keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Blogistanian vuoden 2013 parhaat kirjat -äänestyksen tulokset

Seurasin niin innostuneesti tämän vuoden Blogistanian äänestyksiä, että kirjoitanpa nyt vielä muutaman sanasen äänestyksien tuloksista.

Blogistanian Finlandian voitti ylivoimaisesti Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Jos olisin saanut antaa neljännelle kirjalle pisteitä, neljännestä sijasta olisivat kamppailleet Taivaslaulu ja Maria Syvälän Lähtö (joka minun on tarkoitus lukea jossakin vaiheessa toistamiseen ja tuoda blogiinikin). Taivaslaulun voitto ei todellakaan yllättänyt eikä harmittanut. Kirja on tärkeä aiheeltaan ja upea lukukokemus, joten voittonsa se todellakin ansaitsi. Toiseksi kirja- ja kulttuuribloggaajat äänestivät Kjell Westön Kangastus 38:n ja kolmanneksi Riikka Pelon Jokapäiväisen elämämme. Täytyy tunnustaa, että kumpikaan kirja ei ole kuulostanut minun kirjaltani, joten näillä näkymin en niitä ole lukemassa. Saatan menettää vavisuttavia lukuelämyksiä, mutta todennäköisesti olen valmis ottamaan sen riskin. Minun listallani ykkösenä ollut Leena Krohnin Hotel Sapiens sijoittui seitsemänneksi ja kolmanneksi äänestämäni Johanna Sinisalon Auringon ydin ylsi viidennelle sijalle. Sarianna Vaaran Huomenkellotyttö sai pisteitä vain minulta, mutta eipä sitä ole monessa blogissa vielä luettukaan. Toivottavasti se näkyisi tämän vuoden aikana blogeissa enemmän.Tuloksiin voi perehtyä paremmin Kirjavinkeissä.

Blogistanian Globalialla palkittiin Haruki Murakamin 1Q84 (osat 1 ja 2 ja 3). Tästä voitosta olen erityisen iloinen, sillä Murakamin teos sai minultakin kolme pistettä. Murakami on kirjabloggaajien suosiossa, sillä viime vuoden Globaliassa Norwegian Wood tuli toiseksi. Jos tänä vuonna todellakin ilmestyy jälleen Murakami-suomennos, mitenköhän sille käy vuoden päästä? Toiseksi ja kolmanneksi sijoittui afrikkalaista kirjallisuutta: Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat ja Taiye Selasin Ghana ikuisesti. Adichieen minun on tarkoitus aloittaa tutustuminen hänen esikoisteoksellaan yhteisluvun merkeissä ja Selasikin on alkanut kiinnostaa. Neljänneksi tuli Hugh Howeyn Siilo, joka vetää minua puoleensa tällä hetkellä todella voimakkaasti ja viidenneksi eniten pisteitä sai oma ehdokkaani Marisha Pesslin Yönäytös. Tuloksiin voi tutustua tarkemmin Kirjasfäärissä.

Blogistanian Tieto järjestettiin ensimmäistä kertaa. Voittajaksi kruunattiin Tuula Karjalaisen Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. Toiseksi yltänyt teos sai yhtä paljon ääniä kuin voittajakin, mutta yksi ykkössija vähemmän ratkaisi tuloksen. Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin kamppaili siis hyvin tiukasti voitosta. Kolmanneksi eniten pisteitä sai kirjabloggaajien sydämeen päässyt Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Rivien välissä. Kirjablogikirja. En ole lukenut kolmen kärjestä muuta kuin Kirjablogikirjan. Ei taida olla kovin yllättävää, että pidin kirjasta, mutta jätin äänestämättä sitä oman kirjabloggaajiuteni vuoksi. Tiesin, että äänestämäni Petteri Pietikäisen Hulluuden historia ei menesty, sillä kukaan toinen kirjabloggaaja ei ole kirjaa tainnut edes lukea, mutta halusin nostaa teoksen esille. Luetut, lukemattomat -blogista löytyy enemmän tietoa äänestystuloksista.

Blogistanian Kuopuksen voitti Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta. Toiseksi tuli Marja-Leena Tiaisen Khao Lakin sydämet ja kolmannen tilan jakoivat Katri Kirkkopellon Molli ja Annukka Salaman Piraijakuiskaaja. Khao Lakin sydämet kiinnosti minua jo ennen Blogistanian äänestyksiä ja Annukka Salaman Faunoideihin minun on pitänyt tutustua viime vuoden Blogistanian Kuopuksen voiton innoittamana. Vain pahaa unta on myös herättänyt mielenkiintoni ideallaan. Omat ehdokkaani John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars) ja J.S. Meresmaan Mifongin aika eivät tällä kertaa menestyneet. Les! Lue! -blogissa voi vierailla tutustumassa tuloksiin tarkemmin.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me)

kannen suunnittelu: Marcia Salo
Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me) 2002 (Baise-moi 1993) Grove Press 244 s. engl. Bruce Benderson (suomennettu nimellä Pane mua)
ostettu uutena

He shakes his head. This time he seems very solemn, about to say something he's sorry he has to: "I don't want to judge you, 'cause I don't know your story. On TV they said you'd fired on a woman and the father of a family for no reason at all.
"You'd think it was more moral of us if we'd been looking for money? There's no extenuating circumstances, you know enough about it to judge."
"It's hard to believe that it's you; if I'd passed you on the bus, I wouldn't have batted an eyelash."
Manu nods. "That's what makes it the ultimate scam, that's how we get away with it. If you watch TV tonight, you'll hear about some new stuff. Shot a child, which I know isn't the most popular thing to do. So if that's a problem for you and you want us to clear out, just say it before you start working on the wreck.


Nadine on prostituoitu, joka viettää suuren osan ajastaan katsomalla pornoa. Manu on joutunut raiskatuksi ja näkemään raiskaajiensa tappavan hänen ystävänsä. Manu ja Nadine kohtaavat sattumalta, ja aluksi Nadine on Manulle vain keino päästä pois kaupungista. He kuitenkin päätyvät yhteiselle retkelle, jonka aikana he nauttivat miehistä ja kylvävät ympärilleen kuolemaa ja tuhoa.

She can hear Karla swallowing her snot. Doesn't want her to be here, doesn't want to talk to her. Karla manages to speak: "How could you do that? How could you give in like that?"
Manu doesn't answer right away. She thinks she disgusts Karla even more than the guys. How could she do that? What an idiotic remark. 
She hears them starting their car. It's over. She answers, "After what just happened, I think it's cool that I'm breathing. Still alive, thrilled about that. That was nothing compared to what they could've done, all they did was fuck us..."
Karla's voice rises, announcing a real nervous breakdown: "How can you say that?" 

Despentes rikkoo perinteisiä sukupuolirooleja taitavasti. Nadine ja Manu eivät antaudu tunteidensa riepoteltavaksi eivätkä kirjan naishenkilöt ole ainakaan passiivisia. Silti tekojen absurdius ja silmitön raakuus olivat ajoittain minulle liikaa. Päähenkilöt ilmaisevat halunsa ja leikittelevät miehillä tahtonsa mukaan välillä julmaan loppuun asti. Kirjan edetessä pidin jo aika selvänä, että melkeinpä kukaan ei ole turvassa naisilta. Vaikka Nadine pohtii, pystyisikö hänkään tappamaan lasta, seuraavassa hetkessä lapsi on jo kuollut. Tavallaan minusta tuntui, että naisten kaikkia tekoja ei voinut pysähtyä kovin tarkasti miettimään, koska huomasin muutenkin voivani välillä pahoin. Kuolevia ihmisiä kuvataan välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja Nadine ja Manu tuntuvat tarkastelevan murhaamiaan ihmisiä hyvin kylmästi. Aivan kuin he eivät pitäisi uhrejaan edes varsinaisesti ihmisinä. Toisiinsa he kuitenkin kiintyvät hyvin vahvasti, ja varsinkin lopussa heidän suhteensa syvyys on selvästi nähtävissä.

