sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Robert J. Sawyer: Flashforward

Kannen valokuva: Jupiterimages
Robert J. Sawyer: Flashforward 2009 (1999) Tor Books 319 s.
saatu lahjaksi

But there was a Catch-22 - one of the few American novels he'd read had introduced him to that concept. By committing suicide - he wasn't afraid to think the word - he could prove that his future wasn't predestined; after all, in not just his own vision, but in that of the restaurant manager, he was alive twenty years hence. So, if he killed himself today - if he swallowed the pills right now - he'd demonstrate conclusively that the future wasn't fixed. But it would be like Pyrrhus's defeats of the Romans at Heraclea and Asculum, the kind of victory that still bears his name, a victory at a horrible cost. For if he could commit suicide, then the future that had so depressed him was not inevitable - but, of course, he'd no longer be around to pursue his dream.

CERNissä, Genevessä sijaitsevassa hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa, järjestetään koe, jonka tavoitteena on Higgsin bosonin löytäminen. Kokeen aikana tiedemiehet menettävät tajuntansa ja he näkevät itsensä jossakin täysin muualla. Herättyään he ajattelevat, että kokeessa on mennyt jokin pieleen, ja tajunnan menetys ja hallusinaatiot ovat aiheutuneita kokeesta. Pian CERNin työntekijöille kuitenkin selviää, että koko maailman väestö on menettänyt tajuntansa samaan aikaan. Suurin osa on nähnyt näkyjä, jotka paikallistetaan 21 vuoden päähän. Ovatko ihmiset nähneet tulevaisuuteensa?  

Odotin etukäteen, että kirja muistuttaisi enemmän kirjaan pohjautuvaa televisiosarjaa. Televisiosarjan poliisitutkinnan sijaan kirjassa seurataan CERNin työntekijöitä. Eteymät (engl. flashforward) näyttävät tulevaisuuden 21 vuoden eivätkä puolen vuoden päästä. Videokamerat eivät kirjassa nauhoita mitään tapahtumia eteymän aikana, kun taas televisiosarjassa valvontakameranauhoja taidettiin käyttää tapauksen tutkinnassa. Kirjalla ja televisiosarjalla on yhteistä lähinnä pääidea eteymistä. Eteymät aiheuttavat molemmissa paljon onnettomuuksia. Televisiosarja oli mielestäni nopeatempoisempi ja jännittävämpi, mutta kirjakin oli varsin kiehtovaa luettavaa.

Kirjassa käsitellään paljon tahdon vapautta ja moraalista vastuuta. Voidaanko CERNin kokeen järjestäjiä syyttää lukuisien ihmisten kuolemasta? He eivät olisi mitenkään voineet tietää, millaisia seurauksia kokeella on, mutta toisaalta he olisivat voineet olla järjestämättä koetta. Kuitenkin tieteellisiä kokeita tehdään jatkuvasti ympäri maapalloa, ja CERNin fyysikoiden kokeen piti olla vain yksi muiden joukossa, vaikka siltä toivottiinkin merkittäviä tuloksia. 

CERNissä työskentelevä Theo Procopides ei näe eteymän aikana yhtään mitään. Hänelle selviää muiden ihmisten näkyjen avulla, että hänet murhataan alle 50-vuotiaana. Theo yrittää saada mahdollisimman paljon tietoa omasta murhastaan, jotta hän voisi estää kuolemansa. Murhan estämisestä tulee hänelle pakkomielle, joka haittaa muuta elämää. Theon vanhempi kollega Lloyd Simcoe uskoo, ettei tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Eteymät eivät ole näyttäneet vain yhtä mahdollista tulevaisuutta vaan ihmiset ovat nähneet, miltä heidän oikea tulevaisuutensa näyttää. Vaikka he yrittäisivät estää näkynsä toteutumisen, he eivät voi siinä onnistua. Minusta tuntui koko kirjan ajan siltä, että tulevaisuuteen näkeminen vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tuntuu käsittämättömältä, miten sillä ei voisi olla olematta vaikutusta. Jos ihmiset saavat väläyksen tulevaisuudestaan, he joko alkavat ohjata elämäänsä näkynsä suuntaan tai yrittävät estää näkynsä toteutumisen. On melko uskottavaa, että osa ihmisistä onnistuu muuttamaan tulevaisuuttaan.

Alun lainauksessa eräs kirjan henkilö miettii, tehdäkö itsemurha vai ei. Hän ei halua kokea näkemäänsä tulevaisuutta, sillä se tarkoittaisi, että hänen unelmansa eivät ole toteutuneet. Hänen halunsa elää on turmeltunut, koska hän ei näe mitään järkeä jatkaa elämäänsä haaveiden romahdettua. Hän on tarvinnut haaveita jaksaakseen eteenpäin. Silti hän tietää, että jos hän tekee itsemurhan, hänen näkemänsä tulevaisuus ei toteudu. Silloin hän on vaikuttanut tulevaisuuteen ja hänen näkynsä onkin vain yksi mahdollisuus. Kuitenkaan hän ei saa parempaa tulevaisuutta, sillä itsemurhan tekeminen tarkoittaisi, ettei hänellä ole tulevaisuutta lainkaan.

Kirjassa on jonkin verran tieteellistä jargonia, ja epäilen, että olisin saanut kirjasta vielä enemmän irti, jos olisin perehtyneempi fysiikkaan. Fysiikka oli kuitenkin koulussa inhokkiaineeni ja olen opiskellut sitä todella vähän sen vuoksi. Suurimman osan kirjasta uskon ymmärtäneeni, mutta osa olisi vaatinut enemmän taustatietoja.

Pääasiassa pidin kirjan lähestymistavasta aiheeseen, mutta loppu meni minusta sekavaksi ryntäilyksi. Lopetuksessa oli myös eräs ratkaisu, joka ei saanut minua kovinkaan innostuneeksi, mutta toisaalta jos asiat olisivat menneet haluamallani tavalla, Sawyerin olisi oikeastaan täytynyt kirjoittaa kirjalle jatko-osa.

Enää ei tuntunut olevan saatavilla muita kuin televisiosarjaa mainostavia pokkareita. En muutenkaan ole kovin ihastunut elokuva- ja televisiosarjapainoksiin, mutta tämä pokkariversio ärsytti minua erityisen paljon. Takakansiteksti oli suurin ongelmani. Takakannessa esitellään lähinnä televisiosarjaa ja annetaan ymmärtää, että kirjan juoni on samanlainen, mutta kirja eroaa televisiosarjasta kuin yö päivästä. Takakantta voisi pitää lähinnä vain televisiosarjan mainoksena eikä se ole todellakaan kelvollinen kuvaus kirjan sisällöstä. Jos kirja ja televisiosarja ovat selvästi erilaisia, eikö kirjan takakannessa kuitenkin pitäisi kuvailla kirjaa eikä kirjaan perustuvaa televisiosarjaa? Kysynpähän vain. Ärsyttävää.

 ♥♥♥♥¼
Luin Flashforwardin pokkarina, joten rastitan kirjabingon Pokkari-ruudun.

Merja Mäki: Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret

Kansi: Iines Partanen
Merja Mäki: Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret 2014 Nordbooks 289 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Kunnon kotimenninkäiset eivät murehtineet monestakaan asiasta elämässään. Heitä kiinnosti vain töppöstensä kunnossapito ja ruohosipuli-istutusten säännöllinen tarkistaminen. Kotimenninkäiset keräilivät kauniita esineitä, mutta jopa arvokkaimpiakin aarteitaan he saattoivat heittää surutta pois. Ei kunnon kotimenninkäinen välittänyt, oliko sen häntä muuttunut köynnöksen kaltaiseksi. Eikä se seikka hämmästyttänyt kastekeiju Sorileina Lelainaa lainkaan. Sen sijaan Sorileina oli ällikällä lyöty siitä, että Tillinka oli kutsunut häntä
ystäväksi.
Mutta sillä hetkellä, kun sana lausuttiin, oli kuin käytävän hämärä hehku olisi muuttunut hetkeksi lämpimäksi loisteeksi. Hetkiseksi Villi-Viima lakkasi puhaltamasta, ja käytävissä kulki Vienotuuli, lempein ja hymyilevin kaikista maailman tuulista. Ja, aivan huomaamatta, Tillinkan ja Sorileinan välille solmittiin lanka, niin hento ja ohut, ettei sitä voinut silmillä nähdä tai käpälillä tuntea.

Hymhi-mätäsmiettiäinen löydetään kuin jäätyneenä, katse kiinnittyneenä tyhjyyteen. Tillinka-kotimenninkäinen ja Sorileina-kastekeiju lähtevät matkalle hakemaan ystävänsä avuksi Avilaa, Hyisissä vesissä asustavaa olentoa. Heidän avunhakuretkensä saattaa kuitenkin osoittautua kohtalokkaaksi niin Hymhille kuin heille itselleen.

Merja Mäeltä on ilmestynyt aiemmin Venesataman Tillinka ja meriseikkailu -niminen fantasiakirja. En ole Mäen esikoisteosta lukenut, vaikka Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret on itsenäinen jatko-osa kyseiselle kirjalle. Toinen osa sisältää hyvin itsenäisen tarinan, joka ei kärsinyt käsittääkseni lainkaan siitä, että ensimmäisen osan tapahtumat ovat minulle tuntemattomia.

Mäki on päästänyt mielikuvituksensa valloilleen, ja kirja pursuaa toistaan kiehtovampia lajinimiä. Kastekeiju, kotimenninkäinen, pihlajapeikko, vain muutamia mainitakseni. Monissa fantasiakirjoissa käytetään hyväksi fantasiakirjallisuuden klassikoista tuttuja olentoja, mitä en pidä huonona asiana, mutta itsekeksityt lajit tuovat tähän kirjaan persoonallisen sävyn. Nautin myös kirjailijan tavasta herättää luonto henkiin ja kuvailla sitä inhimillisenä olentona. Kun aurinko lähti laskeutumaan, merenpinta ryhtyi kääntyilemään levollisesti ja säyseästi. Se nautiskeli punaisista ja oransseista auringonsäteistä pinnallaan ja keimaili mielissään. Merenpinta oli mielestään taatusti kauniimpi kuin sisar taivaanranta, olkoonkin, että taivaanranta oli sonnustautunut iltapilviin ja purppuranpunaan.

Vaikka seurasin mielenkiinnolla Tillinkan ja Sorileinan jännittävää matkaa, kirjan parasta antia on kuitenkin Tillinkan ja Sorileinan orastavan ystävyyden kuvaus. Tillinka haluaisi selvitä esteistä itse, ilman apua, mutta hänen on opittava retken aikana, mitä tarkoittaa ystävyyden vastavuoroisuus. Kotimenninkäiset eivät arvosta maallista mammonaa, mutta oikea ystävän arvon he kyllä huomaavat, ainakin lopulta.

