keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kirjallinen vuosi 2014

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään. Siksi on aika tehdä vuosikooste. Viime vuoden kooste on luettavissa täällä. Blogin ulkopuolisessa elämässä tämä vuosi oli minulle surullinen, vaikka siihen mahtui tietenkin hienojakin hetkiä. Kirjallisena vuotena se ei ollut niin runsas kuin edeltäjänsä, mutta luettujen kirjojen joukkoon mahtui monia helmiä. Ensi vuonna elämässäni pitäisi olla suuria tapahtumia, jotka varmaan rajoittavat hieman lukuaikaa. Etenkin kandin kirjoittaminen ja kandiksi valmistuminen verottavat vapaa-aikaa oikein roimasti. Ensi syksyn tavoitteenani on siis valmistua valtiotieteiden kandidaatiksi. Jo nyt tiedän, että vuodesta 2015 on tulossa yksi elämäni merkittävimmistä ja ikimuistoisimmista. Blogia en aio tietenkään unohtaa, mutta täällä voi olla välillä hiljaisempia aikoja niin kuin tänä ja viime vuonnakin oli. Blogi kukoistaa silloin, kun minulla on aikaa lukea ja blogata ja on säästöliekillä silloin, kun luku- ja bloggausaikaa ei ole kovin paljoa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että blogi on pysynyt hengissä ja bloggausinto on aina palannut hiljaisempien aikojen jälkeen. Ensi vuosi on Kirjan vuosi. Ei taida olla kovin yllättävää, että kirjabloggaajat ovat ideoineet erilaisia tempauksia vuoden kunniaksi. Ensimmäinen on jo ensi viikolla, ja siihen minäkin aion osallistua.

Blogirintamalla kaikki ei ole enää ollut niin uutta kuin viime vuonna. Olen ymmärtänyt, että kaikkia blogihuomiota saaneita kirjoja ei tarvitse tai ehdi lukea, ja olen oppinut kuorimaan blogisuosituksia saaneista kirjoista sen kerman, joka todennäköisesti kolahtaa itseeni parhaiten. Osallistuin toistamiseen Turun kirjamessuille ja haaveilen pääseväni ensi vuonna sekä Helsingin että Turun kirjamessuille. Kävin myös kuuntelemassa Anu Holopaista keväällä. Emännöin kesällä Blogistanian kolmatta yhteistä lukumaratonia. Maratoonaasin kolmatta ja neljättä kertaa. Luin vanhan kirjan arvostuspäivää varten Asko Martinheimon Tuhkanaaman ja taivaantakojan, vietin kesän parhaan lukuhetken J. R. R. Tolkienin The Lord of the Rings -teoksen parissa ja keväällä luin viikon verran lastenkirjoja. Kesällä vietin Omien kirjojen kesää, jonka aikana luin 16 oman hyllyn ennestään lukematonta kirjaa. Kesällä myös kirjabingoilin monen muun tavoin.

Olen tavannut vuoden aikana monia bloggaajia ja olen ollut erityisen iloinen siitä, että Turun kirjabloggaajien tapaamisia on järjestetty useampi. Seuraava onkin jo ensi viikolla. Olen myös tämän vuoden aikana blogannut ensimmäistä kertaa muusta kuin kirjoista. Vaikka blogin pääpaino on ollut kirjoissa, välillä blogissa on näkynyt myös elokuvia ja muita kiinnostavia juttuja. Olen kokenut tämän uuden linjani aika hyväksi, sillä näitä muuhun kuin kirjoihin liittyviä bloggauksia on ollut aika vähän ja niitä on ollut mukava kirjoittaa. Niitä varten ei kannata perustaa erillistä blogia, ja mielestäni ne ovat sopineet ihan sulavasti osaksi Anna minun lukea enempää. Blogini rantautui maaliskuun aikana Twitteriin.

Luin vuoden aikana 107 kirjaa, johon ei ole tällä kertaa laskettu mukaan opiskelun takia luettuja kirjoja. Kirjoista 11 olin lukenut aiemminkin. Lista kaikista tänä vuonna luetuista kirjoista löytyy täältä. Viime vuonna luin 163 kirjaa, jossa oli tosin mukana myös tenttikirjat. Luin vuoden 2014 aikana selvästi vähemmän kuin blogini ensimmäisenä vuonna. Sivuja lukemissani kirjoissa oli 34 247 (luvun katsoin Goodreadsista ja siksi siinä on hieman vääristävästi mukana myös tenttikirjat), kun taas vuonna 2013 luin huimat 52 237 sivua. Kuuntelin tänä vuonna myös yhden äänikirjan, jonka kuunteluun aikaan kului 4 tuntia 47 minuuttia.


Tiesin, että luen paljon spekulatiivista fiktiota ja halusin tarkastella, miten paljon sitä onkaan tullut luettua. Aika lailla puolet (53 kpl) vuoden aikana lukemistani kirjoista oli maagista realismia, scifiä (etenkin dystopiaa), fantasiaa tai yliluonnollista kauhua. Eniten kirjoja luin touko- ja kesäkuussa, joina kumpanakin kirjoja tuli luetuksi 17 kappaletta. Kun kesäloma päättyi ja palasin takaisin yliopiston penkille syyskuussa, ehdin lukea koko kuun aikana vain yhden kirjan.

Viime vuonna kolmasosa lukemistani kirjoista oli mieskirjailijoilta ja kaksi kolmasosaa naiskirjailijoilta. Tänä vuonna kirjailijoiden sukupuolijakauma pysyi täysin samana. Mieskirjailijoiden kirjoja luin 31 ja naiskirjailijoiden 74. Lisäksi luin kaksi kirjaa, joiden kirjoittajissa oli sekä mies että nainen.

Kotimaisten kirjojen osuus lukemistostani oli viime vuonna vajaa kolmannes. Tänä vuonna ulkomaisten kirjojen osuus kasvoi, sillä kotimaisia kirjoja luin vain 28 eli niitä oli suunnilleen neljännes kaikista lukemistani kirjoista.

Hieman yli puolet (55) lukemistani kirjoista oli lainattu kirjastosta. Suunnilleen kolmannes (33) kirjoista on joko itse hankittuja tai muilta saatuja. Arvostelukappaleiden osuus luetuista on vajaa viidennes (17). Muu-kategoriaan kuuluu yksi bookcrossing-kirja ja yksi tutulta lainattu kirja.
Suomeksi luin 66 kirjaa, englanniksi 40 ja ruotsiksi yhden. Suomenkielisten kirjojen osuus on kasvanut viime vuodesta, sillä silloin luin aika lailla puolet kirjoista suomeksi ja puolet englanniksi. Kaksi ruotsinkielistäkin mahtui vuonna 2013 mukaan, ja tänä vuonna niitä tuli luettua vain yksi.

Top11

Parhaimpien kirjojen lista meinasi paisua pariinkymmeneen nimikkeeseen, mutta päätin olla lopulta armoton ja laittaa listalle vain ne, joille olen antanut vuoden aikana viisi tähteä Goodreadissa. Tällaisia kirjoja oli yksitoista, ja ne kaikki ovat minulle omalla tavallaan tämän vuoden parhaimpia.