When she's going to work, she always wears the same outfit, the same perfume, the same lipstick. It's as if she figured out what to wear and isn't interested in discussing it anymore.
When she wears that hooker's costume, people she runs into look at her differently. She looks them right in the eye, all the men who pass her can have her. Even the oldest and the dirtiest can come up to her. As long as they pay cash, she'll lie on her back for any of them.

Kirjan alkupuolella Manun kokemukset miehistä eivät ole kovinkaan imartelevia. Manua lyödään, ja häntä lyönyt mies väittää Manun kerjänneen lyöntiä. Myöhemmin Manu joutuu väkivaltaisesti raiskatuksi ja raiskaajat tappavat hänen ystävänsä. Ennen murharetkeään Manu on nähnyt miehistä pimeän puolen. Olisiko Manu toiminut toisin, jos häntä olisi kohdeltu paremmin vai olivatko tapahtumat toisistaan riippumattomia? Minä uskoisin, että vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kyllä, mutta tämä jäi lukijan pääteltäväksi.

Kirja jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin, minkä vuoksi kirjasta bloggaaminen ei ole kovin helppoa. Toisaalta kirja oli liian brutaali, jotta voisin siitä täysin sanoa pitäneeni, mutta toisaalta kirja herätti ajatuksia ja tunteita paljonkin. Baise-Moi ei todellakaan ole kevyttä luettavaa enkä suosittele kirjaa kovin heikkohermoisille. Olen itsekin huomannut Despentesin romaanin lukemisen jälkeen kaipaavani tavallista kevyempää lukemista. Jos muut Despentesin teokset ovat näin rankkoja, minun on odotettava hetki ennen kuin tutustun Despentesiin lisää. Vaikka Baise-Moi ei minulle täysosuma ollutkaan, mielenkiintoni on kuitenkin herännyt ja aion lukea Despentesia vielä lisää.

Minua mietitytti myös kirjan nimen suomenkielinen käännös Pane mua. Tässä tosin suomennos vastaa paremmin alkuperäistä nimeä kuin englanninkielinen käännös, mutta ainakaan äkkiseltään minulle ei tule mieleen mitään suomenkielistä kirjan nimeä, jossa olisi sana raiskaus. Esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Rape - A Love Story on suomennettu Kosto - Rakkaustarina -nimellä. Vältelläänkö sanaa tarkoituksella suomenkielisissä kirjan nimissä vai olenko vain onnistunut välttymään niiltä kirjan nimiltä, joissa "raiskaus"-sana esiintyy?

Osallistun kirjalla Vive la France! -haasteeseen.

Muissa blogeissa: Ankin kirjablogi, Sanasta sanaan ja takaisin ja Häkkilintu kopissaan.

Blogistania-ääneni

Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin saan antaa ääneni Blogistanian kirjaäänestyksissä. Olen miettinyt ehdokkaitani koko viime vuoden ja seuraavien kirjojen koen ansaitsevan pisteeni.

Blogistanian Finlandia -ehdokkaani ovat

3 pistettä: Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
2 pistettä: Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
1 piste: Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Hotel Sapiens herätti ajatuksia, Huomenkellotyttö oli koskettava ja Auringon ydin tempasi mukaansa. Luin muitakin kotimaisia kirjoja, jotka olisivat voineet ansaita ääneni, mutta silti minusta tuntuu, että nämä kolme kohosivat hivenen ylitse muiden.

Blogistanian Globalia -ehdokkaani ovat
3 pistettä: Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2 ja osa 3)
2 pistettä: Marisha Pessl: Yönäytös

Päädyin äänestämään vain kahta, koska vaikka luin muitakin hyviä ulkomaisia kirjoja, nämä olivat ehdottomasti ravisuttavimmat. Muut eivät jättäneet minuun niin syvää jälkeä. Mietin pitkään, kummalle annan enemmän pisteitä. Ennen 1Q84:n kolmannen osan lukemista olin aivan varma, että 1Q84 on minulle viime vuoden paras käännöskirja, mutta viimeinen osa sai minut epäröimään. En ollut aivan tyytyväinen lopetukseen, mutta silti kirja kokonaisuudessaan teki niin suuren vaikutuksen, että päädyin antamaan sille eniten pisteitä. Pesslin Yönäytös oli myös lukuelämys, jota en kovin hevillä unohda.

Blogistanian Kuopus -ehdokkaani ovat
3 pistettä: John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
2 pistettä: J.S. Meresmaa: Mifongin aika

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe on kerrankin kirja, joka ansaitsee saamansa hypetyksen. Kirja itketti, hymyilytti ja sai laittamaan muut Greenin kirjat lukulistalle. Meresmaan Mifongin ajan luin varta vasten nyt tammikuussa, koska epäilin ensimmäisen osan perusteella, että voisin haluta äänestää toista osaa Kuopuksessa. Olin oikeassa. Toinen osa jatkoi tarinaa mukaansatempaavasti ja yllättävästi. 

Blogistanian Tieto -ehdokkaani on
3 pistettä: Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia

Vaikka en lukenutkaan paljon viime vuonna ilmestynyttä tietokirjallisuutta, uskallan kuitenkin antaa ääneni Petteri Pietikäisen Hulluuden historialle. Kirja oli niin hyvä tietopaketti minua kiinnostavasta aiheesta, että koen sen ansaitsevan kolme pistettä, vaikka minulla ei paljon vertailukohtaa olekaan muihin vuoden 2013 tietokirjoihin.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Haruki Murakami: 1Q84 osa 3

Haruki Murakami: 1Q84 osa 3 2013 (1Q84 2009-2010) Tammi 446 s. suom. englanninkielisestä käännöksestä: Aleksi Milonoff
lainattu kirjastosta

Oli lokakuu. Armonaikaa oli alle kolme kuukautta. Kello kävi tauotta. Aomame vaipui syvemmälle puutarhatuoliin ja tuijotti leikkipuiston liukumäkeä parvekkeen muovikaihdinten läpi. Pikkulasten leikkipuisto näytti kelmeältä elohopealampun valossa. Näky toi Aomamen mieleen öisen akvaarion autiot käytävät. Näkymättömät mielikuvituskalat lipuivat äänettömästi puiden lomassa, hiljaa, jatkuvassa liikkeessä. Kuut loistivat taivaalla ja odottivat, että Aomame huomaisi ne. 
"Tengo", hän kuiskasi. "Missä sinä olet?"

Sakigake-lahkon palkkaama salapoliisi jahtaa Aomamea, jota epäillään Johtajan tappamisesta. Aomame piileskelee asunnossa, jossa hänen piti oleskella vain lyhytaikaisesti, mutta hän ei halua lähteä ennen kuin löytää Tengon. Tengo viettää aikaa isänsä sairaalavuoteen äärellä, koska näki siellä kerran ilmakotelon, jonka sisältä paljastui Aomame.

