lauantai 31. toukokuuta 2014

Kesäinen kirjabingo

Le Masque Rouge -blogin Emilie keksi niin mukavan haasteen kesän kunniaksi, että minäkään en voinut sitä vastustaa. Kesän lukemisia voi valikoida alla olevan bingoruudukon lokeroihin sopiviksi.

Bingon säännöt ovat seuraavat:

* Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai kulmiin muodostuneista viidestä lokerosta, joista keskimmäinen on kaikille valmiiksi kuitattu.

* Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon.

* Luetuista kirjoista ei välttämättä tarvitse tehdä pitkää blogipostausta, mutta edes jonkinlainen maininta kirjasta omassa blogissa olisi kiva.

* Bingot kuitataan Emilien postauksen kommenttikentässä oman blogin linkityksen kanssa.

* Kesän lopussa lähtee muutamalle bingomestarille KIRJAPALKINTO (palkintokirjat päätetään myöhemmin)

Minulla on jo tällä hetkellä kesken viisi bingoon sopivaa kirjaa. Kirjat sujahtaisivat hienosti lokeroihin kuuluu kirjasarjaan, alle 200 sivua, tänä vuonna julkaistu, klassikko ja historiallinen. Omasta hyllystäni löytyy onneksi todella moneen lokeroon sopivia kirjoja, joten bingoilu on kiva lisä omien kirjojen kesääni.

Kirjahyllyn kertomaa

Anna J. haastoi minut jo helmikuussa vastaamaan muutamaan kysymykseen kirjahyllyni äänellä. Vaikka pidin haastetta todella hauskana ja aloin miettiä vastauksia heti haasteen saatuani, muutamaan kysymykseen oli niin vaikea löytää kirjahyllystäni vastausta, että haasteeseen vastaaminen jäi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten vastaan vihdoinkin tähän haasteeseen. En haasta ketään mukaan, koska en enää muista, ketkä kaikki haasteen talven aikana tekivät.

Oletko mies vai nainen? Girl, Interrupted

Kuvaile itseäsi. Anomalia

Mitä elämä sinulle merkitsee? Keskeneräisten tarujen kirja

Kuinka voit? Säkenöivät hetket

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Äidinmaa

Mihin haluaisit matkustaa? Kosto ikuisessa kaupungissa

Kuvaile parasta ystävääsi. Uskottuni

Mikä on lempivärisi? Musta kuin eebenpuu

Millainen sää on nyt? Kuolleiden lelujen kesä

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Yönäytös

Jos elämästäsi tehtäisiin TV-sarja, mikä sen nimi olisi? Untold Story

Millainen on parisuhteesi? Olen etsinyt sinua

Mitä pelkäät? Wuthering Heights

Päivän mietelause. Ruoho laulaa

Minkä neuvon haluaisit antaa? Totta

Miten haluaisit kuolla? One Day

torstai 29. toukokuuta 2014

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema 2013 (The Death of Bees 2013) Moreeni 304 s. suom. Seppo Raudaskoski
lainattu kirjastosta

"Kiitos kun et tullut kotiin vieraiden ihmisten kanssa ja valvottanut minua koko yötä soittamalla Blue Mondayta." "Kiitos kun ostit tällä viikolla kananmunia etkä crackia." "Kiitos kun ehdit viime yönä vessaan etkä paskonut sohvalle." Ja sokerina pohjalla: "Kiitos Izzy kun hirttäydyit niin, että sinut oli helppo siirtää hiilipönttöön."
Että näin. Ihan tuntematon tunne minulle. Kuulostan varmaan tylyltä, mutta ei minua voi moittia, tällä lapsuudella minun pitäisi olla joku sarjamurhaaja. Parempi sentään näin.
Olisi silti pitänyt kiittää Nellyä siitä mahtavasta päivällisestä, jonka se laittoi yhtenä iltana. Siitä on tulossa oikea mestarikokki. Se teki meille simpukoita tomaattikastikkeessa. Lennie oli hirveän ylpeä. Me tanssittiin sinä iltana. Minulla oli tosi kivaa.
Tiedän että Lennielle pitäisi olla kiitollinen, koska se on ollut meille kamalan ystävällinen ja pitää meistä huolta, mutta minä en uskalla olla kiitollinen. En tiedä miksen. En vaan uskalla. 


Nelly ja Marnie hautaavat isänsä pihalleen ja piilottavat äitinsä hiilipönttöön, koska he eivät halua joutua jonkun tuntemattoman elätettäviksi. Kaksistaan eläminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä rahat uhkaavat loppua kesken eivätkä selitykset vanhempien venyneestä ulkomaanmatkasta riitä kovin pitkälle. Naapurin Lennie alkaa huolehtia sisaruksista, mutta jos opettajille tai viranomaisille paljastuu, ettei Lennie olekaan tyttöjen etäinen sukulainen vaan pedofiliasta tuomion saanut mies, tyttöjen ja Lennien yhteiselo päättyy. 

Olen viime aikoina kantanut aika paljon kirjoja takaisin kirjastoon lukemattomina ja niin harkitsin tekeväni tällekin, koska uusintakertoja ei enää ollut jäljellä. Onneksi kuitenkin päätin sittenkin lukea O'Donnellin esikoisromaanin.   

Mehiläisten kuoleman alku on melko makaaberi. Sisarukset Marnie ja Lennie hautaavat isänsä takapihalle ja säilyttävät hirttäytynyttä äitiään hiilipöntössä. Ruumiiden hajua ja eritteitä kuvataan hyvinkin elävästi. Varsinainen kanteen painettu aloitus on mieleenpainuva. Se kertoo kirjasta jo paljon. Marnie ja Nelly menettävät vanhempansa liian nuorina ja heidän on opittava selviämään. Ei ole muuta vaihtoehtoja. Tyttöjen vanhemmat eivät olleet hyviä vanhempia, mutta silti varsinkin äitiä tulee välillä ikävä.

En pidä kirjoista, joissa ei ole mitään muuta sisältöä kuin ällöttävillä yksityiskohdilla mässäily ja joiden pääasiallinen tarkoitus on vain shokeerata ihmisiä. Mehiläisten kuolema ei onneksi ollut lainkaan sellainen vaan kirja on karu todellisuuskuvaus kahden lapsen elämästä. Nämä lapset eivät ole saaneet kovinkaan erikoisia lähtökohtia elämäänsä, sillä heidän molemmat vanhempansa keskittyivät eläessään enemmän päänsä sekoittamiseen kuin lasten kasvattamiseen. Välillä lapsille ei ollut tarjolla edes kunnon ruokaa, vaikka äidillä on toisessa kädessä savuke ja toisessa viinilasi.

Marnie aikuistuu liian nopeasti, myy huumeita ja on seksisuhteessa naimisissa olevaan työnantajaansa. Nelly ei halua aikuistua ja kokee poikien huomion ja kehonsa muuttumisen vain ahdistavana. Hän haluaisi pysyä vain lapsena ja antaa Marnien kantaa vastuun aikuisten jutuista. Marniekin on vielä kypsymättömämpi kuin miltä hän yrittää näyttää ja kokee nuoren elämänsä takaiskut kuten eron ensirakkaudesta todella raskaasti. Välillä hänellä ei ole ketään muuta, jolle puhua, joten hän puhuu kuolleelle äidilleen.

Kirjassa on kolme kertojaa. Joissakin kirjoissa useampi kertoja tekee kerronnasta jotenkin levotonta ja henkilöihin kosketuksen saamisesta vaikeaa, mutta Mehiläisten kuolemassa kerrontaratkaisu on onnistunut. Teos ei olisi ollut niin hyvä, jolleivät kaikkien kolmen, Marnien, Nellyn ja Lennien, äänet olisi tulleet kuulluiksi. Myöskin Marnien osuuksien lievä puhekielisyys tuntuu luontevalta valinnalta eikä häiritsevältä, vaikka puhekielisestä kerronnasta en usein pidäkään.

Mehiläisten kuolema on sydäntäriipivä kuvaus kahdesta tytöstä, joiden on opittava selviämään sillä vähällä, mitä he ovat saaneet elämältä. Sisaruksien välinen side vain vahvistuu koettelemuksien myötä. Kirja yllätti minut koskettavuudellaan enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni lukemisen aloitettuani. 

♥♥♥♥½

Kirjasta muualla: Kirjat kertovat, Lukuneuvoja, Kirjakaapin avain, Ihminen välissä, Kirjavinkit, Kirjakaapin kummitus, Järjellä ja tunteella ja Lukuisa.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Omien kirjojen kesä

En varmasti ole ainoa innokas lukija, jonka lukupinon päällimmäisiksi kohoavat kirjaston kirjat. Kirjastosta lainattu kirjoja ei vain voi pitää itsellään ikuisesti ja varsinkin suosituilla uutuuksilla lukuaikaa on vain kuukausi, joten omat kirjat jäävät helposti kakkoseksi. Kuitenkin hankin itselleni lähinnä kirjoja, joista olen todella kiinnostunut, joten olen todella harmissani, että omat kirjat voivatkin jäädä hyllyyn pölyttymään pitkäksi aikaa lukemattomina. Vähän aika sitten uskaltauduin laskemaan, kuinka monta lukematonta teosta omassa hyllyssäni onkaan ja sain lukemattomien lukumääräksi 124. Tälle asialle on vain pakko tehdä jotakin.

Tiedän, etten pysty lukemaan koko kesää vain oman hyllyn kirjojani. Olen esimerkiksi jonottanut The Goldfinchiä pienen ikuisuuden ja tiedän saavani sen vihdoinkin kesän aikana. Tiedän myös, että jos kiellän itseltäni täysin kirjaston kirjat, ne houkuttavat vain entistä enemmän, joten tavoitteenani on lukea enimmäkseen oman hyllyn kirjoja. Haluaisin saada luettua omia lukemattomia kirjoja kesä-, heinä- ja elokuun aikana 30. Tavoitteeni on mielestäni aika realistinen, koska todella hyvänä lukukuuna voin lukea yli 20 kirjaa, mutta tänä kesänä aion myös opiskella, joten tuskinpa ihan 20 kirjaa joka kuukausi luen.