Kirjailija mainitsee kotisivuillaan kohderyhmäksi alakouluikäiset ja myös vanhemmat lukijat. On sanomattakin selvää, että en enää kuulu pääasialliseen kohderyhmään, mutta silti Mäen luoma sadunomainen seikkailufantasia oli varsin nautinnollista luettavaa. Tarina ei kuitenkaan saanut minua niin upoksiin itseensä kuin jotkin fantasiakertomukset ovat saaneet, mutta en tiedä, oliko vika iässäni vai jossakin muussa seikassa. Jotkin fantasiakirjat saavat unohtamaan todellisuuden, mutta Mäen kirjan pauloista tempauduin montakin kertaa arkiseen maailmaan. Pääasiassa Mäen fantasiamaailma oli sen verran mieluisa uusi tuttavuus, että uskon lukevani myös ensimmäisen osan jossakin vaiheessa.

Youtubessa voi käydä katsomassa kirjalle tehdyn kirjatrailerin.

♥♥♥¾

Mäen kirja sopii kirjabingossa ruutuun Fantasia.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Ursula Poznanski: Sokeat linnut 2014 (Blinde Vögel 2013) Atena 425 s. suom. Anne Mäkelä
lainattu kirjastosta

Ja niin minulle jää vain yksi ainoa johtolanka - ja kaiken aikaa kalvava uhattuna olemisen tunne.
Ehkä naisen huuhtoi rantaani vain hänen elämänsä onnettomin ja viimeinen sattuma. Siihen uskoon en voi kuitenkaan tuudittautua.
Naisen läski räkänokkaseuralainen oli märisevä kakara, luonne yhtä veltto kuin ruumiinsa. Hän ei mahtanut asialle mitään, hänellä ei ollut aavistustakaan, hän ei tiennyt mistään mitään, eikä hän kertoisi kenellekään, ja sitten se jatkuva anelu, ole kiltti, ole kiltti. Sen ne oppivat kaksivuotiaana ja siitä lähtien uskovat sen suojelevan kaikelta pahalta.
Ne ovat kuitenkin vain merkityksettömiä sanoja.

Nainen ja mies löytyvät kuolleina. Ensin tapaus vaikuttaa selvältä. Mies on kuristanut naisen ja surmannut heti perään itsensä luodilla. Beatrice Kasparyn intuitio väittää kuitenkin vastaan, ja hän löytää pian mystisen yhteyden naisen ja miehen välillä. Facebookissa on runoryhmä, johon he molemmat kuuluivat. Voiko ryhmään kuulumisella olla tekemistä sen kanssa, että kaksi sen jäsentä ovat kuolleita?

Irenen mielestä Facebook on jo vanha juttu. Minulle sosiaalinen media ei ole vielä mitenkään kulunut aihe, ja minusta on ollut mielenkiintoista seurata sen tuloa kirjojen maailmaan. Myönnän, että Vii5i oli vielä persoonallisempi tapaus geokätköily-aiheellaan, mutta sosiaalinen media ja runot ovat minulle läheisempi ja tutumpi aihe. En nyt tuoreeltaan Sokeiden lintujen lukemisen jälkeen osaa sanoa, voittaako uutuudenviehätys vai tuttuuden tunne, vaan tällä hetkellä molemmat Poznanskin kirjat tuntuvat aika samantasoisilta.

Beatrice Kasparyn yksityiselämä tuntuu junnaavan hieman paikoillaan, mutta niinhän se tosielämässäkin välillä menee. Jonkinlaista eteenpäin menemistäkin oli kuitenkin huomattavissa, ja ihan mielenkiinnolla odotan, mitä Beatricen rakkauselämärintamalla tapahtuu seuraavassa kirjassa. Kuitenkin olin kiinnostunein jännitysjuonesta ja vähemmän innostunut yksityiselämän kiemuroista, joita välillä tuntui olevan mukana hieman liikaakin. Olen aiemmin sanonut pitäväni siitä, että poliisiromaaneissa on mukana myös päähenkilöiden yksityiselämää, ja olen edelleen sitä mieltä. Kyse on siitä, millä tavalla poliisin henkilökohtaista elämää käsitellään ja miten paljon tilaa se vie varsinaiselta rikostutkinnalta. Poznanskin tapa ei ollut tällä kertaa täysin mieleeni.

Poznanskin kirjojen raakuus ei ole todellakaan cozy mystery -tasoa, mutta vaikka pidän itseäni melko herkkänä lukijana, Kaspary-kirjat eivät ole saaneet oloani kovinkaan pahoinvoivaksi. Tosin etenkin kirjan loppupuolella on joitakin kohtauksia, jotka saattavat olla liikaa joillekin, varsinkin sellaisille, jotka eivät kestä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Vii5i oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani dekkareista. Vaikka vuosi on vasta puolessa, uskon Sokeiden lintujenkin kuuluvan tämän vuoden jännityskirjojen parhaimmistoon. Pidän Poznanskin valikoimista aiheista ja hänen tavastaan rakentaa jännitystä. Loppua kohden kirjaa oli todella vaikea laskea käsistään. Poznanski takasi toisella Kaspary-kirjallaan asemansa mielenkiintoisempien dekkaristien joukossa. Toivon, että Poznanskilta ilmestyy pian uusi Beatrice Kaspary -kirja, sillä ainakaan vielä kolmatta osaa ei ole julkaistu edes saksaksi. En malttaisi odottaa, millaisen kudelman Poznanski kehittää seuraavan kirjan henkilöiden kohtaloksi.

♥♥♥♥¼

Sokeat linnut on viides kirja, jolla osallistun Rikoksen jäljillä -haasteeseen

Muualla: Kirjavinkit, Kirjaston kummitus, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Ullan luetut kirjat ja Lukutoukan ruokalista

Poznanskista kiinnostuneet voivat käydä lukemassa myös kirjailijan haastattelun Lukulampusta

Blogistanian kesälukumaraton III: tulokset

Blogistanian kolmannen kesälukumaratonin osallistujamäärä oli huikea. Kaikkiaan 51 osallistujaa ilmoitti ottavansa osaa maratoniin. Kiitos kaikille osallistujille! Ilman teitä maraton ei olisi ollut läheskään niin huikea kokemus kuin se oli. Osallistujat lukivat yhteensä 34883 sivua ja kuuntelivat äänikirjoja 4 tunnin ja 59 minuutin ajan. Tosin en löytänyt kuuden osallistuneen sivumääriä ja luettuja kirjoja, joten jos et ole muualla kertonut luetuista kirjoista ja sivumääristä, voit halutessasi kertoa niistä tämän bloggauksen kommenteissa. Tarkennan tuloksia, jos tällaisia kommentteja tulee.

Näitä kirjoja ja novelleja maratonin aikana luettiin:

  1. Adams Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (osittain)
  2. Adams Douglas: The Restaurant at the End of the Universe (osittain)
  3. Adorján Johanna: Rakkaudessa erottamattomat
  4. Airola Sari & Lehtonen Ulla: Metsän outo vieras
  5. Ala-Harja Riikka: Nälkä (novelli)
  6. Anno Moyoco: Sakuran
  7. Auster Paul: Lukittu huone
  8. Barnes Julian: Kuin jokin päättyisi
  9. Bellow Saul: Ainoa oikea
  10. Björnson Björnstjerne: Leonarda
  11. Burroughs William S.: Hämy
  12. Blyton Enid: Seikkailujen linna (osittain)
  13. Bolaño Roberto: Everstin poika (novelli)
  14. Bowen James: Katukatti Bob
  15. Bulawayo NoViolet: Me tarvitaan uudet nimet (osittain)
  16. Böll Heinrich: Ei sanonut sanaakaan
  17. Calvino Italo: Näkymättömät kaupungit
  18. Calvino Italo: Halkaistu varakreivi
  19. Capote Truman: Aamiainen Tiffanylla
  20. Carlson Kristina: William N. päiväkirja (x2)
  21. Cast Kristin & Cast P. C.: Kahlittu (osittain)
  22. Christie Agatha: Golfkentän murha (osittain)
  23. Christie Agatha: Lomahotellin murhat
  24. Coelho Paulo: Portobellon noita (osittain)
  25. Coetzee J. M.: Michael K:n elämä
  26. Cornwell Patricia: Pahan jäljillä (osittain)
  27. Dannemark Francis: Histoire d’Alice, qui ne pensait jamais à rien (et de tous ses maris, plus un)
  28. Delisle Guy: Aline et les autres
  29. DiCamillo Kate: Desperon taru
  30. Dicker Joël: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
  31. Downham Jenny: Ennen kuin kuolen
  32. Echlin Kim: Kadonneet
  33. Ellis Bret Easton: Less Than Zero
  34. Ekebom Terhi: Kummituslapsi
  35. Fink Bruce: Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut
  36. Fleming Ian: Casino Royale
  37. Frank Anne: The Diary of a Young Girl (osittain)
  38. Fred: Philemon, Le naufragé de A
  39. Gaiman Neil: The Witch's Stone (novelli)
  40. Gaiman Neil: Introductions (novelli)
  41. García Márquez Gabriel: Mamá Granden hautajaiset (osittain)
  42. Gerber Michael: Barry Trotter and the Shameless Parody (osittain)
  43. Goscinny & Uderzo: Umpah-Pah
  44. Gould Stephen Jay: The Lying Stones of Marrakech (osittain)
  45. Haahtela Joel: Traumbach
  46. Haahtela Joel: Katoamispiste
  47. Hakkarainen Anna-Kaari: Purkaus
  48. Hale Shannon: The Storybook of Legends (osittain)
  49. Harper Molly: Nice Girls Don't Date Dead Men (osittain):
  50. Hesse Hermann: Kulkija
  51. Hesse Hermann: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita (osittain)
  52. Honkanen Nina: Gladiaattori
  53. Hyttinen Veli-Matti: Luutnantti Lötjösen vankipartio (osittain)
  54. Hämeen-Anttila Jaakko: Trippi ihmemaahan
  55. Härkönen Anna-Leena: Takana puhumisen taito (osittain)
  56. Isusi Javier de: Hullu joki
  57. Itkonen Juha: Torstai (novelli)
  58. Jansson Tove ja Pietilä Tuulikki: Haru, eräs saari
  59. Jansson Tove: Kuvanveistäjän tytär
  60. Jansson Tove: Maailmanloppu tulee!
  61. Jansson Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti (x2)
  62. Jansson Tove: Muumit ja suuri tuhotulva (x2)
  63. Jansson Tove: Muumit - sarjakuvaklassikot I
  64. Jansson Tove: Taikurin hattu
  65. Jansson Tove: Farlig midsommar (osittain)
  66. Jansson Tove: Vaarallinen juhannus (x4,5)
  67. Joelsson Lotta-Liisa: Vivika
  68. Joyce William: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo
  69. Junkkaala Heini: Soita minulle Billy
  70. Kaunisto Milja: Synnintekijä
  71. Keats John: Yön kirkas tähti
  72. Kesävuori Saara: Kuningas
  73. Kibler Julie: Matkalla kotiin (osittain)
  74. King Stephen: Ihmissuden vuosi
  75. Kipling Rudyard: Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista
  76. Klaucke Eija: Englantilainen puutarha: tunnelmia, tieto, ideoita (osittain)
  77. Kolu Siri: Me Rosvolat (osittain)
  78. Kortelainen Anna: Rakkautta sattumalta
  79. Krenzer Rolf & Bourykine Anatoli: Pikkuveli Tuulispää
  80. Kunnas Mauri: Koiramäki (osittain)
  81. Kunnas Mauri: Rikun, Roopen ja Ringon seikkailut
  82. Kyrö Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (x2)
  83. Kytömäki Anni: Kultarinta (osittain)
  84. Lahiri Jhumpa: Tuore maa
  85. Lehtinen Tuija: Mansikoita ja morsiusneitoja
  86. Lehtolainen Leena: Ennen lähtöä (osittain)
  87. Leifsson Thorarinn: Iskän salaisuus - kirja lapsille joilla on ongelmavanhemmat
  88. Leinonen Anne: Koiperhoset (novelli)
  89. Leinonen Anne: Mestariseppä (novelli)
  90. Lindgren Astrid: Ronja Ryövärintytär (osittain)
  91. Lindgren Astrid: Eemeli ja pikku Iida
  92. Lindgren Astrid: Mio, poikani Mio
  93. London Mindele: Kolmastoista tuoli
  94. Lovecraft H. P.: Omnibus 1: At the Mountains of Madness (osittain)
  95. Lovell, Mary S.: Mitfordin tytöt
  96. Lundqvist Anna-Liisa: Tyttö sateessa
  97. Magrs Paul: Never the Bride
  98. Malzieu Mathias: Sydämen mekaniikka
  99. Mann Thomas: Kuolema Venetsiassa 
  100. Mann Thomas: Kuolema Venetsiassa (novelli)
  101. Martin George R. R.: A Clash of Kings (osittain)
  102. Martin George R. R. & Dozois Gardner (toim.): Rogues (osittain)
  103. Martin George R. R., Abraham Daniel & Patterson Tommy: A Game of Thrones (sarjakuva)
  104. Martin Michael: Alex Graham's Fred Basset 2003
  105. Mauriac Francois: Pyhä suudelma
  106. Mayle Peter: Hotelli Pastis
  107. McEwan Ian: Vieraan turva
  108. Melville Herman: Moby-Dick (osittain)
  109. Milligan & Ewins & McCarthy: Bad Company
  110. Moggach Deborah: Tulip Fever
  111. Montgomery L. M.: Marigoldin lumottu maailma
  112. Montgomery L. M.: Perinnönjakajat (osittain)
  113. Montgomery L. M.: Sininen linna (osittain)
  114. Morgan Marlo: Viesti oikeiden ihmisten maailmasta
  115. Murakami Haruki: 1Q84 osa 3
  116. Mäkelä Matti: Hanhet ja muita kertomuksia
  117. Mäkelä J Pekka: Alshain (osittain)
  118. Nevala Heikki, Nupponen Anni ja Suntila Shimo (toim.): Ruumiittomat
  119. Nevala Marja-Liisa: Mieleni talot: totta, tarua ja tulkintaa (osittain)
  120. Nieminen jarmo: Aarresaaret
  121. Nironen Sarri: Tähdenpeitto
  122. Nousiainen Miika: Metsäjätti
  123. Nupponen Anni: Joen jumala
  124. Nykänen Anni: Mummo 3
  125. Owens Carol: The Lost Days of Agatha Christie - A Psychological Mystery
  126. Pakkanen Jukka: Elena Damianin kirjeet
  127. Parkkinen Jukka: Karhukirjeitä Karvoselle
  128. Piketty Thomas: Capital in the 21st Century (osittain)
  129. Pohjola Mike: Kadonneet kyyneleet
  130. Poznanski Ursula: Sokeat linnut (osittain)
  131. Pratchett Terry & Baxter Stephen: The Long Earth (osittain) 
  132. Rajaniemi Hannu: Kvanttivaras (osittain)
  133. Rane Irja: Naurava neitsyt (osittain)
  134. Reklaw Jesse: The Night of Your Life
  135. Rendell Ruth: Kuoleman säkeet
  136. Riordan Rick: Punainen pyramidi (osittain)
  137. Rivera Letelier Hernán: Elokuvankertoja
  138. Rosinski & Van Hamme: Thorgal, The Invisible Fortress
  139. Rosinski & Van Hamme: Thorgal, The Brand of Exiles
  140. Rosinski & Van Hamme: Thorgal, Ogotai's Crown
  141. Rosinski & Van Hamme: Thorgal, Giants
  142. Rosinski & Van Hamme: Thorgal, The Cage
  143. Roth Veronica: Kapinallinen (osittain)
  144. Rucka & McNeil: Queen & Country, Operation Storm Front
  145. Rumi Mawlana: Rakkaus on musta leijona
  146. Saarela Sara: Mun on pakko
  147. Saisio Pirkko: Betoniyö
  148. Salama Hannu: Juhannustanssit
  149. Salminen, Arto: Varasto
  150. Salokorpi Sinikka: Pölysokeriin piilotettu onni
  151. Salter James: A Sport and A Pastime (osittain)
  152. Sapfo: Iltatähti, häälaulu
  153. Schenkel Andrea Maria: Bunkkeri
  154. Shakespeare William: Loppiaisaatto
  155. Shan Darren: Friikkisirkus (manga)
  156. Shields Carol: Metafora on kuollut - levittäkää sanaa (novelli)
  157. Showalter Gena: Yön kirous (osittain)
  158. Sibelius Nelma: Tarina ritarista ja kirkonkellosta
  159. Siekkinen Raija: Se tapahtui täällä
  160. Sienkiewicz Henryk: Bartek Sankari
  161. Sillanpää Frans Emil: Ihmiset suviyössä
  162. Simukka Salla: Kun enkelit katsovat muualle
  163. Simukka Salla: Minuuttivalssi
  164. Simukka Salla: As Red As Blood (osittain)
  165. Sjon: Poika nimeltä Kuukivi
  166. Smith Ali: Olipa kerran kello nolla
  167. Smith Jeff: Luupäät, Vanhan miehen luola
  168. Smith Jeff: Luupäät, Aavepiirit
  169. Smith Jeff: Luupäät, Aarteenmetsästäjät
  170. Smith Jeff: Luupäät, Sarvikruunu
  171. Snellman Anja: Pääoma
  172. Somero Sinikka: Koodi 112
  173. Summerscale Kate: Mrs Robinson's Disgrace (osittain)
  174. Sund Erik Axl: Unissakulkija (osittain)
  175. Tartt Donna: Tikli
  176. Tezuka Osamu: Black Jack 10
  177. Theroux Paul: The Old Patagonian Express
  178. Tiainen Arja: Ruusu, ruusu tämän lumisen maiseman keskelle
  179. Tietäväinen Ville & Tietäväinen Aino: Vain pahaa unta
  180. Townsend, Sue: The Queen and I
  181. Travers P. L.: Maija Poppanen (x2)
  182. Travers P. L.: Maija Poppanen tulee takaisin
  183. Tuomainen Antti: Synkkä niin kuin sydämeni
  184. Vaara Sarianna: Huomenkellotyttö
  185. Valtonen Hilja: Hätävara
  186. Vargas Fred: Sinisten ympyröiden mies (osittain)
  187. Vaughan & Guerra: Y the Last Man 4, Safeword
  188. Vaughan & Guerra: Y the Last Man 5, Ring of Truth
  189. Vaughan & Staples: Saga 1
  190. Vaughan & Staples: Saga 2
  191. Vaughan & Staples: Saga 3
  192. Vehniäinen Jarkko: Kamala luonto. Karhunvatukoita
  193. Verne Jules: Kuumailmapallolla Afrikan halki (osittain)
  194. Vuori Kristiina: Näkijän tytär
  195. Välimäki Kari: Todensanat
  196. Webster Jean: Setä Pitkäsääri
  197. Wells H. G.: Aikakone
  198. Westin Boel: Tove Jansson - Ord, bild, liv (osittain)
  199. Wilde Oscar: The Picture of Dorian Gray
  200. Winman Sarah: Kani nimeltä jumala (osittain)
  201. Zafon Carlos Ruiz: Marina (osittain)
  202. Zusak Markus: Kirjavaras (osittain) 

Kuutta kirjaa luki useampi kuin yksi osallistuja. Minun huomioni kiinnittyi erityisesti siihen, miten Tove Jansson -juhlavuosi näkyi Janssonin kirjojen suurena suosiona

Heinäkuun 16. päivä on vielä toinen Blogistanian kesälukumaraton, jota emännöi Lukutoukan ruokalista. Emmin blogista näkee joskus ensi kuun puolella lisätietoja ja ilmoittautumislistan. EDIT. Lukutoukan ruokalistassa on ilmoittautuminen käynnissä.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Elokuvissa: Maleficent - Pahatar

Maleficent - Pahatar
2014 K12
1 h 37 min
ohjaaja: Robert Stromberg

Pahatar (nuorena Ella Purnell ja Isobelle Molloy) on maagisessa Moorsin valtakunnassa elävä keiju. Hän tapaa nuorena ihmispoika Stefanin (nuorena Michael Higgins), mutta vuodet ja Stefanin vallanhimo etäännyttävät kaksi ystävystä. Moorsin viereisen ihmisten asuttaman kuningaskunnan hallitsija yrittää valloittaa Moorsin. Hän kuitenkin epäonnistuu ja haluaa kostaa Pahattarelle (aikuisena Angelina Jolie). Kuningas lupaa tyttärensä ja valtaistuimen miehelle, joka päihittää Pahattaren. Stefan (aikuisena Sharlto Copley) huijaa kuningasta tuomalla nähtäville Pahattarelta irtileikkaamansa siivet. Hän saa vihdoin janoamaansa valtaa, mutta Pahatar kostaa kiroamalla hänen tyttärensä.

Hetken mietittyäni päätin kirjoittaa bloggauksen Pahattaresta, sillä elokuva esittää Prinsessa Ruusunen -sadun hieman toisesta näkökulmasta. En ainakaan tällä hetkellä bloggaa muista kuin kirjallisista elokuvista, mutta kelpuutin Pahattaren sellaiseksi. Lisäksi elokuvabloggauksien kirjoittajana olen vielä melko harjaantumaton, joten harjoituskin tekee ihan hyvää.

Pidin elokuvan tarinasta enemmän kuin alkuperäisestä Prinsessa Ruusunen -sadusta. Satu ei kuulunut lapsenakaan suosikkeihini, ja varttuneen näkökulmasta monet perinteiset sadut kärsivät mustavalkoisuudesta ja miesten ylistämisestä. Pidin siitä, miten Pahattaren motiivit tekonsa takana kuvaillaan. Alkuperäisessä sadussa hän vain harmistuu siitä, ettei häntä ole kutsuttu juhliin, mutta en pidä sitä kovinkaan uskottavana syynä hirmuiselle kiroukselle. Elokuvassa Auroran kironnut keiju on inhimillinen vaikkakin jossakin vaiheessa kostonhimonsa sokaisema. Pidin myöskin siitä, että naiset ovat elokuvassa keskeisemmässä roolissa kuin miehet (tai varsinkin prinssit). Satujen auttamattomana heikkoutena on usein se, miten avuttomina satujen naishahmot kuvataan.