Rakastuin keväällä 1Q84:n kahteen ensimmäiseen osaan ja odotin viimeisen osan lukemista kuin kahta kuuta nousevaa. Odotukset olivat tällä kertaa ehkä liiankin korkealla.

Olisin saattanut pitää kirjasta enemmän, jos olisin voinut lukea kolmannen osan heti kahden ensimmäisen osan jälkeen. Nyt lukuhetkien välissä oli puolisen vuotta, jonka aikana odotin kirjaa kovasti ja luulin lopun tempaavan minut mukaansa alun tavoin. Välillä oli hetkiä, jolloin en kirjaa malttanut laskea käsistäni, mutta en unohtanut muuta elämääni niin kuin ensimmäisten osien parissa minulle kävi. Kolmannessa osassa tapahtui vähemmän kuin ensimmäisessä, ja vaikka juonen vauhdikkuus ei aina ole minulle se tärkein asia, tällä kertaa olisin kaivannut enemmän. Olisin halunnut enemmän tunnelmaa, maagisuutta, juonenkäänteitä ja jännitystä.

Loppu tuotti minulle jopa pettymyksen. Osasin odottaa, että kerronta jättää aukkoja, jotka jäävät lukijan täytettäväksi, mutta olisin odottanut lopun olevan jotenkin erikoisempi ja mystisempi. Jäin kaipaamaan jotakin enemmän.

Luin keväällä George Orwellin 1984:n, jotta voisin lukea 1Q84:n. Mielestäni viittaukset Orwellin klassikkoon olivat kuitenkin sen verran hentoisia, että olisin voinut aivan hyvin lukea Murakamin teoksen, vaikka en olisi 1984:n tapahtumia tiennytkään. Tosin sain vihdoinkin luettua 1984:n, mistä olen hurjan iloinen. Vai onkohan iloinen kovin hyvä sanavalinta, koska Orwellin teoksen tunnelma oli niin ahdistava?

Kuitenkin 1Q84 on kokonaisuutena yksi vuoteni vaikuttavimmista lukuelämyksistä. Epäilen, että lukuelämys olisi ollut vielä parempi, jos olisin voinut lukea kolmannen osan heti ensimmäisten osien jälkeisessä huumassa. Varmaankin jossakin vaiheessa koetan lukea kaikki osat peräjälkeen, ja ehkä silloin kolmas osakin tuntuu sopivalta päätökseltä kirjalle. Nyt puolen vuoden tauon jälkeen se ei vain tuntunut. Ensimmäisen osan tunnelman huikaiseva maagisuus jäi puuttumaan lukukokemuksestani. Kuulin, että uusin Murakamin teos olisi ilmestymässä tänä vuonna suomeksi. En malttaisi odottaa varsinkin, koska tiedän, että kirjassa käväistään Suomessa.

Muissa blogeissa: Nannan kirjakimara, Tuijata. KulttuuripohdintojakujerruksiaKirjanurkkausLuetut, lukemattomatAkanvirtaaNenä kirjassaKirjabrunssiRakkaudesta kirjoihinIltaluvutIlseläLukutoukan kulttuuriblogiLumiomena, Noannan kirjablogi ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä.

J. S. Meresmaa: Mifongin aika

J.S. Meresmaa: Mifongin aika 2013 Karisto 494 s.
lainattu kirjastosta

Hän katsoi sisälehteä. "Tämä on ensipainos. Arran nylkisi sinut jos tietäisi miten sinä käsittelet hänen arvotavaroitaan."
Murhe häivähti heidän välillään.
Heidän isoveljensä oli ollut kuolleena yli neljä vuotta, mutta tuska tuntui yhä. Arran ei ollut lakannut vierailemasta heidän keskusteluissaan. Kaikki Sudhaerissa muistutti hänestä, joten se olisi ollut mahdotontakin. Perheen antikvariaatti oli ollut Arranin ylpeys ja intohimo, ja Dante oli jäänyt auttamaan Roania sen ja heidän vanhan isänsä hoitamisessa. Järjestelyn oli pitänyt olla vain väliaikainen, mutta kun Fata oli kuollut vuosi hänen kotiinpaluunsa jälkeen, Dante oli ymmärtänyt, ettei Roanista ollut yksin liiketointa hoitamaan. Jos maalauskausi alkoi, veli ei kiinnittänyt mitään huomiota sellaisiin seikkoihin kuin vuorokauden aika tai peseytyminen, toimeksiannoista ja asiakkaista puhumattakaan. Roan saattoi myös unohtua valloitustensa lakanoihin ja palata vasta kun intohimon liekki himmeni. Dante oli kaukana kauppiaasta, mutta hänellä oli sentään sotilaan kuri ja järjestelmällisyys.
"Jos se minusta olisi kiinni, ne kaikki saisi polttaa", Roan mutisi.
Dante tunnisti katkeruuden särmän lauseen takana. Ilman rakkautta kirjoihin Arran ei olisi kuollut, mutta juuri Arranin muiston vuoksi he jatkoivat antikvariaatin pitoa.

Belonen kuningas Landis Duverney on kuolemaisillaan ja käskee Bran Capimontia etsimään Landisin pojan Ciaranin, jolla on oikeus kruunuun Landisin kuoltua. Ciaranin äiti Ardis on joutunut olemaan erossa pojastaan, mutta lähtee noutamaan häntä luokseen, kun hänelle selviää, että Ciaranin kaksoissisko Fewrynn tarvitsee veljeään. Mifongeista kaksi, Dargrún Punainen ja Haldor Sininen, on nyt hereillä. Jostakin syystä Haldor Sininen on kuitenkin alkanut kylvää tuhoa ympärilleen, ja hänet on saatava aisoihin.

Luin Mifonki-sarjan aloitusosan Mifongin perinnön vajaa puoli vuotta sitten. Pidin kirjasta kovasti, mutta syksyn kiireiden lomassa en ehtinyt etsiä Mifongin aikaa käsiini ennen kuin vasta nyt. Koska tämä bloggaus käsittelee Mifonki-sarjan toista osaa, tätä ei kannata lukea, jos ensimmäinen osan lukeminen on vasta aikomuksen tasolla. Onneksi ensimmäisen osan tapahtumat alkoivat vähitellen palautua mieleen, mutta jotkin juonenkäänteet olivat jo päässeet unohtumaan. Tämä ehkä ajoittain häiritsi hieman lukemista. Alun henkilölista oli tarpeen, ja siitä muutaman kerran kurkin, kuka oli kukakin.

Mifongin aika alkaa hieman hitaasti, mutta pikkuhiljaa vauhti kiihtyy juuri sopivaksi ja alun jälkeen kirja oli hyvinkin mukaansatempaava ja nopealukuinen. Meresmaa on onnistunut punomaan juoneen koukkuja, joita ainakaan minä en osannut aavistella ja viimeisen sivun luettuani jäin miettimään, mitäköhän seuraavassa kirjassa tapahtuu. Toinen osa täytti odotukseni. Sivumäärästään huolimatta kirjan luki yhdessä hujauksessa, sillä alkukankeuden jälkeen juoni sai otteeseensa.

Olen hullaantunut Meresmaan kehittelemään fantasiamaailmaan. Mielestäni on ihanaa, että Suomessa julkaistaan tällaista fantasiaa. Suomessa on tietysti omat myyttinsä, joiden perustalle voi rakentaa hyviä tarinoita, mutta tällaista kotimaisesta kynästä tullutta yleismaailmallisempaa fantasiaakin on todella mukava lukea.

