuluvissa lainkaan ja hänestä saa tietää asioita vain Annien psykologille osoittamien kommenttien kautta. Kuitenkin kun Annie kertoo vuodestaan siepattuna, lukija tietää, että Annie ei jää loppuelämäkseen Friikin armoille. Se ehkä hieman lievensi kirjan ahdistavuutta, sillä kaikkien karmivien tapahtumien lisäksi olisi ollut liian karmivaa, jos lukiessa olisi joutunut jännittämään, pääseekö Annie vapaaksi tai säilyykö hän ylipäätään hengissä. Tällaisenakin kirja on ihan kamala.

En suosittele kirjaa heikkohermoisille lukijoille, sillä kirja sisältää useita hyvin yksityiskohtaisesti kuvattuja ja pahaa oloa aiheuttavia kohtauksia. En kovin usein lue näin väkivaltaisia kirjoja ja luulen, että seuraava kerta ei ole ihan heti. Muutenkin kirja voi jakaa mielipiteitä, mutta minut kirja onnistui koukuttamaan. Loppu tosin meni liian kaukaa haetuksi. En enää pystynyt lainkaan uskomaan, että sellaista voisi tapahtua, vaikka aika karmeita tapauksia viime vuosinakin on valitettavasti paljastunut.

Viime vuosina lehdissä on uutisoitu toinen toistaan karmivammista sieppaustapauksista, joissa naisia on pidetty vankina monien vuosien ajan. Tästä kirjasta tuli väistämättä mieleen todellisen elämän tapaukset. En haluaisi uskoa, että mitään kirjan kaltaista voisi tapahtua, mutta valitettavasti tiedän, että tuskin kirjankaan tapahtumat olisivat ihan mahdottomia. Ne tuntuvat kauheudessaan uskomattomilta, mutta jotkut ihmiset pystyvät valitettavasti aivan karmiviin asioihin. En ole lukenut aiheesta aiemmin, vaikka tosielämän sieppauksistakin on kirjoitettu kirjoja.

Vaikka kirjan lukeminen oli ahdistavaa ja yököttävää, silti kirja onnistui koukuttamaan. Täytyykin ehkä etsiä käsiini muitakin Stevensin kirjoja, sillä hän on ainakin tämän kirjan perusteella taitava rakentamaan ja ylläpitämään jännitystä.

Muualla: Luettuja maailmoja, Järjellä ja tunteella, Kirjaston kummitus ja Luen, siis olen

tiistai 10. maaliskuuta 2015

James Bowen: Bobin maailma

James Bowen: Bobin maailma 2015 (The World According to Bob 2013) WSOY 260 s. suom. Kimmo Paukku
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Heräsin siihen, kun jokin taputti kevyesti jalkaani ja viiksikarvat pyyhkäisivät poskeani. Avasin silmät ja näin Bobin, jonka naama oli lähellä kasvojani ja joka paineli tassullaan minua polveen.
"Mitä nyt?" kysyin vähän ärtyisästi.
Bob vain kallisti päätään aivan kuin olisi osoittanut bussin etuosaan. Sitten se alkoi tehdä lähtöä penkiltä kohti käytävää ja heitti minuun hieman huolestuneita katseita.
"Mihin oikein olet menossa?" olin aikeissa kysyä, mutta sitten vilkaisin ulos ja tajusin, missä me olimme.
"Voi paska", sanoin ja hyppäsin heti ylös paikaltani.
Nappasin repun käteeni ja painoin stop-nappia viime tingassa. Puoli minuuttia myöhemmin olisi ollut liian myöhäistä. Ilman pienen yövartijani valppautta me olisimme viilettäneet pysäkkimme ohi.


On kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun Bob ja James löysivät toisensa. Katukatti Bobissa kerrottiin Bob-kissan ja elämän nurjan puolen nähneen Jamesin yhteisen elämän alkutaipaleesta, kun taas Bobin maailmassa heidän suhteensa on jo melko vankalla pohjalla ajoittaisista vastoinkäymisistä huolimatta. 

En ole viime viikkoina lukenut paljonkaan kiireiden ja myös pienoisen lukujumin vuoksi. Silloinkin kun minulla on ollut vapaa-aikaa, olen löytänyt itseni useammin tuijottamassa televisiosarjoja kuin istumassa nenä kirjassa. Tällä viikolla erään sateisen päivän piristykseksi saapui kuitenkin suuresti odottamani Katukatti Bobin jatko-osa, joka poisti lukujuminkin ainakin hetkellisesti.

Katukatti Bobin lailla Bobin maailma ei ole kaunokirjallinen mestariteos, mutta tämä on kirjoja, joissa pääosassa on tarina. Kerronta ei töki, mikä riittää vallan hyvin. Jamesin ja Bobin tarina on valloittava ja sydämeen menevä. Vuorotellen ihastelin Bobin tekoja ja ärsyynnyin ihmisten ajattelemattomaan käytökseen. Kirjassa kerrotaan, että Katukatti Bob on avannut ainakin joidenkin parempiosaisten silmiä kaduilla elävien ja työtään tekevien ihmisten maailmalle. Pidän kirjassa tietenkin Bobin tarinasta, mutta sen yhteiskunnallinen merkityskin on hyvin tärkeä. James tietää, millaista elämä kaduilla on ja hän kertoo siitä kaunistelematta ja rehellisesti. Hän ei yritä väittää olevansa puhdas pulmunen, mutta silti lukija on koko ajan hänen puolellaan. 

James aloitti huumeista vierottautumisen ensimmäisen kirjan aikana ja toisen kirjan aikana hän on päässyt jo siihen pisteeseen, että hänen on aika luopua Subutexista. Vaikka Jamesin elämäntavat ovat muuttumassa terveellisemmiksi, hän kamppailee kirjan aikana monenlaisten terveysongelmien kanssa Bobin tukemana tietenkin. Bob on aivan uskomattoman lojaali Jamesia kohtaan.

En ikinä kyllästy lukemaan kissojen päähänpistoista ja tavoista. Bobin maailma on kissojen ystävän herkkua, jota haluaisi ahmia koko ajan vain lisää. Toivottavasti Bobin ja Jamesin tarina jatkuu myös aikuisten kirjoissa. Lastenkirjoja on Wikipedian mukaan ilmestynyt jo useampi.

Muistaakseni aiemmassa kirjassa ei ollut kuvitusta, ja yllätyin iloisesti jokaisen luvun loppua koristavasta Dan Williamsin loihtimasta kuvasta. Tämä ratkaisu toi mielestäni kirjaan hieman lastenkirjamaisuutta, vaikka Jamesin elämän kuvailu olikin ajoittain sen verran järkyttävää, että ehkäpä pienten lasten on parempi pysyttäytyä Bobista kertovissa lastenkirjoissa, joita ei ole tosin ainakaan vielä suomennettu.

Jotkut ihmiset eivät kuulemma pidä lemmikkien inhimillistämisestä, mihin kirjailija itsekin myöntää syyllistyvänsä. Minua asia ei haitannut lainkaan, mutta joku voisi laskea asian kirjan huonoksi puoleksi.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lukumaraton: päivittyvä kooste + koonti

Lukutoukan ruokalista -blogin Emmi keksi idean ystävänpäivän lukumaratonista. Mietin ensin, jaksanko kiireisen opiskeluviikon jälkeen omistaa päivää lukemiselle, mutta sitten minusta tuntui, että opiskelulta vapaa päivä olisi juuri sitä, mitä tarvitsen. Ehdin saada opiskelujutut tänään aamupäivällä siihen pisteeseen, että voin pitää täysin opiskelusta vapaan viikonlopun. Olen asiasta todella iloinen. En aseta itselleni mitään tavoitteita ja ajattelin valita kirjat sen mukaan, mikä tuntuu sopivan lukufiilikseen parhaiten. Aikomuksenani on myös blogata kirjoista maratonin aikana, koska aiemmin ongelmana on ollut se, että moni maratonilla luetuista kirjoista jää bloggaamatta. Tällä kertaa bloggaan kirjoista kuitenkin heti ja ajastan bloggaukset ilmestymään ensi viikon aikana.

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Ennen maratonin aloittamista aion käydä vielä Pizzariumissa (turkulainen pizzeria, josta saa parasta pizzaa, mitä olen elämässäni syönyt) ja kirjastossa täydentämässä kirjavarastojani. Suunnitelmissani on aloittaa lukeminen kolmen aikoihin. Luen todennäköisesti ensimmäisenä loppuun Chevy Stevensin Kadonnut-kirjan, joka on yksi järkyttävimmistä lukemistani kirjoista. Kirjassa kiinteistönvälittäjänainen kidnapataan kesken näytön. Nainen kertoo tarinaansa psykologilleen sieppaajan kynsistä pääsemisen jälkeen. Päivitän edistymistäni ajoittain myös blogiin, mutta todennäköisesti olen aktiivisempi Instagramin puolella (@annaminunlukea).

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

17.05 Luin kolmen aikaan parin minuutin ajan kaupungilla, mutta pääsin aloittamaan maratonin kunnolla vasta puoli neljän aikaan, kun olin päässyt kotiin. Chevy Stevensin Kadonnut on nyt luettu. Olin lukenut kirjaa sivulle 272 ennen maratonia. Loppu meni aika kaukaa haetuksi, mutta muuten pidin kirjasta. Tosin se oli ajoittain melko yököttävä, joten kovin heikkohermoisille en kirjaa suosittele. Nyt yritän blogata kirjasta ja todennäköisesti jatkan sitten lukemista Matti Kangaskosken Sydänmarssin parissa.

17.38 Bloggausta täytyy vielä maratonin jälkeen täydentää kuvalla, juonikuvauksella ja lainauksella, mutta muuten sain sen valmiiksi. Jatkan siis lukemista.