Angelina Jolie on kuin luotu Pahattaren rooliin. Toinen päähenkilöistä Elle Fanning prinsessa Aurorana jää Jolien varjoon. Muutkaan hahmot eivät ole niin persoonallisia kuin Pahatar, mikä laimensi elokuvan vaikuttavuutta. Jolie tekee kuitenkin sen verran loistavan näyttelijäsuorituksen, että jo sen näkemisen vuoksi elokuva kannattaa katsoa.

Ihmisten asuttaman kuningaskunnan rajamailla oleva maaginen Moors on kuvattu upean satumaisesti. Moors on tulvillaan erilaisia satuolentoja ja olisin voinut katsella koko puolitoistatuntisen vain satumaassa kisailevia olentoja. Alun tyyni ja leikkisä tunnelma tekivät elokuvan aloituksesta minulle mieleisen, vaikka tiesin koko ajan, että seesteisyys katoaa pian. Niinhän se hävisikin, kun ihmiskuningas tuli paikalle sotaratsuineen ja valloitusaikeineen.

Elokuva etenee paljolti kertojaäänen (jonka henkilöllisyys paljastetaan lopussa) johdattelemana, ja tämäkin lisää elokuvan satumaista tunnelmaa.

Välillä henkilöiden toiminta ei ollut kovinkaan järkevää, ja poikaystäväni mietti, miksei Stefan antanut Pahattaren siipiä takaisin tultuaan kuninkaaksi. Niin olisi todennäköisesti voitu välttää konflikti eikä Stefanilla vielä siinä vaiheessa ollut mitään syytä vihata Pahatarta. Tämä ei tietenkään elokuvan tarinan kannalta olisi ollut otollinen ratkaisu, sillä tuollainen ratkaisu olisi saanut elokuvan koko jännitteen poistumaan. Elokuvaa ei olisi sellaisena kannattanut edes tehdä.

Pahatar on melko yksinkertainen mutta hurmaava satu kerrottuna poikkeuksellisesti pahiksen näkökulmasta. Suosittelen sellaisille satumaisten kertomusten ystäville, jotka ovat kuitenkin jo hieman kyllästyneet satujen tyypilliseen maailmankuvaan.

♥♥♥½

Muualla: No, But I Read the Book ja Lukunurkka.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka 2011 (La Mécanique du cœur 2007) Gummerus 221 s. suom. Lotta Toivanen
lainattu kirjastosta

"Hänellä on eloisat hymykuopat, hänen hymynsä korostaa ilmeitä, ja niinpä häntä tekee mieli tutkailla pitkään ja hartaasti."
"Sinä et nyt ymmärrä, pidät tätä jonkinlaisena leikkinä. Mutta se on leikkiä tulella, vaarallista leikkiä, varsinkin kun sydämesi on puusta tehty. Sinuahan sattuu rattaistoon kun yskit, vai mitä?"
"Niin sattuu."
"Se on mitätöntä verrattuna rakkauden aiheuttamaan kipuun. Kaikesta rakkauden tuomasta ilosta ja nautinnosta joutuu jonain päivänä maksamaan tuskalla. Ja mitä kovemmin rakastat, sitä suurempi tuska on. Joudut kokemaan kaipuun, sitten mustasukkaisuuden ja ymmärtämättömyyden syöverit, hylätyksi tulemisen ja katkeruuden. Sinua kylmää luita ja ytimiä myöten, ja veresi muuttuu ihon alla uiviksi jääpaloiksi. Sydämesi mekanismi paukahtaa rikki. Kiinnitin itse käkikellon sinuun, tiedän siis hyvin sen toimintakyvyn rajat. Se saattaa kestää syvää nautintoa, tuskin sitäkään. Mutta niin vahva se ei ole, että se kestäisi sydänsuruja."
Madeleine hymyilee surullisesti - aina tuo sama oikosulku, mutta tällä kertaa vailla suuttumusta.


Vastasyntyneen Jackin sydämen lyöntejä tukemaan asennetaan käkikello. Käkikellosydämessä on vain huonona puolena se, että se ei kestä liian vahvoja tunteita kuten rakkautta tai vihaa. Jack tietenkin rakastuu, kun hän kymmenentenä syntymäpäivänään kohtaa torilla laulajattaren. Jack aloittaa koulunkäynnin, jotta hän tapaisi laulajattaren uudelleen, mutta laulajatar ei käykään enää koulua. Löytääkö Jack enää hänen käkikellosydämensä vaarallisesti sekoittavaa tyttöä?

Mathias Malzieu on kirjailijuuden lisäksi tunnettu Dionysos-bändin laulajana. Löysin Youtubesta tällaisen kappaleen, jonka video muistuttaa minua kirjasta. Dionysos on Wikipedian mukaan levyttänyt konseptialbumin, joka perustuu kirjan tarinaan. Tarina on siirretty myös valkokankaalle.

Kirjan idea kuulosti niin kiinnostavalta, että halusin lukea kirjan, vaikka olin lukenut siitä lähinnä haukkuvia arvioita. Minäkään en menettänyt kirjalle sydäntäni, mutta pienoista ihastusta oli ilmassa. Tosin orastavat tunteeni eivät olleet mitään verrattuna tarinan elämää suuremmalle rakkaudelle, joka oli välillä ehkä jo liiankin traagista ja voimakasta.

Minua ihmetyttää, miksi kirjassa mainitaan sen sijoittuvan 1800-luvulle, sillä kirjan ajankuvaus on todella heikkoa tai oikeastaan melkeinpä olematonta. Kirja olisi ollut aivan samanlainen, vaikka 1800-lukua ei olisi mainittu. Tartun usein 1800-luvulle sijoittuviin kirjoihin juuri aikakauden vuoksi, mutta onneksi tällä kertaa en ollut niin tehnyt. Muut bloggaajat ovat bongailleet tarinasta aikaan sopimattomia kielikuvia, mutta minä en niitä ehtinyt huomaamaan. Silti olen sitä mieltä, että jos tarinan sijoittaa 1800-luvulle, aikakaudesta pitäisi ottaa enemmän irti. Ei historiallista fiktiota ole tarkoitus kirjoittaa näin vähäisellä historiallisella tarkkuudella.

Jotkin Malzieun käyttämistä kielikuvista olivat hieman haparoivia, mutta pääasiassa nautin kirjailijan kirjoitustyylistä. Erityisesti mieleeni olivat tämän kaltaiset lausahdukset: "Sinun pitäisi katsoa peiliin, kun puhut viime yöstä; silloin näkisit silmistäsi, että sydämesi ilmapuntari näyttää poutasäätä". Tunnelma oli tummanpuhuvan romanttinen. Huomasin useammassa arviossa kirjan tunnelmaa verrattavan Tim Burtonin elokuviin. Ymmärrän hyvin vertauksen, vaikka Burtonin elokuvat voittavat kuitenkin Malzieun teoksen.

Myönnän kuitenkin, että odotin idean perusteella vielä enemmän. Olin valmis hullaantumaan ja aluksi jopa tuntui siltä, että kirja olisi rakkauden arvoinen, mutta ei se sitten ihan ollut. Ideasta olisi ollut aineksia parempaankin. Puolivälissä alkoi oikeastaan hieman kyllästyttää, mutta sitten taas tarina tempaisi mukaansa. Välillä kirja oli jopa hersyvä, sillä esimerkiksi Viiltäjä-Jackin kohtaaminen junassa kuvataan makaaberin hauskasti.  

Olen iloinen, että luin kirjan pienoisista ennakkoluuloistani huolimatta ja lukisin mielelläni myös muita Malzieun kirjoja, jos ne ovat näin ihastuttavan uniikkeja.

Lopuksi täytyy vielä mainita, että kirja on aivan ihastuttavan näköinen. Kannen värimaailma sointuu loistavasti kirjan tunnelmaan ja kannessa on pieni aukko, josta voi nähdä Jackin käkikellosydämeen. Kirjan sivujen reunat ovat mustia. Kirjan graafinen suunnittelija Jenni Noponen on tehnyt loistavaa työtä, ja näin kaunista kirjaa on ilo lukea.

Osallistun kirjalla Vive la France! -haasteeseen.

♥♥♥¾

Kun olin saanut oman tekstini kirjoitettua ja menin lukemaan muiden bloggauksia, huomasin, että kirjasta olikin kirjoitettu monessa blogissa ihan positiiviseen sävyyn. En ollut osa kirjablogimaailmaa kirjan ilmestyessä, joten en ollut lukenut kirjasta kovinkaan montaa bloggausta, mutta niiden muistan olleen melkein poikkeuksetta negatiivisia. Nyt huomaan kirjan olevan oikea mielipiteiden jakaja. Jotkut ovat inhonneet sitä sydämensä pohjasta ja jotkut ovat jopa varovaisesti ihastuneet.

Katjan mukaan Malzieu hallitsee kyllä tarinankuljetuksen ja tunnelmanluomisen, mutta kertojana, kaunokirjallisuuden kirjoittajana, hän on vielä aavistuksen raakilemainen.
Emilien mielestä asioiden selittämättömyys jätti olon positiivisesti hassun irtaantuneeksi ja leijuvaksi.
Tessan kirja jätti hämmennyksen valtaan.
Anna mietiskelee, onko sydänsuruja vaarallisempaa olla antamatta rakkaudelle mahdollisuutta ja olla elämättä oikeaa elämää.
Irene toteaa idean olevan hyvä ja hauska mutta toteutuksen jäävän naiiviksi ja elottomaksi.
Sara on löytänyt kirjasta monia 1800-luvulle sopimattomia ilmauksia.
Sonja ei ollut mukavuusalueellaan kirjaa lukiessaan, mutta hän nautti silti kirjasta yllättävän paljon.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni

James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni 2014 (A Street Cat Named Bob 2012) WSOY 265 s. suom. Kimmo Paukku
lainattu kirjastosta

Jos olisin ollut kissa, olisin nyt elänyt yhdeksättä elämääni.

Olin ehtinyt soittaa hädin tuskin viittä minuuttia, kun kohdalleni seisahtui ryhmä nuoria. He olivat ilmiselvästi brasilialaisia, koska heillä kaikilla oli yllään Brasilian maajoukkueen pelipaidat ja he puhuivat kieltä, jonka tunnistin portugaliksi. Yksi heistä, nuori tyttö, kyyristyi ja alkoi silittää Bobia.
"Ah,
gato bonito", tyttö sanoi.
"Hän sanoo, että sinulla on kaunis kissa", yksi pojista tulkkasi avuliaasti. 