Emily Brontë: Humiseva harju
Victoria Schwab: The Archived
Markus Zusak: Kirjavaras
Hugh Howey: Wool
Parinoush Saniee: Kohtalon kirja
Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa
James Bowen: Katukatti Bob - kissa joka muutti elämäni
Jenna Kostet: Lautturi
Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
Neal Shusterman: UnDivided 
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
---------------

Kirjasirkus-blogin Anne vinkkasi minulle tästä vuosikyselystä. En jaksa täyttää kyselyä kokonaan, mutta osaan vastaan vielä lopuksi.


kirja, joka ei täyttänyt korkeita odotuksiani: Sarah Lotz: Kolme

positiivisin yllättäjä: Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

paras sarja, jonka aloitin: Hugh Howeyn Siilo-sarja

paras jatko-osa: Marissa Meyer: Cress

paras päätösosa: Neal Shusterman: UnDivided (oikeastaan myös paras jatko-osa, mutta en halunnut laittaa samaa kahteen kohtaan)

paras kirjailija, jonka löysin vuonna 2014: todella vaikea valita vain yhtä, mutta sanon Victoria Schwab

paras kirja genrestä, jota en usein lue: Graeme Simsion: Vaimotesti

kirja, jossa oli mukaansatempaavin juoni: Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

kaunein kansikuva: Victoria Schwab: The Archived

kauneimmin kirjoitettu kirja: Jenna Kostet: Lautturi

olen ihmeissäni, miksen ole lukenut tätä kirjaa aiemmin: Emily Bronte: Humiseva harju

lyhyin kirja: Tove Jansson: Muumit - sarjakuvaklassikot I (96 s.)

pisin kirja: Andrei Pajanne: Autuaiden saari (994 s.)

kirja, joka järkytti minua eniten: Lirio Abbate: Mafian naiset

paras esikoiskirja: Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

kirja, joka itketti eniten: Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni

omaperäisin kirja: Libba Bray: Beauty Queens

kirja, joka sai minut vihaisimmaksi: Marissa Meyer: Cinder

Hyvää ja kirjaisaa uutta vuotta 2015!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joululahjoja ja alelöytöjä

Ostokseni kirja-alennusmyynneistäkin voisi oikeastaan laskea joululahjoiksi, sillä sain rahaa joululahjaksi, mutta pidän etenkin ylemmässä kuvassa olevia neljää kirjaa tämänvuotisina joululahjoina. Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle sain kirjabloggaajien joululahjaringin vuoksi Pihiltä naiselta. Satuin tosin omistamaan kirjan jo, mutta joululahjaksi saamani toinen kappale muistutti minua kirjan olemassaolosta ja se kohosi lukulistallani ylemmäs. Kirjaa on kehuttu sen verran hulvattomaksi, että uskon kirjasta pitäväni. Kiitos vielä Pihille naiselle! Neal Shustermanin UnDividedia olen himoinnut kirjan ilmestymisestä asti, mutta en kirjamessujen jälkeen ostanut lainkaan kirjoja puoleentoista kuukauteen, joten se päätyi omistukseeni vasta muutama kuukausi ilmestymisensä jälkeen. UnDivided on jo luettu ja blogattu. Leann Sweeneyn The Cat, the Quilt and the Corpse on ollut toivelistallani jo kesästä lähtien, sillä kissadekkari kuulostaa vallan ihastuttavalta. Jenny Lawsonin Let's Pretend This Never Happened halusin siksi, että muistan jonkun bloggaajan kehuneen sen todella hauskaksi ja olen viime aikoina kaivannut hauskaa luettavaa.
Tänään kävin tutkimassa, mitä Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynneissä on tällä kertaa tarjolla. Akateemisesta mukaani tarttuivat Hanna Pylväisen We Sinners (tämä kirja lestadiolaisuudesta on jäänyt joistakin blogeista mieleeni), John Bradshaw'n Cat Sense (tietenkin haluan ymmärtää paremmin kissojen sielunelämää), Aldous Huxleyn Brave New World (tämä dystopiaklassikko on kiinnostanut jo jonkin aikaa mutta on vielä lukematta) ja Arne Nevanlinnan Varma (täysi heräteostos siksi, että en voinut vastustaa 0,45 euron hintaa).

Suomalaisen kirjakaupan alelöydöistä olen eniten innoissani. Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli on pitkään ollut lukulistalla. Syksyllä luin erään kurssin vuoksi kirjasta joitakin lukuja, mutta nyt kun teoksen ensimmäinen osa löytyy omasta hyllystä, se on helpompi lukea loppuun. Asko Sahlbergin Herodes herätti mielenkiintoni jo viime vuonna, mutta en ole järkälettä vielä ehtinyt lukea. Charles Dickensiltä olen lukenut vain Joululaulun, mutta nyt hyllyssäni odottaa myös Kolea talo, joka kuulostaa vallan mielenkiintoiselta tiiliskiveltä.

Alennusmyynnit saivat jälleen kerran kirjahankinnat riistäytymään käsistä, mutta lupaan olla hankkimatta tänä vuonna enää kirjoja. Onneksi lupaus on näin vuoden toisiksi viimeisenä päivänä harvinaisen helppo pitää. Alkuvuodesta täytän vuosia, joten kovin pitkää taukoa en kirjojen ostelussa varmasti pidä, vaikka onhan noita kirjoja kertynyt jo niin paljon, että kohta pitää alkaa harkita vakavasti uuden kirjahyllyn ostamista.

Onko kukaan muu ehtinyt vielä joulun jälkeisiin kirja-aleihin? Mitä mieltä olette minun tekemistäni alelöydöistä?

maanantai 29. joulukuuta 2014

Lois Lowry: The Giver

Lois Lowry: The Giver 1993 4 h 47 min äänikirjan lukija: Ron Rifkin
lainattu kirjastosta

The worst part of holding the memories is not the pain. It's the loneliness of it. Memories need to be shared.


Kirjan alussa Jonas on pian 12 vuotta täyttävä poika, joka odottaa jännittyneenä lähestyvää 12-vuotiaille järjestettävää seremoniaa. 12-vuotiaisten seremonia on ikäseremonioista tärkein, sillä sen aikana kukin 12 vuoden iän saavuttanut saa kuulla, mihin tehtävään heidät on määrätty. Jonas ei osaa arvata, mikä hänen tuleva tehtävänsä on, sillä hän ei ole osoittanut mielestään selviä taipumuksia mihinkään suuntaan. Hän saa tehtävän, joka on vain yhdellä yhteisön jäsenellä ja joka on kaikkein arvostetuin. Jonasista tulee muistojen saaja. Häntä varoitetaan heti tehtävän tuskallisuudesta, mutta siltikään Jonas ei osaa varautua siihen, miten hänelle määrätty tehtävä muuttaa hänen maailmankuvansa ja koko elämänsä.