23.50 Olen viime tuntien aikana tehnyt paljon muutakin kuin lukenut. Tosin ei minua kovin paljon edes harmita, että aikaa on mennyt myös kaupassa käymiseen ja lukupiiritehtävien koostamiseen yhdeksi tiedostoksi. Kirjoitin siis oman lukupiiritehtävien osuuteni jo aamulla, mutta maratonin aikana luin vielä muiden ryhmäläisten tuotokset, tein niistä yhden tiedoston ja palautin sen. Minun ei muka pitänyt tehdä mitään opiskelujuttuja, mutta nyt ei ainakaan enää tarvitse. Onneksi lähdin lukumaratonille melko rennolla asenteella enkä edes tähtää suuriin sivumääriin. Sain Matti Kangaskosken Sydänmarssin loppuun. Olin lukenut sitä viikolla sivulle 18, joten luin sen melkein kokonaan maratonin aikana. Kerrontatyyli ilman pilkkuja on melko erikoinen ja teki lukemisen ajoittain raskaaksi, vaikka ratkaisusta pidinkin. Molemmat maratonkirjani ovat sisältäneet niin kieroutuneita ihmisiä, että toivon mukaan seuraava kirja on hieman kevyempi. Ajattelin aloittaa seuraavaksi Mervi Heikkilän Louhen liittoa. Kirjoitan kuitenkin Sydänmarssi-bloggauksen ensin.

10.02 Menin yhden jälkeen nukkumaan ja heräsin yhdeksän jälkeen. Sain Heikkilän Louhen liiton luettua. Se ei onneksi ollut niin ahdistava kuin aiemmat maratonkirjat ja itse asiassa pidin siitä tähän mennessä lukemistani kirjoista eniten. Nyt bloggaamaan. Sitten jatkan varmaankin Jaakko Markus Seppälän Lemenin parissa, joka on minulle kevään odotetuimpia kirjoja. Toivottavasti se täyttää ennakko-odotukset.

14.58 Taas on tullut tehtyä lukemisen lisäksi muutakin, mutta sain myös Lemenin loppuun. Suosittelen! Kun pääsin maailmaan sisälle, tykkäsin kirjasta paljon.

15.29 Maraton on loppunut. Ehdin vielä lukea Jessie Burtonin The Miniaturist -kirjaa 37 sivun verran. Koostetta en ehdi vielä tehdä, mutta teen sen myöhemmin illalla tämän maratonbloggauksen jatkeeksi.

KOONTIEn maratonin aikana laskenut sivumääriä, koska olen kokenut sen parhaimmaksi tavaksi itselleni. Laskin lukemani sivut kuitenkin maratonin jälkeen yhteen ja huomasin lukeneeni 833 sivun verran. Luin kolme kokonaista kirjaa (Sydänmarssia olin lukenut niin vähän ennen maratonia, että lasken sen kokonaiseksi kirjaksi), yhden keskeneräisen loppuun ja aloitin lukemaan yhtä kirjaa. En ole enää moneen maratonkertaan edes yrittänyt tavoitella ensimmäisen lukumaratonini aikana tekemääni ennätystä (muistaakseni noin 1800 sivua), koska ensimmäisen maratonin jälkeen fiilikseni ei ollut aivan mahtavin. En myöskään valinnut maratonille tavallista lyhyempiä kirjoja (vain Louhen liitto oli alle 200-sivuinen) ja etenkään Kangaskosken Sydänmarssi ei sopinut kovin nopeaan tahtiin luettavaksi.

En ole ennen maratoonannut lukuvuoden aikana, mutta huomasin pääosin lukemiselle omistetun päivän olevan melko rentouttava opiskelukiireiden täyttämän lukukauden keskellä. Tosin jouduin tekemään lopulta hieman opiskelujuttuja maratonin aikanakin, mutta en onneksi kovin paljon. Muutenkin tein välillä muutakin kuin luin, sillä halusin välillä viettää poikaystävänikin enkä vain kirjan kanssa aikaa. Kirjoitin myöskin Lemeniä lukuunottamatta lukemistani kirjoista bloggaukset maratonin aikana, mitä en ole aiempien maratonien aikana tehnyt. Koin tämän myös itselleni hyväksi tavaksi, koska usein maratonkirjoista bloggaaminen on jäänyt tai olen ainakin kokenut blogattavien pinon kasvun stressaavaksi. Koska maratonilla tulee luetuksi tavallista enemmän, kirjoista heränneet ajatukset voivat unohtua helpommin, jos niistä bloggaamisen jättää vasta maratonin jälkeiselle ajalle.

Sain luettua lukupinoa hieman matalammaksi, ja kaikki maratonin aikana lukemani kirjat olivat mielestäni hyviä. Suurimman vaikutuksen minuun teki Jaakko Markus Seppälän Lemen. Lisäksi pidin todella paljon Mervi Heikkilän Louhen liitosta. Maratonin jälkeen olen tehnyt pääasiassa muuta kuin lukenut mutta olen jo ehtinyt jatkaa keskeneräistä Jessie Burtonin The Miniaturist -kirjaa hieman. Lukuhaluja maraton ei ainakaan vienyt. Päinvastoin, se sai lähinnä muistamaan, miten ihanaa lukeminen voi olla, kun sitä voi tehdä muutenkin kuin pienissä pätkissä kerrallaan.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa

Kansi: Jani Laatikainen
Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa 2013 Vaskikirjat 277 s.

lainattu kirjastosta

Jouduin tietenkin kysymään näkijöiden lupaa. He harkitsivat asiaa aikansa ja sanoivat sitten, että voisin hyvin ottaa Kardlisin vuoteeseeni. Hän saisi minut raskaaksi eikä mitään taikakeinoja välttämättä edes tarvittaisi. Oli kuitenkin selvää, ettei kolmannesta lapsestani koskaan tulisi kruununprinsessaa. Kaikki tietäisivät, kuka hänen isänsä oli. Lisäksi Leidon Kardlisilla oli jo lapsia. Tulevan prinsessan sisaruksia siis. Meidän oli varmistettava, ettei Brinnin suunnalta esitettäisi mitään vaatimuksia kruunun suhteen.
Soin siis lumoamattomalle miehelle tilaisuuden ryhtyä rakastajakseni. Hän suostui mielihyvin, ilman että näkijöiden tarvitsi puuttua tilanteeseen millään lailla. Hekin lienivät tyytyväisiä, kun lopulta tulin raskaaksi.
Niin syntyi Rhéta - prinsessa Kultatukka, kuten häntä nimitettiin. Leidon jäi linnaan kymmeneksi vuodeksi kasvattamaan tytärtään, vaikkei R
héta ollut hänen esikoisensa. Eihän mikään muu järjestely olisi tullut edes kysymykseen. Tiesin, että aatelisten keskuudessa puhuttiin ja päiviteltiin. Oli ennenkuulumatonta, että kuningatar teki lapsia, joiden isä tunnettiin. Mutta Rhianin kaupungissa kaikki on mahdollista.

Rhiandarin satuvaltakunnan nuorin prinsessa Rhéta vaivutetaan lumottuun uneen, koska hänen kruununperijäsiskollaan on salakavalia suunnitelmia siskonsa varalle. Kun Rhéta herää unestaan vajaan 70 vuoden kuluttua, hänen tuntemaansa maailmaa ei enää ole. Ennen arvostettuja taiantekijöitä vainotaan ja Rhiandaria hallinnut Rhétan sisar on tapettu. Ennen kuin Rhéta vaipui uneen odotettiin maahan putoavaa tähteä. Tähti ei ollutkaan aivan sitä, mitä ennen sen putoamista luultiin.

Ihastuin puolitoista vuotta sitten Huomenna tuulet puhaltavat -antologiassa olleeseen Anni Nupposen Juuret-novelliin. Sen jälkeen en ole aikomuksistani huolimatta lukenut mitään Nupposelta. Palautin Putoavan tähden prinsessan kirjastoon jo kerran lukemattomana, koska en kirjaa ehtinyt lukea, mutta toisella lainauskerralla päätin, että tällä kertaa en anna kirjan vain pölyttyä lainakirjahyllyssäni. En ihastunut Putoavan tähden prinsessaan aivan varauksettomasti, mutta kokonaisuutena pidin kirjasta.

Fantasiaa kirjoittaessaan kirjailija voi leikitellä perinteisillä sukupuolirooleilla. Hän voi vaikka kääntää ne ylösalaisin niin kuin Nupponen on tehnyt. Naiset perivät kruunun, ja miehiä ei oikeastaan tarvita muuhun kuin perillisen siittämiseen. Kirjassa eräs mies toteaa uskovansa, että miehillä on oltava samat mahdollisuudet kuin naisillakin. Kirjassa nostetut epäkohdat ovat itselleni melko selviä ja toivottavasti myös suurelle osalle ainakin kotimaista lukijakuntaa, mutta sopivalla tavalla feminististä kirjallisuutta on aina kiehtovaa lukea.

Alun perusteella luulin rakastuvani kirjaan. Rhétan äiti kertoo kohtaamistaan kolmesta koettelemuksesta, jotka jokaisen kuningattaren on aina pakko kestää. Kirja alkaa sanoilla Tämän sadun on kirjoittanut Rhai Rhian, kuningatar Rhaiandra Rautatahto, viimeisenä hallintovuotenaan. Olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos kerrontaratkaisu olisi pysynyt koko kirjan samana. Tosin tarinan kannalta se olisi ollut mahdotonta, koska alun jälkeen tarina hyppää lähes 70 vuotta eteenpäin aikaan, jolloin Rhai Rhian on jo kuollut. Hyppäyksen myötä kerronta vaihtuu imperfektistä preesensiin ja ensimmäisestä kolmanteen persoonaan. Väitin Nupposen Juuret-novellista kirjoittaessani, että olisin päässyt preesens-allergiastani eroon. Putoavan tähden prinsessaa ennen en ollut kuitenkaan vähään aikaan lukenut preesensissä kerrottuja kirjoja ja preesensmuotoiseen kerrontaan totuttelu vei jälleen aikansa. Tällaiset ongelmat ovat tietenkin minussa lukijana eivätkä itse kirjassa, koska mielestäni Nupponen on todella taitava kirjoittaja ja pidän hänen tavastaan kuljettaa tarinaa.

Pidin kirjan lopusta, vaikka se olikin melko melankolinen. Loppu ei kuitenkaan ollut sellainen kuin odotin, ja se oli positiivinen asia. Jotkin kirjan kohdat eivät pitäneet mielenkiintoani aivan samalla tavalla kuin toiset. Etenkin juuri Rhétan heräämisen jälkeiset tapahtumat ja hänen aikansa virtaajien leirissä eivät kiinnostaneet minua niin paljon kuin kirjan aloitus.

Suosittelen kirjaa fantasian ja feministisen kirjallisuuden ystäville. Anni Nupponen on luonut vallan onnistuneen fantasiamaailman, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin tarinaan imuun tempauduttuani.