He olivat aivan tavallisia nuoria Lontoon-matkallaan, mutta he näyttivät olevan Bobin lumoissa. Pian monet muutkin seisahtuivat katsomaan, koska halusivat tietää mistä hämminki johtui. Puolisenkymmentä brasilialaista nuorta ja muuta ohikulkijaa alkoi penkoa taskujaan ja heittää kolikoita kitarakoteloon.
"Et tainnut sittenkään olla niin hirvittävän huono seuralainen, Bob. Pyydän sinut mukaan vähän useamminkin", hymyilin Bobille.
 


Kun James Bowen saapuu eräänä päivänä kotiin, hänen asuintalonsa rappukäytävässä pyörii tuntematon kissa. Kissan omistajaa ei löydy, joten lopulta James ottaa eläinlääkärin hoitoa tarvitsevan kissan kotiinsa. Aika kissan ottamiselle ei ole otollinen, sillä James on metadonihoidossa toipuakseen heroiiniriippuvuudesta. Hän ei ole varma, pystyykö hän ottamaan vastuulleen elävän olennon. Bob ei kuitenkaan suostu hylkäämään Jamesia, ja erilaisten sattumien kautta Bobista tulee myös Jamesin seuralainen katumuusikon hommissa. Katumusisoinnin loputtua James alkaa myydä Bobin kanssa Big Issue -lehteä ja Bobiin ihastuneiden ihmisten kuvaamat Youtube-videot tekevät Bobista julkkiksen. 

Luin Katukatti Bobin maratonin aikana, mutta uskon, että kirja olisi vienyt muutenkin niin mennessään, etten olisi malttanut laskea sitä montaa kertaa käsistäni. Tarina oli hurmaava, koskettava ja hyrisyttävä molempien päähenkilöiden Bobin ja Jamesin tavoin. Huomasin luettuani, että Bobista on ilmestynyt toinenkin kirja The World According to Bob, jonka taidan haluta omaan hyllyyni. Katukatti Bob -kirjakin täytyy varmaan hankkia omaksi, sillä kirja sisältää tarinan, johon haluan vielä palata.

Vaikka Bobin tarina on kirjassa pääosassa, myös Bobin omistajan Jamesin elämän kolhut käyvät ilmi. Kirja saa ajattelemaan kodittomien kohtelua. Vaikka entinen huumeriippuvainen tai muuten elämän kolhima ihminen haluaisi muuttaa elämäntapojaan, monet eivät anna siihen kunnollista mahdollisuutta. Työpaikan saaminen on hankalaa, melkeinpä mahdotonta. Silti jotkin ihmiset tuntevat oikeudekseen kehottaa kaduilla olevia hankkimaan työpaikan, vaikka katumuusikot ja muut vastaavat yrittävät vain hankkia elantonsa. Heilläkin on ihan yhtäläinen oikeus elämään kuin muilla ihmisillä eivätkä he tarvitse muiden vaikeuksien lisäksi osakseen myös halveksuntaa. 

Kissat ovat aina omia persoonallisuuksiaan, ja niin on Bobkin. Tunnistin hänessä joitakin samoja piirteitä kuin omassa kissassani, mutta kokonaisuutena hän oli aivan omanlaisensa. Tuhahdan mielessäni aina, kun väitetään, etteivät kissat välitä kenestäkään muusta kuin itsestään ja ettei ihmisillä ole kissoille kuin välinearvoa ruokkijoina ja hoitajina. Mielestäni Bobinkin käytös osoittaa jälleen kerran, että tuollainen väite ei vain pidä paikkaansa. Lukija voi nauttia ihmisen ja kissan vahvistuvan suhteen kuvauksesta. Vaikka kehenkään ei voi oikeasti tutustua vain kirjan välityksellä, silti kirja jätti samankaltaisen tunteen kuin olisin juuri saanut elämäänsä kaksi uutta tuttavuutta.

Varsinaisen tarinan lisäksi kertoja kertoo välillä ripauksia kissatietoutta. Hän pohdiskelee muun muassa sitä, miksi kissat pesevät itseään niin usein. Olen aika suuri kissojen rakastaja, ja omien kissojen vuoksikin olen lukenut jonkin verran kissatietokirjoja. Siksi kissatietoiskut sisälsivät suurimmaksi osaksi tuttua informaatiota, mutta luin nekin kohdat silti mielelläni.

Bobista tehtyjä Youtube-videoita löytyy aika monta, mutta erityisesti tätä katsoessa näkee monia kirjassa mainittavia asioita kuten Jamesin hartioilla matkustavan Bobin. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kissojen ystäville.  

♥♥♥♥♥

Muualla: Tassuttelua

Katukatti Bobin kannessa komeilee itseoikeutetusti Bob-kissa, joten kirja sopii erinomaisesti kirjabingon Kannessa eläinkuva -ruutuun.

Veronica Roth: Allegiant

Kansi: Joel Tippie
Veronica Roth: Allegiant 2013 HarperCollins 526 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Uskollinen)
lainattu kirjastosta

Bloggaus käsittelee sarjan kolmatta kirjaa, joten se sisältää paljastuksia aiempien osien juonista.

"What kind of organisation?"
"The kind that wants to leave the city," she says. "They released some kind of manifesto this morning. They call themselves the Allegiant." When she sees my confused look, she adds. "Because they're allied with the original purpose of our city, see?"
"The original purpose - you mean, what was in the Edith Prior video? That we should send people outside when the city has a large Divergent population?"
"That, yes. But also living in factions. The Allegiant claim that we're meant to be in factions because we've been in them since the beginning." She shakes her head. "Some people will always fear change. But we can't indulge them."

With the factions dismantled, part of me has felt like a man released from a long imprisonment. I don't have to evaluate whether every thought I have or choice I make fits into a narrow ideology. I don't want the factions back.
But Evelyn hasn't liberated us like she thinks - she's just made us all factionless. She's afraid of what we would choose, if we were given actual freedom. And that means that no matter what I believe about the factions, I'm relieved that someone, somewhere, is defying her.


Jeaninen kuoleman jälkeen Tobiaksen äiti Evelyn on noussut uudeksi johtajaksi ja nykyään osastot ovat kiellettyjä. On paljastunut, että kaupungin ulkopuolella asuvat ihmiset ovat perustaneet kaupungin eräänlaiseksi laboratorioksi, jonka asukkaita tarkkaillaan kuin koe-eläimiä. Divergenttien on tarkoitus olla ratkaisu vahingoittuneiden geenien ongelmaan. Evelyn ei halua päästää ketään kaupungin ulkopuolella, mutta Evelynin uudenlainen diktatuuri herättää vastustusta ja Uskolliset-niminen ryhmä (engl. Allegiant) alkaa miettiä keinoja päästä pyytämään apua kaupungin ulkopuolelta. Tris ja Tobias liittyvät joukkoon, joka lähtee kaupungin ulkopuolelle, mutta he eivät osaa lainkaan aavistaa, millainen heidän maailmankuvansa mullistava todellisuus kaupungin rajojen ulkopuolella odottaa.

Olen kuullut Allegiantista lähinnä negatiivisia mielipiteitä. Insurgent oli minulle pienoinen pettymys ja pelkäsin, onko päätösosa myös. Tiesin, että kirjassa tapahtuu jotakin mielipiteet jakavaa ja minulla oli jopa vahva arvaus siitä, mikä tämä asia voisi olla. 

Monesti päätösosat eivät tunnu täysin tyydyttäviltä lopetuksilta, mutta Allegiant oli minusta sopiva päätös sarjalle. Väliosalta ja hieman kaoottiselta tuntunut Insurgent oli onneksi vain hetkellinen notkahdus, ja viimeinen osa oli jälleen ainakin yhtä hyvä kuin Divergent. Roth antoi vastauksia edellisten osien herättämiin kysymyksiin, muun muassa siihen, miksei muiden Yhdysvaltojen kaupunkien tilaa kuvata lainkaan. Aiemmista osista poiketen Roth käyttää sekä Trisiä että Tobiasta kertojaääninä, mikä vaati ensin totuttelua mutta tuntui lopulta hyvältä ratkaisulta.

Luulin tietäväni, miten YA-kirjoissa asiat menevät, enkä uskonut Rothin tekevän sellaista ratkaisua kuin hän teki. Ymmärrän, miksi tämä yksi tapahtuma jakaa mielipiteitä, mutta minusta se oli jollakin tapaa yllättävää ja hieman tuorettakin. Toisaalta minäkin mietin kyyneleet silmissä, miksi näin tapahtui, mutta pääosin pidin Rothin ratkaisua hyvänä. Anteeksi kryptisyyteni, mutta en halua pilata kenenkään lukukokemusta. En kuitenkaan voinut olla hieman pohdiskelematta erästä kirjan tärkeää tapahtumaa.

En edelleenkään pidä Divergent-trilogiaa parhaimpana YA-dystopiasarjana, sillä esimerkiksi Neal Shustermanin Unwind-dystologia peittoaa sarjan mennen tullen. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi kirja on saanut osakseen niin suuren suosion. Roth on osannut kirjoittaa todella vetävän tarinan, ja sekä ensimmäisen että toisen osan jälkeen jäi tunne, että seuraava osa on saatava luettavaksi mahdollisimman pian. Onneksi luin kirjat englanniksi, sillä epäilen, että suomeksi luettuna sarjan melko yksinkertainen kieli ja preesens-kerronta olisivat häirinneet. Nyt pystyin heittäytymään tarinan vietäväksi ja sivuuttamaan pienet heikkoudet. Viimeisen osan parissa tosin mietin, meniköhän kaikki ihan tieteen sääntöjen mukaan, mutta olen anteeksiantavalla päällä, joten sekään ei häirinnyt niin paljon kuin olisi voinut. Kaikki osat luin huimaavalla vauhdilla, ja muu elämä jäi kirjoille yleensä toiseksi. En lue tätä trilogiaa uudelleen, mutta ainoaksi jäävä lukukerta oli varsin viihdyttävä.

♥♥♥♥

Muualla: Notko, se lukeva peikkoMaailman ääreen, Todella vaiheessa ja Kirjaneidon tornihuone.

Divergent-trilogia
Divergent 2011 (Outolintu)
Insurgent 2012 (Kapinallinen)
Allegiant 2013
Kirjabingossa ruksin ruudun Lainattu kirja. Bloggaan bingokirjoista väärässä järjestyksessä, jos joku sattuu ihmettelemään, miksi ruudukko näyttää yhtäkkiä ihan erilaiselta.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesämaraton: Jälkifiilistelyä

Huh, se on ohi. En tiedä, johtuiko asia onnistuneista kirjavalinnoista vai hyvästä yhteishengestä, mutta tällä kertaa nautin lukumaratonista enemmän kuin viime vuonna. Ensimmäinen ja yksin vedetty maraton oli kaikkein nihkein, ja toinen sujui aika hyvin, mutta kolmannesta maratonista jäi ehdottomasti parhaat fiilikset. Olen joka maratonilla lukenut edellistä kertaa vähemmän, joten luulen senkin vaikuttaneen positiivisiin jälkitunnelmiin. Tällä kertaa käytin lukemiseen noin 15,5 tuntia ja luin yhteensä 1439 sivua. Muutaman kerran vaihdoin kirjaa, sillä valinta ei syystä tai toisesta ollut sopiva. J. M. Barrien Peter Panista luin vain hieman alkua, Michael Gerberin Barry Trotter and the Shameless Parody ei tuonut mukanaan kaipaamaani hauskuutta ja Tove Janssonin Farlig midsommar oli ruotsin kielen vuoksi liikaa väsyneille aivoilleni. Janssonin kirjan aion kuitenkin viimeistään huomenna lukea loppuun.