Olen joskus aiemminkin yrittänyt kuunnella kirjastosta löytyviä englanninkielisiä äänikirjoja, mutta jostakin syystä en ole päässyt alkua pidemmälle. Päätin kokeilla vielä kerran ja kuuntelin tämänkertaisen valintani The Giverin loppuun asti vuorokauden aikana. Nyt kun pääsin alkukankeudesta äänikirjojen kuuntelun suhteen, aion ehdottomasti kuunnella äänikirjoja välillä jatkossakin. Silmäni ovat joskus iltaisin sen verran väsyneet, että tarinan kuunteleminen on sen varsinaista lukemista parempi vaihtoehto.

Muistan huomanneeni Lois Lowryn The Giverin monesti listoilla kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea. Luulin kuitenkin monta vuotta, että olen kirjan jo lukenut, sillä muistin lukeneeni kaikki Lowryn kirjat, jotka lapsuuden kirjastoni hyllystä löytyivät. Lopulta minulle selvisi, että kirjaa ei ole lainkaan suomennettu ja silloin tajusin, että en ole kirjaa voinut lapsuudessani lukea. Kirja menikin heti lukulistalle, koska kirjan ideakin kuulosti tällaisen dystopiafanin korviin hyvin kiehtovalta.

Oli mielenkiintoista kuunnella nuorille suunnattu dystopiakirja, joka on kirjoitettu ennen viime vuodet vallinnutta dystopiabuumia. Liian monet nykyiset kirjat noudattavat samantyyppistä kaavaa ja ovat melko samankaltaisia. Minulle tulee Lowryn kirjasta mieleen niin Rothin Divergent, Condien Matched kuin Oliverin Deliriumkin. The Giver on selvästi nykyisen nuorten dystopiakirjallisuuden äiti, mutta siinä on myös ainutlaatuisuutensa. Jonasin koulutusta on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti. Kirja on paljon rauhallisempi ja seesteisempi kuin sitä seuranneet teokset. Joku voisi kuvailla kirjan loppuosuutta jopa tylsäksi. Silti vaikka välillä mielenkiintoni hieman herpaantui, sillä jotkin yksityiskohdat Jonasin koulutuksesta tuntuivat hieman aiemman toistolta, pidin tällaisesta rauhaisammasta otteesta tarinan kerrontaan. The Giver on mielestäni kokonaisuudessaan vahva ja koskettava kertomus.

Yhteiskunta, jossa Jonas elää, vaikuttaa aluksi jopa utopistiselta. Kukaan ei kärsi, kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä tapaan, jolla yhteiskunta toimii ja sääntöjä noudatetaan mielellään. Kuitenkin utopistinen ensivaikutelma alkaa romuttua pikkuhiljaa. Ensin lukija alkaa miettiä, millaista olisi elää yhteiskunnassa, jossa yksilöillä ei olisi mitään päätäntävaltaa omasta elämästään. Kahdeksanvuotiaat eivät saa enää nukkua lohtuesineen kanssa. Kaikki yhdeksänvuotiaat saavat polkupyörät ja saavat vasta silloin ajaa pyörillä. Ihmiset paritetaan niin kuin yhteisön vanhimmat parhaaksi näkevät, eikä ihmisillä ole lainkaan yksityisyyttä. Unetkin täytyy kertoa yksityiskohtia myöden vanhemmille, jotka eivät ole ikinä lasten biologisia vanhempia. Jonasin kuva idyllisestä yhteiskunnasta alkaa huojua, kun häntä aletaan kouluttaa tehtäväänsä.

Osasin arvailla Jonasille paljastuvia asioita jo ennen kuin ne kerrottiin kirjassa. Arvasin heti, mitä ihmisten vapauttaminen tarkoittaa. Vapautetuiksi tulevat ihmiset, jotka ovat rikkoneet kolmannen kerran sääntöjä, ovat tulleet liian vanhoiksi tai eivät muuten ole sopeutuneet osaksi yhteisöä. Tuskinpa vapauttamisen todellista merkitystä on kovin vaikea arvata, vaikka dystopiakirjoja ei olisi paljon edes lukenut. Siispä kirja ei tarjoillut minulle kovin mullistavia juonenkäänteitä, mutta silti viihdyin sen parissa erinomaisesti. Pidän Lowryn tavasta kuvailla asioita. Kun Jonas kokee intoa tai tuskaa uusien muistojensa vuoksi, Jonasin tunteet välittyivät hyvin myös lukijalle.

The Giver -äänikirjasta haluan sanoa sen verran, että mielestäni formaatti sopi melko hyvin tarinaan tutustumiseen. Näyttelijä Ron Rifkin eläytyi tapahtumiin ja tunteisiin hyvin ja pidin hänen tavastaan esittää eri henkilöitä.

Tänä vuonna ilmestyi Lowryn kirjaan perustuva elokuva, mutta en ole aivan varma, haluanko nähdä elokuvaa, vaikka kirjasta pidinkin. Minusta tuntuu hieman siltä, että tarina ei ehkä toimisi kovin hyvin elokuvana. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut muista Lowryn kirjoittamista teoksista, jotka sijoittuvat samaan maailmaan vaikka kirjat eivät ilmeisesti muodosta sarjaa, jossa on yhtenäinen alusta loppuun etenevä juoni.

Muualla: Notko, se lukeva peikko, Kujerruksia, Hyönteisdokumentti, Lukuholistin maistiaiset ja Sivukirjasto

The Giver -kvartetti

The Giver (1993)
Gathering Blue (2000)
Messenger (2004)
Son (2012)

lauantai 27. joulukuuta 2014

Neal Shusterman: UnDivided

Neal Shusterman: Undivided 2014 Simon & Schuster 372 s.
saatu lahjaksi

When Sonia began to tell the tale of her husband, Connor thought he might, at best, get some information - clues as to why Proactive Citizenry was so afraid of not just the man, but the world's memory of him. Janson and Sonia Reinschild, winners of the Nobel Prize for medicine, were erased from history. Connor thought Sonia might give him information. He never expected this!

Älä lue tätä kappaletta, jos et ole lukenut aiempia osia! Muuten bloggaus on spoilerivapaa.
On kulunut lähes kaksi vuotta siitä, kun Connor karkasi kotoaan välttääkseen purettavaksi joutumisen. Starkeyn kasvattilapsista kokoama joukko nuoria levittää kauhua tappamalla purkamisen parissa työskenteleviä ihmisiä. Vaikka nuorisojoukko vastustaa purkamista, heidän toimillaan on epätoivottuja vaikutuksia. Koska ihmiset pelkäävät villiintyneitä nuoria, purkamisen kannatus on kasvanut. Se tuntuu joistakin ihmisistä ainoalta vaihtoehdolta äärimmäisyydestä huolimatta. Lainsäädäntöön yritetään saada uusia pykäliä, jotka muun muassa sallisivat lailliselta tieltä poikkeavien nuorten purkamisen ilman vanhempien lupaa. Voivatko Connor, Lev ja Risa tehdä enää mitään saadakseen purkamisen kielletyksi?
Spoilerit päättyvät.