Muualla: Morren maailma, Taikakirjaimet, Todella vaiheessa, Sivukirjasto, Lonkeropiirakka, Pähkinäkukkula ja Vinttikamarin ikkunasta

tiistai 3. helmikuuta 2015

Katsaus kirjakevääseen

Aloin kirjoittaa tätä bloggausta jo viime vuoden puolella. Vaikka lopputuloksen nähtyään sanojani on varmasti vaikea uskoa todeksi, aluksi suunnitelmani oli listata mahdollisimman vähän kevään kirjoja. Aioin ensin tehdä sellaisen listan, jolle päätyneet kirjat ehtisin ihan oikeasti lukea. Suunnitelmani epäonnistui aika surkeasti, mutta tavallaan se on hyväkin, koska olen loppujen lopuksi kuitenkin enemmän fiiliksen mukaan lukija kuin tiukkojen lukusuunnitelmien noudattaja. En mitenkään ehdi lukea kaikkia listalle päätyneitä kirjoja kevään tai todennäköisesti edes elämäni aikana. Nämä kevään kirjat kiinnostavat kuitenkin eniten, ja osan ihan varmasti luen. Suomalaisten kustantamojen julkaisemien teoksien lisäksi listalle on päässyt mukaan muutama englanniksi ilmestyvä kiinnostavalta kuulostava teos. Olisin halunnut julkaista listan tammikuun alussa, mutta kuten listan pituuden perusteella on arvattavissa, tämän bloggauksen kirjoittamiseen kului aika paljon aikaa. Tammikuun kirjat ovatkin jo saatavilla, ja muutama tulee varmasti tämän kuun aikana myös blogiini.

Tammikuu

Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (Atena)
Kirja kuulostaa synkältä mutta kiinnostavalta. Aloitin syksyllä monikulttuurisuuden opinnot, ja tämä varmasti syventäisi tietouttani Ruotsissa esiintyvästä rasismista, sen historiasta ja muukalaisvihamielisten puolueiden nykyisen suosion taustoista ja syistä.

Milja Kaunisto: Piispansormus (Gummerus)
Kolmas osa Olavi Maununpojasta kertovasta sarjasta on ehdottomasti luettava. Pidin toisesta osasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Piispansormus kuuluukin alkuvuoden odotetuimpiin kirjoihin ja aion lukea sen seuraavien kirjojen joukossa.

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä (Gummerus)
Se muistuttaa siitä, kuinka jokaisella on paikkansa historian kaaoksessa ja ettei katoaminen merkitse unohtumista.

Anni Polva: Me tytöt (Karisto)
Lapsena luin Tiinoja, mutta mitään muuta en Polvalta ole lukenut. Menneen ajan opiskelijakuvaus kuulostaa kuitenkin sellaiselta, jota voisin kokeilla. Tiinoissakin minua viehätti erityisesti entisajan kouluelämän kuvaus. EDIT. Olen ehtinyt kirjan jo lukea (Me tytöt).

Louise Doughty: Kielletyn hedelmän kuja (Minerva)
Kirjaa kuvataan oivaltavaksi psykologiseksi trilleriksi ja ajatuksia herättäväksi kertomukseksi arvoista, joiden mukaan elämme sekä valinnoista, joiden eteen joudumme. Kuulostaa lupaavalta!

David Walliams: Poika ja mekko (Tammi)
Viime vuonna suomennettu Herra Lemu hurmasi. Ihastuin Quentin Blaken kuvitukseen ja Walliamsin huumoriin. Siksi Poika ja mekko menee lukulistalle.

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa (Tammi)
Tiiviin ystäväpiirin yksi jäsen kuolee kiduttuaan yli 20 vuotta myrkystä, jota sai nuorena tyttönä. Syyllinen ei ole selvinnyt vieläkään. Kuka oli myrkyttäjä ja miksi oli hänen motiivinsa? Tarina liikkuu nyky-Amerikan ja 90-luvun Kiinan välillä.

Jaakko Markus Seppälä: Lemen (Like)
Lemen kuulostaa varsin lupaavalta esikoiskirjalta. Se on lähitulevaisuuteen sijoittuva teknotrilleri, jonka päähenkilönä on Nina-niminen katujen koulima freelancer (minulle tuli jotenkin ensimmäisenä mieleen Lisbeth Salander, mikä on aina positiivinen asia). Nina pelastaa Melinda Leen suuryrityksen kynsistä, mutta pelastetun tytön kehossa asuu tekoäly.

Dan McMillan: Polttouhrit - Holokaustin syyt (Like)
Aihe on karmiva mutta kuitenkin kiinnostava. Holokausti tuntuu käsittämättömältä ja irrationaaliselta, ja sen syistä kertominen tuntuu sellaiselta lähestymistavalta, josta haluan lukea lisää.

Markku Soikkeli: Tieteiskirjallisuuden käsikirja (Avain)
En kovin paljon lue scifiä dystopiaa lukuun ottamatta, mutta genre kiinnostaa minua kuitenkin. Siksi Tieteiskirjallisuuden käsikirjakin kiinnostaa.

Marko Leino: Syntymättömät (Teos)
Kirjan lähtöasetelmana on se, että kirjailijan koomaan vaipunutta vaimoa yritetään pitää hengissä siihen asti, kunnes vaimon sisällä kasvava lapsi olisi riittävän kehittynyt selvitäkseen elossa kohdun ulkopuolella. Kun kirjailija odottaa tulevaa, hän alkaa kirjoittaa syntymättömälle tyttärelleen hänen ja vaimonsa yhteisestä elämästä.

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus (Teos)
Kaajan esikoisteos kuulostaa katalogikuvauksen perusteella varsin omalaatuiselta ja haluan kokeilla, onko Muodonmuuttoilmoitus minun kirjani. Näin rohkeaa ja mielikuvituksellista teosta näkee harvoin. Jotenkin minulle tuli katalogitekstistä hieman mieleen Laura Gustafssonin Huorasatu. Saa nähdä, muistuttaako kirja lainkaan Gustafssonin kirjaa.

Henry Aho: Arvet - Romaani kiusatuista (Reuna)
Kirjat kiusaamisesta kiinnostavat aina. Vakuutuin vielä vahvemmin siitä, että tämä kirja on jonakin hetkenä luettava luettuani Kristan bloggauksen kirjasta.

Maggie Hall: The Conspiracy of Us (13. tammikuuta)
Pidin Da Vinci -koodista, ja nuorille suunnatuksi Da Vinci -koodiksi kuvattu kirja herätti siksi mielenkiintoni. Kirjassa 16-vuotiaan Averyn täytyy ratkaista muinainen mysteeri hengenvaarallisella matkalla Euroopan halki.

Paula Hawkins: The Girl on the Train (15. tammikuuta)
Tämän ehdinkin jo lukea. Kirja kiinnosti psykologinen trilleri -genrensä ja Gone Girl -vertauksien takia.

Helmikuu

James Church: Korealainen kuurupiilo (Atena)
Pohjois-Koreaan sijoittuvaa dekkaria, jota on kiitetty taitavasta tarinankuljetuksesta ja realistisesta Pohjois-Korean kuvauksesta, en ainakaan minä malta jättää väliin.

Anneli Kanto: Pyöveli (Gummerus)
En ole Anneli Kannon kirjoja aiemmin lukenut, mutta noitavainot ovat kaikessa karmivuudessaankin kiehtoneet minua pitkään.

Harlan Coben: Saalistaja (Minerva)
Nettideittailun maailmaan sijoittuva trilleri kiinnostaa.

Maija Haavisto: Sisimmäinen (Myllylahti)
En ole Maija Haavistoa aiemmin lukenut, mutta hänen keväällä ilmestyvässä teoksessaan on useampikin minua kiehtova teema (mm. eläintensuojelu), joten Sisimmäiseen tekisi mieli tutustua.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (Otava)
Tämäkin dekkaridebyytti kiinnostaa. Päähenkilöä Danny Katzia kuvataan sekä tarinan sankariksi että epäillyksi. Varjopoika aloittaa dekkarisarjan.

Erik Axl Sund: Lasiruumiit (Otava)
En ole lukenut aiempaakaan sarjaa vielä, mutta tämän uuden sarjan aloituksen idea kuulostaa aika kammottavalta. Samaa tuntematonta bändiä fanittavien nuorten keskuudessa on sattunut paljon itsemurhia. Tämä on itse asiassa minulla jo lainassa alkuperäiskielisenä, koska haluaisin saada itseni lukemaan jotakin ruotsiksi pitkästä aikaa.

Mary Higgins Clark: Katse menneisyydestä (Tammi)
Mary Higgins Clar on menneiden vuosien suosikkini, mutta en ole lukenut häneltä mitään moneen vuoteen. Voisin kokeilla, miltä vaikka Katse menneisyydessä maistuisi. Jännityksen kuningatar tarjoilee laadukasta viihdettä, jossa ratkaisemattomien rikosten ympärille rakentuva tv-sarja pääsee liian lähelle totuutta.

Marja-Liisa Heino: Älä tähti putoa (WSOY)
Kirja on realistinen rikosromaani kadonneen maahanmuuttajatytön tapauksesta. En ole törmännyt muissa dekkareissa romanipoliisiin. Tämä kirja on tosin sarjan toinen osa. Mietin, lukisinko ensin ensimmäisen osan (Astuit väärään autoon).

Eveliina Talvitie: Hieno vai huono - Nainen jolla on maine (WSOY)
Naisen maineeseen liittyvä moraalinen kontrolli on edelleen tiukempi kuin miehen. Ihmettelen usein miksi. Siksi kirja, joka sisältää kaksitoista tositarinaa naisista luovimassa kunnian karikkoisella rannalla, kiinnostaa.

Rein Raud: Rekonstruktio (Like)
Enn Padrikilla on vain puoli vuotta elinaikaa ja hän haluaa elämänsä lopuksi selvittää itsemurhan tehneen tyttärensä mysteerin. En ole lukenut paljonkaan virolaisia kirjailijoita, ja juoni kuulostaa kiintoisalta.

Mervi Heikkilä: Louhen liitto (Haamu Kustannus)
Jännittävä fantasiaseikkailu vie vanhojen jumaluuksien ja luonnonmahtien äärelle nykyaikaisella otteella. Esittelyteksti kuulostaa hyvin lupaavalta.