Lukumaratonin aloitin Hilja Valtosen Hätävaran parissa. Olen koonnut Valtosia hyllyyni, vaikka en ollut aiemmin lukenut kuin Nuoren opettajattaren varaventtiilin. Valtosen huumori kuitenkin osuu nauruhermoihini. Hätävara oli tavallaan jo tuttua mutta kuitenkin jopa parempaa Valtosta kuin kirjailijan esikoisromaani. Paljon parjattu Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka yllätti positiivisesti ja sain myös yhden pisteen lisää Vive la France! -haasteeseen. James Bowenin Katukatti Bob oli minulle maratonini suurin lukuelämys. Rakastan kissakirjoja, mutta syrjäytyneiden ihmisten elämän kuvaus toi kirjaan myös toisenlaisen ulottuvuuden. Jean Websterin Setä Pitkäsääri oli vallan onnistunut kirjeromaani, joka toi minulle hieman mieleen Montgomeryn Runotytöt. Lotta-Liisa Joelssonin Vivika oli melko keskinkertainen kauhuromaani, mutta myönnän pelänneeni välillä oikein todella. Tove Janssonin Muumit - sarjakuvaklassikot I oli sopiva kevennys mutta albumi herätti myös ajatuksia muun muassa yksityisomistuksesta. Shannon Halen The Storybook of Legends on varsin viehättävä sukellus satujen maailmaan ja luen kirjan loppuun varmasti piakkoin.
Kirjabingokin edistyi mukavasti, vaikka toista bingoa ei vielä tullutkaan. Luin maratonin aikana kotimaisen kirjan (Hilja Valtosen Hätävara), sarjakuvan (Tove Janssonin Muumit - sarjakuvaklassikot I), kannen perusteella valitun kirjan (Lotta-Liisa Joelssonin Vivika) ja eläinkuvakannellisen kirjan (James Bowenin Katukatti Bob). Olen valinnut lukemisiani tässä kuussa aika paljon juuri kirjabingoilun mukaan. Nytkin minulla on kesken kolme kirjaa, jotka sopivat johonkin ruksittomaan ruutuun. Kuten jo aiemmin mainitsin, haluaisin saada koko ruudukon heinäkuun loppuun mennessä täyteen, ja tällä hetkellä tavoitteeni ei vaikuta enää yhtään mahdottomalta.

Lähden pian juhannuksen viettoon, mutta todennäköisesti vielä illalla hieman luenkin, sillä lukufiilistä maraton ei onnistunut viemään. Hyvää juhannusta kaikille!

Miten muiden osallistujien maratoonaaminen sujui?

torstai 19. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton III: virallinen maratonpostaus (viimeinen päivitys)

Jos joku haluaa spontaanisti osallistua maratonille, ilmoittautuminen on edelleen mahdollista täällä.

Maratonpinojani esittelin jo muutama päivä sitten. On myös mahdollista, että otan jotakin luettavaksi pinojen ulkopuolelta. Etenkin pari kirjahyllyni uusista asukeista houkuttaisi.

klo 11.00 Kirjoitan tätä postausta keskiviikkona ja aion ajastaa postauksen torstaiaamuksi. Aion aloittaa maratonin kello yhdeltätoista, jotta voin ensin syödä rauhassa aamupalaa ja harrastaa myös hieman muiden osanottajien blogeissa surffailua. Blogiin tulee päivityksiä epäsäännöllisin väliajoin, mutta Twitterissä aion olla aktiivisempi. Tervetuloa seuraamaan myös sinne! En ole vielä ihan varma, mikä kirja tarttuu ensimmäiseksi käteeni. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että Malzieun Sydämen mekaniikka ja Jean Websterin Setä Pitkäsääri ovat aika vahvoja vaihtoehtoja maratonin aloitukseen. Tsemppiä kaikille jo aloittaneille ja eilen aloittaneille haluan sanoa: jaksaa, jaksaa!
P.S. Kouvolan sanomissa oli juttua kirjablogeista ja lukumaratonista. Tämän päivän painetussa lehdessä on kai vielä laajempi artikkeli.

klo 12.41 Valitsinkin ensimmäiseksi maratonkirjaksi Hilja Valtosen Hätävaran. Olen lukenut Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin pari kertaa, mutta Hätävara oli minusta ehkä vieläkin parempi. Valtosen kirjoitustyyli on ihailtavan nokkela ja olen iloinen, että minulla on muutama lukematon Valtonen hyllyssäni, vaikka niitä en ehkä maratonin aikana kuitenkaan lue.


klo 14.36 Mathias Malzieun Sydämen mekaniikasta olen kuullut lähinnä haukkuja, mutta kirjan idea käkikellosydämisestä pojasta, jolle on vaarallista rakastua, kuulosti silti kiintoisalta. Minä yllätyin positiivisesti ja joistakin heikkouksista huolimatta en ihan ymmärtänyt, miksi niin moni lukija on jopa inhonnut kirjaa. Vastarannan kiiskenä minä tykkäsin. Malzieun rinnalla nautin kreikkalaisesta salaatista. Nyt aion pitää ensimmäisen pienen tauon ja käydä vilkuilemassa, miten muilla maratoonareilla sujuu.

klo 17.50 Rakastuin James Bowenin Katukatti Bobiin. Kirja oli aivan ihastuttava ja koskettava. Se sai minut todella hyvälle mielelle. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kissojen ystäville!

klo 19.49 Jean Websterin Setä Pitkäsääri oli myös vallan ihastuttava ja tykkäsin päähenkilö Jerushasta mielettömästi. Maratoonaaminen ei ole koskaan ennen tuntunut näin hyvältä. Kirjavalinnat varmasti vaikuttavat. Kiitos myös tsemppauksista. Ne ovat piristäneet. Seuraavaksi aionkin sukeltaa aivan erilaiseen kirjaan, sillä aion seuraavaksi lukea kauhukirjan Lotta-Liisa Joelssonin Vivikan. Saa nähdä, onko kirja kovin pelottava. Ensin kuitenkin käyn taas blogikierroksella.

klo 22.33 Lotta-Liisa Joelssonin Vivika oli jonkin verran karmiva. Päähenkilöiden koulussa on tapahtunut kuusi vuotta sitten selvittämättömiä kuolemantapauksia. Nyt kauhut vaikuttavat alkaneen uudelleen, sillä toinen päähenkilöistä kuolee kirjan alussa. Kirjaa kerrotaan suurelta osin takaumien kautta. Satujen yhdistäminen tarinaan olisi voitu tehdä paremminkin, mutta pääasiassa kirja oli ihan hyvä.

klo 23.27 Kauhun jälkeen tarvitsin jotakin aivan erilaista, ja muumisarjakuvat tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta myös pienoiseen luku-uupumukseen. Ensimmäinen Muumit - Sarjakuvaklassikot -albumi ei jää varmasti viimeiseksi kohtaamisekseni muumisarjakuvien kanssa. Kiertelen jälleen hieman blogeissa ja sitten ajattelin sukeltaa Barry Trotterin maailmaan.

klo 00.47 Jaksoin lukea Barry Trotteria vain 48 sivua. On se ihan ok, mutta odotin hauskempaa. Jatkan Barry Trotterin parissa vielä maratonin jälkeen, mutta maratonluettavaksi siitä ei tällä kertaa oikein ollut.

klo 01.11 Kokeilin lukea Tove Janssonin Farlig midsommaria, mutta 28 sivun lukemisen jälkeen totesin, että keskittymiskykyni alkaa olla liian alhaalla ruotsiksi lukemiseen. Maratonväsymys ja ihan tavallinen väsymys alkavat jo painaa.

klo 01.55 Shannon Halen The Storybook of the Legends eteni 64 sivua. Jatkan varmaankin vielä pari tuntia aamulla, mutta nyt täytyy mennä nukkumaan. Hyvää juhannusta!

klo 11.00 Sain luettua Halen kirjasta 252/304 sivua, joten kirja jäi vielä hieman kesken, mutta maraton on nyt minun osaltani ohi. Oli kivaa. Tsemppiä vielä uurastaville maratoonaajille!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Katsaus kirjahyllyni uusimpiin tulokkaisiin

Keväällä onnistuin kirjalakkoilemaan välillä huonommalla ja välillä paremmalla menestyksellä. Ainakin kirjalakkoilu opetti minut harkitsemaan paremmin, mitä kirjoja itselleni hankin. Olen osannut jättää ostamatta edullisia löytöjä, joiden tarpeellisuutta omassa kirjahyllyssä olen epäillyt.

Lupasin itselleni jo keväällä, että kesäloman alettua teen ostoksia Adlibriksesta. Ostoskorin sisältö muuttui pariinkin kertaan, mutta lopulta päädyin tilaamaan neljä kirjaa. Muut kuin Vera Valan kirjan lasken nimipäivälahjaksi, sillä olin vähän ennen tilauksen tekemistä saanut hieman rahaa nimipäivälahjaksi.

Muutama vuosi sitten Suomenkin televisiossa esitetty Flashforward on yksi lempisarjoistani. Minua harmitti ihan suunnattomasti se, että sarjaa tehtiin vain yksi kausi, mutta ehkäpä jonkinlaista lohdutusta tuo mukanaan Robert J. Sawyerin Flashforward-kirja, johon samanniminen televisiosarja perustuu. Vera Valan Villa Sibyllan kirous kuuluu ehdottomasti kesälukemistooni. Aloitin viime vuonna kesäni Valan dekkarilla, ja vaikka tällä kertaa en saanut uusinta Valaa käsiini aivan kesän alussa, haluan matkustaa mahdollisimman pian Italiaan kirjan sivujen siivin. Katie Crossin Miss Mabel's School for Girls -fantasiakirjaa olen jo ehtinyt hieman aloittaa. Michelle Gagnonin Don't Look Now oli täysin pakko saada luettavaksi mahdollisimman pian, sillä Kukaan ei kaipaa sinua koukutti minut Noan ja Peterin tarinaan pahasti. Sarjaan koukkuuntumisen vuoksi uskon lukevani Gagnonin kirjan heti kuin vain sopiva hetki koittaa.