Koska rakastan lukusuunnitelmien tekemistä ja haaveilemista, koostin listan oman hyllyn kirjoista, jotka tällä hetkellä tuntuvat kaikkein houkuttavimmilta. Olen varma, että ainakin osan tämän listan kirjoista luen kesän aikana, mutta aikaisempien lukusuunnitelmien perusteella voin sanoa, että on aika epätodennäköistä, että luen kaikkia listalle päätyneitä kirjoja. Keskeneräinen The Lord of the Rings pääsi kuvaan myös, vaikka kyseessä onkin uusintaluku. Aloin lukea kirjaa alkuvuodesta uudelleen, mutta koko ajan jokin lähestyvä eräpäivä pakotti minut lukemaan jotakin muuta, joten katsoin parhaaksi jättää kirjan tauolle. Kesäkuussa aion lukea kirjan vihdoinkin loppuun ja odotan kirjan pariin palaamista todella innoissani. The Lord of the Rings on vain niin ihana tunnelmaltaan, maailmaltaan, tarinaltaan ja henkilöiltään, että voisin lukea kirjan joka vuosi.

1. Hugh Howey: Shift
En voinut Woolin lukemisen jälkeen vastustaa kiusausta vaan hankin Shiftin itselleni. Uskon, että kirja on ainakin yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa jollei jopa parempi.

2. Neal Shusterman: Unsouled
Shustermanin dystologian ensimmäinen ja toinen osa ovat tehneet sarjasta minun suosikkini YA-dystopian rintamalla. Odotan, että kolmas osa tarjoaa pohdintaa, toimintaa ja yllättäviä käänteitä edellisten kirjojen tapaan.

3. Robert Galbraith: The Cuckoo's Calling
Olin aivan innoissani, kun viime kesänä paljastui, että J. K. Rowling on kirjoittanut dekkarin salanimellä. Kuitenkaan en ole kirjaa tullut lukeneeksi ja kohta ilmestyy sarjan toinen osa, joten täytyisi kyllä kokeilla, miten hyvin jännityskirjallisuus Rowlingilta luonnistuu.

4. Leena Krohn: Valeikkuna
Sain kirjan viime jouluna lahjaksi ja minun olisi korkea aika tutustua Krohniin paremmin. Tähän mennessä olen lukenut vain Hotel Sapiensin, johon hullaannuin.

5. Haruki Murakami: Sputnik - rakastettuni
Jokainen lukemani Murakami on vain pönkittänyt hänen asemaansa yhtenä lempikirjailijoistani. Kuitenkin minulta on vielä monta Murakamia lukematta, ja lukemattomista yksi on omastakin hyllystäni löytyvä Sputnik - rakastettuni.

6. Suzanne Young: The Treatment
The Program sai minut odottamaan malttamattomasti duologian toista osaa ja sain kirjan käsiini muutama viikko sitten. Ainakin ensimmäisen osan perusteella Youngin dystopiasarja on parhaimpia YA-dystopiasarjoja.

7. Shannon Hale: The Storybook of Legends
The Storybook of Legends on yksi kirjoista, jotka hankin syntymäpäivälahjaksi saamallani lahjakortilla itselleni. Idea kuulostaa todella kiinnostavalta. Saduista tuttujen hahmojen lapsien pitäisi alistua kohtaloonsa ja toistaa vanhempiensa teot. Mitä tapahtuu, kun he haluavatkin päättää itse omasta elämästään? Tämä kirja on myös ulkoasultaan ihan uskomattoman nätti.

8. Hilja Valtonen: Hätävara
Luin viime kesänä uudelleen Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin. Kirjamessuilta löysin sattumalta Hätävaran ja pitihän kirja poimia mukaan.

9. Félix J. Palma: The Map of Time
Rakastuin viime vuonna kirjakaupassa tämän kirjan ideaan takakannen luettuani. Muistaakseni olin myyty siinä vaiheessa, kun luin, että kirjassa on aikamatkustusta ja päähenkilö, joka yrittää estää kirjallisuuden klassikkojen häviämisen.

10. Theodore Roszak: Flicker
Kuulin kirjasta ensimmäistä kertaa, kun joku vertasi Flickeriä Marisha Pesslin Yönäytökseen. Olin juuri rakastunut Yönäytökseen, joten Flicker alkoi kiinnostaa. Sittemmin minulle on selvinnyt, että Flicker on voittanut vuonna 1997 Tähtivaeltaja-palkinnonkin, mutta olen vain ollut kirjan ilmestymisen aikaan niin nuori, etten siitä ole silloin kuullut. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja on todella paksu, joten kesä olisi varmasti loistava lukuajankohta Flickerille senkin vuoksi.

Onko muilla erityisiä lukusuunnitelmia kesälle vai aiotteko antaa vain kirjojen viedä sen kummemmin suunnittelematta?

tiistai 27. toukokuuta 2014

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998 Bloomsbury 251 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Harry Potter ja salaisuuksien kammio)
ostettu uutena

Life at The Burrow was as different as possible from life in Privet Drive. The Dursleys liked everything neat and ordered; the Weasleys' house burst with the strange and unexpected. Harry got a shock the first time he looked in the mirror over the kitchen mantelpiece and it shouted 'Tuck your shirt in scruffy!' The ghoul in the attic howled and dropped pipes whenever he felt things were getting too quiet, and small explosions from Fred and George's bedroom were considered perfectly normal. What Harry found most unusual about life at Ron's, however, wasn't the talking mirror or the clanking ghoul: it was the fact that everybody there seemed to like him.
Mrs Weasley fussed over the state of his socks and tried to force him to eat fourth helpings at every meal. Mr Weasley liked Harry to sit next to him at the dinner table so that he could bombard him with questions about life with Muggles, asking him to explain how things like plugs and the postal service worked.

'Fascinating!' he would say, as Harry talked him through using a telephone. 'Ingenious, really, how many was Muggles have found of getting along without magic.'

Harry Potter ei malta odottaa paluutaan Tylypahkaan. Dursleyt kohtelevat häntä edelleen kurjasti ja Harrylla on ikävä uusia ystäviään. Tosin hän ei ole kuullut Ronista ja Hermionesta lainkaan koko kesän aikana. Ovatko he unohtaneet Harryn? Eräänä päivänä Harryn huoneeseen ilmestyy Dobby-niminen kotitonttu, joka kieltää Harrya palaamasta Tylypahkaan, koska siellä odottavaa kauhea vaara. Varoituksista huolimatta Harry palaa Tylypahkaan ja pian Harrylle selviää, ettei toisesta kouluvuodesta ole tulossa ensimmäistä rauhaisampaa.

J. K. Rowlingin kynästä syntynyt Harry Potter -sarja on minulle ehdottomasti elämäni rakkain kirjasarja. En usko, että asia muuttuu, sillä tuskin enää ikinä suhtaudun mihinkään sarjaan lapsuuden ja nuoruuden fanaattisuudella ja innolla. Kasvoin Harryn, Ronin ja Hermionen parissa ja ensimmäisen Potterin luin varmaankin 8-9-vuotiaana ja viimeisen 17-vuotiaana. Viimeinen piti hakea kirjakaupasta ilmestymispäivän aamuna ja vietin erään kauniin festaripäivän lähinnä lukemalla Potteria festarialueella. Ystäväni kävi välillä raahaamassa minut katsomaan myös festareiden esiintyjiä, mutta aika moni bändi soi vain lukuhetkieni taustamusiikkina.

Olen lukenut neljä ensimmäistä Harry Potteria montakymmentä kertaa. Viime vuonna minun piti ostaa pari Potteria toistamiseen, koska toisen, kolmannen ja neljännen Potterin hankkiminen pokkareina ei ollut kovinkaan hyvä päätös. Neljäs Potter on minulla edelleen vain pokkarina, koska kirjakaupoista on melko vaikea löytää kovakantisia englanninkielisiä Pottereita. Kaipa täytyy vain taipua tilaamaan kirja netistä. Pehmeäkantisia kirjoja ei ole tehty kestämään lukuisia lukukertoja ja monia kilometrejä repun tai muuttolaatikon pohjalla. Nyt pääsinkin lukemaan Harry Potter and the Chamber of Secretsin upouutena ja lukunautintoa vain lisäsi se, ettei tarvinnut koko ajan pelätä kirjan hajoavan käsiin.

Toisen Potterin viime lukukerrasta on poikkeuksellisesti ehtinyt kulua jo pari vuotta, mutta silti kirjan tapahtumat olivat säilyneet hyvin mielessäni. Minua ei kuitenkaan Pottereiden kohdalla lainkaan haittaa se, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu, koska siitä huolimatta uppoudun joka kerta taikamaailmaan ja elän tapahtumia päähenkilöiden rinnalla.

Ristiriitaisuuksilta tuskin kovin moni kirjailija pystyy välttymään. Nyt huomasin, että toisessa kirjassa valvojaoppilaat saavat vähentää tuvilta pisteitä, mutta viidennessä kirjassa selvästi mainitaan, että valvojaoppilailla ei tuollaista oikeutta ole. Juu tiedän, että ei tuollaista huomaa kukaan muu kuin sellainen, joka todella on lukenut Potterit niin usein, että osaa ne melkein ulkoa. Muitakin ristiriitaisuuksia muistan joskus huomanneeni, mutta en enää muista sen tarkemmin millaisia. Todennäköisesti muistaisin, jos törmäisin niihin uudestaan.

Olen aiemminkin ihmetellyt, miksei kukaan muu tunnu kuulevan mitään silloin, kun Harry kuulee outoja ääniä. Vaikka he eivät tietenkään voi ääniä kuulla samalla tavalla tietystä syystä, kaipa muutkin kuitenkin jonkinlaista ihmeellistä ääntä kuulisivat.

Toinen Harry Potter on viimeisen osan ohella minulle vähiten mieluinen. Koko sarjan lukeneena tiedän, että toinen osa on tärkeä sarjan juonen kannalta, mutta minuun kirjan tapahtumat eivät ole kolahtaneet niin hyvin kuin muiden Pottereiden. Ensimmäisten osien lastenkirjamaisuudesta en usko asian johtuvan, koska ensimmäinen ja kolmas osa ovat suosikkejani. Ensimmäisen osan viehätys perustuu osittain siihen, miten kaikki on niin uutta. Rakastan kuvausta siitä, miten Harry käy ensimmäistä kertaa Viistokujalla ja on hämmästynyt monesta taikamaailman ihmeestä. Kolmannessa esitellään yksi suosikkihahmoni (Sirius Musta), ja Hermionen elämänvaiheet kolmantena kouluvuonna tarjoavat minulle samaistumispintaa. Toinen osa on vain aina ollut minulle laimeampi lukuelämys kahden loistavan kirjan välissä. Vaikka kirjassa on esimerkiksi Gilderoy Lockhart, joka on mielestäni julkisuuden kirojen mainio ruumiillistuma ja ärsyttävyydessään hulvaton eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään, silti en pidä siitä niin paljon kuin suurimmasta osasta muita Pottereita.