S. J. Watson: Second Life (12. helmikuuta)
Vaikka S. J. Watsonin esikoinen ei täysin vakuuttanut minua, siinä oli sen verran hyviä aineksia, että haluan ehdottomasti tutustua häneltä ilmestyvään uuteenkin kirjaan. En ikinä kyllästy hyvien psykologisten trillerien etsintään.

V. E. Schwab: A Darker Shade of Magic (24. helmikuuta)
Kirjassa on taikuutta, rinnakkaisuniversumeja ja taitava kirjoittaja. Voisiko kirjalta enempää vaatia?

Maaliskuu

Leena Krohn: Erehdys (Teos)
Rakastuin Krohnin edelliseen kirjaan Hotel Sapiensiin. Minulle käy välillä kirjailijoihin ihastuttuani niin, etten jotenkin uskalla palata heidän pariinsa. Entä jos ensiviehätys himmeneekin? Olen Hotel Sapiensin lukemisen jälkeen hankkinut itselleni kaksi muutakin Krohnia, mutta en ole vielä lukenut niitä. Todennäköisesti seuraavana Krohnina luen kuitenkin maaliskuussa ilmestyvän Erehdyksen. Se kuuluu ehdottomasti kevääni odotetuimpiin kirjoihin.

Roald Dahl: Tynkätyiset (Art House)
Rakastin lapsena Dahlin kirjoja ja luinkin silloin kaikki suomennetut lapsille suunnatut kirjat. Tynkätyiset on ilmestynyt jo aiemminkin suomeksi, mutta se on taidettu suomentaa juuri silloin, kun Dahl-innostukseni ei ollut enää huipussaan. Tosin on varmaan outoa lukea Dahlin kirjaa ilman Quentin Blaken kuvitusta, sillä hänen kuvituksena sopivat niin hyvin Dahlin maailmaan. Tynkätyiset on nimittäin kuvittanut Blaken sijaan Patrick Benson.

Linus Jonkman: Introvertit - Työpaikan hiljainen vallankumous (Atena)
Onpa Atenalla keväällä paljon kiinnostavia tietokirjoja! Olen hyvin selvä introvertti ja välillä tuntuu, että elämä olisi niin paljon helpompaa, jos olisin ulospäinsuuntautuneempi.

Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon - Juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945 (Gummerus)
Kuvauksesta tuli mieleen Anne Frankin päiväkirja, mutta tämän kirjan tyttö selvisi.
  
Elisa Aaltola & Sami Keto: Eläimet yhteiskunnassa (Into)
Läpi kirjan kulkevana punaisena lankana on halu hahmottaa eläinten asemaa suhteessa ihmiseen: miten yhteiskunnan tulisi kohdata toislajiset eläimet?

Anu Holopainen: Ihon alaiset (Karisto)
Tämä on ehdottomasti pakko lukea. Ihon alaiset on nuorten dystopia, jossa melkein jokaisen ulkonäköä on muokattu. Kirjan ideasta tulee mieleen Scott Westerfeldin Uglies-sarja, jota en tosin ole vielä lukenut. Olen myöskin lukenut lukemistani Holopaisen kirjoista, joten senkin vuoksi uskon pitäväni myös tästä.

Anna Karolina Jansson: Paviaanivarkaus (Minerva)
Täytyyhän Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen lukea pohjoismaisia dekkareita, ja tämä ruotsalaisen poliisin debyytti kuulostaa varsin lupaavalta.

Briitta Hepo-Oja: Siilin kuolema (Myllylahti)
Kirjan kuvauksessa luvataan nuoruuden kipukohtia ja pelkojen voittamista huumorilla. Siilin kuoleman päähenkilö on aina tuntenut itsensä hieman ulkopuoliseksi pohjoissuomalaisessa pikkukaupungissa.

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö (Schildts & Söderströms)
Haluan aina välillä kokeilla hauskoja kirjoja, ja tämä kuulostaa sellaiselta, mikä voisi oikeasti olla viihdyttävä. Moranin aiemman kirjan Naisena olemisen taidon lukemista olen harkinnut pitkään.

Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu (Tammi)
Bar Lumen murhat -dekkarisarjan toinen osa ei ole aivan niin ehdoton kuin suuri osa listan kirjoista, mutta oikeassa mielentilassa kirja voisi maistua varsin hyvin. Ensimmäinen osa oli ihan kelpo luettavaa.

James Bowen: Bobin maailma (WSOY)
Katukatti Bob oli aivan hurmaava lukuelämys, joten tietenkin haluan lukea Bobin ja Jamesin seuraavista vaiheista.

Cathi Unsworth (toim.): Lontoo noir (Like)
En ole kovin perehtynyt noir-henkisiin kirjoihin ja elokuviin, mutta ainakin ajatuksen tasolla genre kiehtoo. Tämä saattaisi olla myös vallan mainiota Lontoo-lukemista, koska sinne olisi näillä näkymin tarkoitus kesällä suunnata.

Gillian Anderson & Jeff Rovin: Liekkien näkijät (Like)
Salaiset kansiot on yksi suosikkitelevisiosarjojani, ja minua kiinnostaisi kovasti kokeilla, onko Scullyn näyttelijällä myös kirjailijan lahjoja. Kirjassa vaikuttaa olevan hieman samanlaisia vivahteita kuin televisiosarjassakin.

Huhtikuu

Niklas Saxén, Eva Nilsson & Yusuf M. Murabak: Suomen somalit (Into)
Tiedän hävettävän vähän somaleista ja heidän taustastaan ja kulttuuristaan. Siksi tämä kirja olisi varmasti hyödyllistä luettavaa.

Maya van Wagenen: Suosittu (Karisto)
Mitä tapahtuu, kun Maya päättää noudattaa 1950-luvulla ilmestyneen oppaan, jonka pitäisi tehdä kenestä tahansa teinistä kaunis, tyylikäs ja suosittu, neuvoja?

Linda Rodriguez McRobbie: Huonosti käyttäytyvät naiset: Prinsessat jotka pitivät päänsä - jos mahdollista (Paasilinna)
sisältää kymmeniä tarinoita omapäisistä, rohkeista, päättäväisistä naisista, joiden motiivit ovat vaihdelleet oikeuden ja rikoksen välillä

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa (Schildts & Söderströms)
Tämä kirja kiinnostaa ihan siksi, että Elämä elämältä oli niin upea. Olen tosin kuullut, että muu Atkinsonin tuotanto ei suuresti muistuta ainoaa lukemaani Atkinsonin kirjaa, mutta haluaisin kokeilla, pitäisinkö kirjailijan muista teoksista. Kate Atkinson punoo juonen, jonka käänteet ovat yhtä yllättäviä kuin sen konnat ja sankaritkin. Hänen mestarillinen kerrontansa, terävä eettinen tarkastelunsa ja lämmin viisautensa tekevät rikosromaanista jälleen lukemisen juhlaa.

Aki Ollikainen: Musta satu (Siltala)
Nälkävuosi oli hieno, joten odotan Ollikaisen toiseltakin kirjalta paljon.

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus (WSOY)
Christieltä ilmestyy ennenjulkaisematon pienoisromaani? Tietenkin se menee heti lukulistalle.

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu - Kultaiset tyttökirjaklassikot (Avain)
Kokkosen kirjassa esitellään lukijoiden ulkomaisia tyttökirjasuosikkeja. Kirjoitin itsekin kokemuksiani eräästä tyttökirjaklassikosta, joten kirjaa lukiessa saatan bongata tuttua tekstiä.

Valkoiset varpaat (Haamu Kustannus)
Hyvältä kuulostavat novellikokoelmat ovat aina kiintoisia, koska yritän siedättää itseäni novelleilla. Kauhun lukeminenkin on jäänyt viime vuosina melko vähälle, joten siihenkin muun muassa Virpi Hämeen-Anttilan ja Marko Hautalan kauhukertomukset toisivat korjausta.

Toukokuu
Erkka Leppänen & Hanna Matilainen (toim.): Käärmeen liekit - suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma)
Joistakin kirjoista kuulemisen jälkeen minut valtaa heti innokas ja malttamaton odotus. Tämä kirja on yksi niistä. Kirja singahti lukulistalle nopeammin kuin ehdin sanoa lohikäärme. Lohikäärmeet ovat aina olleet yksi suosikkitaruolentojani ja tämä antologia kuulostaa vain niin loistavalta. Kirjailijakaartikin on hyvin lupaava, sillä se sisältää muun muassa J. S. Meresmaan, Anne Leinosen, Anni Nupposen, Magdalena Hain ja Jussi Katajalan. Varmasti muutkin kirjoittajat ovat taitavia, mutta edellämainittuihin olen ehtinyt tutustua jo jossakin muodossa ja tykästynyt kaikkiin.

Tapani Koivunen: Amerikkalainen painajainen - Vuoteni USA:n vankiloissa (Atena)
Luin tänä syksynä Piper Kermanin kuvauksen vankila-ajastaan Yhdysvalloissa. Suomalaisen miehen kokemus samasta instituutiosta kiinnostaa.

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen (Otava)
Pidin Holmströmin aiemmasta Itämaa-romaanista kovasti ja siksi uutuuskin täytynee lukea. Psykologiset trillerit ovat hyvin toteutettuina minulle erittäin mieleisiä.

Sarah Waters: Parempaa väkeä (Tammi)
The Little Stranger vakuutti ja olen kirjan lukemisesta lähtien halunnut tutustua Watersiin lisääkin. Ehkäpä seuraava Watersini on vaikkapa tämä Parempaa väkeä. Mielenkiintoani kirjaa kohtaan lisää se, että romaani sijoittuu 1920-luvulle.

Peter Høeg: Susanin vaikutus (Tammi)
En ole lukenut Høegia, mutta jo Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteen vuoksi olisi oiva aika tutustua häneen. Lisäksi keväällä suomennettava Høeg kuulostaa sellaiselta, että se on melkein pakko lukea. Kirjassa Tanskaa uhkaa ekologinen katastrofi, ja katalogitekstin mukaan luvassa on monikerroksinen jännitysromaani, joka yhdistää trillerin ja perhedraaman.

Gillian Flynn: Teräviä esineitä (WSOY)
Tosin todennäköisesti luen tämänkin englanniksi aiempien Flynnin kirjojen tavoin. Olen kuullut tätä kehuttavan jopa parhaaksi Flynniksi, joten odotan tämän lukemista aika innoissani, vaikka Dark Places olikin pienoinen pettymys.