DJ Stalingradin Eksodus tarttui mukaani Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnistä. En muista kirjasta aiemmin kuulleeni, mutta takakansiteksti sai minut pienen epäröinnin jälkeen hankkimaan kirjan omakseni. Ainakin Katrin bloggaus lupaa hyvää. Richard Morganin Musta mies oli myös heräteostos alennusmyynnistä, mutta takakannen luettuani en voinut jättää kirjaa ostamatta. Tässä höyryjunan lailla etenevässä scifi-trillerissä hän haastaa pohtimaan ennakkoluuloja sekä geneettisen manipuloinnin seurauksia. Pelottavinta ei ole kykymme äärimmäiseen väkivaltaan vaan viehtymyksemme petokseen ja moraaliseen rappioon.

Max Barryn Jennifer Valtiovalta ja Michael Gerberin Barry Trotter and the Shameless Parody on molemmat hankittu edullisesti Maijalta, joka halusi siivota kirjahyllyjään. Molemmat kirjoista kiinnostavat kovasti. Barry Trotteria luen mahdollisesti jo maratonin aikana, jos kaipaan jotakin (toivottavasti) hauskaa luettavaa. Sergei Lukjanenkon Yöpartion olen saanut Retalta ja Aleksander Mellin Lapsihallitus on myöskin Retalta saatu vaihtari. Jean Websterin Setä Pitkäsääri oli oikeastaan heräteostos, jonka hankin käytettynä. Olen kuullut Setä Pitkäsäären nimen ennenkin, mutta vasta vähän aika sitten kirja alkoi kiinnostaa niin paljon, että se meni lukulistani kärkipäähän.

Seuraavan kerran aion kirjaostostella vasta syksyllä, mutta luettava ei todellakaan ole loppumassa kesken. Jatkan elokuun loppuun pääosin omien lukemattomien parissa ja uskon lukevani näistä uusistakin kirjoista monta kesän aikana.

Oletteko lukeneet joitakin kirjahyllyni uusimmista tulokkaista? Jos olette, mitä kirjoista piditte?

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (+BINGO!)

Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen 2014 Kuoriaiskirjat 187 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Petri Laine ja Anne Leinonen ovat kumpikin kokeneita spefi-kirjailijoita, mutta en ollut aiemmin tutustunut kummankaan tuotantoon, vaikka Anne Leinosen hiljattain ilmestynyt Ilottomien ihmisten kylä on vaikuttanut jo ennen tämän novellikokoelman lukemistakin todella kiinnostavalta.

Kuulen laulun kaukaisen kuulosti takakansitekstin perusteella niin kiehtovalta, että ajattelin uskaltautua tutustumaan Laineeseen ja Leinoseen novellien muodossa. Olen todella huono lukemaan novelleja, ja tämä novellikokoelma taisi olla kuluvan vuoden ensimmäinen kosketukseni novelleihin. Kuulen laulun kaukaisen luettuani mietin kuitenkin, miten paljon hienoja kirjallisia elämyksiä menetän novellikammoni vuoksi.

Tänään kosketin maailmaa

Kokoelma alkaa vetävällä avaruuslennon aikana tapahtuvalla kauhukertomuksella. Tänään kosketin maailmaa puistattaa jo ensimmäisellä sivulla, sillä lukijalle selviää heti, että novellin päähenkilö Vera on joutumassa hengenvaaraan. Kerronnan aikamuoto vaihtuu preesensistä imperfektiin ja hyytävän aloituksen jälkeen aletaan kertoa, miten Vera päätyi alun tilanteeseen. Novellin miljöö tuo tunnelmaan lisäsäväyksen, sillä maanpinnalle tippuva meteoriitti konkretisoi avaruuden tuntemattomat vaarat.

Vera on kosmonautti, joka on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa avaruuteen pääsystä. Nyt hänen olonsa on lähinnä tyhjä ja hän tietää tehneensä uransa eteen uhrauksia. Perheen perustaminen tuntuu mahdottomalta.

Avaruuslentäjät näkevät meteoriitin räjähtävän ja saavat tietää sen tippuneen Siperiaan. Veraa tieto järkyttää muita enemmän, sillä Venäjä on hänen kotimaansa. Meteoriitti ei ole kuitenkaan lähelläkään tavallista vaan avaruudesta on tippunut maan päälle ennenkokematon kauhu.

Kauhistuttavan tilanteen kertominen on koukuttava tapa aloittaa, ja tässä novellissa se on mielestäni myös toimiva keino. Lukijalle jää aloituksesta huolimatta jännitettävää. Heti alusta asti on selvää, että avaruuslento ei pääty hyvin. Kauhistuttavia tapahtumia seurataan aluksi etäältä, mutta avaruuslentäjät kokevat kuitenkin tapahtumat läheisiksi maanpinnalla olevien läheistensä vuoksi. Jo alun perusteella on selvää, että jotakin kauheaa on tapahtumassa myös maanpinnan yläpuolella.

Ässä

Ässä sijoittuu jatkosodan aikaan ja novellissa keskitytään joukkoon taistelulentäjiä. Kaikkein taitavin taistelulentäjä Reino selviytyy monesta hengenvaarallisesta tilanteesta. Reinon onni vaikuttaa oikeastaan jo liiankin hyvältä. Mikä on Reinon onnen salaisuus? Jotkut alkavat jo epäillä, että Reino on vakooja.

Aavistin jo etukäteen, etten pidä toisesta novellista yhtä paljon kuin ensimmäisestä. Novelli ei todellakaan ollut huono vaan idea liiankin onnekkaasta sotalentäjästä oli ihan onnistunut, mutta sodan aikana tapahtuvat tarinat eivät yleensä jaksa ylläpitää mielenkiintoani. Jotenkin novelli tuntui muutenkin kokoelman aloitusta vetelämmältä. Idea ja loppuratkaisu eivät olleet yhtä riipiviä. Ehkä niiden ei ollut tarkoitustakaan olla. Tänään kosketin maailmaa on mielestäni luokiteltavissa kauhuksi, kun taas Ässä on ennemminkin sotakertomus yliluonnollisin vivahtein. Sodan kuvaus nousi välillä oikeastaan enemmän pinnalle kuin varsinainen Reinon kuoleman väistely.

Lumen kevät

Novellin minäkertojana toimiva päähenkilö on lähetetty planeetalle, joka on surkeista luonnonoloista huolimatta geologien ja arkeologien unelmakohde. Päähenkilö vaistoaa, ettei planeetta ole autio, vaikka todisteet väittävät muuta. Planeetalla alkaa sattua salaperäisiä kuolemantapauksia, mutta päähenkilön omin silmin näkemä ruumis katoaa kuin tuhka tuuleen. Lukija saa hyvin pian tietää, että päähenkilöllä on salattavaa. Novellin idea toi hieman mieleeni Harstadin Darlah - 172 tuntia kuussa. Jännite voimistuu hiljalleen, mutta en pitänyt novellia yhtä kauhistuttavana kuin kokoelman aloittavaa avaruuteen sijoittuvaa novellia.

Kuvat eivät valehtele

Kuvat eivät valehtele on kokoelman toinen historiallinen novelli. Novelli sijoittuu Neuvostoliittoon ja päähenkilönä on puolueen virkamies Vasili Tupakov. Tupakov on oppinut täyttämään käskyt turhia kyselemättä, mutta eräänä päivänä hän saa salaperäisen kirjeen. Kirjeen kirjoittaja väittää tuntevansa Vasilin, vaikka Vasililla ei ole muistikuvaa kirjoittajasta. Vasilin lausahtama "En tiedä enää, kuka on ystävä, kuka vihollinen." kuvaa hyvin Vasilin mieleen ujuttautuvaa epäluottamusta. Onko hänen koko elämänsä valetta? Tästä novellista mieleeni tuli aika vahvasti Orwellin Vuonna 1984. Kuvailisin novellia dystopiseksi, sillä Neuvostoliiton ihmisten elämien hallinta on viety astetta todellisuutta pidemmälle lisäämällä kertomukseen scifi-elementti. Voisin kuitenkin hyvin kuvitella, että Neuvostoliiton aikana olisi voitu turvautua novellissa esiteltyyn kojeeseen, jos sellainen vain olisi ollut saatavilla.

Kuulen laulun kaukaisen 

Kokoelman viimeinen novelli, joka on antanut nimensä koko kokoelmalle, on teoksen ainoa rakkauskertomus. Kielletty rakkaus eri muodoissaan on varsin tyypillinen aihe, mutta novellin asetelma ei kuitenkaan ole aivan perinteinen. Haalea ja Kuulas ovat olentoja, jotka ovat yhtyneet toisiinsa siitä huolimatta, että niin ei saisi tehdä. Yhtymisen seuraukset ovat saaneet heidät pakenemaan, sillä muuten Kuulas vangittaisiin ja Haalea tapettaisiin. He laskeutuvat levähtämään autiolta vaikuttavalle planeetalle, koska Kuulas on pian jakautumassa ja hän ei voi jatkaa matkaa pidemmälle. Planeetalta löytyy yllättäen suojelija, jolta saatu apua saattaa muuttaa kaiken.

Mikään novelleista ei todellakaan ollut huono, mutta pidin muutamasta enemmän kuin muista. Tänään kosketin maailmaa ja Kuvat eivät valehtele olivat minulle kokoelman helmiä. Ensimmäinen karmi selkäpiitä, sillä kirjan tarjoama uhkavisio oli todella pelottava ja jollakin tapaa myös mahdollisen tuntuinen. Vaikka avaruutta on tutkittu, se on vielä kuitenkin myös tuntematon. En pitäisi mitenkään mahdottomana, että sieltä tulisi maan pinnan päälle jotakin ennalta arvaamatonta, vaikka ehkäpä novellin meteoriitin mukanaan tuoma vaara ei olekaan todennäköisimmältä tuntuva mahdollisuus. Olisi ollut ihme, jollei Kuvat eivät valehtele olisi ollut mieleeni, sillä 1984 on yksi lempiklassikoitani. Novellissa oli kuitenkin myös sopivasti omaperäisyyttä. Kaikki novellit tarjosivat juuri sitä, mitä pelkään, että en saa novelleilta. Novellien juonet olivat hyvin rakennettuja ja tarinat toimivat hyvin novellin mittaisina. Minkään novellin loppu ei töksähtänyt ja jättänyt kaipaamaan venytystä.

♥♥♥♥¼

Muualla: Routakoto
Kuulen laulun kaukaisen sopii hyvin kirjabingon Alle 200 sivua -lokeroon. Voin myös ensimmäistä kertaa huudahtaa BINGO! Dekkarina luin Charlaine Harrisin Real Murders -kirjan, fantasiakirjaa edusti Merja Mäen Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret, romantiikkaa toi mukaan Kiera Cassin The Selection ja Marissa Meyerin Scarlet kuuluu kirjasarjaan. Vaatimattomana tavoitteenani on saada koko ruudukko täyteen heinäkuun loppuun mennessä, mutta se saattaa osoittautua liian haastavaksi. Seuraavan bingon uskon kuitenkin saavani torstaisen lukumaratonin aikana.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Elämäni dekkareiden parissa & Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

Tällä viikolla on vietetty dekkariviikkoa. Olen lukenut tällä viikolla hieman erästä dekkaria, mutta en ole ehtinyt lukea kovinkaan paljon, joten dekkariviikon viimeisen päivän kunniaksi päätin kirjoittaa vihdoin valmiiksi bloggauksen Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet -dekkarista, jonka luin jo lähes kuukausi sitten. Tosin bloggaukseni ei ole keskity vain Lehtolaisen kirjaan vaan HeidiBeen innoittamana päätin pohdiskella suhdettani dekkareihin. 