Shustermanin dystologian ideana on tiivistettynä se, että pro choice - ja pro life -ihmisten väliset erimielisyydet ovat johtaneet karmivaan ratkaisuun. Abortit ovat kiellettyjä, mutta nuoret ovat 13 ja 18 ikävuoden välisenä aikana (tosin ikäraja on alennettu 17 vuoteen ensimmäisen kirjan jälkeen) vapaata riistaa. Jos he käyttäytyvät huonosti, joutuvat huoltajuuskiistojen välikappaleiksi tai ovat muuten vain epätoivottuja, huoltajat saavat ilmoittaa jälkikasvunsa purettaviksi. Purkamisen kannattajat eivät pidä purkamiseksi joutumista edes kuolemana vaan heidän mukaansa nuori jatkaa olemassaoloaan vain hieman eri muodossa. Puretun nuoren osat siirretään muille ihmisille, jotka niitä tarvitsevat.

Aloin lukea Unwind-dystologiaa lähes kaksi vuotta sitten, ja nyt on jälleen yksi kirjallinen matka saapunut päätökseensä. Kun hyvän sarjan saa luetuksi loppuun, olo on kaihoisa, melkeinpä jopa tyhjä. Enää ei tarvitse jännittää tulevien kirjojen tapahtumia ja rakkaiksi tulleiden henkilöiden kohtaloa. Vaikka kirjoihin voi palata, ensimmäistä lukukertaa ei ole enää mahdollista kokea uudelleen. Olen kärsinyt muutaman päivän ajan pienoisesta lukujumista ja olen lukenut sivun yhdestä ja katkelman toisesta kirjasta.

Jokaisessa Unwind-dystologian osassa on ollut juonenkäänteitä, jotka ovat onnistuneet täysin yllättämään minut. Juuri kun olen ajatellut, että mitään karmivampaa ei enää voi tapahtua, Shusterman tarjoilee seuraavan järkytyksen. Silti karmivuus ei ole mennyt liian pitkälle. Vaikka joskus on tullut hetkiä, jolloin mieluummin hyppäisi jonkin kohdan ylitse, silti se on juuri ja juuri lukijan sietokyvyn rajoissa. Lukemista ei voi lopettaa kesken, koska tarina on saanut lukijan liiaksi pauloihinsa.

Minulla on usein ongelmia sarjojen päätösosien kanssa. Varsinkin kun olen menettänyt sydämeni jollekin sarjalle, odotukset viimeistä kirjaa kohtaan kohoavat monesti liiankin korkeiksi. Shusterman ei ole vielä kertaakaan pettänyt minua, ja päätösosa oli todellakin odotuksen arvoinen. Se ei ole liian sekava, vaikka joissakin sarjoissa lopun lähestyessä on liian monia langanpäitä solmimatta ja viimeinen kirja tuntuu hieman hätäiseltä ja hutaistulta. UnDivided ei onneksi kärsi tällaisista ongelmista.

Sarjan piti olla alunperin trilogia, mutta kirjailija huomasi, että viimeiseen osaan vain tuli tekstiä. Hän ei halunnut kuitenkaan karsia ja lyhentää kirjaa ihanteelliseen 400 sivuun vaan hän mieluummin jakoi viimeisen osan kahdeksi kirjaksi. Tämä oli hyvä ratkaisu. Sarja ei tunnu mitenkään venytetyltä, mutta päätösosaan ei ole myöskään tungettu liikaa asioita. Sanoisin, että päätösosa on melkeinpä täydellinen, vaikkakin aivan kirjan lopun odotin menevän hieman eri tavalla. Kuitenkin se on niin pieni kauneusvirhe tässä kirjassa, että olen valmis unohtamaan asian ja rakastamaan UnDividedia ja koko sarjaa täydestä sydämestäni.

Unwind-dystologia on ehdottomasti paras lukemani nuorille aikuisille suunnattu dystopiasarja. Mikään muu ei ole vain yltänyt tällaiselle tasolle. Sarjan idea on nerokas, toteutus on loistava, ja henkilöt ovat inhimillisiä. Jännite on säilynyt kaikkien neljän kirjan ajan. Kaiken viimeistelee Shustermanin taito kirjoittaa. Jos pidät dystopiasta ja olet valmis lukemaan englanniksi, sinun täytyy lukea tämä sarja. Takaan, että et pety.

Unwind-sarja
Unwind (2007)
UnWholly (2012)
UnSouled (2013)
UnDivided (2014) 

torstai 25. joulukuuta 2014

Daniel Handler: Why We Broke Up

Daniel Handler: Why We Broke Up 2011 Little, Brown and Company 354 s. kuvittanut Maira Kalman (ilmestynyt suomeksi nimellä Ja sen takia me erosimme)
lainattu kirjastosta

I looked sadly out at the wet traffic. It had been raining, my Jewish hair a hideous cloud of pollution, and it was going to rain some more. I felt unshielded there outside Green Mountain, sensitive as a match flame, a lost baby something in the streets, without a mother or a collar or a cardboard box to call home. "I worry about everyone," I said, why not let out the honest answer. "Different, everyone keeps saying different. He's mine now but you're right, someone could take him. I'm like an outsider to everyone else he knows."

Min Greenin ja Ed Slatertonin välillä oli kiihkeä mutta lyhyeksi jäänyt seurustelusuhde. Eron jälkeen Min lähettää Edille laatikollisen tavaroita, joiden avulla Min selittää, miten tuleva ero oli nähtävissä jo suhteen aikana. 

Kiinnostuin kirjasta, kun minulle selvisi, että Daniel Handlerin pseudonyymi on Lemony Snicket, jonka nimisenä hän on kirjoittanut Surkeiden sattumusten sarjan. Rakastin kyseistä ylitraagista ja mustalla huumorilla kuorrutettua kirjasarjaa kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi kirjan kuvaus kuulosti ihan mielenkiintoiselta ja varsinkin perinteisestä poikkeava rakenne herätti kiinnostukseni. En ollut kuitenkaan metsästänyt kirjaa luettavakseni ennen kuin kuljin viime viikolla kirjaston hyllyjen välissä etsimässä jotakin luettavaa. Luin takakannen ja muistin kirjan saamat kehut, joten kirja lähti kotiin mukanani.

Olen lukenut perinteisesti kerrottuja kirjoja niin paljon, että siitä poikkeavat kirjat tuntuvat ainakin alkuun piristäviltä poikkeuksilta. Daniel Handler rikkoi jo Surkeiden sattumusten sarjassa perinteisen kirjan rakennetta ja omaperäinen kertoja jäi mieleeni positiivisesti erottuvana. En ole lukenut sarjan jälkeen mitään, jonka voisin sanoa tuovan mieleen kyseiset kirjat. Tässä kerrontaratkaisu toimii ihan hyvin, mutta silti jäin miettimään, tuoko se kovinkaan paljon lisää tarinaan. Idean olisi voinut mielestäni toteuttaa perinteisemminkin, sillä koin esineiden jäävän välillä hieman turhiksi.