Henkilöt ovat ensimmäisten Pottereiden aikana hieman mustavalkoisia, mutta tiedän, että sarjan edetessä inhottavistakin henkilöistä paljastuu myös hyvyyttä ja joistakin liian täydellisistä henkilöistä virheitä. Päähenkilöt myös kypsyvät eivätkä ehkä toimi aina yhtä impulsiivisesti kuin ensimmäisissä kirjoissa. Välillä etenkin Ronin ja Harryn edesottamukset tuntuvat hieman liiankin harkitsemattomilta. Esimerkiksi lentävän auton varastaminen ja sillä lentäminen Tylypahkaan voi olla jännittävä ajatus, mutta hetken harkinnan jälkeen se ei ehkä enää tuntuisi maailman parhaalta idealta.

♥♥♥♥¼

Harry Potter
Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997 (Harry Potter ja viisasten kivi)
Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998 (Harry Potter ja salaisuuksien kammio)
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban 1999 (Harry Potter ja Azkabanin vanki)
Harry Potter and the Goblet of Fire 2000 (Harry Potter ja liekehtivä pikari)
Harry Potter and the Order of the Phoenix 2003 (Harry Potter ja Feeniksin kilta)
Harry Potter and the Half-Blood Prince 2005 (Harry Potter ja puoliverinen prinssi)
Harry Potter and the Deathly Hallows 2007 (Harry Potter ja kuoleman varjelukset)

Elina luki toisen Harry Potterin lapsilleen.
Katrin mielestä kirja jää ensimmäisen osan varjoon.
Pii pohtii, miten toimiva ratkaisu on luoda päähenkilöiksi kolme erilaisista taustoista tulevaa hahmoa.
Fable nautti, kun kirjassa kerrottiin ihan tavallisesta koulunkäynnistä, mutta vähän ihmetystä aiheutti, kun "äksöniä" alkoi tapahtua vasta ihan kirjan loppupuolella.
Cilla toteaa, että velhomaailmaan jää edelleen koukkuun.

Maria Gripe: Salaisuus varjossa

Maria Gripe: Salaisuus varjossa 1985 (Skuggan över stenbänken 1982) Tammi 278 s. suom. Eila Kivikk'aho
lainattu kirjastosta
 
Carolin istui Nadjan kanssa takan ääressä ja näin hänen kuiskaamalla kertovan, mitä kaikkea hän näki hiilloksessa, kuin olisi kertonut satua, ja minusta alkoi tuntua, että Carolinin kannalta voi sittenkin olla parempi, että kaikki loppuu alkuunsa. Tämä ei kuitenkaan vastaisi hänen odotuksiaan. Ei mitään paistettuja omenoita. Eikä satuja. Hänet passitettaisiin kuitenkin Svean luo keittiöön. Ja siellä hän totisesti saisi tuta, ettei tänne kyläilemään tultu vaan talon uudeksi piiaksi.
Svean mielestä naurettavimpia tässä maailmassa olivat ihmiset jotka eivät tienneet paikkaansa. Olipa sitten kyseessä niin sanottu herrasväki, joka alentui "rahvaan" tasolle, tai palvelusväki joka koppaillen "nosti nokkaansa", samantekevää, yhtä paha niin tai näin. Moisia rikkomuksia kuvaamaan ei tahtonut löytyä kyllin voimakkaita sanoja. Ne olivat "loukkaus jumalia kohtaan"!

Isoäidin kertoman mukaan tämä oli Carolinin ensimmäinen työpaikka perheessä, ja mahtoiko tyttö edes tajuta, mitä se merkitsi.
Äiti parka, hänen täytyi ottaa lukuun myös isoäidin tunteet. Miltä sekin näyttäisi, jos hän erottaisi isoäidin suositteleman tytön jopa ilman koeaikaa? Ei niin voi tehdä. Tilanne oli kaikkea muuta kuin hauska.
Hän joutui usein välikäteen. Nytkin oli hankaluuksia tiedossa tekipä mitä tahansa. Piti vain päättää, kumman suututtaisi, Svean vai isoäidin. Omaan mielipiteeseen ei ollut varaa. Ja niin kävi melkein aina. Kun toisilla oli luja tahto, niin sai siinä pyristellä ennen kuin pääsi irti kaikkien muiden mielipiteistä. Se nieli voimia, eikä sitä sitten enää jaksanut ajaa läpi omaa tahtoaan. Mikäli enää tiesikään, mitä tahtoi.


Berta on 14-vuotias 1900-luvun alkua elävä tyttö, jonka perheeseen tulee uusi sisäkkö Carolin. Svea-taloudenhoitaja suhtautuu alusta asti Caroliniin epäilevästi mutta sallii Carolinin kuitenkin jäädä perheeseen. Carolinin ja Svean voimakkaat tahdot ovat jatkuvasti törmäyskurssilla ja Svea pelkää Carolinin tavoittelevan omaa paikkaansa. Carolinissa on kieltämättä jotakin salaperäistä. Mihin hän katoaa öisin?

Eräs kirjabloggaaja (ehkä Maria?) kehui Gripen Varjo-sarjaa jonkin Facebook-keskustelun aikana. En ollut sarjasta ennen kuullut, joten otin heti selvää, millaisesta sarjasta on kyse. Sarja kuulosti kiinnostavalta, joten päätin pyytää ensimmäistä osaa kirjaston varaston uumenista luettavakseni. Huomasin kirjan eräpäivän lähestyvän uhkaavaa vauhtia, joten kirjaan oli vihdoin tartuttava.

Ensisivuista lähtien pidin kirjan kerrontatyylistä ja tunnelmasta. Gripe on onnistunut luomaan kirjaan sopivan yliluonnollisen tunnelman, ja Carolinista hän on tehnyt varsin mystisen hahmon. Tosin onnistuin arvaamaan muutaman juonenkäänteen melko helposti, mutta silti kirja oli lukunautinto loppuun asti.

Varsinaisten juonikuvioiden lisäksi kirjassa on vahvasti läsnä 1900-luvun alun yhteiskunnalliset kamppailut. Svea ja Carolin kiistelevät tulisesti siitä, pitäisikö naisilla olla oikeus äänestää. Myöskin luokkajako herättää ajatuksia. Svean mielestä jokaisen ihmisen on tunnettava paikkansa ja siinä asemassa, johon synnytään, pitää myös pysytellä. Carolin taas on aivan eri linjoilla. Bertan pikkusisko Nadja näkee painajaisia, sillä lehdissä kerrotaan, että Titanicissa halvimmilla lipuilla matkustaneet lapset lukittiin hytteihinsä. Kirja on kirjoitettu 1980-luvulla, joten Gripe on tietysti tiennyt, että naiset saivat äänioikeuden. Kirjassa onkin paljon parempia perusteluja naisten äänioikeuden puolesta kuin sitä vastaan, mutta en tiedä, onko alkuperäisissäkään äänioikeuskeskusteluissa esitetty Svean mielipiteitä parempia argumentteja yleistä äänioikeutta vastaan.

Jos muutama juonenpätkä olisi jäänyt solmimatta lopussa, odottaisin ehkä toisen osan lukemista enemmän. Nyt ensimmäinen osa toimii aika hyvin itsenäisenäkin teoksena, mutta tykkäsin ideasta ja tyylistä sen verran, että myös muut osat menevät lukulistalle.

Toivoisin, että nuoret osaisivat pyytää luettavakseen myös varastoon päätyneitä kirjoja. Sieltä voi löytyä nimittäin oikeita helmiä ja mielestäni esimerkiksi Gripen kirja on varsin piristävää vaihtelua nykyisin kirjoitettaviin nuortenkirjoihin.

♥♥♥♥¼

Pauliinalle kirja on kouluvuosien suosikki, jonka hän luki uudestaan.
Maria kuvailee kirjan kertovan ystävyydestä ja sisaruudesta, identiteetin etsimisestä ja luokkaeroista.
Sara on kirjoittanut sarjan kolmesta ensimmäisestä kirjasta.
Vauhkon mukaan kirja sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, perhesuhteista, salaisuuksista ja vanhoista valokuvista.
Kertomus jatkuu -blogissa todetaan Carolinin haastavan Bertankin kyseenalaistamaan perheensä ja yhteiskunnan tarjoamia arvoja.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Syksyn houkuttavat uutuudet

Vaikka kesä on vasta alussa, haaveilen syksyn kirjoista. Syksyisin ilmestyy aina paljon kiinnostavia kirjoja ja kaikkia en mitenkään ehdi lukea, mutta luen varmasti useamman minua tällä hetkellä houkuttavan. Eniten minua alustavasti kiehtovat kirjat on tummennettu, mutta tiedän, että syksyllä saattaakin tulla vastaan odottamattomia yllätyksiä esimerkiksi muiden bloggaajien suositusten perusteella. Mitkä kirjat teitä eniten houkuttavat syksyn kirjasadosta?

Atena

Ursula Poznanski: Sokeat linnut (kesäkuu)
Viime kesänä lukemani Viisi oli todella hyvä ja jännittävä dekkari, joten alkuvuoden potemastani dekkariuupumuksesta huolimatta odotan Poznanskin toista suomennettua kirjaa todella innoissani.

Raisa Porrasmaa & Petri Artturi Asikainen: Temppelin hämärästä matsurin vilinään - Nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan (heinäkuu)
Vaikka en varsinainen Japani-fani olekaan, koen kuitenkin japanilaisen kulttuurin kiehtovaksi. Tämä kirja voisi olla oiva tapa tutustua japanilaiseen kulttuuriin hieman paremmin.

Wendy Lower: Hitlerin raivottaret - Saksalaisia naisia natsien kuoleman kentällä (elokuu)
En kovin mielelläni lue natsi-Saksankaan tapahtumista, mutta tämän huomasin kiinnostavan minua todella paljon.

Alan Weisman: Maailma täynnä meitä - Viimeinen yritys maapallon pelastamiseksi (elokuu)
Väestönkasvun tarkastelu ennen kaikkea ekologisesta mutta myös muunlaisista näkökulmista kuulostaa ajatuksia herättävältä.

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus - Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää (syyskuu)
Myönnän, että Taivaslaulun lukeminen vaikuttaa siihen, miksi tämä vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevä tietokirja kiinnostaa. 