John Green: Arvoitus nimeltä Margo (WSOY)
John Greeniä suomennetaan näköjään nyt oikein urakalla. Tästä on tulossa kesällä elokuvakin ja ennen elokuvaa kirja ilmestyy myös suomeksi. Dekkarimainen juoni päähenkilön kadonneesta rakkauden kohteesta kiinnostaa jopa enemmän kuin viime vuoden lopulla suomennettu Kaikki viimeiset sanat. Englanninkielinen alkuteos onkin jo lainattuna kirjastosta.

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet (WSOY)
En melko varmasti pääse viidenteen Fredrika Bergman -dekkariin asti vielä toukokuussa, mutta laitan tämän ehdottomasti lukulistalle. Ensimmäinen lukemani Ohlssonin dekkari (Nukkekoti) oli vain niin hyvä.

Riku Talvitie: Tappava formaatti: Kuokkavieras (keväällä)
Vaikka Big Brother ei olekaan ihan minun juttuni, tämän kaltaisen ohjelman ympärille sijoittuva kidnappauskuvio kuulostaa varsin kiehtovalta.

Kesäkuu

Johan Theorin: Aarnivalkeat (Tammi)
Sankta Psykon kasvatit vakuutti minut siitä, että muutkin Theorinin kirjat kannattaa lukea. Psykologisen jännityksen, kummitusjuttujen ja öölantilaisen kerrontaperinteen yhdistäminen kuulostaa kiehtovalta.

Holly Smale: Geek Girl - Kohellusta korkokengissä (Tammi)
Geek Girl -sarjan toista osaa olenkin jo odottanut. Ensimmäinen oli varsin viihdyttävä ja nopealukuinen. Olen iloinen, että tämä ilmestyy varsin sopiva ajankohtanakin eli juuri kesän alussa. Uskon tämän olevan juuri sopivaa kesälukemista.

Jacob Grey: Varismiekka (Tammi)
Mietin, laitanko tätä listalle, mutta en halua unohtaa tätä, joten listalle tämä päätyy. Orpopoika Kraa asuu varisten kanssa ja osaa varisten kieltä. Hän on myöskin feral eli ihminen, jolla on maaginen side tiettyyn eläimeen. Jos vain ehdin, haluan tutustua tähänkin sarjaan.

Lopuksi on vielä pakko mainita, että heinäkuussa ilmestyy Ernest Clinen Armada, jota aloin odottaa innoissani Ready Player Onen lukemisen jälkeen.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Paula Hawkins: The Girl on the Train

Paula Hawkins: The Girl on the Train 2015 Doubleday 316 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Nainen junassa)
ostettu uutena
 

I don't have words to describe what I felt that day, but now, sitting on the train, I am furious, nails digging into my palms, tears stinging my eyes. I feel a flash of intense anger. I feel as though something has been taken away from me. How could she? How could Jess do this? What is wrong with her? Look at the life they have, look how beautiful it is! I have never understood how people can blithely disregard the damage they do by following their hearts. Who was it said that following your heart is a good thing? It is pure egotism, a selfishness to conquer all. Hatred floods me. If I saw that woman now, if I saw Jess, I would spit in her face. I would scratch her eyes out.

Rachel on menettänyt rakastamansa aviomiehen Tomin ja unelmakotinsa Annalle. Hänen elämänsä on muutenkin syöksynyt alamäkeä, sillä entisten terveellisten elämäntapojen sijaan hän on alkoholisoitunut ja työtön. Kämppäkaverilleen Rachel kuitenkin valehtelee käyvänsä edelleen töissä, ja sen takia hän lähtee joka aamu kotoaan ja ajaa junalla keskustaan. Junan ikkunasta hän seuraa muiden elämää, ja erityisen kiinnostunut hän on entisen kotinsa naapurissa asuvien Jessin ja Jasonin elämästä. Rachel ei tiedä Jessin ja Jasonin oikeita nimiä, mutta junan ikkunasta heidän yhteiselonsa vaikuttaa idylliseltä ja muistuttaa häntä hyvistä ajoista Tomin kanssa. Eräänä päivänä Rachel kuitenkin näkee Jessin suutelevan miestä, joka ei ole Jason, ja pian tämän jälkeen hän lukee lehdestä Jessin, jonka oikeaksi nimeksi osoittautuu Megan, katoamisesta.

Luin kirjasta ylistystä Goodreadsista, ja koska takakansikin vaikutti todella lupaavalta, tilasin kirjan omakseni. Gone Girl -vertaus kuulosti hyvältä, mutta pelkäsin hieman kirjan alussa, että entä jos kirja onkin halpa Gone Girl -kopio. Onneksi olin väärässä.

Tiesin kirjasta erään asian, joka ohjasi minut lukemaan kirjaa tietyllä tavalla, mutta silti moninaiset arvailuni osoittautuivat vääriksi. Pelkäsin arvaavani loppuratkaisun hyvissä ajoin, niin kuin kävi S. J. Watsonin Before I Go to Sleep -kirjan kanssa, mutta olin suuren osan kirjasta aivan väärillä raiteilla. Tosin arvasin loppukäänteen ennen kuin se suoranaisesti kerrottiin, mutta todennäköisesti se oli kirjailijan tarkoituskin. Tämä loppukäänteen ennalta-arvaaminen sai minut pitämään hieman taukoa ennen kuin luin kirjan loppuun, koska ajattelin, ettei kirjassa ole enää varmaan mitään kovin jännittävää. Varsinainen lopetus osoittautuikin melko hyytäväksi ja paransi lukukokemustani.

Kirja ei kuitenkaan saanut minua aivan pauloihinsa. Ennen lukemista odotin, että en malttaisi laskea kirjaa käsistäni, mutta kirjan lukeminen pienissä pätkissä onnistuikin vallan mainiosti. Gone Girliin verrattuna kirjan jännite säilyy tasaisempana. Hawkinsin kirjassa ei ole samanlaista käännekohtaa, mutta alkupuoli ei myöskään ole niin hidas kuin Flynnin menestysromaanissa. Tästä huolimatta koin kirjan välillä junnaavan hieman paikallaan. Goodreadsissa kirjaa on sanottu melko nopeatempoiseksi, mutta en ole tästä aivan samaa mieltä.

Odotan psykologisilta trillereiltä onnistunutta lukijan huijaamista, ja sitä minä kyllä sain. Kirja kerrotaan kolmen naisen näkökulmasta. Rachel ja Anna kertovat nykyhetken tapahtumista ja Meganin äänellä kerrotaan tapahtumista ennen hänen katoamistaan. Etenkin Rachel on vallan kiehtova kertoja. Hän kärsii mielessään olevista mustista aukoista, joten hän ei ole aina edes itse varma, mitä on tullut tehneeksi. Rachel tietää muistikatkojensa aikaisista tapahtumista vain sen, mitä muut kertovat hänelle. Poliisi ei usko Rachelia todistajana, koska alkoholiongelma ja epävakaus tekevät hänestä epäluotettavan. Siksi Rachelin on käännyttävä Meganin aviomiehen Scottin puoleen, jotta hänen kertomaansa kuunnellaan.

The Girl on the Train on Paula Hawkinsin esikoisromaani. Muutamista moitteen aiheista huolimatta pidin kirjasta paljon, joten aion ehdottomasti lukea Hawkinsin muutkin kirjat, jos hän jatkaa kirjailijan uraansa. Kirjan kansiliepeessä puhutaan jo mahdollisesta elokuvasta, joten elokuvantekijät vaikuttavat nyt innostuneen psykologisten trillereiden filmatisoinnista. Mikäs siinä, Gone Girl on ainakin hyvä myös elokuvana.

Suosittelen kirjaa esimerkiksi Gillian Flynnin Kiltin tytön ja S. J. Watsonin Kun suljen silmäni -kirjan ystäville. Minun lukuelämykseni sijoittui kyseisten kirjojen välille. Kiltistä tytöstä pidin Hawkinsin kirjaa enemmän, kun taas Watsonin kirjasta pidin vähemmän kuin The Girl on the Train -trilleristä. Mahdollisesta suomennoksesta minulla ei ole tietoa. Ruotsiksi kirja ilmestynee huhtikuussa.

torstai 29. tammikuuta 2015

Synttärikirja-arvonnan voittajat ja kirjavinkkejä

Viime viikolla blogini vietti kaksivuotissynttäreitään, ja juhlahumun kunniaksi järjestin kirja-arvonnan. Suoritin arvonnan random.orgin avustuksella.

Ensimmäiseksi arvonnassa tuli Marile, toiseksi Kirjaneito ja kolmanneksi Ellen. Voittajat saavat valita järjestyksessä kirjan täällä olevasta listasta. Toivon, että voittajat ottaisivat minuun mahdollisimman pian yhteyttä sähköpostitse (annaminunlukea (at) gmail.com) ja kertoisivat osoitteensa ja kirjavalintansa. Onnea voittajille!

Kirja-arvonnan yhteydessä pyysin kommentoijia kertomaan, mikä oli heidän viime vuonna lukemistaan kirjoista paras. Tällainen kysymyshän on todella vaikea, mutta sain todella mielenkiintoisia vastauksia. Halusin koota vastauksissa mainituista kirjoista kirjavinkkilistan, jota muutkin voivat hyödyntää. Osa kirjoista tuli mainituiksi useampaan kertaan, ja olen laittanut niiden perään sulkuihin x2. Kiitos kaikille kommentoijille onnitteluista ja muistakin kauniista sanoista! Ne lämmittivät sydäntäni. On aina mukava kuulla, että täältä on saatu kirjavinkkejä ja blogistani pidetään.