Ensimmäisen Mifonki-kirjan tavoin Mifongin aika jätti minulle janon fantasiaan. Haluaisin lukea pian - tai oikeastaan heti nyt - George R.R. Martinin A Game of Thronesin ja Patrick Rothfussin The Name of the Windin. Aloin jo lukea erästä lempikirjoistani J.R.R. Tolkienin The Lord of the Ringsiä ensimmäistä kertaa englanniksi. Suomeksi se kun on tullut muutamaan kertaan luettua ja sain vihdoinkin hankittua sen myös alkuperäiskielellä omaan hyllyyni.

Meresmaan blogista löysin tiedon, että Mifonki-sarjan kolmas osa Mifongin mahti ilmestyy elokuussa Myllylahden kustantamana.

Muita arvioita kirjasta löytää täältä.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Paljon onnea vaan Anna minun lukea enemmän!

20. tammikuuta 2013 kirjoitin ensimmäisen kirjabloggaukseni, joka käsitteli Sophie Kinsellan The Secret Dreamworld of a Shopaholicia. Olin jo edeltävänä vuonna tehnyt TBR-listan ja alkanut kirjoittaa bloggausta Suzanne Collinsin Catching Fire -kirjasta, joka kuitenkin jäi luonnoksen tasolle. Pidän blogini syntymäpäivänä vasta tuota vuosi sitten ollutta päivää, sillä silloin todella aloin kirjablogata. Kirjablogimaailma vei minut mukanaan ja olen kuluneen vuoden aikana kokenut niin monia hienoja asioita, joista olisin jäänyt paitsi, jollen kuuluisi kirjabloggaajiin. Vaikka taukoilin aika pitkästi syksyllä, kirjabloggaamisesta on muodostunut tärkeä osa elämääni. Oman kirjablogin pitäminen täydentää hienosti lukuharrastusta.

Vuodessa olen ehtinyt julkaista 174 bloggausta ja saada monen monta mielenkiintoista kommenttia. Kiitos kaikille vakinaisille ja satunnaisille lukijoilleni tästä vuodesta! On lämmittänyt todella sydäntä, että niin moni haluaa seurata blogiani, sillä Bloggerin kautta rekisteröityneitä lukijoita on tällä hetkellä 121. Välillä se on hieman jännittävääkin, sillä bloggauksiani ei enää lue vain muutama satunnainen kävijä vaan niitä voidaan lukea satoja tai joitakin jopa tuhansia kertoja. Ajoittain olen miettinyt, ovatko bloggaukseni liian harrastelijamaisia, mutta yritän olla ottamatta kovin suuria paineita bloggausteni tasosta. Ne ovat välillä paneutuneempia ja välillä hieman hutaistuja, mutta kaikista kirjoista ei ole yhtä helppo kirjoittaa. Tietenkin voisin jättää kirjoittamatta niistä, joista ei ole paljon sanottavaa ja muutamasta olen jättänytkin bloggaamatta, mutta olen halunnut tuoda suurimman osan lukemistani kirjoista blogiini. Olen ajatellut, että lyhytkin bloggaus voi saada jonkun kiinnostumaan kirjasta.

Ensi kuussa aion pitää pienimuotoisen kirja-arvonnan synttärien vuoksi, mutta tänään eli varsinaisena blogini syntymäpäivänä vastailen vain blogiani koskeviin kysymyksiin, jotka Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin Anna on keksinyt.

Mitkä olivat viisi ensimmäistä bloggaustani?

1. Sophie Kinsella: The Secret Dreamworld of a Shopaholic
On ihan mielenkiintoista huomata, että ensimmäinen kirjabloggaukseni käsittelee chick lit -kirjaa, sillä en kovinkaan paljon lue chick litiä. Minulle oli tullut kirjastossa olo, että voisin kaivata jotakin kevyttä luettavaa ja mukaani tarttui tämä Kinsellan kirja, jota lukiessani huomasin, että olin lukenut kirjan jo aiemminkin.

2. Kathy Reichs: Déjà Dead
Seuraavana bloggasinkin dekkarista, joita olen lukenut blogihistoriani aikana jonkin verran. Välillä dekkarit eivät maistu ja välillä luen niitä monta peräjälkeen ahmimalla. Kathy Reichsin sarjan pariin pitäisikin palata, sillä olen lukenut tämän lisäksi vain sarjan toisen osan.

3. Ally Carter: I'd Tell You I Love You, But Then I'd Have To Kill You
Nuortenkirjojakin luen aina välillä, vaikka niiden joukosta valikoin useimmiten nuorille aikuisille suunnattuja teoksia. Carterin sarjan kohderyhmä on melko selvästi hieman yli 10-vuotiaat tytöt, ja sarjan lukeminen onkin ollut nyt hetken tauolla, sillä mielestäni sarja huonontui ensimmäisen osan jälkeen tai sitten ensiviehätykseni laimentui. Jossakin vaiheessa aion kuitenkin vielä ottaa selvää, mitä Cammie Morganille kolmannen kirjan jälkeen tapahtuu.

4. Candace Bushnell: Sex and the City
Bloggasin alkuaikoina myös huonoimmasta kirjasta, jonka viime vuonna tulin lukeneeksi. Olen katsonut Sinkkuelämää-sarjan pariinkin otteeseen, enkä halunnut uskoa kirjan saamia haukkuja. Valitettavasti olin samaa mieltä negatiivisten arvioiden kanssa, enkä kirjan parissa viihtynyt. Olin lukenut Bushnellilta aiemmin Carrien aiempiin vuosiin sijoittuvan kirjan ja siitä pidin enemmän. Se oli ihan viihdyttävää lukemista, mutta Sex and the Citya en vain voi suositella kirjallisessa muodossaan.

5. Anne Rice: The Interview with the Vampire
Olin joitakin vuosia sitten todella innostunut vampyyreista ja vieläkin ne ovat suosikkejani yliluonnollisista olennoista, mutta vampyyri-innostukseni on selvästi hiipumaan päin. Kovin monia vampyyrikirjoja en blogissani olekaan esitellyt, mutta viidentenä kirjoitin blogiini Anne Ricen vampyyriklassikosta. Minun piti lukea koko Ricen sarja viime vuonna, mutta ensimmäiseen osaan lukeminen jäi. Jossakin vaiheessa aion kuitenkin jatkaa, vaikka en ensimmäiseen osaan rakastunutkaan.

Mistä viidestä kirja-arviostani pidän eniten?

Mikään noista ensimmäisistä ei ainakaan sisälly suosikkibloggauksieni joukkoon, sillä vaikka itse sanonkin olen kehittynyt ainakin hitusen kirjabloggaajana tämän vuoden aikana.

Neal Shusterman: Unwind
Marisha Pessl: Yönäytös
Emily Brontë: Humiseva harju
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi vs. Auringon ydin
Juhana Pettersson: Sokerisamurai

Mihin viiteen kirja-arvioon olisin voinut mielestäni panostaa enemmän? (En ottanut huomioon aivan ensimmäisiä kirjabloggauksiani, sillä alun postauksiin olisi kaikkiin voinut panostaa enemmän)

Inka Nousiainen: Karkkiautomaatti
José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Cormac McCarthy: The Road
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Mitä kirjoja olen suitsuttanut eniten?