Daniel Rydén: Maailmassa on virhe - 101 historiallista kömmähdystä (syyskuu)
Lyhyet kuvaukset historiallisista virheistä kuulostavat varsin lupaavilta.

Avain 

Juri Nummelin ja Vesa Sisättö: Tolkienin elämä ja teokset (lokakuu)
Lukisin minkä vain kirjan, joka kertoo Tolkienista, joten tämäkin on ehdoton luettava.

Jari Koponen: Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa - Bibliografia 1803-2013 (lokakuu)
Tämä vaikuttaa hyvältä lukuvinkkien tarjoajalta.

Bazar 


Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah (syyskuu)
Kahdessa eri ajassa kulkeva tarina on minulle mieleinen kerrontaratkaisu. Tarina toisen maailmansodan aikana eläneestä pikkutytöstä kuulostaa myöskin riipaisevalta.

Katherine Pancol: Mimmit (lokakuu)
Kesällä olisi aikomuksenani lukea Krokotiilin keltaiset silmät. Jos pidän siitä, tutustun melko varmasti myös Pancolin uuteen sarjaan.

Muita huomioita: Näköjään vähän aikaa sitten lukemani Chelsea Handlerin My Horizonal Life ilmestyy kesäkuussa suomeksi nimellä Elämäni vaakatasossa. Yhden yön juttuja. Jos pidit Sinkkuelämää-sarjasta, saatat pitää myös Handlerin kirjasta.

Gummerus

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous (kesäkuu)
Aloitin viime vuonna kesäni Vera Valan uusimman seurassa ja niin ajattelin tehdä tänäkin vuonna. Päästin mielessäni pienen kiljahduksen, kun tämän bongasin katalogista, vaikka Arianna de Bellis tutkii -sarjan kolmatta osaa osasinkin odottaa.

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (kesäkuu)
Katalogissa kirjaa kuvaillaan sanoilla unohtumaton kertomus muutoksista ja uusista mahdollisuuksista, siitä, miksi luetaan ja miksi rakastetaan. Kuulostaa lupaavalta!

Sally Green: Puoliksi paha (heinäkuu)
Half Bad on jo minulla lainassa kirjastosta, joten luen tämän todennäköisesti jo ennen suomennoksen ilmestymistä.

Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli (syyskuu)
Luin trilogian ensimmäisen osan englanniksi, mutta sen verran meni yli hilseen, että päätin lukea koko trilogian suomeksi sitten joskus viimeisen osan ilmestyttyä. Syyskuussa se sitten ilmestyisi, mutta en tiedä, ehdinkö koko trilogiaa lukea syksyllä.

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema (syyskuu)
Hurman historiallinen dekkarisarja kiinnostaa edelleen, vaikka ensimmäinen osa ei ollutkaan minulle aivan napakymppi.

Anna Jansson: Amorin kiehkurat (syyskuu)
Pirskahteleva huumori ja tarttuminen hetkeen tempaavat lukijan Angelikan seikkailuihin mukaan.

Goliarda Sapienza: Elämän ilo (lokakuu)
Kirjan taustatarina kuulostaa hieman traagiselta, sillä Sapienza kulutti kymmenen vuotta elämästään romaaninsa kirjoittamiseen, mutta se julkaistiin vasta kaksikymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Vuonna 1978 romaani oli liian radikaali italialaiselle kustannusmaailmalle.

Historian arvoitukset - Matka mysteerien maailmaan (lokakuu)
Salaperäinen matka historiallisten mysteerien maailmaan kuulostaa kokemisen arvoiselta.

Vege - herkullista kasvisruokaa (lokakuu)
No olen kasvissyöjä, joten herkulliset kasvisruokareseptit kiinnostavat aina.

Into 

Merryll Wyn Davies & Ziauddin Sardar: Islam (elokuu)
Islamista kuulee nykyään todella usein kauhistuttavia tarinoita, mutta haluaisin tietää myös, mikä on islamin toinen puoli. Toivottavasti tämä kirja olisi silmiä avaava lukukokemus.

Ha-Joon Chang: 23 tosiasiaa kapitalismista (syyskuu)

Maaria Päivinen: On nälkä, on jano (lokakuu)
Luin Päivisen Pintanaarmuja viime vuonna ja se jäi mieleen sen verran persoonallisena, että uusikin on pakko lukea. Aihekin vaikuttaa todella kiinnostavalta.

Jalava/Art House

Alberto Angela: Rakkautta ja intohimoa Antiikin Roomassa (syyskuu)
Antiikin maailma kiehtoo minua ja rakkaus kuulostaa kiinnostavalta tietokirjan aiheelta. 

Erin M. Evans: Vastustaja (lokakuu)
Vastustajassa Erin M. Evansin sankaritar Faride joutuu pirullisen politiikan ja maagisten juonittelujen kurimukseen, jolla on kauaskantoiset seuraukset koko Forgotten Realmsin tulevaisuudelle. Luin fantasia-ahmimiskautenani mielelläni Forgotten Realms -romaaneja ja ehkäpä pitäisi kokeilla, pitäisinkö niistä vieläkin.

Johnny Kniga 

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - Kuolema (syyskuu)
Ensimmäinen osa kosketti, toinen on vielä lukematta, mutta aion kyllä lukea sen ja myös trilogian päätösosan.

Karisto

Johanna Marttila: Helkalan kilpakosijat (toukokuu)
Luen varmaankin ensin aiemmat osat uudelleen, mutta olin kuitenkin innoissani bongattuani tämän katalogista. Olen yrittänyt muistella, mikä yksi yläasteaikaisista lempikirjasarjoistani olikaan ja nyt olen melko varma, että kyseessä oli tämä Marttilan kirjasarja.

Sarah Lotz: Kolme (heinäkuu)
Kuulostaa ehdottomasti minun mieleiseltäni jännäriltä. Kolme on minulle ehdottomasti yksi kesän odotetuimmista kirjoista.

Theo Lawrence: Pimeä sydän (Mystic City 2) (elokuu)
Salatun voiman kaupunki ei täysin vakuuttanut, mutta sen verran kuitenkin sarjasta kiinnostuin, että todennäköisesti jatkan sen parissa.

Jamie Ford: Kiinalainen kehtolaulu (syyskuu)
Riipaiseva tarina saa lukijan pohtimaan, miten kipeisiin uhrauksiin äidit ovat valmiita lastensa vuoksi.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel (syyskuu)
Eräänä päivänä 16-vuotias Kimmel saa vanhemmiltaan tehtäväksi pelastaa maailman yhdessä hohtavan Yökirjan kanssa. Kimmel matkustaa pinkillä lentokoneella ympäriinsä ja kohtaa 12 tyttöä.

Like 

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu (elokuu)
En ole aiemmin lukenut Björkin kirjoja, vaikka olenkin huomannut niissä olevan ajatteluttavia aiheita. Romanikulttuuriin sijoittuva kirja on ehdottomasti syksyn odotetuimpien listalla.

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha (elokuu)
Sokean miehen puutarha on dramaattinen, poliittinen, monikerroksinen ja vihainenkin romaani. Se on samalla suuri pasifistinen ja humanistinen merkkiteos.

Hugh Howey: Siirros (syyskuu)
En voi olla mainitsematta Siilon jatko-osan suomennosta, vaikka aionkin lukea sen jo kesällä englanniksi. Ainakin ensimmäisen osan perusteella kyseessä on aivan upea sarja, jota suosittelen kaikille dystopian ystäville (ja oikeastaan muidenkin kannattaa kokeilla, koska he saattavat yllättyä).

Rebecca Alexander: Elämän ja kuoleman salaisuudet (syyskuu)
Okkultismi, keskiaikainen Transilvania ja kaksi aikatasoa lupaavat kaikki hyvää. Epäilen kirjan liittyvän vampyyreihin, mutta silti idea ei ainakaan kuvauksen perusteella kuulostanut kuluneelta. 

Giuseppe Catozzella: Et kai vain pelkää? (lokakuu)
Eiköhän aiheen koskettavuudesta kerro jotakin jo se, että kirjan kuvaus toi melkein kyyneleet silmiini. Kirja perustuu tositapahtumiin somalialaisen juoksijan Samia Yusuf Omarin elämästä. Hän halusi tulla paremmaksi juoksijaksi, mutta kuoli matkalla Italiaan, jossa olisi ollut mahdollisuus kunnollisiin juoksuharjoituksiin. 

David Cronenberg: Consumed (työnimi) (lokakuu)
Maestro Cronenbergin esikoisromaani on mielikuvituksella ilotteleva täysiverinen mysteeritarina.

Matthew Mather: Kybermyrsky (lokakuu)
Teknotrilleri maailmanlaajuisen kyberhyökkäyksen vaikutuksista kuulostaa kirjalta, jollaista en ole aiemmin lukenut.

Minerva

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot (elokuu)
Miksi tämä ilmestyy vasta elokuussa? Tässä kohtaa piti hieman sensuroida itseäni, etten kuulosta kolmivuotiaalta lapselta, mutta tämä vain kuulostaa niin loistavalta teokselta.

M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema (elokuu)
Tulevaisuuteen sijoittuva scifi-dekkari maailmasta, jossa kukaan ei pääse piiloon kuulostaa täysin minun jutultani.

Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto (elokuu)
Saamelaisyhteisöön sijoittuva dekkari, joka on kiehtova tarina alkuperäiskansan keskuudessa vallitsevista normeista ja moraalikäsityksistä sekä siitä, miten Finmarkin lakia luetaan, kuulostaa äärimmäisen kiehtovalta.


Markus Hotakainen: Onko siellä ketään - Avaruuden älyä etsimässä (syyskuu)
Avaruus ja ajatus Maan ulkopuolisen älyn mahdollisuudesta ovat aiheita, joista kirjoitettu kirja menee ehdottomasti luettavien listalle.

Myllylahti

Sebastian Lindell: Kun varjot pitenevät (elokuu)
En ole lukenut aiempia, mutta tämä vaikuttaa sen verran kiinnostavalta, että ehkäpä uskaltaudun aloittamaan kolmannesta osasta. Jostakin syystä en ole ennen huomannut tätä Lappiin sijoittuvaa dekkarisarjaa.

Jukka Niskanen: Tapaus Bouchra (syyskuu)
Kirja, joka sisältää arkeologisen näyttelyn, joka kertoo ihmisen alkuperästä enemmän kuin mikään muu aiemmin ja ihmisiä, jotka yrittävät hävittää ihmisen alkuperästä kertovan todistuaineiston, kuulostaa ihan lukemisen arvoiselta.