Alice Munron tuotanto
Tove Janssonin kirjat ja hänestä kirjoitetut kirjat
Tove Jansson: Kesäkirja
Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta
George R. R. Martin: Valtaistuinpeli
Haruki Murakamin tuotanto
Haruki Murakami: Kafka rannalla 
Haruki Murakami: 1Q84
Bernard Beckett: Genesis
Elizabeth Wein: Code Name Verity
Laini Taylor: Dreams of Gods & Monsters 
Neal Shusterman: Unwind
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (x2)
J. R. R. Tolkien: Hobitti
 Joyce Carol Oates: Blondi 
Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat (x2)
NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Veronica Roth: Outolintu (x2)
Maria Turtschaninoff: Maresi (x2) ja Anache 
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous (x2)
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori 
Hugh Howey: Siilo
Johanna Sinisalo: Auringon ydin 
Magdalena Hai: Susikuningatar
 Dmitri Gluhovski: Metro 2033
Jan Salminen: Äidinmaa 
Jonna Ruuska: Kuovin huuto
Margaret Mitchell: Tuulen viemää (x2)
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (x2)
Robin Hobb: Fool's Assassin 
George Orwell: 1984 
Hermann Hesse: Siddhartha
Agatha Christie: Ikiyö 
Victor Hugo: Kurjat 
Anni Kytömäki: Kultarinta (x2)
Virginia Woolfin kirjat
Katja Kettu: Kätilö (x2)
Dan Brown: Inferno
Rainbow Rowell: Fangirl
Cassandra Clare: Clockwork Princess
Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala 
Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät
Kate Atkinson: Elämä elämältä  (x2)
Hannu-Pekka Björkman: Välähdyksiä peilissä

maanantai 26. tammikuuta 2015

Blogistania-äänet

Blogistanian Finlandia

3 PISTETTÄ: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Kolmen pisteen saajaa ei ollut vaikea valita. Luin viime vuonna aika vähän kotimaista uutuuskirjallisuutta, mutta vaikka olisin lukenut sitä enemmänkin, epäilen, että ykkönen olisi aivan sama. Kerrankin Finlandia-voittaja kolahti ja lujaa.

2 PISTETTÄ: Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen 
Luen aika harvoin novellikokoelmia, sillä novellien tarinat jättävät minut usein janoamaan pidempää kerrontamuotoa. Petri Laineen ja Anne Leinosen novellit toimivat kuitenkin hyvin lyhyinä kertomuksina. Osa kohosi suosikeikseni, mutta kaikki novellit olivat hyviä. Tämä novellikokoelma on täynnä mielenkiintoisia ideoita ja jännittävyyttä.

1 PISTE: Maritta Lintunen: Hulluruohola
Tätä kirjaa on vaikeaa luokitella tai verrata muihin. Se on täysin omanlaisena, ja hyvä niin. Lintunen osaa taitavasti luoda kirjaansa maagisen tunnelman liittämättä tarinaan mitään yliluonnollisia elementtejä.

Blogistanian Globalia

3 PISTETTÄ: Parinoush Saniee: Kohtalon kirja
Kirjoitin heti kirjan luettuani, että Kohtalon kirja jättää pysyvän jäljen mieleen ja sydämeen. Olin aivan oikeassa, sillä kirjan herättämät tunteet ovat vieläkin vahvasti muistissa, vaikka vierähtänyt lähes vuosi. Elin kirjan tarinassa vahvasti ja kiinnyin päähenkilöön. Toivoin koko kirjan ajan, että hänen kohtalonsa olisi onni. Sanieen kirja tarjosi todella vahvan lukuelämyksen, ja suosittelen sitä kaikille, jotka eivät kirjaa ole vielä lukeneet.

2 PISTETTÄ: Kate Atkinson: Elämä elämältä
Kirjan alkupuolen perusteella arvelin tämän saavan minulta eniten pisteitä, mutta loppupuoli ei tuntunut aivan niin vahvalta. Siitä huolimatta kerrontaratkaisu on todella onnistunut ja Atkinson onnistui pitämään langat käsissään ihailtavan hyvin. Kirja herätti minussa ajatuksia ja ihastusta ja tarjosi rikkaan ja upean lukuelämyksen.

1 PISTE: Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa
Jouduin miettimään, kumpi ansaitsee yhden pisteen enemmän: Lemaitren Näkemiin taivaassa vai Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet. Kirjojen tason välille oli vaikea tehdä eroa. Päädyin lopulta Lemaitren kirjaan, koska Näkemiin taivaassa teki minuun suuren vaikutuksen siitä huolimatta, että sotakirjallisuus ei yleensä kolahda. Se kertoo kirjan hyvyydestä jo paljon. Uusin Murakami on hyvä, mutta se jäi lukuelämyksenä hieman aiemmin lukemieni Murakamien varjoon. Siksi Lemaitre saa viimeisen Globaliassa jaossa olleen pisteen. En voi olla vielä lopuksi huomauttamatta, että on hieman erikoista, että tänä vuonna Globaliassa minulta saa pisteitä kaksi kirjaa, joissa sota on hyvin keskeisessä osassa. Olenhan monta kertaa sanonut, että sota kirjallisuuden aiheena ei ole minun juttuni.

Blogistanian Kuopus 

Kuopus oli minulle tänä vuonna kaikkein vaikein kategoria, sillä olisin ihan helposti voinut antaa pisteitä ainakin kuudelle kirjalle. Huomasin jälleen, että luen aika paljon lanu-kirjallisuutta ja viime vuonna ilmestyi todella monta upeaa lasten- ja nuortenkirjaa, jotka ansaitsisivat kaiken mahdollisen huomion, mitä niille voin antaa. Pisteitä saaneiden lisäksi suosittelen lämpimästi Walliamsin Herra Lemua, Turtschaninoffin Maresia, Asherin Kolmeatoista syytä, Kaarlelan Menneen talven lunta, Berryn Kunnes kerron totuuden -kirjaa ja Salla Simukan Lumikki-trilogiaa kokonaisuudessaan.

3 PISTETTÄ: Jenna Kostet: Lautturi
Kostetin esikoisromaani vakuutti kauniilla kielenkäytöllä ja tunnelmallaan. Vaikka luin paljon muitakin hyviä viime vuonna ilmestyneitä lanu-kirjoja, minun ei tarvinnut kauan miettiä, mikä kirja ansaitsee täydet kolme pistettä.

2 PISTETTÄ: Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa
Valente on kirjoittanut aivan ihanan sarjan. Olen ihastunut niin päähenkilöön Syyskuuhun kuin osuvasti nimettyyn Satumaahan. Valenten kerronta ja kieli ihastuttivat enkä malttaisi odottaa seuraavien kirjojen lukemista. Olisin rakastanut tätä varhaisnuorena ja sisäinen lapseni rakastui tähän näin aikuisenakin.

1 PISTE: Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Oli todella vaikeaa päättää, mikä kirja ansaitsee yhden pisteen. Olisin halunnut antaa myös Michelle Gagnonin Kukaan ei kaipaa sinua -kirjalle pisteitä, ja kamppailu Parkkosen ja Gagnonin välillä oli hyvin tasaväkinen. Loppujen lopuksi en voinut jättää viime vuoden viiltävintä lukukokemusta pisteittä. Vaikka teksti ei ollut aivan loppuun hiottua, kirja raapi sydämeni vereslihalle. Jos Parkkonen kirjoittaa nuorena näin, mitäköhän hänestä vielä tulee?

Blogistanian Tieto

3 PISTETTÄ: Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
Mietin pitkään, kuuluuko tämä ennemminkin Kuopukseen kuin Tietoon, mutta päädyin siihen, että kirjassa on kuitenkin kyse uskomusperinteistä, joten kirja voidaan laskea tietokirjallisuudeksi. Niin on tehty myös kirjaston tietokannassa ja kustantajan sivuilla. Epäröintini johtui varmaankin siitä, miten kirjassa taruolennot kuvataan todellisiksi. Se on yksi syy, miksi pidän kirjasta niin paljon. Lukiessa on välillä mukava kuvitella, että maailmassa on muutakin kuin mihin nykyään yleensä uskotaan. Egerkrans osoittaa tuntevansa hyvin vanhan kansan uskomukset taruolennoista, ja kirjan kuvitus on silmiä hivelevän upeaa.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kansi: Anders Carpelan
Kate Atkinson: Elämä elämältä 2014 (Life after life 2013) Schildts & Söderströms 595 s. suom. Kaisa Kattelus
ostettu uutena

Kaikki oli jotenkin tuttua. "Sitä sanotaan déjà-vuksi", Sylvie sanoi. "Mieli tekee tepposiaan. Mieli on pohjaton arvoitus." Ursula oli varma siitä, että hän muisti, millaista oli maata vauvana vaunuissa puun alla. "Ei", Sylvie sanoi, "ei kukaan voi muistaa mitään niin kaukaa", ja silti Ursula muisti lehdet, jotka lepattivat tuulessa kuin suuret vihreät kädet, ja hopeajäniksen, joka riippui vaunujen kuomusta ja pyöri hänen kasvojensa edessä. Sylvie huokaisi. "Sinulla on sitten vilkas mielikuvitus." Ursula ei tiennyt, oliko se kohteliaisuus, mutta oli totta, ettei hän useinkaan tiennyt, mikä oli todellista ja mikä ei. Entäs sitten kauhea pelko - pelottava kauhu - jota hän kantoi mukanaan. Pimeä maisema hänen sisällään. "Älä mietiskele sellaisia asioita", Sylvie sanoi terävästi, kun Ursula yritti selittää. "Ajattele iloisia ajatuksia."


Helmikuussa 1910 syntyy tyttövauva, joka kuolee hapen puutteeseen ennen kuin hänen elämänsä ehtii edes alkaa. Helmikuussa 1910 syntyy tyttövauva, joka jää eloon, koska lääkäri saapuu pelastamaan lapsen viime hetkellä. Näin alkaa Ursula Toddin elämä, joka on täynnä vaihtoehtoisia sattumuksia. Hän saattaa hukkua lapsena tai tulla rannalla maalanneen taiteilijan pelastamaksi. Elämien kuluessa tapahtumat alkavat tuntua hänestä tutuilta ja hän osaa aavistaa, mitkä teot johtavat ikävään lopputulemaan.

Elämä elämältä ei tainnut kiinnittää huomiotani vielä katalogien selailuvaiheessa, mutta innostuneet bloggaukset vakuuttivat minut siitä, että kirja on luettava. Lukuisan Lauran bloggauksen luettuani tiesin, että tämä on kirja on pakko lukea ja sen jälkeen en mitään bloggauksia kirjasta lukenutkaan, sillä en halunnut tietää kirjasta liikaa etukäteen. Lainasin kirjan syksyllä kirjastosta, mutta olin lukenut sitä vasta puoleenväliin, kun kirjan eräpäivä tuli ja se oli pakko palauttaa kirjastoon varauksien takia. Kirja tuntui niin hyvältä, että päätin hankkia kirjan itselleni. Kuitenkin kuukausia kului enkä ehtinyt palata kirjan pariin. Vuoden jo vaihduttua toiseksi päädyin lopulta aloittamaan kirjan uudelleen alusta. Se oli hyvä ratkaisu, sillä muuten kielen vaihtaminen kesken kaiken englannista suomeksi ja muistikuvien hämärtyminen alkupään tapahtumista olisivat voineet huonontaa lukuelämystä.