Bernard Beckett: Genesis
Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2
Neal Shusterman: Unwind
Marisha Pessl: Yönäytös

Kommentoiduimmat postaukseni (lukumäärä sisältää omat kommenttini):

Vive la France! (48 kommenttia)
Mitkä ovat blogini huonot ja hyvät puolet?  (39 kommenttia)
Lukija blogin takana (34 kommenttia)
Sofi Oksanen: Puhdistus ja Kirjabloggaajien joulukalenteri 21.12.2013 (29 kommenttia)
24h lukumaraton viimeinen päivitys ja Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (28 kommenttia)

Bloggaukset, jotka eivät ole saaneet yhtään kommenttia:

Catherine Sanderson: Petite Anglaise
Sue Grafton: W is for Wasted
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Petteri Hannila: Kaukamoinen
Tule mukaan lahjoittamaan lukutaitoa
Richelle Mead: Frostbite
Holly Smale: Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla
Saara Henriksson & Erkka Leppänen (toim.): Huomenna tuulet voimistuvat
Charlaine Harris: Dead Ever After
Patricia C. Wrede: Dealing with Dragons
Agatha Christie: A Pocket Full of Rye
Juhana Pettersson: Sokerisamurai
11 kirja-aiheista asiaa
Ally Carter: Don't Judge a Girl by Her Cover
Maaliskuussa luettua
Jane Austen: Sense and Sensibility
Lauren DeStefano: Wither
Gail Carriger: Soulless
Anna Godbersen: Rumors
Gail Carriger: Etiquette & Espionage
Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot
Ally Carter: Cross My Heart And Hope to Spy
Johannes Lahtinen: Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina
Grace McCleen: The Land of Decoration
Amor Towles: Rules of Civility
Kirja-alelöytöjä
Vuoden 2013 lukuhaasteeni
Anne Rice: Interview with the Vampire
Candace Bushnell: Sex and the City
Ally Carter: I'd Tell You I Love You, But Then I'd Have to Kill You
Kathy Reichs: Déjà Dead
Sophie Kinsella: The Secret Dreamworld of a Shopaholic
TBR100

Minkä kirjojen kansista olen onnistunut nappaamaan mielestäni onnistuneimmat otokset?

Taustalla on Aurajoki ja muokkasin kuvan vanhan näköiseksi, jotta se sopisi kirjan ikään.





Syksyinen tausta sointuu Kristina Ohlssonin Nukketalon synkkyyteen.

Huomatkaa sydämenmuotoinen kivi! Kivitausta sopii mielestäni kirjan tunnelmaan.

Tykkään melkein poikkeuksetta kirjankansikuvista, joissa on luontoa taustana. Kirjastokissan kansi on tosin ihastuttava, vaikka olisin kuvannut sen jätesäiliötä vasten.



Kuva on ainoa suosikeistani, jota ei ole otettu ulkona. Anna Godbersenin Envyn taustana on ylioppilasmekkoni siksi, että Godbersenin Luxe-sarjan kansissa on aina ihastuttavia mekkoja.

Luetuimmat bloggaukseni

1. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu 
2. Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2
3. Laura Save: Paljain jaloin
4. Sofi Oksanen: Puhdistus
5. Vive la France!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Haastevastauksia

Sain kahdelta bloggaajalta tunnustuksen. Ajattelin parantaa tapani syksyisestä menosta ja vastata kysymyksiin ennen kuin haaste pääsee unohtumaan. Ensiksi vastaan MarikaOksan esittämiin kysymyksiin.

Selviätkö aamusta lukematta mitään? Vai onko pakko pyöräyttää esille vaikka maitopurkin kylki, jotta päivä lähtee käyntiin?
- Monena aamuna luen kyllä jotakin, mutta se voi monesti rajoittua sähköpostin tarkastamiseen ja pikaiseen uusien bloggausten tarkistamiseen. Jos aikaa on enemmän, saatan lukea hieman keskeneräistä kirjaa.

Ärsyynnytkö, jos kirjastossa muutellaan hyllyjärjestystä, etkä enää löydä tiettyjä kirjoja tietystä paikasta?
- Kyllä minä hieman ärsyynnyn, koska yhtäkkiä pitääkin opetella uudelleen, miten kirjat hyllyistä löytää. Joskus en ole tällaisen muutoksen jälkeen löytänytkään etsimääni kirjaa ja tajunnut myöhemmin, että etsin aivan väärästä kohdasta.

Pidätkö erityisesti jostain tietystä vuodenajasta? Ihastuttaako kesän kuumuus, syksyn väriloisto, talven valkea kylmyys tai kevään orastava vihreys? Vai onko kelillä mitään väliä - satoi mummoja tai ei, eteenpäin mennään?
- Pidän sekä kesästä että talvesta. Kesä on parhaimmillaan sopivan lämpimänä ja valoisana, mutta en lainkaan pidä tukahduttavasta kuumuudesta, hyttysistä ja allergiaoireista. Talvea pidän todella kauniina vuodenaikana ja odotan joka alkutalvi ensilunta. Palelen kuitenkin herkästi ja tasapainoaistini ei ole maailman parhaimpia, joten kaatuilen talvisin melko usein. Kummassakin on puolensa. Syksystä en kovinkaan paljon pidä, vaikka ruska-aikana onkin nättiä väriloistoa. Kevät on ihan mukavaa aikaa.

Onko blogisi luonnoksissa useita tekstejä idea-asteella tai odottamassa loppuviilausta? Vai kirjoitatko tekstin kerrallaan ja sitten vasta on seuraavan vuoro?
- Tällä hetkellä luonnoksissa on odottamassa 13 bloggausta. Paria niistä tuskin ikinä julkaisen, sillä luonnostasolla on esimerkiksi teksti Catching Firesta, jonka luin lähes kaksi vuotta sitten. Perustin blogini jo 2012 ja silloin aloin kirjoittaa myös tuota bloggausta, mutta en saanut sitä silloin valmiiksi. Jollen lue kirjaa uudelleen, en kirjasta ole bloggaamassa. Aina niitä on pari, mutta syksyn aikana tuo määrä pääsi hieman kasvamaan.

Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?
- Olin Pepsi Max -addikti, mutta nykyään en juo sitä enää lainkaan. Kahvia inhoan ja teetä juon välillä. Pidän erityisesti piparminttuteestä, mutta pärjään joskus pitkiäkin aikoja ilman teetä, joten en voi sanoa olevani riippuvainen siitä kuitenkaan.

Oletko sisustusintoilija? Huomaatko esimerkiksi, jos työpaikalla ovat verhot vaihtuneet tai sisustus jotenkin muutoin muuttunut?
- En välitä kovinkaan paljon oman kotini sisustuksesta, mutta koukutuin tässä vähän aikaa sitten erään sisustuskilpailun katsomiseen, joten pidän kyllä hienojen sisustusratkaisujen ihailemisesta. Tuskin kuitenkaan huomaisin tuollaista verhojen vaihtumista, jollen olisi sattunut aikaisempia verhoja erityisesti ihailemaan tai kauhistelemaan.

Onko retrobuumi ollut/on edelleen sinun juttusi/? Vai pidätkö enemmän modernista?
- Eipä minulla ole kovin suurta kiintymystä kumpaankaan.

Oletko sanoma-, naisten- tai -harrastelehtien lukija (irtonumerot/kotiintilaus)?
- En lue kovinkaan paljon lehtiä. Lähinnä pysyn perillä maailmanmenosta Internetin välityksellä.