Terhi Nikulainen: Kuoleman kudelma (syyskuu)
Psykologinen jännitys kiinnostaa melkein poikkeuksetta.

J. S. Meresmaa: Mifongin mahti (syyskuu)
Odotan Mifonki-sarjan jatkoa todella innoissani.

Osuuskumma

J. S. Meresmaa: Ritarin ansio (kesäkuu)
En ole tosin lukenut ensimmäistäkään osaa, vaikka se onkin ensimmäinen itselleni hankkima e-kirja. Kesällä olisi tarkoitukseni kokeilla, onnistuisiko tabletilla e-kirjojen lukeminen edes jotenkin, joten ehkäpä silloin saisin tämänkin sarjan aloitettua. Ainakin Mifonki-sarjan perusteella tykkään Meresmaasta todella paljon.

Maria Carole: Tulen tyttäriä (marraskuu)

Romanttinen fantasiakirja kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.


Otava 

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä (kesäkuu)
1920-luvulle sijoittuva dekkarisarja kuulostaa täysin minun jutultani. En ole lukenut aiemmin Hämeen-Anttilaa, mutta tämä kirja on niin pakko lukea.

Pia Heikkilä: Koodinimi Kajaali (kesäkuu)
En voi väittää rakastaneeni Operaatio Lipstickiä, mutta kesä on minulle chick litin kulta-aikaa. 

Piper Kerman: Orange is the New Black - vuosi vankilassa (heinäkuu)
En ole seurannut TV-sarjaa, mutta sisäpiirikuvaus vankilasta kuulostaa avartavalta.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (elokuu)
Minun olisi aika vaikea olla kiinnostumatta kirjasta, jonka nimessä jo mainitaan kissa. Maaginen esikoisromaani ja entinen Jugoslavia tapahtumapaikkana lupaavat myös hyvää.

Walter Moers: Uinuvien kirjojen labyrintti (elokuu)
Muistan rakastaneeni Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää -teosta. En ole tosin lukenut Uinuvien kirjojen kaupunkia, mutta minun pitäisi ehdottomasti lukea se jatko-osineen.

Mo Yan: Viinamaa (syyskuu)
Vaikka en ole vielä saanut luettua Seitsemän elämääni -romaania loppuun (syynä ei ollut kirjan huonous vaan eräpäivä tuli, kun olin vasta puolessavälissä), niin tämäkin Mo Yanin kirja kiinnostaa.

Terhi Rannela: Läpi yön (syyskuu)
Maria on kirjailijuudesta haaveileva tyttö, jolle kirjoittaminen on asia, joka pitää hänet hengissä.

Anu Ojala: Pommi (lokakuu)
Kirja, jonka luen takuuvarmasti. En muista ennen kuulleeni nuortenkirjasta, jossa perehdytään eläinten tehotuotantoon, joten aihe on vain sellainen, jonka vuoksi kirjan haluan lukea.

Muuta: Outolinnun jatko-osa Kapinallinen ilmestyy kesäkuussa.

Schildts & Söderströms 

Mehmet Murat Somer: Gigolomurha (elokuu)
Istanbul tapahtumapaikkana, epätyypillinen dekkarin päähenkilö ja christiemäinen loppukohtaus lupaavat kaikki hyvää.


Henrika Andersson: Sirpale sielua (syyskuu)
Fantasian ja realismin rajoilla liikkuva nuortenromaani kuulostaa varsin hyvältä.

Siltala 

Eunsun Kim: Yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä (syyskuu)
Kirja kertoo erään perheen raskaasta pakomatkasta Pohjois-Koreasta.

Tammi 

Jessica Suni: Hoito (elokuu)
Kirja kiinnostaa, koska ihmisen mieli ja sen häiriöt kiehtovat.
Tässä esikoisromaanissa kyse paljon enemmästä: narsistisen miehen tarpeesta hallita naista.

Mary Hoffman: Stravaganza - Miekkojen kaupunki (elokuu)
Pidin näistä peruskouluikäisenä ihan mielettömästi ja pari vuotta sittenkin luettuna Stravaganza maistui hyvin. Nelosta ja vitosta en ole kai lukenut, mutta ehkä luen ne ja sitten tämän päätösosan.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (syyskuu)
Syksyn odotetuin kirja. Odotan uusinta Murakamia todella innoissani. Näin alkaa Tsukurun vaellus menneisyyden hämäriin kerroksiin – ja Hämeenlinnaan, jonne yksi entisistä ystävistä on muuttanut. Mitä mitä mitä? Tiesin jo etukäteen, että Murakamin kirjassa käydään Suomessa, mutta että vielä entisessä kotipaikassani.

Risto Isomäki: Kurganin varjot (syyskuu)
En ole vielä lukenut Sarasvatin hiekkaa, mutta Isomäen kirjat kuulostavat todella kiinnostavilta. Isomäki yhdistää karmivassa dystopiassaan todelliset ekologiset uhkakuvat pitkälle historiaan ulottuvaan spekulaatioon tuhon perimmäisistä syistä.

Marko Hautala: Kuokkamummo (syyskuu)
Marko Hautala kuuluu myös niihin kirjailijoihin, joita en mielenkiinnosta huolimatta ole vielä lukenut. Muistan, että moni on Hautalan teoksia kehunut, joten ehkäpä aloitan tutustumisen Hautalaan hänen uudella teoksellaan, joka kuulostaa sopivan karmivalta. Jos Kuokkamummo on pelkkää kaupunkilegendaa, miksi ihmisiä katoaa jäljettömiin? Entä mitä tapahtuu autiossa, kielletyssä kartanossa merenrannalla? Heikkohermoinen lukija ei haluakaan tietää.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (syyskuu)
Tästä kirjasta olen varovaisesti kiinnostunut lähinnä, koska esittelytekstissä on kysymys Mitä tapahtuu kun isä tutkii työkseen kissojen hermosoluja ja pojan elämäntehtävä on puolustaa eläinten oikeuksia? 

Teos 

Matti Kangaskoski: Sydänmarssi (elokuu) 
Sydänmarssi on ainakin jännityskirja, jännityskirjan parodia, rakkaustarina ja kertomus kielen ja mielen epäluotettavuudesta. Ennen kaikkea se on tarkka, taitava, kirjallinen teos johon pääsee helposti sisään - ulospääsy onkin sitten toinen juttu. Kangaskosken esikoisromaani kuulostaa monitasoiselta ja tuoreelta jännityskirjalta.

Mikko Viljanen: Ensimmäinen elämä (elokuu)
Kirja kertoo Sara Malmin tarinan viidentoista vuoden ajalta. Mitä tapahtui nuoruuden radikaalille ympäristöaktivismille ja miten Sara selviää elämäänsä varjostavan traagisen onnettomuuteen liittyvien muistojen kanssa? 

Arto Kivimäki: Merenkulkijat (syyskuu)
Merenkulkijat on lapsille suunnattu tietokirja, mutta sen sanotaan soveltuvan myös aikuisille. Antiikki kiinnostaa ja minua kiinnostaa myös, millaisia tietokirjoja lapsille nykyään julkaistaan, joten teoksen lukeminen on varsin mahdollista.

Vaskikirjat 

Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet 
Vanhan ajan kauhukertomukset ovat yleensä sopivan selkäpiitä karmivia.

WSOY

J.R.R. Tolkien: Satujen valtakunta - Laajennettu laitos (elokuu)
Tarviiko tähän sanoa muuta kuin Tolkien? Suurimman osan kirjan sisällöstä olen tainnut jo lukea, sillä Maamies ja lohikäärme, Seppä ja satumaa, Roverandom, Saduista ja Niukun lehti ovat jo tuttuja, mutta kyllä ne varmasti kestävät uudelleenluvun.

Maritta Lintunen: Hulluruohola (elokuu)
Sara joutuu miettimään mitä on olla ihminen, jolle todellisuus ei riitä. Ehkä hieman pinnallista, mutta kansikin näyttää mielenkiintoiselta ja nimi kuulostaa erikoiselta.

Jani Saxell: Sotilasrajan unet (elokuu)
Olen varovaisen kiinnostunut. Euroopan fiktiivistä lähitulevaisuutta kartoittava romaani kasvaa tummasävyiseksi rakkaustarinaksi ja kolmiodraaman kuvaukseksi.

Liane Moriarty: Hyvä vaimo (elokuu)
Älykäs, tummalla huumorilla ja oletetulla murhamysteerillä säväyttävä lukuromaani kolmesta äidistä kertakaikkisen pirullisissa elämäntilanteissa.

Sophie Hannah: Hercule Poirot -mysteeri (syyskuu)
Suhtaudun hieman epäilevästi siihen, että toisen kirjailijan luomasta henkilöstä kirjoitetaan, mutta kirja kiinnostaa silti ihan vain siksi, että siinä on Hercule Poirot.

Tuula-Liina Varis: Naisen paras ystävä (syyskuu)
Psykologinen jännitysromaani ja omalaatuinen tarina rakkaudeksi kutsutusta pakkomielteestä. Pidän psykologisista trillereistä ja Tuula-Liina Variksen saamat kehut ovat jääneet mieleeni.

Amy Tan: Ihmeiden laakso (syyskuu)
En ole lukenut Amy Tania, mutta kirja kuulostaa kuvauksen perusteella kiinnostavalta ja Amy Tanista taidetaan yleisesti tykätä. Shanghain rikkaat liikemiehet ja tärkeimmät hallintovirkailijat tapasivat toisiaan kurtisaanitaloissa, joissa hoideltiin kauppoja ja suhteita. Tätä murenevaa maailmaa naisten näkökulmasta valottaa Amy Tanin epookkiromaani.

James Frey ja Nils Johnson-Shelton: Endgame - Loppupeli (lokakuu)
12 ikivanhan kansan edustajaa valmistautuu tehtäväänsä, ja ihmiskunnan kohtalo jää toisiaan vastaan taistelevien teini-ikäisten varaan.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa

Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 2014 (The Girl Who Fell Beneath Fairyland and Led the Revels There 2012) Gummerus 353 s. suom. Sarianna Silvonen kuv. Ana Juan
lainattu kirjastosta

"En halua olla prinsessa", hän sanoi vihdoin. "Ette voi pakottaa minua." Hän tiesi aivan hyvin mitä prinsessoille tapahtui, koska prinsessoista kirjoitettiin usein kirjoja. Joko heille tapahtui kamalia asioita, heidät siepattiin ja kirottiin ja heidän sormiaan pisteltiin ja heidät myrkytettiin ja lukittiin torneihin, tai sitten he vain odottelivat kunnes prinssi oli päässyt tarinan loppuun ja ehti naimaan heidät. Oli sitten kummin päin tahansa, Syyskuu ei halunnut prinsessahommiin. Jos johonkin sellaiseen täytyy ryhtyä, hän järkeili, parasta olla sitten saman tien kuningatar. Kuningattaren ajatteleminen toi hänen mieleensä kuitenkin Halloweenin, ja hän tiukensi otettaan kupistaan.