Parasta tarinassa on se, että Minin ja Edin suhteen loppu on heti tiedossa. Syyt tosin ovat alussa vielä hämärän peitossa. Joskus minua häiritsee lopun kertominen ennen viimeisiä sivuja, mutta Why We Broke Up -kirjassa ratkaisu on onnistunut. Kaikkea ei paljasteta heti ja lukijan mielenkiinto säilyy loppuun asti. Jollei suhteen olisi heti aluksi kerrottu päättyneen eroon, kirja olisi sisältänyt paljon perinteisemmän rakkaustarinan ja teoksen lopussa olisi paljastunut, ettei tarinalla ollutkaan onnellista loppua. Tällaisena tarina on perinteistä romantiikkaa nurin kurin. Rakkaustarinan alun sijaan olennaisinta on, miten ja miksi se päättyy. Vaikka minä-kertoja Min kertoo tarinan alusta loppuun, loppu häämöttää jo alussa. Ediin rakastuessaan Min luulee voivansa tehdä muiden epäilemästä suhteesta toimivan, mutta kaikki ei menekään niin kuin piti.

Suhteen loppumisesta on kulunut vain muutama viikko, joten Minin tuntema tuska on vielä pinnalla. Hän on katkera ja mielestäni sortuu hieman ylianalysoimaankin sitä, miksi hän ei sopinut yhteen Edin kanssa. Vaikka tarinassa on koko ajan lopun kaiku, siitä on aistittavissa myös suhteen aikana ollut vahva usko yhteiseen tulevaisuuteen alkutaipaleen kuoppaisuudesta huolimatta.

Kirja oli ihan hyvä lukukokemus, mutta en usko sen jättävän kovinkaan pysyvää jälkeä mieleeni. Mielestäni Handler on parhaimmillaan synkässä huumorissa, joten taidan seuraavaksi lukea häneltä Surkeiden sattumusten sarjan tapahtumia edeltävät All the Wrong Questions -kirjat.

Muualla: Kirjavinkit, Notko, se lukeva peikko, Kirjaneidon tornihuone, Lukisinkohan ja Lastenkirjahylly.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvän joulun toivotus

Turussa on tänä vuonna valkoinen joulu, vaikka muuta pelkäsinkin. Minulle joulua ei oikein ole ilman lunta, mutta eilinen koko päivän kestänyt lumipyry toi mukanaan joulumielen.

Vaikka tänä vuonna on 13. jouluni ilman perinteistä kinkkua, vasta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa seitankinkun tekemistä. Maistelun jälkeen totesin kokeiluni onnistuneeksi. Herkuttelunkin kannalta tämä joulu on varmasti hyvin onnistunut.

Joulustani tulee varmasti vallan kirjaisa, sillä mikä olisi sen ihanampaa kuin nauttia joulun tunnelmasta ja rauhasta kirja kädessä. Tällä hetkellä kesken on Neal Shustermanin Undivided ja sen jälkeen aion lukea Risto Isomäen Kurganin varjot. Varsin spefimäinen joulu on siis luvassa. Toivottavasti tekin olette täynnä joulumieltä, ja saatte nauttia stressittömistä ja rauhaisista päivistä.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot & kirjastolöydöt

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot 2014 (Nordiska Väsen 2013) Minerva 122 s. suom. Eero Ojanen
lainattu kirjastosta

Näkki on mestarillinen pelimanni, joka voi sekoittaa ihmisten päät sulosävelillään. Se soittaa useimmiten aamuhämärässä, istuen kivellä virtaavan veden ääressä, koskien ja myllyjen luona tai siltojen alla. Kun ihmiset kuulevat ihmeellisen musiikin, he voivat lumoutua niin, että he ovat helppo saalis näkille. Joskus musiikki voi olla niin mukaansatempaavaa, että väki ei voi lopettaa tanssia, ennen kuin aurinko nousee. Näkin lempisoitin on viulu, mutta se soittaa myös huilua tai harppua. Musiikki voi olla niin kaunista, että jokainen, joka sen kuulee, puhkeaa kyyneliin. Jos huomataan, että virtamies itse puhkeaa itkuun soittaessaan, se on selvä varoitus jostain uhkaavasta onnettomuudesta.
Niin leikkisän iloista kuin Näkin soitto onkin, siinä on silti aina taustalla jotain painostavaa ja surumielistä, aivan kuin se kantaisi suurta surua. Ehkä mukana on tieto siitä, että se ei tule koskaan saamaan rauhaa, koska siltä puuttuu ihmisen sielu. Ehkä yksinäisyys, joka saa sen vetämään ihmisiä alas valtakuntaansa, vain huomatakseen, että nämä eivät selviydy veden alla ja pian jättävät sen jälleen yksin.


Pohjoismaiset taruolennot lukemalla saa tietää muun muassa, miksi on vaarallista mennä liian varhain joulukirkkoon. Lukija oppii myös, että ei kannata kieltäytyä, jos kaunis neito tarjoutuu ostamaan laivan lastin keskellä merta. Minä en ainakaan tiennyt ennen kirjan lukemista, että haamu ja kummitus ovatkin kaksi eri taruolentoa, vaikka yleensä sanoja käytetään toistensa synonyymeina.

Innostuin Johan Egerkransin Pohjoismaisista taruolennoista heti, kun kuulin teoksesta ensimmäisen kerran keväällä. En kuitenkaan ehtinyt lukea sitä heti ilmestymisen jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja nimittäin kuuluu ehdottomasti vuoden ihastuttavimpiin lukuelämyksiin. 

Rakastin sitä, miten todelliset historialliset tapahtumat ja uskomukset yhdistetään tarun kanssa niin, että kirjan olentojen olemassaoloon alkaa melkein uskoa. Erilaiset uskomusperinteet ovat vallan kiehtovia, ja vaikka useista taruolennoista olin kuullut jo aiemmin, mukaan mahtui täysin uusia tuttavuuksia ja ennestään tutuistakin opin paljon uutta.

Kirjan kuvat tukevat upeasti taruolentojen esittelyjä, ja niitä teki mieli jäädä ihastelemaan pitkäksi aikaa. Tämä onkin kirja, jonka aion jossakin vaiheessa hankkia myös omaan hyllyyni, sillä vain yksi lukukerta ei ollut riittävästi.

Voin kuvitella, että olisin ihastunut kirjaan jo lapsena, mutta jotkin taruolennot ovat sen verran kammottavia, että kovin herkille ja pienimmille lapsille en ehkä kirjaa lukisi. Olin ainakin itse lapsena sen verran herkkä saamaan hiemankin pelottavista asioista painajaisia, että voisin kuvitella esimerkiksi liekkiön, joka on äitinsä surmaama kastamaton lapsi, olevan todella järkyttävä perheen pienimpien mielestä.

Kirjan lopussa on lista muusta taruolentoihin liittyvästä kirjallisuudesta. Laitan loppuun listan kirjoista, jotka kiinnittivät erityisesti huomioni niin oman muistini tueksi että muillekin aiheesta kiinnostuneille vinkiksi.
John & Caitlin Matthews: The Element Encyclopedia of Magical Creatures - The Ultimate A-Z of Fantastic Beings from Myth and Magic
Katharine Mary Briggs: The Vanishing People - a Study of Traditional Fairy Beliefs
Rosemary Ellen Guiley: The Encyclopedia of Vampires, Werewolves and Other Monsters

Pohjoismaiset taruolennot on huikean hieno aloitus Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteelle.