Suhteemme ei aina ole ollut auvoinen, mutta tällä hetkellä dekkarit ovat jälleen kirjoja, joiden parissa viihdyn. Jännityskirjoista tuli osa elämääni heti, kun opin lukemaan, sillä ahmin Neiti Etsiviä, Enid Blytonin kirjoja, Mystery clubeja ja muita nuorille lukijoille suunnattuja salapoliisikirjoja. Varsinkin Neiti Etsiviä rakastin. Kun sain ensimmäisen kirjastokorttini, en aluksi kantanut kotiin muuta kuin isoja kasoja Paula Drew'n seikkailusta kertovia kirjoja. Äidilläni oli osuutensa salapoliisikirjainnostuksessani, sillä ennen kuin opin lukemaan, hän luki minulle ääneen Kolmea etsivää, Viisikkoja ja niin edelleen. Nuorille suunnatut salapoliisikirjat olivat sopivan jännittäviä ja lapsen vilkkaalla mielikuvituksella pystyin kuvittelemaan itsenikin osaksi jännittäviä mysteerejä.

Ala-asteen lopulla hylkäsin hetkeksi salapoliisikirjat ja hullaannuin fantasiaan. Ahmittuani pari vuotta fantasiaa palasin jälleen jännityskirjojen pariin. Tällä kertaa kuitenkin siirryin lanu-osastolta aikuisten osastolle. Löysin Agatha Christien, Leena Lehtolaisen, Sue Graftonin, Patricia Cornwellin ja monen monta muuta dekkaristia. Joitakin vain kokeilin, ja matkani muun muassa Cornwellin parissa jäi lyhyeksi. Olen aika helposti kyllästyvä, ja jos dekkarisarjan kirjat alkavat toistaa toisiaan ja ideat tuntua kuluneilta, lopetan lukemisen. Armotonta mutta totta. Christie, Lehtolainen ja Grafton ovat sitä vastoin edelleenkin suosikkejani. Lehtolaisen kirjoja en tosin lukenut moneen vuoteen, mutta Minne tytöt kadonneet vakuutti minut jälleen siitä, että Maria Kalliot ovat minun mieleeni.

Viime vuoden aikana tein jälleen dekkaristilöytöjä, ja Vera Vala, Kristina Ohlsson, Kathy Reichs ja Ursula Poznanski ovat hurmanneet minut omalla tavallaan. Tuorein ihastumiseni kohdistuu Charlaine Harrisin Aurora Teagarden -sarjaan. Saa nähdä, millaiseksi suhteeni uusiin tuttavuuksiini muodostuu. Cornwellin lisäksi olen ainakin väliaikaisesti hylännyt Marklundin. Petyin Panttivankiin pahasti, ja sen jälkeen minun ei ole tehnyt mieli lukea Annika Bengtzoneja. Tosin Marklund saattaa saada vielä uuden mahdollisuuden, sillä arvelen, että Panttivanki ei ollut minun juttuni muun muassa aiheensa vuoksi.

En ole kovin innoissani kirjoista, joissa veri lentää ja sarjamurhaaja jättää jälkeensä ruumiita toisensa perään. Tietenkin tähänkin on poikkeuksia, joista Chelsea Cain on hyvä esimerkki. Cainin kirjat saavat minut huonovointiseksi, mutta silti niitä luen. Tosin olen lukenut Cainin kirjoja lähinnä kirja vuodessa -vauhtia, sillä useammin en niitä taida kestää.

Pikkukaupunkimiljöö ja harrastelijasalapoliisi ovat yleensä konsepti, jolla minut saa hurmattua. Rakastan lukea muun muassa baarinpitäjien (Viiden korttipeli) ja kirjastovirkailijoiden (Real Murders) tutkimuksista. Jos kirjassa on kuitenkin päähenkilönä poliisi, haluan, että poliisin yksityiselämäkin on vahvasti läsnä tarinassa. Esimerkiksi Maria Kalliot ovat mielestäni tässä mielessä onnistuneita.

Tiedän maininneeni lähinnä naisia. Minulla ei vain taida olla ketään miespuolista dekkaristia, jota seuraan. Nuortenkirjojen puolelta tykkään Anthony Horowitzin Alex Rider -sarjasta, mutta olen lukenut viime vuosina vain yhden Alex Rider -kirjan, vaikka niitä on vielä useampi lukematta. Stieg Larssonin Millenium-trilogia on huikea, mutta Larssonilta ei valitettavasti voi enää odottaa mitään uutta. Dan Brown on viihdyttävä, mutta olen ollut pettynyt hänen kahteen viimeisimpään kirjaansa ja hänen tyylinsä alkaa tuntua jo hieman kuluneelta. Viime vuonna kokeilin ainakin Antti Tuomaista ja Mons Kallentoftia, ja kumpikaan heistä ei kolahtanut. Viime aikoina olen alannut harkita vakavasti Seppo Jokisen kokeilua, mutta se on vielä jäänyt suunnitelman tasolle. Omassa hyllyssä odottaisi ainakin Graham Mooren Kuolema Sherlock Holmes -seurassa, Jørgen Brekken Armon piiri ja Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesä. Jonkin niistä voisin lukea kesän aikana. Erik Axl Sundin Varistyttökin kiinnostaa, mutta hieman pelkään, että kirja saattaa olla liian raaka minun makuuni.

Dorothy L. Sayers ja Donna Leon vaikuttavat ainakin ennakkoon kirjailijoilta, joiden tuotannosta melko varmasti pitäisin. Kotimaisista melko uusista tuttavuuksista Kati Hiekkapelto on ollut kiinnostavin.

Päällys: Markko Taina
Päällyksen kuva: Arabian Eye/Corbis/Skoy
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet 2010 Tammi 342 s.
lainattu kirja

- Sinähän olet selvillä organisaatiouudistuksesta, joka johtui poliisipiirien yhdistämisestä.
- No en kauhean tarkkaan.
- Meillä Espoossa on periaatteessa vastuullamme koko poliisipiirin alueen väkivaltarikokset. Yksinkertaisia tapauksia selvitetään vielä paikallistasolla, mutta monimutkaisemmat tulevat meille, ja samoin kaikki epätyypilliset. Juoppomurhia ja perhesurmia sekä pahoinpitelyjä, joilla on todistajia, pystyy tutkimaan kuka tahansa. Mutta sitten ovat ne epätyypilliset. Pimeät jutut, jutut joissa on rasistisia motiiveja, uhkailut koulusurmista - kyllähän sinä tiedät. Niiden tutkimista varten tarvitaan oma yksikkö, tai pikemminkin oma solu, jossa on kokeneita tutkijoita. Komisario ja kaksi ylikonstaapelia. Komisario tekee myös kenttähommia ja kuulustelee, mikäli hän on oikea tyyppi. Tämä ei suinkaan ole hallintovirka tai paperinpyörittelyduuni, vaan raakaa työtä. Minä haluan sinut epätyypillisten yksikön komisarioksi. Olen jo puhunut Koivun ja Puupposen kanssa. Hekin ovat kyllästyneet alkoholistien kanssa ähräämiseen ja suostuvat ilolla tehtävänvaihtoon, mikäli sinä tulet solun johtoon.
- Solu - se kuulostaa lähinnä terroristitoiminnalta. Ällistykseltäni en kyennyt ensin sanomaan muuta.

- Se kalskahtaa hyvin modernilta ja dynaamiselta. Poliisiylijohto tervehti termiä ilolla. Meidän hommissamme haetaan nykyään sekä erikoistumista että joustoja, ja tämä on juuri sen kaltaista poliisitoimintaa. Te erikoistutte tietyntyyppisiin väkivaltarikoksiin, ja tarvittaessa muu väkivaltajaoksen porukka tulee solun avuksi. 

Minne tytöt kadonneet kertoo nimensä mukaisesti kadonneista tytöistä. Kadonneet tytöt ovat kaikki maahanmuuttajia ja Tyttökerhon kävijöitä. Maria Kallio on saanut työn Espoon poliisin epätyypillisten rikosten solussa, ja kadonneiden tyttöjen kohtalo on ensimmäinen solun tutkima tapaus. Ovatko tytöt kadonneet vapaaehtoisesti vai onko takana jotakin muuta?

Leena Lehtolaisen dekkarit olivat melko varmasti ensikosketukseni kotimaiseen jännityskirjallisuuteen. Agatha Christien kirjojen myötä hullaannuin dekkareihin, mutta Leena Lehtolainen sai minut tajuamaan, että myös Suomessa osataan kirjoittaa hyviä sellaisia. Olen lukenut kaikki Maria Kalliot Rivoon satakieleen asti, mutta sitten tuli useamman vuoden tauko. En lukioaikoina seurannut kovinkaan innostuneesti uutuuskirjoja ja oikeastaan minulta meni hieman ohi uusien Maria Kallio -dekkareiden ilmestyminen. Minne tytöt kadonneet oli hyvä paluu Maria Kallion pariin ja haluan lukea lukematta jääneetkin Kalliot mahdollisimman pian.

Maria Kallio haluaisi pitää perhe- ja työelämän erossa toisistaan, mutta tällä kertaa hän ei täysin pysty siihen. Marian tytär Iida käy usein samassa Tyttökerhossa kuin kadonneet tytöt, ja teini-ikäinen tytär on luonnollisesti järkyttynyt varsinkin sen jälkeen, kun tutkinnan aloittamisen jälkeen neljäs maahanmuuttajatyttö löytyy kuristettuna.

Kirjassa kerrotaan myös Marian ajasta Afganistanissa kouluttamassa poliiseja, mutta tähän liittyvä juonikuvio jäi ainakin minusta kadonneiden tyttöjen varjoon. Vaikka juonet eivät täysin erillisiä olekaan, en olisi jäänyt kaipaamaan tätä juonen osaa, jos sitä ei olisi lainkaan ollut. Onneksi kirjassa ei kuitenkaan tuntunut olevan liian montaa juonikuviota, joten Afganistanin tapahtumiin liittyvä juoni ei loppujen lopuksi paljoa häirinnyt.

Vaikka muiden Maria Kallioiden lukemisesta on kulunut jo hetki, uskallan silti sanoa, että Minne tytöt kadonneet on yksi suosikeistani sarjassa. Monikulttuurisen Suomen kuvaus on uskottavaa eikä liian mustavalkoista. 

Minne tytöt kadonneet -kirjalla osallistun Rikoksen jäljillä -haasteeseen.

Muualla: Erjan lukupäiväkirjaSaran kirjatKattona taivasLeena LumiNarseskan kirjanurkkausRakkaudesta kirjoihinTäällä toisen tähden alla ja Booking it some more.