Syyskuun ensivierailusta Satumaahan on melkein vuosi. Joskus hän epäilee, että Satumaa oli vain hänen alitajuntansa kehittämää unta, mutta sitten hän vilkaisee taakseen ja näkee varjonsa puuttuvan. Syyskuun varjo kun jäi Satumaahan. Syyskuu pelkää, että seuraavaan kertaan Satumaassa on liian kauan, mutta eräänä päivänä hän päätyykin Satumaahan jälleen ihan yllättäen. Hän luulee tällä kertaa pääsevänsä viettämään rauhaisaa aikaa ystäviensä kanssa, mutta joutuukin jälleen seikkailuun. Tällä kertaa Satumaan asukkaiden varjoja on alettu varastaa ja Satumaan taikuus vähenee varjojen mukana. Syyskuu matkustaa Alimaahan saadakseen varjot takaisin ja saa huomata, että hänen oma varjonsa on Alimaan hallitsija.

Ihastuin alkuvuodesta Valenten Satumaa-kvartetin ensimmäiseen osaan ja toinen osa meni täytyy ehdottomasti lukea pian -kirjojen listalle. Pian on suhteellinen käsite ja toinen osa on hetken ehtinyt jo olla minulla kirjastosta lainassa. Tartuin tähän kuitenkin vihdoin tällä viikolla, kun kaipasin sairauden vuoksi jotakin piristävää ja sopivan kevyttä luettavaa.

Valenten käyttämä ja suomentajan onnistuneesti kääntämä rikas kieli ja osuvat kielikuvat viehättivät myös ensimmäisessä osassa, ja mitenkä sanataituri lahjoistaan pääsisi, joten toinen osa oli yhtä ilmeikkäästi ja satumaisesti kerrottu. Kirjailijan luomasta Satumaasta ei mielikuvitusta puutu eikä hän ole tyytynyt vanhoihin satuolentoihin vaan Syyskuu tapaa niin Alimaan portinvartijan monimuotoisen sibyllan kuin kivien avulla muistinsa säilyttävän järlopin.

Vaikka kirja on satumaista fantasiaa, siinä käsitellään myös vakavia realistisia aiheita. Syyskuu ei sovi joukkoon ja luokkakaverit kiusaavat häntä levittämällä perättömiä huhuja. Isä on edelleen sodassa ja äidin huomio on harvinaista herkkua. Syyskuuta repii kahtaalle kaipuu Satumaata ja toisaalta vanhempiaan kohtaan. Hänen todelliset ystävänsä ovat Satumaassa, mutta toisaalta hänen täytyy sopeutua siihen, että hänellä on kaksi kotia, joista toisessa on mahdollista vain vierailla.

Syyskuu täyttää kirjan alussa 13 vuotta ja hän miettiikin kirjan kuluessa paljon tulevaisuuttaan. Hän ei tiedä, mitä tekee aikuisena ja hämmästelee, kun muut ovat selvillä tulevaisuuden suunnitelmistaan. Syyskuu alkaa selvästi siirtyä lapsuudesta nuoruuteen ja kokee kirjan aikana muun muassa ensisuudelmansa ja uuden sydämensä tuottamat vaikeudet.

Kirja ei ehkä ole antoisimmillaan ihan pienimmille lukijoille, mutta noin yhdeksänvuotiaalle lapselle uskaltaisin jo Valenten kirjaa suositella. Tietysti kirja avautuu eri tavalla hieman vanhemmalle, mutta uskon, että Syyskuun ihastuttavan vahvasta ja omapäisestä hahmosta ja kirjan satumaisesta tunnelmasta voisi olla iloa monelle lapsellekin.

♥♥♥♥¾

Satumaa-kvartetti
Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla 2013
Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 2014
The Girl Who Soared Over Fairyland and Cut the Moon in Two 2013

Niina T. toteaa Valenten ammentavan kertomukseensa raikkaasti satujen kerrontaperinnettä ja antiikin mytologioita.
Liinan mielestä toinen osa on vähintään yhtä sympaattinen ja ihana kuin ykkösosakin.
Mikko kuvailee kirjaa edeltäjänsä tavoin vauhdikkaaksi seikkailuksi, joka kiitää oudosta tilanteesta toiseen.
Juha Salmi toteaa kirjan sopivan niin vanhoille kuin nuorille lukijoille, jotka kaipaavat elämäänsä seikkailua Satumaassa.
Raija kuvailee Satumaata ja varjojen valtakuntaa omanlaisiksi ihmemaiksi. Ne ovat mielikuvitusrikkaita, kiehtovia, haltioittavia ja ehkä jopa pelottavia omine epämääräisyyksineen.
Maria Kinnunen miettii, voiko Catherynne M. Valentea ylistää liikaa.

torstai 22. toukokuuta 2014

Tove Jansson: Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi 2010 tarkistettu suomennos (Trollvinter 1957) WSOY 121 s. suom. Laila Järvinen ja suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä
lainattu kirjastosta

Kellot kävivät taas. Tunteakseen itsensä vähemmän yksinäiseksi Muumipeikko oli vetänyt talossa jokaisen kellon. Koska aika oli joka tapauksessa mennyt sekaisin, hän oli pannut ne näyttämään eri tunteja - ehkäpä jokin niistä sattuisi oikeaan.
Ne löivät silloin tällöin, välistä soi herätyskellokin, ja se tuntui hyvin lohdulliselta. Silti Muumipeikko ei saanut mielestään kauheaa havaintoaan: aurinko ei noussut enää. Se oli totista totta; aamu toisensa jälkeen valkeni jonkinlaisena harmaana hämäränä ja painui taas vähitellen pitkäksi talviyöksi - mutta aurinko ei näyttäytynyt koskaan. Se oli kerta kaikkiaan kadonnut - ehkä se oli pyörähtänyt ulos avaruuteen. Aluksi Muumipeikko ei tahtonut uskoa sitä. Hän odotti kauan.
Joka päivä hän meni merenrantaan ja asettui odottamaan kuono itään päin. Mutta mitään ei tapahtunut. Silloin hän palasi kotiin, sulki kattoluukun jälkeensä ja sytytti rivin kynttilöitä kaakeliuunin reunustalle. Se joka asui tiskipöydän alla ei ollut vieläkään tullut piilostaan syömään, mutta eli varmaan itsekseen hyvin salaista ja merkittävää elämää.

Muumit nukkuvat marraskuusta huhtikuuhun, mutta yllättäen Muumipeikko havahtaakin hereille kesken talviuniensa. Muu perhe jatkaa uniaan ja muistakin tutuista olennoista vain pikku Myy on valveilla. Muumipeikko kaipaa perhettään ja kevättä mutta tutustuu talven aikana muun muassa uimahuoneessa asuvaan Tuu-tikkiin.

Olen tänä vuonna lukenut toisen ja kolmannen romaanimuotoisen Muumi-kirjan, mutta nyt hyppäsin neljännen ja viidennen yli ja uppouduin kuudenteen ja kehuttuun Taikatalveen. Pidin ensimmäisistäkin Muumi-kirjoista, mutta Taikatalvi jätti minut vielä ihastuneemmaksi. Voi kunpa olisin lukenut tämän jo jouluaattona, kun vesisade latisti joulutunnelman. Kirja olisi saanut varmasti jouluun kaipaamaani talven tuntua. Tosin kirja sopi mielentilaani varsin hyvin, vaikka kirjaa lukiessani kevät olikin jo pitkällä.

Taikatalvessa on aiemmin lukemistani Muumi-kirjoista poikkeava henkilökavalkadi. Vihdoinkin sain lukea pikku Myyn edesottamuksista, ja Tuu-tikki oli myös varsin kiehtova hahmo. Jotkin aiemmista kirjoista tutut hahmot ovat läsnä vain nukkuvina ja Muumipeikon ajatuksissa. Myöskään talveen sijoittuvat Muumi-kirjat eivät ole yleisiä, sillä muumithan nukkuvat talviunta. Jansson taitaa talvitunnelman luomisen, ja vaikka ulkona ei ollut lunta eikä pakkasta, pystyin tuntemaan ihollani purevan kylmyyden ja aistimaan talvisuuden.

Taikatalvi on ilmestynyt kymmenen vuotta Taikurin hatun jälkeen ja mielestäni Jansson on kehittynyt kirjailijana sinä aikana. Kaikki aiemmissakin Muumi-kirjoissa ihastuttaneet piirteet tuntuivat vielä jotenkin korostuneemmilta ja paremmin onnistuneilta. Aiemmin lukemani Muumi-kirjat olivat hyvin vauhdikkaita, mutta Taikatalvessa oli enemmän kuvailua, vaikka ei tapahtumistakaan ollut puutetta. Taikurin hatussa tapahtui mielestäni liikaakin, mutta Taikatalvessa nautin ennen kaikkea maagisesta talvitunnelmasta.

Taikatalvesta tuli ehdottomasti suosikkini tähän mennessä lukemistani Muumi-kirjoista. Saa nähdä, onko kirja suosikkieni joukossa vielä luettuani lukemattomat Muumit. 