Muualla: Kirjojen keskellä, Hyllytontun höpinöitä ja Kaisa-Reetta T.

Keskiviikkona minulla alkoi vihdoinkin odotettu loma. Syyslukukauden viimeisen opiskeluviikon aikana palautin yhden esseen ja tein kolme tenttiä, joten loma tuntuu todellakin ansaitulta ja tarpeelliselta. En ole syksyn aikana ehtinyt lukea niin paljon kuin yleensä, joten loman aloitukseen kuului tietysti reissu kirjastoon, vaikka lukemattomia kirjoja olisi ollut kotonani muutenkin.

Muistin tänään, miten paljon rakastan päämäärätöntä haahuilua kirjaston hyllyjen välissä. Kirjastoon sisään astuessani tiesin vain, että Jim Thompsonin Lumienkelit lainaan, sillä se kuulosti hyvin joulunaikaan sopivalta dekkarilta. Innostuin kuitenkin myös katsastamaan hyllyjä ilman mitään varsinaista etsinnän kohdetta. Joanne Harrisin Runemarks, Daniel Handlerin Why We Broke Up ja Ernest Clinen Ready Player One tuntuivat sellaisilta kirjoilta, jotka sattuivat kiinnostamaan eniten juuri tänään. Huumaannuin kirjaston lukemattomista vaihtoehdoista ja olisin voinut viettää kirjoja valikoiden paljon pidemmänkin hetken. Nämä kirjat saivat kuitenkin tällä kertaa riittää. Kaikki kolme olivat herättäneet kiinnostukseni jo aiemmin, mutta en ollut ennen tätä päivää päätynyt kantamaan niitä kirjastosta kotiin. Why We Broke Upia aloittelinkin jo hieman kirjastossa.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Graeme Simsion: The Rosie Effect

Graeme Simsion: The Rosie Effect 2014 Penguin Books 418 s.
lainattu kirjastosta

'Jeeesus,' she said. 'You don't have any feelings at all.'
I was suddenly angry. I wanted to shake not just Lydia but the whole world of people who do not understand the difference between control of emotion and lack of it, and who make a totally illogical connection between inability to read others' emotions and inability to experience their own. It was ridiculous to think that the pilot who landed the plane safely on the Hudson River loved his wife any less than the passenger who panicked. I brought the anger under control quickly, but my confidence in Lydia's qualifications to advise me had been reduced.

Tämä bloggaus käsittelee Graeme Simsionin Vaimotesti-kirjan jatko-osaa ja sisältää jonkin verran paljastuksia ensimmäisen osan juonesta.

Sosiaalisesti kömpelö Don on löytänyt itselleen elämänkumppanin, jonka kanssa on ehtinyt olla jo kymmenen kuukautta naimisissa. Nyt Rosien ja Donin yhteiselämä kuitenkin mutkistuu, sillä Rosie on tullut raskaaksi. Rosie on innoissaan tulevasta äitiydestä, mutta Donin sisällä heräävät epäilykset omasta sopivuudestaan isäksi. Kestääkö Donin ja Rosien rakkaustarina elämänmuutoksen?

Keväällä lukemani Simsionin Vaimotesti oli ehdottomasti hauskin pitkään aikaan lukemani teos. Huomasin silloin, että hurmaavista Donista ja Rosiesta kirjoitetaan toinenkin kirja, jonka päätin ehdottomasti lukea. Olen talven pimeyden ja opiskelustressin keskelle kaivannut jotakin hauskuutta ja viime viikolla satuin huomaamaan, että jatko-osa onkin jo ilmestynyt. Kipaisin samana päivänä hakemassa kirjan luettavakseni.

Vaimotestiä lukiessani minulle tuli hyvän kirjan parissa iskevä lukuvimma enkä oikein malttanut tehdä mitään muuta ennen kuin olin saanut kirjan luetuksi. The Rosie Effect ei valitettavasti herättänyt samanlaista reaktiota. Pystyin aivan hyvin keskittymään tenttiin lukemiseen ja lukemaan kirjaa pienissä pätkissä viikon ajan. En aivan tiedä, mikä oli pielessä. En vain tyrskähdellyt hillittömästä naurusta ennen kuin aivan kirjan loppupuolella.

Ehkä perheen perustaminen tuntui aiheena vakavammalta ja vieraammalta kuin deittailukuviot tai mahdollisesti ensimmäisen kirjan tapahtumat vain olivat hauskempia. Onneksi vanha Don on tallella. Bloggausta kirjoittaessani tajusin, että yksi kirjan ongelmista saattaa olla se, että Rosie tuntuu etäisemmältä. Don viettää enemmän aikaa ystäviensä kanssa, ja Rosie, johon rakastuin ensimmäisen kirjan aikana Donin lisäksi, on tietenkin kirjassa läsnä ja tärkeä osa kirjan juonta, mutta ensimmäisessä kirjassa hän oli mielestäni vahvemmin ja aidommin mukana. Tämä Rosien persoonan jääminen hieman taka-alalle on toisaalta ymmärrettävää kirjan juonen kannalta.

The Rosie Effect ei ole niin romantiikkapainotteinen kuin ensimmäinen osa vaan kirja kertoo ennemminkin vakiintuneen parisuhteen arjesta ja sen ongelmista kuin leiskuvista tunteista. Tästä huolimatta haluan antaa Simsionille erityismaininnan siitä, miten hyvin hän onnistuu kirjoittamaan romantiikasta sortumatta kliseisiin. Romanttiset kirjat saavat minut helposti pyörittelemään silmiäni, mutta Simsionin kirjojen kanssa niin ei ole käynyt vielä kertaakaan. Simsion on saanut minut ymmärtämään, että voin pitää romanttisista kirjoista, jos ne ovat älykkäästi ja hersyvästi kirjoitettuja eivätkä sorru ällöromanttisuuteen.

Simsionin toinen kirja ei kolahtanut aivan samalla tavalla kuin ensimmäinen, mutta kuitenkin suosittelen kirjaa niille, jotka ensimmäisestä kirjasta pitivät. Tässäkin on hauskoja hetkiä ja Donin ja Rosien pariin palaaminen oli piristävä kokemus. Jäin miettimään, tuleekohan kolmatta osaa.

Jenni piti toisesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä.

torstai 4. joulukuuta 2014

Piper Kerman: Orange Is the New Black

Piper Kerman: Orange Is the New Black 2014 (2010) Abacus 340 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Orange Is the New Black - vuosi vankilassa)
lainattu kirjastosta

What made me finally recognize the indifferent cruelty of my own past wasn't the constraints put on me by the U.S. government, nor the debt I had amassed for legal fees, nor the fact that I could not be with the man I loved. It was sitting and talking and working with and knowing the people who suffered because of what people like me had done. None of these women rebuked me - most of them had been intimately involved in the drug business themselves. Yet for the first time I really understood how my choices made me complicit in their suffering. I was the accomplice to their addiction.
A lengthy term of community service working with addicts on the outside would probably have driven the same truth home and been a hell of a lot more productive for the community. But our current criminal justice system has no provision for restorative justice, in which an offender confronts the damage they have done and tries to make it right to the people they have harmed. (I was lucky to get there on my own, with the help of the women I met.) Instead, our system of 'corrections' is about arm's-length revenge and retribution, all day and all night. Then its overseers wonder why people leave prison more broken than when they went in.