Liisin kirjan ensimmäisen puolikkaan läpi, sillä tapahtumat palautuivat melko nopeasti mieleeni ja lisäksi alkuosan luvut ovat selvästi lyhyempiä kuin suurin osa loppupuolen luvuista. Luin kirjan toisella yrittämällä loppuun reilussa kahdessa päivässä, mikä oli melko nopea lukuvauhti, koska pariin viime päivään on mahtunut paljon muutakin. Puolenvälin jälkeen lukutahtini tosin hieman hidastui, sillä tapahtumissa ei tuntunut olevan aivan samaa tenhoa kuin kirjan alkupuolella. Todennäköisesti myös kerrontaratkaisun uutuudenviehätys alkoi haihtua ja sodan siirtyminen tarinan keskipisteeksi ei oikein vedonnut minuun.

Kirjassa on selvästi samoja teemoja kuin Perhosvaikutus-elokuvassa (suosittelen katsomaan, jollei joku ole vielä sitä nähnyt). Minusta on varsin kiehtovaa miettiä sitä, miten pienet asiat voivat vaikuttaa elämän kulkuun. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elämä voisi mennä ihan eri tavalla, jos jonkin valinnan olisi tehnyt toisin. Toisaalta tämä on hieman ahdistava ajatus, sillä valintoja on tehtävä ja niiden kaikkia seurauksia on mahdoton tietää etukäteen, mutta toisaalta se on lohduttavaakin. Itse olen päätynyt siihen, että menneitä valintoja ei kannata katua, koska elämäni ei ehkä olisi sellaista kuin se nyt on, jos olisin tehnyt toisin. Olisin voinut menettää paljon, jos en olisi tehnyt myös niitä huonoja valintoja. Loppujen lopuksi ne kuitenkin kasvattavat ja voivat tuoda elämään myös hyviä asioita.

Kirjassa on kerrontaratkaisun vuoksi väistämättä toistoa. Se ei onneksi alkanut puuduttaa, sillä Atkinson on varsin onnistuneesti kertonut samat tapahtumat hieman eri tavalla joka kerta. Tällaisen kirjan kirjoittaminen on vaatinut varmasti hyvin järjestelmällistä kirjoittajan työtä ja paljon muistiinpanoja. Jos lukijanakin meinasin välillä mennä sekaisin siitä, millä Ursulan elämiskerralla mikäkin asia on tapahtunut, kirjailijalle lankojen käsissä pitäminen on varmasti ollut moninkertaisesti haastavampaa. Mielestäni kirjan lukeminen melko nopeassa tahdissa oli toimiva ratkaisu senkin vuoksi, että muistin koko ajan hyvin, mitä kaikkea kirjassa on aiemmin tapahtunut. Jos olisin lukenut kirjaa lyhyissä pätkissä viikkojen ajan, elämät olisivat voineet mennä päässäni vieläkin sekaisammaksi sotkuksi.

Pääasiassa pidin kerrontaratkaisua todella mielenkiintoisena, mutta huomasin kerronnan vaikuttavan siihen, miten vahvoja tunteita koin tapahtumista lukiessani. Jotkin kauhistuttavat tapahtumat eivät herättäneet niin suurta järkytystä ja surua kuin yleensä lukiessa, sillä tiesin, että kohta Ursula syntyy taas uudelleen. Tosin kirjassa on muutamia tapahtumaketjuja, jotka tuntuivat erityisen kauhistuttavilta siitäkin huolimatta, ettei kuolema ollut lopullista. Erityisesti yksi väkivaltaan liittyvä juonne Ursulan eräässä elämässä oli todella puistattava. Inhosin erästä kirjassa esiintynyttä henkilöä koko sydämestäni.

Elämä elämältä on varsin mieleenpainuva kirja, ja olen iloinen siitä, että tulin hankkineeksi teoksen omaan hyllyyni. Tämä on varmasti kirja, joka kestää useammankin lukukerran.

Emilien mieleen kirjan henkilöt jäivät kummittelemaan ja hänestä tuntui lukemisen jälkeen kuin hän olisi jättänyt perheen taakseen.
Aletheian mukaan kirjassa on niin älykkään leikittelevä juoniratkaisu, ettei hän olisi millään halunnut kirjan loppuvan.
Raijan mielestä kirjassa on jotain selittämättömän vetävää.
Tuijata soisi mahdollisimman monen kokevan Elämä elämältä haarautuvan tarinoinnin, sillä se viekoittelee järkeä ja tunnetta.
Katja kehuu Atkinsonin kirjoittavan tarkkanäköisesti, älykkäästi ja liikoja selittelemättä.
Laura toteaa, että itse tarina ei ole mitenkään mullistava vaan tarinaan tuovat jotakin uutta vaihtoehtoiset elämät ja erilaisella tavalla etenevä juoni.

torstai 22. tammikuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 2014 Tammi 557 s.
lainattu kirjastosta

"Sano aivan mitä haluat, mutta tässä asiassa on vain yksi, lopullinen totuus." 

Joen viskilasi oli jälleen tyhjä, vaikka hän oli vasta täyttänyt sen. Ulkona oli hämärtynyt. Kaikki muut olivat nukkumassa.
Sanomalehdessä oli sisäsivuilla julkaistu pieni uutinen, joka kertoi eläinoikeusaktivistien kiistelleen eläintutkijan kanssa.
Eläintutkijan. Omasta mielestään hän tutki ihmisen näköjärjestelmää. Hänen ryhmässään jotkut tekivät kokeita terveillä koehenkilöillä, ihmisillä, mutta ketäs sellainen kiinnosti. Hänen ryhmänsä neljää tietokonemallintajaa, niitä, jotka nuorten kuvitelmissa pelastaisivat koko maailman, ei mainittu.
Ilmeisesti ei ollut mitään merkitystä, miten asiat oikeasti olivat. Vain se merkitsi, miltä ne näyttivät.
Jokainen sai ne näyttämään siltä, miltä halusi.


Alina ja Joe tapasivat Italiassa olleessa konferenssissa. He rakastuvat ja Joe muuttaa Suomeen, jonne sopeutuminen ei olekaan kovin yksinkertaista. Alinan mielestä Joe panostaa perheeseen liian vähän ja etsii tieten tahtoen huonoja puolia työstään Helsingin yliopistossa ja uudesta asuinmaastaan. Alinan ja Joen epäonnistuneesta avioliitosta jää jäljelle yhteinen poika Samuel, joka jää Suomeen äitinsä kasvatettavaksi, kun Samuelin isä palaa takaisin Yhdysvaltoihin. Vuosien päästä kun Samuel on jo aikuinen, Alina soittaa entiselle miehelleen siitä, että heidän poikansa on Yhdysvalloissa. Samuelista on vuosien saatossa tullut eläinten oikeuksien puolustaja ja Joe pitää eläinkokeita välttämättöminä tutkimukselleen.

Olen lukenut ennen Valtosen Finlandia-palkinnon voittanutta teosta ainoastaan kaksi Finlandia-voittajaa. Sofi Oksasen Puhdistus ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi olivat kumpikin minulle pienoisia pettymyksiä. Finlandian voittaa usein kirja, joka ei minua aiheensa puolesta kiinnosta, joten olen yleensä jättänyt palkitut kirjat muille lukijoille. Viime vuoden lopulla Finlandian sai kuitenkin kerrankin sen oloinen romaani, että en voinut jättää kirjaa lukematta. Olin kiinnostunut Valtosen kirjasta jo keväällä hieman katalogitekstin perusteella, mutta kirja oli unohtunut syksyn saapuessa. Kuitenkin mitä enemmän kirjasta kuulin, sitä enemmän se kuulosti minun jutultani. En joutunut pettymään vaan sain jopa enemmän kuin osasin odottaa.

Etukäteen ajattelin saavani eläinkokeita tekevän isän ja eläinaktivistipojan näkemysten vastakkainasettelua. Sain, mitä odotinkin, mutta kirja on paljon muutakin. Samuelin vanhempien eron jälkeiset ongelmalliset välit leimaavat Alinan ja Joen pojan kasvua. Monessa muussakin kirjassa on tullut ilmi, miten pienet asiat vaikuttavat lopputulokseen. Jos Alina olisi suhtautunut pienen poikansa matkaan isänsä luokse suopeammin, olisiko Samuel välttynyt katkeruudelta isäänsä kohtaan? Nykyhetki ja mennyt vuorottelee kerronnassa, ja siksi syy-seuraussuhteita jää miettimään. Selittääkö mennyt nykyhetken?

Kirja on runsas aiheiltaan ja kooltaan. Silti siinä ei ole mitään liikaa. He eivät tiedä mitä tekevät on kirja siitä, miten asiat eivät ole mustavalkoisia. Se on jännitysnäytelmä ja kritiikkiä nykyajan ilmiöitä kohtaan. Se kysyy, miksi ennakkoluulot voittavat terveen järjen käytön. Miksi on niin helppoa uskoa pahinta kanssaeläjistä? Se ei ole kuitenkaan liian osoitteleva ja provosoiva, vaan se herättää juuri sopivasti tunteita ja saa ajattelemaan. Luin kirjan loppuratkaisun kyyneleet silmissä.

Vaikka kirja sijoittuu melkein meidän aikaamme, teknologian kehitys on mennyt vielä pidemmälle. Joen tytär Rebecca on iAm-laitteen lumoissa, ja muutkin pitävät sitä käänteentekevänä keksintönä. Kirjasta on luettavissa myös piikkejä medikalisaatiota kohtaan. Koulussakin tunnutaan ihannoivan sosiaalisen kanssakäymisen vaivattomuutta niin paljon, että siellä ollaan valmiita hyväksymään lääkitys niille oppilaille, joilta se ei suju täydellisesti. Rebeccan trendien perässä pysymisen ja suosittuna olemisen tarve on saanut hänet altistamaan elämänsä mainostauluksi.

Minulle tämä on viime vuoden paras kotimainen. Tietenkin vielä voi tulla vastaan jokin tämän ylittänyt, mutta sellaisen teoksen olisi oltava huikea, sillä näin loistavaa teosta on vaikea ylittää. Huh, jo toinen kirja tässä kuussa, jonka jäljiltä olen häikäistynyt. He eivät tiedä mitä tekevät on runsas, upea ja puhutteleva teos.