Otatko elokuviin mukaan kaverin lisäksi mieluiten poppareita, karkkia, limsaa tai kenties jotain terveellistä naposteltavaa?
- Joskus elokuviin tulee ostettua irtokarkkeja (lähinnä suklaata, t. suklaa-addikti), mutta joskus pärjään vain vesipullon voimin.

Bravuurisi keittiössä? Tiskikoneen tyhjennys, pöydän kattaminen, ranskalainen illallinen kahdelle...?
- Olen ihan ok laittamaan ruokaa ja leipomaan. Esimerkiksi tämä kasvis-fetapiirakka on onnistunut aina hyvin, vaikka suosittelenkin jättämään parsan pois ja laittamaan sen sijaan esimerkiksi sieniä (herkkusienetkin imevät hyvin makua muista täytteistä, joten tuohon nekin sopivat, vaikka yleensä niistä en suuresti välitä).
Sain samaisen tunnustuksen myös Niinalta, joten vastailen hänenkin esittämiinsä kysymyksiin.

Jos saisit valita, minkä kirjan (pää)henkilön kanssa menisit naimisiin? Miksi?
- Minun on pakko vastata kaksi henkilöä, joista kumpikaan ei ole kirjan varsinainen päähenkilö. Jos olettaisimme, että nykyistä kihlattuani ei olisi olemassa ja nämä henkilöt sen sijaan olivat todellisia, Harry Pottereiden Sirius Musta ja TSH:n Aragorn olisivat miehiä makuuni. He ovat vain ihania ja sopivan mystisiä. He eivät ehkä olisi se turvallisin kumppanivalinta, mutta silti en voi olla vastaamatta heitä, sillä pidän kummastakin henkilöstä niin paljon.

Onko lukeminen innostanut sinua jonkin muun harrastuksen pariin? (Esim. piirtäminen, neulominen, kokkaaminen?) 
- No tuota kirjabloggaaminen? :) Mitään muuta ei ainakaan tule mieleen.

Millainen olisi unelmiesi kirjahylly?
- Tummasta puusta tehdyt lasiovelliset kaapit. Ne näyttäisivät hyvältä ja kirjat pölyttyisivät vähemmän. Tietenkin kirjahyllyt sisältäisivät juuri kaikki minulle mieleiset kirjat.

Oletko kielipoliisi? Vaivaavatko virheet kirjoissa?
- Välillä vaivaavat ja välillä eivät. Jos kirjassa on kovin vetävä juoni, kielivirheet eivät saa minua pysähtymään, mutta välillä ne saavat ärsyyntymään. Osallistuin viime syksynä kahteen seminaariin ja siellä tuli muiden töitä luettua kielipoliisina, joten tällä hetkellä olen tavallista herkempi kielivirheille. Tiedän tosin tekeväni niitä itsekin.

Mikä olisi lemmikkisi, jos olisit fantasiakirjan päähenkilö?
- Olen tylsä ja vastaan kissa.

Mikä on ensimmäinen kirjablogi, johon tutustuit?
- Sehän oli Lukuisa. Ennen Lauran blogiin tutustumista en edes kunnolla tiennyt, että on sellaisia blogeja, joissa ihmiset kirjoittavat lukemistaan kirjoista. Sitten kun asian tajusin, rupesin miettimään, että hei minähän luen kirjoja ja tykkään niistä, minäkin voisin perustaa kirjablogin.

Onko sinulla fobioita, mitä? Oletko joutunut lopettamaan jonkin kirjan, koska siinä esiintyy pelkäämäsi asia?
- Oletan, että tässä ei tarkoiteta niitä pelkoja, joita varmaan kaikilla ihmisillä on (esim. läheisten menettäminen). Pelkään korkeita paikkoja, äkillisiä kovia ääniä (mm. ilotulitukset ja ilmapallot) ja verikokeita. Nuo ne pahimmat pelot taitavat olla. Ilmapallot ovat ehkä irrationaalisin pelkoni, mutta en vain osaa rentoutua niiden läheisyydessä, sillä koko ajan odotan, milloin ne pamahtavat rikki. En muista ikinä keskeyttäneeni kirjaa fobian vuoksi.

Jos elämästäsi kirjoitettaisiin fiktiivinen kirja, mikä olisin sen genre?
- Pysähdyin miettimään tätä enkä oikein keksi. Jos elämääni kuvattaisiin juuri sellaisena, mikä se on, genre olisi tietysti jonkinlainen realismi, mutta mieluummin haluaisin, että kirjaan lisättäisiin vaikkapa fantasiaa maustamaan harmaata arkeani. 

Stailaatko kyntesi/vaatteesi lukemasi kirjan mukaan?
- En harrasta tällaista. Itse asiassa en ole lakannut kynsiäni lainkaan pariin vuoteen, vaikka sitä ennen kynteni olivat melkein poikkeuksetta aina mustat. Sitten innostuin leipomisesta ja kynsilakka ei tuntunut enää kovin käytännölliseltä.

Mitä oheistuotteita lukeminen on saanut sinut hankkimaan? (Esim. Lukutuoli- ja valo, lukupeitto, kirjanmerkkejä tai kirjatelineitä?)
- En muista hankkineeni paljon mitään oheistuotteita lukemiseni vuoksi. Huopia minulla olisi muutenkin, sillä en oikein tarkene olla talvella ilman. Kirjanmerkkeinä käytän usein postikortteja ja yhtä arvonnasta voittamaani varsinaista kirjanmerkkiä.

Kiitos Niinalle ja MarikaOksalle tunnustuksesta ja mukavista kysymyksistä!

Haastan seuraavat viisi blogia (joukossa saattaa olla sellaisia, jotka ovat tunnustuksen lähiaikoina saaneet eikä haasteesta tietenkään ole pakko ottaa koppia):
Kirjakaapin kummitus
Lukutoukan kulttuuriblogi 
Cilla in Wonderland 
Kingiä, kahvia ja empatiaa 
Eniten minua kiinnostaa tie 

1. Millainen on suhteesi kauhukirjallisuuteen? Rakastatko pelotella itseäsi kirjojen avulla vai sivuutatko kauhukirjat liian pelottavina?
2. Mikä kirja on sinulle elämäsi merkittävin?
3. Menetkö kirjastoon aina tarkan kirjalistan kanssa vai harrastatko herätelainaamista?
4. Kehen kirjan henkilöön samaistut eniten?
5. Jos et bloggaisi kirjoista, mistä bloggaisit? Vai bloggaisitko yhtään mistään?
6. Mikä on rakkain lapsuuden kirjasi?
7. Mitä kirjallisuusgenreä kartat parhaasi mukaan vai oletko täysin kaikkiruokainen lukija?
8.  Mikä on paras kirjan pohjalta tehty elokuva?
9. Oletko ikinä haaveillut kirjailijuudesta vai onko lukijan rooli ollut aina sinulle omempi?
10. Mikä on suosikkisi lukemistasi klassikkokirjoista?

lauantai 18. tammikuuta 2014

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi vs. Auringon ydin

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi 2000 Tammi 268 s.
lainattu kirjastosta

Adrenaliini on hetkeksi selvittänyt pään mutta nyt kun koetan kaivaa avaimia esiin, sormet tuntuvat talousnakkinipulta. Nainen on menossa kohti porttikäytävää, ja se sopii minulle, koska kännisessä päässäni kehrää puutuneen pakkomielteinen uteliaisuus. Odotan hänen häipyvän kongiin ja kurkistan roskalaatikoiden katveeseen.
Nuori poika nukkuu asvalttipihassa, roskalaatikoiden kupeessa. Hän piirtyy pimeään vain hennosti varjoista erottuvana mustana hahmona. 
Astun lähemmäksi, ojennan käsivarttani. Hahmo ilmeisesti kuulee askeleeni ja nostaa hetkeksi heikosti päätään käpristyneestä asennostaan, avaa silmänsä, ja minä oivallan vihdoinkin mikä se on.
Se on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.
Tiedän heti että haluan sen. 