Piper temmataan turvallisesta ja auvoisesta elämästään, kun hän joutuu vankilaan yli kymmenen vuotta tehdyn huumerikoksen vuoksi. Hän ei lainkaan tiedä, mikä häntä odottaa. Hän saa huomata, että vankila on täynnä erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita, joiden parissa eläminen jättää elämänpituisen jäljen.

En ole nähnyt suosittua Netflix-sarjaa Orange is the New Black jaksoakaan. Kuitenkin kun keväällä huomasin, että sarja perustuu kirjaan, Kermanin omaelämäkerrallinen teos meni välittömästi lukulistalle. Aluksi luin kirjaa innostuneesti eteenpäin, mutta noin puolivälin tienoilla muut kirjat veivät voiton. Mielestäni kirja sopiikin parhaiten pieninä annoksina nautittavaksi. Vaikka kyseessä on yhden ihmisen vankilakokemus, kerronta eteni melko episodimaisesti. Pysyin hyvin kärryillä tapahtumista, vaikka luinkin kirjaa kokonaisen kuukauden ajan.

Kirjassa näkyy selvästi kontrasti Kermanin entiseen elämään. Hän on elänyt nuoruuden erehdystensä jälkeen varsin kunnollista elämää, ja menneet lainrikkomukset tulevat täytenä yllätyksenä niin hänen miesystävälleen kuin suvulleenkin. Vankilaelämänkin piirteitä Kerman vertaa usein vankilan ulkopuoliseen elämään. Kaunokirjallisesti teos ei ole mitenkään huikea, mutta joissakin kirjoissa sisältö on sanoja ja tyyliä tärkeämpää.

Kerman joutuu odottamaan vankilatuomiotaan vuosia, ja ennen vankilaan astumista hän kokee vahvaa syyllisyyttä perheelleen aiheuttamasta tuskasta. Vaikka tämä syyllisyys säilyy vankilassa vietetyn ajankin, vankilassa ollessaan hän oppii myös ymmärtämään, millainen vaikutus hänen osuudellaan huumebisneksessä on. Vaikka Kerman oli vain pieni ratas suuressa huumebisneskoneistossa, hän näkee, miten pahasti huumeet voivat pilata ihmisten elämän. Tosin hän on sitä mieltä, että tämän ymmärtämiseen olisi ollut yhteiskunnalle paljon hyödyllisempikin tapa: yhdyskuntapalvelu huumeriippuvaisten parissa.

Kerman esittää tiukkaa kritiikkiä Yhdysvaltain vankilajärjestelmää kohtaan. Jotkin rikokset olisi järkevämpi sovittaa esimerkiksi yhdyskuntapalvelulla, ja kirja sisälsi muutaman sydäntäsärkevän kuvauksen joko liian nuorista tai liian vanhoista vankilaan laitetuista. Yhdysvalloissa huolehditaan liian huonosti siitä, miten vangit sopeutuvat uudelleen osaksi vankilan seinien ulkopuolista maailmaa. Kermanin kuvailemat pian vapautuville vangeille annetut vinkit olivat täysin riittämättömiä.

Kirja on kertomus vankilassa selviämisestä, mutta se on myös koskettava tarina ystävyydestä ja toisten auttamisesta. Heti kun Kerman saapuu vankilaan, hänelle ollaan tarjoamassa erilaisia vankilaelämässä tarpeellisia asioita suihkutossuista käytännön vinkkeihin.Vankilasta vapautumisen jälkeen hänelle jäi elinikäisiä ystäviä, joista tosin osa on valitettavasti joutunut uudelleen vankilaan.

Orange Is the New Black oli vihdoinkin ensimmäinen lukemani kirja Hei me lusitaan! -haasteeseen. Pääsin eristyksestä tavalliseen selliin.

Piper Kerman puhuu kokemuksistaan ja kirjaan perustuvasta televisiosarjasta.

Muualla: Kirjavinkit, Rakkaudesta kirjoihin, Vinttikamarissa, Kaiken voi lukea!, Todella vaiheessa, Eilispäivän kirjat, Kirjasirkus, Diary of the Page Turner, Tuhansia sivuja ja Lukutoukan kulttuuriblogi

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste

Ensi vuoden Turun kirjamessujen teemamaana on rakas naapurimaamme Ruotsi. Olen kuitenkin melko varma siitä, että moni suomalainen lukija lukee ruotsalaista kirjallisuutta muutenkin, joten en halunnut pistää pystyyn vain ruotsalaiseen kirjallisuuteen keskittyvää haastetta vaan laajensin haasteen koskemaan Pohjoismaita. Tosin Suomea en ota mukaan siksi, että kotimaista kirjallisuutta koskevia haasteita on ollut jo aiemmin useampi. Tässä haasteessa pysytellään Suomen rajojen ulkopuolella.

Haasteen säännöt

Lukuaikaa on tasan vuosi. Haaste alkaa tiistaina 2.12.2014 ja päättyy vuoden päästä keskiviikkona 2.12.2015. Haasteaika on siis 2.12.2014-2.12.2015. Haasteeseen saa laskea mukaan tänä aikana luetut ja blogatut kirjat. Jos haluat osallistua haastearvontaan, ilmoita 2.12.2015 klo 23.59 mennessä lukemanne kirjat sekä linkit joko yksittäisten kirjojen blogipostauksiin tai haastekoontiin. Haasteeseen sopivat islantilaisten, ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten kirjailijoiden kirjoittamat teokset. Kirjailijan kotimaan voi kukin osallistuja määritellä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Minimisuoritus haasteeseen on kaksi kirjaa, jotka eivät saa olla samasta maasta. 
Jos luet kustakin maasta yhden kirjan, olet Pohjoismaissa reissaaja.
Jos luet kustakin maasta kaksi kirjaa (eli yhteensä kahdeksan kirjaa), olet Pohjoismaiden tuntija.
Jos luet jostakin maasta vähintään neljä kirjaa (muista kuitenkin minimisuoritus!), olet kyseisen maan kirjallisuuden taituri.

Kirjavinkkilistat eivät todellakaan ole kattavia, mutta olen liittänyt kunkin maan kohdalle myös joitakin linkkejä, joista on mahdollista etsiä lisäinspiraatiota lukuvalintoihin.

Islantilaista kirjallisuutta

Tietoni islantilaisesta kirjallisuudesta ovat hyvin minimaaliset, joten tyydyn linkittämään tämän kirjaluettelon. Listalta vaikutti löytyvän aika lailla kirjat, joita löysin muistakin lähteistä. Islantilaista kirjallisuutta googlatessani minulle myös selvisi, että Islannilla oli vuonna 2011 kunnia olla Frankfurtin kirjamessujen kunniavieraana. Linkittämässäni artikkelissa kerrotaan myös, että asukaslukuun suhteutettuna Islannissa eniten kirjailijoita maailmassa. Varsin kiintoisaa! Islantilaiseen kirjallisuuteen tutustumista odotan erityisen innoissani, sillä se on aina tuntunut minusta kiehtovan mystiseltä.
Lisään vinkiksi: Arní Thorarínsson: Ylitse muiden (rikoskirjallisuutta)

Norjalaista kirjallisuutta

Norjalaisten kirjailijoiden joukossa minulla on sentään jopa ehdoton oma suosikki. Jostein Gaarder vei sydämeni jo ala-asteella. Reetan emännöimä Les! Lue! -blogi on erinomainen norjalaisen kirjallisuuden vinkkien lähde. Myös Sonjan lukuhetkissä on keskusteltu norjalaisesta kirjallisuudesta ja jaettu vinkkejä.