♥♥♥♥½

Kaisa Reetta  kuvailee kirjaa ennen kaikkea kertomukseksi nuoren Muumipeikon itsenäistymisestä, siirtymisestä lapsuuden turvallisista ympyröistä kohti nuoruutta.
Joken mukaan kirjan teho on tunnelman luomisessa, Muumipeikon tunteissa kylmässä autiossa lumimaailmassa ja talvisen autiuden kuvauksessa.
Amma kuunteli Taikatalven äänikirjana ja hänellä oli aluksi huomattavia vaikeuksia päästä tarinaan sisälle. 
Saran mielestä Muumi-romaaneihin sopii sanonta "Hyvä kirja ei katso ikää".
Villasukka kirjahyllyssä mainitsee, että Tove Janssonin tekemää kuvitusta on pysähdyttävä ihailemaan.
Taikatalvi on ollut aina yksi Elma Ilonan suosikeista Muumi-kirjojen joukossa ja talvinen tarina oli aikuisena yhtä lumoava kuin ennenkin.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Arvonnan voittaa...

nimimerkki Athena. Arvonnan suoritin random.orgin List Randomizerin avulla. Laitan Athenalle sähköpostia tämän päivän aikana, jotta voin lähettää hänelle arvontavoiton Kati Hiekkapellon Suojattomat. Kiitos kaikille osallistuneille.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

Alkuperäispäällys: Y. Bora Ülke
Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua 2014 (Don't Turn Around 2012) WSOY 350 s. suom. Inka Parpola
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän oli melko varma siitä, että oli löytänyt oikean sivuston. Näytti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen lääketieteellinen tutkimuslaitos, joskin tutkimuksen kohde oli haudattu koodinimien jonon alle. Hän kaiveli vielä lisää, mutta suurin osa yrityksen tiedostoista oli lukittu sellaisten palomuurien taakse, jotka torjuivat hänen ensimmäiset kuvainnolliset yrityksensä heittää köysitikkaat niiden yli. Peter tiesi, että mikäli hänellä olisi riittävästi aikaa, hän pystyisi ohittamaan ne - hän oli aikoinaan hakkeroitunut kenenkään huomaamatta Pentagonin, FBI:n ja Scotland Yardin tietokantoihin ihan vain huvin vuoksi. Kysymys kuuluikin, saattoiko mikään, mihin Bob oli sotkeutunut, olla etsintätyöhön uhratun ajan arvoista.
Todennäköisesti ei, Bob päätti. Hän haukotteli ja sammutti tietokoneen.
Minuuttia myöhemmin hänen kotitalonsa etuovi potkittiin rikki. 
 


Noa Torson herää sairaalavuoteessa itselleen tuntemattomasta paikasta, jonne päätymisestä hänellä ei ole mitään muistikuvia. Hän on menettänyt elämästään kolme viikkoa, ja rintakehässä on leikkausarpi. Noa ei todellakaan aio jäädä sairaalavuoteeseen vaan aloittaa hurjan pakomatkan. Mitä hänelle on oikein tehty ja miksi häntä jahdataan kokonaisen miesjoukon voimin? Peter Gregory inhoaa isänsä tekopyhyyttä ja on sen vuoksi perustanut hakkeriyhteisön, jonka tavoitteena on rangaista heikompiaan hyväksikäyttäviä ihmisiä. Eräänä päivänä hän löytää sattumalta isälleen kuuluvia papereita, jotka käsittelevät projektia nimeltä Persefone. Peter ehtii tutkia projektin taustaa vain pienen hetken, ennen kuin hänen kotiinsa tunkeutuu mies, joka väittää tuntevansa Peterin vanhemmat ja vie mukanaan Peterin tietokoneen. Peter päättää pyytää apua yhdeltä hakkeriyhteisönsä taitavimmista jäsenistä, joka sattuu olemaan juuri Noa.

Voin jo heti aluksi todeta, että enpä ole pitkään aikaan koukuttunut johonkin sarjaan näin nopeasti ja pahasti. Toinen osa on ilmestynyt jo englanniksi ja päätösosakin ilmestyy alkukielellä elokuussa. Kirjastosta jatko-osia ei löydy ja muutenkin haluan sarjan omaan hyllyyni, joten täytynee kirjashoppailla toinen osa piakkoin.

WSOY:n sivuilta ottamassani kansikuvassa sitaatti ei näköjään näy, mutta suomenkielisen version kannessa kirjaa verrataan Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia -teokseen. Kerrankin etukannen vertaus menestysteokseen osui oikeaan. Noa Torson voisi olla Lisbeth Salanderin pikkusisko, mutta silti kirja ei tuntu halvalta Larsson-kopiolta. Idea on erilainen ja scifimpi. Kerrontatyyli on vauhdikkaampi ja enemmän toimintaan keskittyvä.

Noa Torson on entinen lastenkotinuori, joka on menettänyt vanhempansa pienenä ja jolla ei ole ollut onnea sijaisperheiden kanssa. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Noa ei ole saanut rakkautta vaan lähinnä vain kokemuksia, jotka ovat lisänneet aikuisiin kohdistuvaa luottamuksen puutetta. Noa on leimattu ongelmanuoreksi, sillä hän on istunut pari lyhyttä vankilatuomiota, mutta syyt tuomioihin ovat varsin inhimillisiä. Toinen vankilatuomioista johtui siitä, että Noa varasti sijaisvanhempiensa auton, jotta olisi voinut vierailla vanhempiensa haudalla.

Noa on hyödyntänyt tietokonenerouttaan luomalla itselleen uuden identiteetin ja mahtavat sijaisvanhemmat. Hän ei halua enää joutua heiteltäväksi perheestä toiseen vaan Noa on aloittanut itsenäisen elämän. Nyt hänet on valittu tutkimuskohteeksi siksi, ettei kukaan osaa kaivata Noaa. Noa on juuri sellainen naishahmo, joita kirjoissa ei voi olla liikaa. Hän on älykäs, itsenäinen ja henkisesti vahva vaikka onkin kokenut kovia. Peter jää minusta selvästi etäisemmäksi ja mielenkiinnottomammaksi hahmoksi, mutta hän toimii ihan hyvänä vastaparina Noalle.

Kirja ei ole mikään tyypillinen dystopiakirja, mutta siinä on silti aistittavissa dystopisia elementtejä. En oikein voi puida asiaa enempää, sillä vahvimmat dystopiset piirteet paljastuvat lopussa. Vaikka mainitsen dystopiset vivahteet, kirja on mielestäni varsin raikas nuortenkirja eikä ole juuttunut nuortenkirjallisuuden kliseisiin. En ainakaan ole lukenut muita nuorille suunnattuja teknojännäreitä, vaikka todennäköisesti niitä on olemassa.

Suosittelen kirjaa tietokoneiden parissa kasvaneille nuorille, jotka tarttuvat harvemmin kirjaan, sillä uskon vähemmän innokkaiden lukijoidenkin voivan innostua Gagnonin sarjasta. Tosin toivon kyllä myös muunlaisten ihmisten tutustuvan Gagnonin trilogiaan, mutta varoitan, että siihen on helppo jäädä koukkuun.

♥♥♥♥½

PERSEFONE-trilogia
Kukaan ei kaipaa sinua 2014 (Don't Turn Around 2012)
Don't Look Now 2013
Don't Let Go elokuussa 2014

Maria Kinnusen mukaan kirja alkaa nopeatempoisesti ja sellaisena se myös jatkuu.
Millan mielestä koko teoksen ajan kirjassa säilyy ahdistunut ilmapiiri ja sopivan salamyhkäinen ote henkilöihin.
Kirjus toteaa tämänkin kirjan osoittavan, että ihmisen pahin vihollinen on toinen ihminen.
Anunkin mielestä Peter jäi Noan varjoon.
Kirjakulkurin kirja vei mennessään.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Vuosisatojen pölyttämää? Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

Kansi: Päivi Veijalainen / Huhtikuu
Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä 2008 (Le tour du monde en 80 jours 1872) Minerva 237 s. suom. Kristina Haataja
lainattu kirjastosta

"Maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä?"
"Niin."

"Hyvä on, minä näytän."
"Milloin?"
"Heti."
"Sehän on sulaa hulluutta!" huusi Andrew Stuart, jota vastaväittäjän itsepintaisuus alkoi jo ärsyttää. "Eiköhän pelata mieluummin?"
"Jakakaa sitten kortit uudestaan", sanoi Phileas Fogg,"sillä jaoitte ne väärin."
Andrew Stuart tarttui kuumeisin käsin kortteihin mutta laski ne sitten yhtäkkiä pöydälle.
"Kyllä vain, herra Fogg, minä lyön vetoa neljätuhatta puntaa."
"Rauhoittukaa, Stuart hyvä", lausahti Fallentin, "tämähän on vain leikkiä."
"Olen tosissani joka kerta kun sanon lyöväni vetoa", huomautti Andrew Stuart.
"Hyvä on", virkkoi Phileas Fogg ja kääntyi muiden puoleen:
"Minulla on kaksikymmentätuhatta puntaa talletettuna Baring-veljesten pankissa. Panen ne mielelläni likoon..."
"Kaksikymmentätuhatta puntaa", huudahti John Sullivan. "Sellainen summa, ja riskeeraatte sen, vaikka jokin pieni ja mitätön seikka voi aiheuttaa viivytyksen ja tuhota koko hankkeen!"
"Ei ole mitään viivytyksiä", vastasi Phileas Fogg tyynesti.
"Mutta herra Fogg, kahdeksankymmentä päivää on lyhin mahdollinen aika!"
"Lyhin mahdolllinen aika hyvin käytettynä riittää mainiosti."
"Mutta jottei aika ylittyisi, on laivasta hypättävä suoraan junaan ja junasta taas suoraan laivaan!"

"Minä hyppään matemaattisesti."
"Älkää laskeko leikkiä!"

"Kunnon englantilainen ei koskaan laske leikkiä, kun kysymyksessä on kunnon vedonlyönti", vastasi Phileas Fogg.

Englantilainen herrasmies Phileas Fogg ei ole innokas matkustaja, ja tämän piirteen vuoksi ranskalainen Jokapaikanhöylä haluaa Foggin palkolliseksi. Jokapaikanhöylä ei kuitenkaan osaa aavistaa, että heti hänen ensimmäisenä työpäivänään uusi isäntä lyö vedon, joka vie isännän ja palvelijan matkalle maailman ympäri. Tavoitteena on matkustaa maailman ympäri lyhyimmässä mahdollisessa ajassa 80 päivässä. Jollei Fogg onnistu tavoitteessaan, hän joutuu maksamaan 20 000 puntaa. Juuri ennen Foggin lähtöä on tapahtunut suuri pankkiryöstö ja poliisivoimat pitävät Foggin vedonlyöntiä vain verukkeena paeta tekonsa seuraamuksia. Wilbur Fix -salapoliisi lähteekin jahtaamaan herrasmiesrosvoksi epäilemäänsä Foggia.