Johanna Sinisalo: Auringon ydin 2013 Teos 337 s.
ostettu uutena

Kun koetan pitää edes sieraimiani mustan veden pinnan yläpuolella, se vie minulta niin paljon energiaa, että jokainen pienikin vastoinkäyminen lähes luhistaa. Jos lusikka putoaa lattialle kun syön aamupuuroani, saan kyyneleet silmiini. Kun maskara tahrii taas kerran alaluomeni, paiskaan viattoman harjan pöytään. Olen säpsähtelevä ja ärtyisä; en voi sille mitään, että saan puistatuksia koulutovereideni käytöksestä ja kaikkialta tunkevista vaatimuksista. Vaikka olen ollut jo vuoden eloi-opistossa, ja minun olisi kai pitänyt tottua tiettyihin asioihin, ne kiristävät hermoni äärimmilleen.
Ensiksikin meikkaaminen. Pystyn kyllä ymmärtämään, että elämään kuuluu ikävystyttävää samojen asioiden toistamista. Joka päivä on saatava ruokaa, vaikka juuri edellisenä päivänä olisi syönyt valtavan aterian. Se on ymmärrettävää, koska keho tarvitsee jatkuvasti energiaa. 
Mutta eloisen täytyy joka aamu tummentaa ripset ja kulmakarvat, peittää iho värillisellä voiteella, puuteroida nenän ja otsan kiiltoa näkymättömiin pitkin päivää ja värjättävä yhä uudelleen huulet. Illalla taas täytyy puhdistaa kaikki pois. Aivan kuin antiikin myytin Sisyfos, joka kierittää Helvetissä vuoren huipulle isoa kiveä, ja kivi kuitenkin kierii aina takaisin alas.
Laskin kerran huvikseni, että jos käytän päivässä tunnin tähän touhuun, kahdessa vuodessa minulta on viety kuukausi elämästäni silkkaan joutavuuteen.

Ennen päivänlaskua ei voin alussa valokuvaaja Mikael löytää kerrostalon pihalta peikon, joka hänen on pakko saada omakseen. Peikko saa nimen Pessi Yrjö Kokon kirjoittaman sadun mukaan. Vaikka ihmisen ja peikon yhteiselo ei ole ongelmatonta, Mikael on aivan huumaantunut uudesta asuintoveristaan. Hän ei enää välitä paljon mistään muusta, entinen ihastuskin haalistuu merkityksettömäksi.

Auringon ydin sijoittuu vuoden 2013 Suomen Eusistokraattiseen Tasavaltaan. Niin kuin valtion nimestäkin voi päätellä Suomen Eusistokraattinen Tasavalta ei ole nykyisen Suomen kaltainen melko tasa-arvoinen ja vapaa maa vaan kansalaisia valvotaan tiukasti. Nautintoaineet ovat kiellettyjä, ja chili on äärimmäisen vaarallinen huume. Naisten tehtävä on miellyttää ja palvella miehiä.

Luin marraskuussa Johanna Sinisalon esikoisteoksen ja uutuusromaanin peräkkäin. 13 vuotta ja kuusi teosta näiden kahden välillä näkyivät ja mielestäni hyvinkin positiivisesti. Luin kirjat aikajärjestyksessä, joten ensin oli vuorossa vuonna 2000 Finlandiankin voittanut Ennen päivänlaskua ei voi. Se on kiinnostanut minua ainakin melkein ilmestymisestään lähtien, mutta en sitä kuitenkaan ole saanut luettua. Fantasia oli kirjan ilmestymisen aikoihin kovinkin lähellä sydäntäni ja pidän kyseisestä genrestä vieläkin, vaikka sitä aiempaa harvemmin luen, joten täytyihän minun lukea tämä harvinainen Finlandialla palkittu fantasiateos, joka on vieläpä Sinisalon esikoisromaani. Auringon ydin on kiinnostanut minua siitä lähtien, kun kuulin kirjan idean, ja kiinnostusta lisäsi vielä se, että kävin kuuntelemassa kirjamessuille Johanna Sinisalon haastattelua uuden kirjansa tiimoilta.

Ennen päivänlaskua ei voin aloittaa lausahdus: "Alan hätääntyä.", kun taas Auringon ydin alkaa hieman monisanaisemmin virkkeellä: "Nostan hamettani, raotan pikkuhousujen kuminauhaa ja työnnän etusormella näytepalan testiin." Sanoisin, että jälkimmäinen aloitus on kiinnostavampi. Se sai ainakin minut miettimään, mistä on kyse. Ensimmäinenkin lause herättää kysymyksiä, mutta se ei anna vielä lupausta mistään kovinkaan omaperäisestä. Toinen aloitusvirke kihelmöittää varsinkin sitten, kun lukija saa tietää, mistä on kyse.

Molemmissa Sinisalon romaaneissa on hyvin samantyyppinen kerrontaratkaisu. Kirjoihin on siroteltu tietokirjatekstejä ynnä muuta materiaalia, joka ei varsinaisesti vie tarinaa eteenpäin, mutta antaa tietoa tarinan taustasta. Molemmat kirjoista ovat vaihtoehtohistorioita. Sinisalon uusimmassa koko Suomen (tai kirjan mukaan Suomen Eusistokraattisen Tasavallan) yhteiskuntajärjestys on erilainen kuin todellisen Suomen. Vanna elää vuotta 2013, mutta naisten asema on hyvin paljon alistetumpi kuin nyky-Suomessa. Sinisalon esikoisromaanissa maailma on muuten todellisen kaltainen, mutta peikkoja on olemassa. Ennen päivänlaskua ei voi menee siis enemmän maagisen realismin puolelle, kun taas Auringon ydin on dystopiaromaani.

Ennen päivänlaskua ei voi kerrotaan enimmäkseen Mikaelin näkökulmasta ja minä-muodossa. Auringon ytimessä minä-kertojana vuorottelevat Vanna/Vera ja Jare. Vanna kirjoittaa myös kirjeitä siskolleen Mannalle, joka on kadonnut, ehkäpä kuollut. Sinisalolle on ilmeisesti hyvinkin tyypillistä ujuttaa kirjaan tietokirjatekstejä, blogitekstejä ym. mausteita. Ensimmäisessä lukemassani Sinisalon kirjassa Enkelten verta blogitekstit olivat olennainen osa kirjaa, ja näissä molemmissa marraskuussa lukemissani on myös samantyyppinen kerrontaratkaisu. Esikoisromaanissa tämä teki kuitenkin varsinkin alun kerronnasta harmittavan katkonaista, mutta Auringon ytimeen sanakirjamääritelmät, kirjeet, kuulustelupäiväkirjat yms. ratkaisut sopivat hyvin ja tekivät kerronnasta vaihtelevaa. Mielestäni Sinisalo on oppinut käyttämään näitä kerrontaelementtejä paremmin, sillä pari vuotta ilmestyneeseen Enkelten verta -kirjaankin ne mielestäni sopivat esikoisteosta paremmin.