Fossum, Karin: esim. Konrad Sejer -sarja (rikoskirjallisuutta) ja Hullujenhuone
Gaarder, Jostein: esim. Sofian maailma, Joulumysteerio ja Pasianssimysteerio (suurimmaksi osaksi lanu-kirjallisuutta)
Hamsun, Knut: esim. Nälkä ja Mysteerioita
Harstad, Johan: Darlah - 172 tuntia kuussa (nuortenkirja), Ambulanssi ja Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito 
Heivoll, Gaute: Etten palaisi tuhkaksi
Holt, Anne: Hanne Wilhelmsen -sarja ja Inger Johanne Vik -sarja (rikoskirjallisuutta)
Hovden, Magne: Viisuviikingit ja Saamelandia (humoristisia)
Ibsen, Henrik: esim. Nukkekoti (näytelmä) 
Loe, Erlend: esim. L, Supernaiivi ja Doppler
Nesbø, Jo: Harry Hole -sarja (rikoskirjallisuutta) ja Tohtori Proktori -kirjat (lastenkirjallisuutta)
Pettersson, Per: Hevosvarkaat, Kirottu ajan katoava virta ja En suostu
Sandemose, Aksel: esim. Pakolainen ylittää jälkensä, Kadonnut on vain unta ja Jerikon muurit (tanskalais-norjalainen kirjailija, mutta hänen koko tuotantonsa on julkaistu hänen asuessaan Norjassa, joten siksi laitoin hänet norjalaisen kirjallisuuden listaan)
Ullman, Linn: esim. Armo ja Kun olen luonasi
Undset, Sigrid: esim. Kristiina Lauritsantytär ja Yksitoista vuotta
Vesaas, Tarjei: esim. Jäälinna
Wassmo,  Herbjørg: Lasi maitoa, kiitos ja Seitsemäs kohtaaminen
Örstavik, Hanne: esim. Pappi

Ruotsalaista kirjallisuutta

En varmasti ole ainoa suomalainen, jolle tutuinta pohjoismaista kirjallisuutta kotimaisen lisäksi ovat ruotsalaiset dekkarit. Olen myös kasvanut monien muiden lasten tavoin Astrid Lindgrenin kirjojen parissa. Vinkkejä voi käydä poimimassa myös Koko lailla kirjallisesti - ja Sonjan lukuhetket -blogeista.

Axelsson, Majgull: esim. Huhtikuun noita
Ekman, Kerstin: esim. 30 metriä murhaa ja Kolme pientä mestaria (salapoliisiromaaneja), Sudentalja-sarja ja Huijareiden paraati
Fredriksson, Marianne: esim. Anna, Hanna ja Johanna, Vedenpaisumus ja Rakas lapsi 
Gardell, Jonas: esim. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia
Gripe, Maria: esim. Varjo-sarja (lanukirjallisuutta)
Guillou, Jan: esim. Pahuus
Inger, Nan: esim. Piglet-kirjat (hevoskirjoja)
Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (humoristinen)
Lagerlöf, Selma: esim. Nils Holgerssonin ihmeellinen matka, Peukaloisen retket villihanhien seurassa, Peikkoja ja ihmisiä (lastenkirjallisuutta) ja Gösta Berlingin taru
Larsson, Stieg: Millenium-trilogia (rikoskirjallisuutta) 
Lee, Mara: Ladies
Lindgren, Astrid: muun muassa Peppi Pitkätossut; Mio, poikani Mio; Ronja, ryövärintytär ja  Veljeni Leijonamieli (lastenkirjallisuus)
Lindqvist, John Ajvide: muun muassa Ystävät hämärän jälkeen, Kuinka kuolleita käsitellään, Ihmissatama ja Kultatukka, tähtönen
Mankell, Henning: esim. Kurt Wallander -dekkarit
Marklund, Liza: esim. Annika Bengtzon -dekkarit
Ohlsson, Kristina: Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat ja Paratiisiuhrit (rikoskirjallisuutta)
Olsson, Linda: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille
Theorin, Johan: Hämärän hetki, Yömyrsky, Verikallio ja Sankta Psykon kasvatit

Tanskalaista kirjallisuutta

Perehtymiseni tanskalaiseenkin kirjallisuuteen on jäänyt lähinnä Andersenin tunnettujen satujen tasolle (esim. Pieni merenneito, Lumikuningatar ja Keisarin uudet vaatteet). Lumikuningatar on muuten yksi eniten mieleeni jääneitä satuja lapsuudestani, vaikka varsinaista satua en ole ikinä tainnut kuulla vaan olen nähnyt siihen perustuvan elokuvan. Vaikka oma tanskalaisen kirjallisuuden tuntemukseni aika olematon onkin, yksi viime vuoden positiivisimmista yllättäjistä Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät on tanskalainen. Sonjan lukuhetkissä on keskusteltu myös tanskalaisesta kirjallisuudesta.

Aabye, Karen: esim. Aurinko kiertää rataansa ja Käy Aurinkoa kohden
Adler-Olsen, Jussi: esim. Vanki, Metsästäjät ja Pullopostia (rikoskirjallisuutta)
Altschuler, Sally: Zone 5 -sarja (lanu)
Andersen, Hans Kristian: esim. Keisarin uudet vaatteet, Ruma ankanpoikanen ja Lumikuningatar (satuja)
Blixen, Karen: esim. Talvisia tarinoita ja Seitsemän salaperäistä tarinaa (novellikokoelmia)
Brøgger, Suzanne: Kyllä ja Vapauta meidät rakkaudesta
Dons, Aage: Hyveen palkka ja Jäähyväislahja
Høeg, Peter: esim. Lumen taju ja Hiljainen tyttö
Holst, Hanne-Vibeke: muun muassa Mitä he toisilleen tekivät, Theresen valinnat ja Onnellinen nainen
Ib, Michael: esim. Vaniljatyttö
Kaaberbøl, Lene: esim. W.I.T.C.H. -kirjat ja Näkijän kirja -sarja (fantasia) (myös yhdessä Agneta Friisin kanssa kirjoitetut rikosromaanit Poika matkalaukussa ja Hiljainen, huomaamaton murha)
Kirkegaard, Ole Lund: Kumi-Tarzan (lastenkirjallisuus)
Marx, Vibeke: Onnea matkaan, Robinson (lastenkirjallisuus)
Nansen, Peter: esim. Hääilta ja Onnellinen avioliitto
Nielsen, Niels E.: Vartija (sci-fi)