En tiedä, onko kukaan ehtinyt ihmetellä, mitä kävi alkuvuonna keksimälleni idealle lukea ennen 1900-lukua ilmestyneitä kirjoja parin kuukauden välein. Aloitin Grimmin satuja helmikuun alussa ja olen edelleen noin sivulla 50. Minulle on käynyt valitettavasti niin, että ymmärrän hyvin, miksi kuuluisat sadut ovat niitä kuuluisia ja vähemmän kuuluisat ovat jääneet tuntemattomammiksi. Odotin saduilta paljon enemmän ja ajattelin lukevani kirjan muutamassa viikossa, mutta kirja vain pölyttyy sohvan viereisessä hyllyssä eikä lukeminen edisty. En halunnut ideani täysin lakastuvan, joten vajaa neljä kuukautta ensimmäisen vanhan kirjan lukemisen jälkeen aloitin kolmannen. Tällä kertaa valitsin kirjan, joka sopii myös Vive la France! -haasteeseeni. Sekään ei ole oikein edistynyt, sillä kaksi ensimmäistä haastekirjaa eivät olleet minun kirjojani. Kolmannen ehdin jo keskeyttääkin, joten ajattelin tällä kertaa kokeilla jotakin muuta kuin modernia ranskalaista kirjallisuutta.

Vernen klassikkoteos olikin ratkaisu kaikkiin ongelmiini (tai haasteongelmiin nyt ainakin). Aloin lukea kirjaa eräänä toukokuisena aamuna ja minun oli pakko lukea kirja loppuun saman päivän aikana.

En lapsena pystynyt seuraamaan kirjaan pohjautuvaa piirrettyä, sillä vietin viikonloppuni yleensä isäni luona, jolla ei ollut telkkaria. Muistan kuitenkin katsoneeni piirrettyä silloin harvoin, kun siihen oli mahdollisuus, mutta kirja tuntui kuitenkin melko tuoreelta, sillä en ollut tietoinen koko juonesta ja olin unohtanut paljon siitäkin vähästä, jonka olin jo nähnyt sarjassa.

Eri kulttuurien kanssa kohtaamiset jäivät melko vähäisiksi, koska Fogg ja Jokapaikanhöylä matkustavat niin kiireesti, mutta esimerkiksi neidon pelastaminen polttouhriksi joutumiselta viestitti kulttuurieroista. Jotkin Foggin matkaa sulavoittaneet sattumukset tuntuivat hieman liiankin otollisilta, mutta toisaalta Fogg ja Jokapaikanhöylä eivät täysin vaikeuksiltakaan välttyneet. Kirja on aika vauhdikas ja huomasin välillä jännittäväni, mitä Foggille ja Jokapaikanhöylälle käy, vaikka osasinkin arvata loppuratkaisun.

Aiemmissa suomennoksissa on käsittääkseni käytetty Jokapaikanhöylästä alkuperäistä nimeä Passepartout. Koska Foggin uskollinen palvelija on tullut Suomessakin tutuksi Passepartoutina myös piirretyn televisiosarjan ansiosta, en ymmärtänyt, miksi nimi on yhtäkkiä pitänyt suomentaa. Suomennoksessa oli myös toinen minua häirinnyt piirre, sillä pari kertaa kerronnassa käytettiin sanaa dorka. Internet ei tehnyt minua viisaammaksi siitä, miten vanha sana on, mutta minusta tuntuu, ettei sitä 1800-luvulla ole käytetty. Ainakin minun korviini se kuulostaa enemmän modernilta sanalta, vaikka tosin voin olla täysin väärässäkin.

Tietenkin esimerkiksi väkilukuun liittyvät ja matkustusiaikoihin liittyvät tiedot ovat vanhentuneita, mutta kirja tarjosi vallan ihastuttavan aikamatkan 1800-luvun loppupuolelle. Tarinassa on myös vanhanaikaisia käytössääntöjä ja kielessä käytöstä poistuneita sanoja, mutta tarina tuntui edelleen hyvin mielenkiintoiselta. Vanhan ajan seikkailukertomukset viehättivät minua lapsena ja niin näköjään viehättävät nykyäänkin. Aion ehdottomasti lukea Verneä myös lisää ja todennäköisesti seuraavaksi tutustun Vernelle ominaisempiin tieteiskirjoihin. Sukelluslaivalla maapallon ympäri ja Matka maan keskipisteeseen kuulostavat ainakin hyvin potentiaalisilta ehdokkailta seuraavaksi tutustumisretkeksi Vernen kirjojen maailmaan.

♥♥♥♥½

Reta ihastui kieleen ja kaikkitietävään kertojaan, joka esittää hahmot hieman pilke silmäkulmassa.
Titanian mielestä kirja on mahtava ja vauhdikas lukukokemus.
Suvin mielestä matkanteko on analyyttista ja kiireistä, eikä paikantuntua ole lähes laisinkaan maiden ja kaupunkien kuvailuista huolimatta.
Alienin suosikkihahmoksi nousi Passepartout, kun taas Fogg jäi hienoisen värittömäksi.
Nannalle kirja tuotti pienoisia pettymyksiä suomennosratkaisuiden ja löyhemmän jännitteen myötä.

torstai 15. toukokuuta 2014

Graeme Simsion: Vaimotesti

alkuperäisen kannen suunnittelu: Lee Motley
Graeme Simsion: Vaimotesti 2013 (The Rosie Project 2013) Otava 330 s. suom. Inka Parpola
lainattu kirjastosta

Gene ja Claudia yrittivät jonkin aikaa avustaa minua Vaimo-ongelmassa. Valitettavasti heidän lähestymistapansa perustui perinteiseen deittailuparadigmaan, jonka olin jo hylännyt siitä syystä, että onnistumismahdollisuudet eivät olleet vaivannäön eivätkä negatiivisten kokemusten arvoisia. Olen kolmekymmentäyhdeksänvuotias, pitkä, älykäs ja hyväkuntoinen. Tämän lisäksi minulla on suhteellisen korkea asema sekä keskivertoa paremmat tulot apulaisprofessorina. Loogisesti ajatellen minun pitäisi kiinnostaa lukuisia naisia. Eläinkunnassa onnistuisin lisääntymään. 
Minussa on kuitenkin jotakin sellaista, mikä ei vetoa naisiin. Minun ei ole koskaan ollut helppoa löytää ystäviä, ja vaikuttaa siltä, että tämän ongelman syynä olevat vajavaisuudet ovat myös vaikuttaneet yrityksiini saavuttaa romanttinen ihmissuhde. Aprikoosijäätelökatastrofi on hyvä esimerkki tästä.

Don Tillman on genetiikan apulaisprofessori, joka menestyy työssään mutta ei ihmissuhteissa. Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät käyttäytymissäännöt ovat Donille täyttä hepreaa. Tästä syystä hän ei myöskään ole löytänyt kaipaamaansa elämänkumppania. Sitten hän keksii keinon, jota ei ole vielä koettanut. Hän laatii kyselylomakkeen, jonka potentiaaliset vaimokokelaat voivat täyttää ja jonka vastausten perusteella on helppoa valita sopiva kumppani. Don kohtaa kuitenkin Rosien, joka on täysin sopimaton kumppaniksi, mutta jonka kanssa Donilla on hauskempaa kuin aikoihin.

Luin kirjan todella nopeasti, sillä huolimatta ystävän kanssa vietetystä ajasta olin lukenut kirjan vajaa vuorokausi aloittamisen jälkeen. Junamatkat kuluivatkin enimmäkseen Vaimotestin parissa, vaikka aikomuksenani oli lukea tenttiin. Krhm, minun ei pitäisi aloittaa hyviä kirjoja, kun tentti lähestyy. Milloinkohan tämän opin?

Kirjaa mainostettiin sopivaksi älykkäiden romanttisten komedioiden ystäville. En ole sellaisia paljonkaan katsonut, sillä oikeasti älykkäitä ja hauskoja romanttisia komedioita ei kohdalleni ole montaakaan osunut. Kirja oli kuitenkin juuri sopiva minulle. Huumori ei tuntunut pakotetulta vaan se oli juuri sellaista lämmintä tilannekomiikkaa, joka saa minut nauramaan. Romanttinen virekin oli juuri sopivalla tasolla.

Kuitenkin kirjan lukemisen jälkeen jäin miettimään, miten sopivaa on nauraa sille, ettei joku osaa käyttäytymissääntöjä. Tosin ymmärsin usein myös Donin ajattelutavan ja lähinnä nauroin sille, miten yhteiskunnassa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä on tietyt säännöt, joiden mukaan kaikkien oletetaan toimivan. Jos niitä ei opi ja niiden mukaan ei toimi, ihmistä pidetään hieman outona. Miksi kaikkien pitäisi toimia samoin? Loppujen lopuksi Donin toimintatavat olivat hyvinkin järkeenkäypiä ja aikaa säästäviä. Ehkä en itse haluaisi elää niin rutiininomaista elämää, mutta ymmärrän kyllä, jos jollekulle ihmiselle rutiinit tuovat turvaa. Tarina kerrotaan onneksi Donin näkökulmasta, minkä vuoksi kirja ei tunnu pilkkaavalta vaan ymmärtävältä.

Kirjassa on kyse myös vanhasta mutta paikkansa pitävästä sananlaskusta: Rakkaus on sokea. Sananlasku tosin taidetaan usein lausua hieman negatiiviseen sävyyn, mutta kirjassa sen ajatus kääntyy positiiviseksi. Rosie ei täytä Donin vaatimuksia, vaikka Don ajatteli, että hän on keksinyt täydelliset kriteerit täydellisen kumppanin löytämiseen. Toisaalta täydellisen kumppanin etsiminen taitaa usein olla aika tuhoon tuomittu yritys, ja epäilen, ettei näennäisesti täydellinen kumppani olisikaan elämänkumppaniksi täydellinen. Romanttinen kemia ei kysy, täyttääkö potentiaalinen kumppani joitakin ehtoja kuten Donkin saa huomata.

Joissakin lukemissani bloggauksissa Donia on verrattu Rillit huurussa -sarjan Sheldoniin. En Rillit huurussa -ohjelmaa seuraa, mutta kirja sai minut arvelemaan, että voisin tykätä myös kyseisestä TV-sarjasta.

♥♥♥♥¼

Susa kuvailee kirjan olevan nautinnollista, koomista, hyväntahtoista ja varmasti sydämelle hyvää tekevää.
Paulan mukaan kirja on jännittävä matka kaikkeen järjellisesti suhtautuvan pääkopan sisälle.
Annin mielestä Vaimotesti on kerrassaan ratkiriemukas kirja.
Minna epäili ensin, kantaako näin omalaatuinen idea läpi kokonaisen romaanin. Pelko oli kuitenkin turha.

Linnea olisi kaivannut kirjalta jotakin enemmän, ehkäpä vähemmän ennalta-arvattavuutta.
Marian mukaan kirja pursuaa lämpöä ja hyväntuulista huumoria.