Siinan mielestä meillä alkaa olla jo riittävästi kirjallisuutta maamme sota-ajoista, mutta meillä ei todellakaan ole yhtään liikaa kirjallisuutta tämän kirjan teemoista.
Mai Laakso kuvaa tätä kirjaksi, joka on hyvin yhteiskuntapainotteinen mutta johon on samalla saatu sisällytettyä perhetragedia, johon vaikuttavat monet eri tekijät.
Juhanin mukaan kirja täytti täydellisesti sen, mikä hänen mielestään on kirjan tärkein tehtävä: avata uusia näkökulmia.
Marile arvelee, että kirja on kaikista hänen lukemistaan kotimaisista kirjoista hengeltään kansainvälisin.
Omppu jäi kirjaa lukiessaan kaipaamaan edes muutamaa suvantohetkeä, jolloin olisi pystynyt hengittämään huohottamatta.
Tomi Norha hämmästeli ensin kirjan kerronnan arkisuutta mutta huomasi sitten kirjan suurimman ansion olevan se, että kirja kuvaa tätä päivää, nykyhetken ongelmia ja mahdollisuuksia.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Olipa kerran kaksivuotias kirjablogi

Tänään on tullut kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen kirjabloggaukseni. On vaikea uskoa, että Anna minun lukea enemmän on jo kaksivuotias vakaita askeleita ottava blogi. Bloggaamisesta on tullut sen verran suuri osa elämääni, että uskon blogilleni karttuvan vielä monta ikävuotta. Blogini alkuaikoina en olisi osannut aavistaa, miten paljon uusia kokemuksia ja ihmisiä bloggaaminen tuo mukanaan.

Kaksivuotissyntymäpäivä on mielestäni sopiva hetki listata blogiajan parhaita kirjoja. Annika haastoi minut tekemään niin jo ensimmäisenä blogivuonna, mutta lupasin silloin palata haasteeseen myöhemmin. En ole tosiaankaan unohtanut haastetta, vaikka haastamisesta on kulunut aikaa. Nyt kun olen blogiaikana lukenut noin 250 kirjaa, blogiajan huiput ovat varsinaisia helmiä. Näitä listatessani huomasin, että ensimmäinen blogivuoteni oli vielä loistavampi kuin toinen. Vuoden 2013 aikana luin peräti kahdeksan listalle päätyneistä yhdestätoista teoksesta. Viime vuonna luin kaksi blogiaikani huippua ja tänä vuonna olen ehtinyt lukea jo yhden, vaikka vuosi on vasta alussa. Tämä vuosi onkin alkanut varsin lupaavasti. Ei viime vuosikaan ollut huono kirjallisesti, mutta tämä vuosi saattaa ylittää sen ja ehkä yltää jopa vuoden 2013 tasolle. Siltä minusta ainakin tällä hetkellä tuntuu.

Ernest Cline:
Ready Player One 
Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2 & osa 3)
Marisha Pessl: Yönäytös 
Neal Shusterman: Unwind
George Orwell: 1984 
Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia 
Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go 
Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story 
Bernard Beckett: Genesis (ja 2. lukukerta)
Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
Markus Zusak: Kirjavaras

Suosittelen näitä kaikkia yhtätoista kirjaa todella lämpimästi!

Ensimmäisten blogisynttäreideni kunniaksi järjestin kirja-arvonnan ja jatkan perinnettä tänä vuonna.

Arvontaan osallistuvat tiistaihin 27.1. klo 23.59 mennessä tätä bloggausta kommentoivat blogini rekisteröityneet lukijat. Jos kommentoit, mutta et halua osallistua arvontaan, mainitse asiasta kommentissasi. HUOM! Tällä kertaa arvontaan eivät voi osallistua ihmiset, jotka eivät ole liittyneet lukijaraatiin. Kommentoimalla saa yhden arvan, ja lisäarpoja mahdollisesta linkittämisestä ym. ei ole tällä kertaa lainkaan jaossa. Kommentissa voisit kertoa, mikä oli viime vuonna lukemistasi kirjoista paras. 

Julkistan voittajat blogissani torstaina 29.1. illalla. Voittajia on kolme, joista kukin saa valita palkinnokseen alla olevasta kirjalistasta yhden kirjan. Ensimmäinen voittaja saa valita ensin, toinen voittaja toisena ja kolmas voittaja kolmantena. Jos sinulla ei ole omaa blogia tai blogissasi näkyvillä yhteystietoja, laita kommenttiisi sähköpostiosoite, josta voin sinut tavoittaa, jos voitto osuu kohdalle. OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE JA MUILLEKIN ONNITTELIJOILLE! JULKISTAN VOITTAJAT TORSTAI-ILTANA.

Holly Smale: Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua
Kiera Cass: The Selection
Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat
Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle
Laura Paloheimo: Klaukkala
Kaarlela Tanja: Menneen talven lumi
Pekka Matilainen: Kupoli
Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki
Lotta-Liisa Joelsson: Vivika 
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Liza Marklund: Du gamla, du fria
José Rodriguez dos Santos: Einstein-koodi
Merja Mäki: Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret

maanantai 19. tammikuuta 2015

Maritta Lintunen: Hulluruohola

Ulkoasu: Mika Wist
Maritta Lintunen: Hulluruohola 2014 WSOY 306 s.
lainattu kirjastosta

Palasin Suomeen aavistamatta mikä minua täällä odotti.
On hyvä, ettei ihminen osaa ennustaa tulevia - mitä hän niillä tiedoilla tekisi? Eihän hän ymmärrä edes omaa menneisyyttään. Tuon tietämättömyyden ansiosta tulin vetäistyksi maailmaan, jollaiseen kirjavaa kiertolaiselämää viettäneenäkään en ollut törmännyt.
Nuo kymmenen kuukautta syrjäisessä Hulluruoholassa, autioituneessa Riihen kylässä muuttivat elämäni.
"Ihminen on itselleen salaisuus loppuun asti."
Se väite tuli todistetuksi minulle perin pohjin.


Sara on saapunut takaisin Suomeen ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen, ja Saran isoisän mielestä lapsenlapsi on liian päämäärätön ja kypsymätön. Sen vuoksi isoisä lupaa Saran puolesta, että tämä ottaa huolehdittavakseen asuntolan, jossa asuu yhteiskuntaan sopeutumattomia yksilöitä. Hulluruoholan asukkaat eivät ole mieleltään sairaita, mutta he poikkeavat muista ihmisistä sen verran, että heitä karsastetaan eikä heillä ole mahdollisuutta sopeutua yhteiskunnan odotuksiin. Sara huomaa sopivansa Hulluruoholan asukkaiden keskuuteen yllättävän hyvin.

Kirjakatalogissa kirja kiinnitti huomioni etenkin erikoisella nimellään ja kiehtovalla kansikuvallaan. Vaikka kuvauskin oli kiinnostava, kirja ei olisi ehkä ilman ulkoasuaan jäänyt mieleen niin vahvasti, että se tuli luetuksi, koska uutuuskirjoja ilmestyi syksyllä niin paljon, etten mitenkään ehtinyt lukea kaikkia, jotka olisin halunnut.

Sara Järä on keskenkasvuinen luikuri, joka karkaa paikalta heti kun tulee ongelmia. [...] Kun Saran äiti kolme vuotta sitten kuoli, hälytyskellot alkoivat soida korvissani. Neljääkymmentä lähentelevä vanhapiika (jonka viinihuuruinen äiti kiipeää suolapurkkia kurottaessaan laholle keittiöjakkaralle sillä seurauksella, että kaatuu metrin korkeudelta ja lyö takaraivonsa tarjoiluvaunun kulmaan menettäen ensin tajuntansa, sitten henkensä) hoiti surutyön nakkaamalla repun selkään ja lähtemällä moneksi vuodeksi ulkomaille.

Saran isoisän käsitys lapsenlapsestaan ei ole kovin imarteleva. Isoisä ei edes yritä ymmärtää Saran aivoituksia ja syitä toimintansa takana. Vaikka Sara käsittelee surua omalla tavallaan, se ei tee Sarasta kylmää ja sydämetöntä ihmistä. Kirjassa näytetään sekä Saran että isoisän näkemykset tilanteesta, jotka ovat aluksi melko vastakkaisia. Lisäksi osa luvuista on Tukholmassa asuvalta Eelis Selanderilta Saralle tulleita sähköposteja. Eelis Selander on alunperin keksinyt idean asuntolasta ihmisille, jotka eivät ole mieleltään sairaita mutta poikkeavat sosiaalisista normeista.

Isoisän mielestä elin kelvotonta kulkurielämää. Tiesin, että se oli läpeensä suunnittelematonta niin työn, talouden kuin miestenkin osalta - halusin olla vaeltelija, joka ei pohdi mitä on kenellekin velkaa.

Sara ei ole löytänyt kotia ja rakkaita vaikka on käynyt monessa paikassa ja tavannut paljon ihmisiä. Yllättäen Hulluruohola alkaa tuntua kodilta, ja asukkaista etenkin Matias Pohjola tekee Saraan lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä isoisän idea ei ollutkaan niin pähkähullu, miltä se Sarasta ensin vaikutti.

Harmaasta massasta poikkeavat ihmiset eivät ole mitään kummajaisia vaan ihmisiä iloineen ja suruineen. Yhteiskunnan odotukset ovat usein aivan kohtuuttomia ja liian joustamattomia. Niihin on yksinkertaisempi sopeutua kuin poiketa niistä, mutta kaikkien ihmisten mieli ei mukaudu niiden noudattamiseen. Miksi asiat olisi aina tehtävä samalla tavalla ja "vääränlaista" käyttäytymistä ei hyväksytä?

Hulluruohola on erikoinen kirja. Tavallaan kirja on täysin realistinen eikä sisällä mitään fantastisia elementtejä, mutta silti koko kirjan ajan mukana on vire, joka ei ole aivan tästä todellisuudesta. En muista aiemmin lukeneeni mitään Hulluruoholan tapaista ja kirja jää mieleeni hyvänä ja omanlaisenaan lukukokemuksena.

Muualla: Ullan luetut kirjat, Rakkaudesta kirjoihin, Booking it some more, Aikani kuluksi, Periaatteessa kirjoista, Lukupino, Ja kaikkea muuta, Lukutoukan kulttuuriblogi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja  ja Annelin kirjoissa