Esikoisromaanissa eläinsuojelu on ajoittain esille nouseva aihe, ja Sinisalon uutukaisessa naisten oikeudet on hyvinkin tärkeä teema. Vaikka Auringon ytimen naiset ovat todella sorretussa asemassa, Vanna kritisoi painokkaasti naisten roolia. Hänen on elettävä yhteiskunnan odotusten mukaan, koska on turvallisempaa näytellä pinnallista feminaista, mutta oikeasti häntä kiinnostaa tieto eikä hän ole lainkaan innostunut miesten viekoittelusta, häävalmisteluista tai huolitellusta ulkomuodosta. Feminaisen ulkokuoresta on kuitenkin hyötyä laittomissa chilikaupoissa, sillä kukaan ei osaa epäillä eloisen kauppaavan kiellettyä huumetta. Hän voi puhua epäilyksiä herättämättä miehille, sillä miesten liehittely kuuluu hänen osaansa.

Kummassakin kirjassa ovat läsnä erilaiset riippuvuudet. Ennen päivänlaskua ei voin Mikaelia voi sanoa seksiriippuvaiseksi ja Auringon ytimen päähenkilöillä on kummallakin oma addiktiohistoriansa. Vanna on vieläkin riippuvainen kapsaisiinista ja Jare on riippuvainen riskinotosta. Jaren addiktio ilmenee ensin Kansallisloton pelaamisena ja myöhemmin chilin diilaamisena.

Auringon ydin oli yksi parhaita kotimaisia viime vuonna lukemiani kirjoja, mutta Ennen päivänlaskua ei voi jäi vain keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Naisten oikeuksia käsittelevä dystopia on vain enemmän minun juttuni kuin suomalaisen mytologian henkiinherättävä romaani, ja mielestäni Johanna Sinisalo on kehittynyt kirjailijana huimasti. Sinisalon uusin on juoneltaan jännittävämpi kuin hänen esikoisteoksensa, joka ei onnistunut liimaamaan minua ääreensä. Varmasti on ihmisiä, jotka pitävät Sinisalon esikoisteosta loistavana, mutta minä en vain satu kuulumaan niihin. Enkelten verta ja Auringon ydin ovat kuitenkin olleet niin paljon minun makuuni, että ehdottomasti aion lukea Sinisaloa jatkossakin. 

Ennen päivänlaskua ei voi on näkynyt muun muassa näissä blogeissa: Kirjavinkit, Kaleidoscope, Kirjakko, Morren maailma, Yöpöydän kirjat, Luettua, Kaiken voi lukea!, Jokken kirjanurkka ja Amman lukuhetki.

Auringon ydintä on maisteltu muun muassa seuraavissa blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi, Aamuvirkku yksisarvinen, Booking it some more, Lukuneuvoja, Kirjasfääri, Eleonooran luetut, Villasukka kirjahyllyssä, Hallanhenki, Kannesta kanteen, sivusta sivuille, Mari A:n kirjablogi ja Kirjakaapin kummitus.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Sari Kivistö ja H. K. Riikonen (toim.): Mitä jokaisen tulee tietää antiikista - Kreikka & Rooma

Sari Kivistö ja H. K. Riikonen (toim.): Mitä jokaisen tulee tietää antiikista - Kreikka & Rooma 2013 Avain 222 s.
lainattu kirjastosta

Homeroksen todellinen identiteetti on kuitenkin jäänyt salaisuudeksi, ja hänen henkilöllisyydestään on kasvanut yksi Kreikan kirjallisuushistorian tärkeimmistä identifikaatiokysymyksistä. Ilmiö tunnetaan nimellä homeerinen kysymys, jossa kysytään, oliko todellisuudessa olemassa yksi Homeros-niminen runonlaulaja ja ovatko hänen nimiinsä luetut eepokset Ilias ja Odysseia (noin 750-650 eaa.) yhden ja saman tekijän käsialaa vai oliko tekijöitä aikojen kulussa useampia. Oscar Wildeltä periytyvä kasku kertoo, että Iliasta ja Odysseiaa ei ehkä kirjoittanutkaan Homeros, vaan eräs toinen samanniminen henkilö. Nykyisin ajatellaan, että Homeroksen nimiin luetut eepokset olivat osa pitempiaikaista suullista perinnettä, joka sai pysyvän taiteellisen muotonsa ja kokonaisuutensa vähitellen. Homeroksen kirjailijanimeä on Friedrich Nietzschestä lähtien kutsuttu myös esteettiseksi arvostelmaksi, jonka avulla on määritetty teosten ainutkertaisuutta ja toisaalta luettu teosten epäjohdonmukaisuudet käsikirjoitusten kopioijien virheiksi tai pitkän tradition syyksi. Monen mielestä Homeros syntyi siis teostensa jälkeen: sen sijaan että Homeros olisi luonut hänen nimiinsä viedyt eepokset, eepokset loivat Homeroksen edustamaan jonkinlaista hyvän runoilijan arkkityyppiä. 

Antiikki oli yksi niitä aiheita, jota koskevat historian tunnit kiinnostivat kouluaikoina minua eniten. Niistä antiikkia käsittelevistä tunneista alkaa kuitenkin olla sen verran monta vuotta aikaa, että ajattelin Mitä jokaisen tulee tietää antiikista -teoksen sekä verestävän muistoja aikoinaan oppimastani että tarjoavan hitusen myös uutta. voinkin suositella tätä tietokirjaa niille, joita antiikki kiinnostaa, mutta jotka eivät ole kuitenkaan kunnolla uppoutuneet antiikkia käsittelevään tietokirjallisuuteen.

Kirja jakautuu kahdeksaan parinkymmenen sivun mittaiseen lukuun, joista kukin antaa yleiskatsauksen jostakin antiikin kulttuurin osa-alueesta. Luvut käsittelevät klassisia kieliä, kirjallisuutta, kuvataidetta ja arkkitehtuuria, myyttejä ja uskontoja, filosofiaa, valtiota ja yhteiskuntaa ja antiikin sivistysajatusta ja sen perintöä länsimaisessa humanismissa. Viimeisessä luvussa H.K. Riikonen avaa vielä lyhyesti sitä, miten antiikki on saanut ihailun lisäksi osakseen myös kritiikkiä.

Luin kiinnostuneimpana klassisia kieliä, kirjallisuutta, filosofiaa ja antiikin myyttejä ja uskontoja käsittelevät luvut. Filosofia-luku ei tosin tarjonnut minulle paljoakaan uutta informaatiota, mutta luin sen kuitenkin mielelläni. Kreikan ja latinan vaikutus muihin kieliin oli jo selvä asia, mutta kirjan esimerkit tarjosivat minulle välillä uutta tietoa siitä, mitkä kaikki sanat ovatkaan peräisin antiikin kielistä. 

Esimerkiksi elämää tarkoittava sana on moneen kieleen tullut latinankielisestä vita-sanasta. Italiaksi sana näyttää aivan samalta, ranskassa käytetään sanaa vie ja espanjaksi sanotaan vida.

Kirja on hyvä yleisteos, mutta niille, jotka haluavat tarkemmin perehtyä johonkin tiettyyn antiikin osa-alueeseen, kirja ei tarjoa paljoa. Lopussa onkin lista kirjoista, joiden avulla voi perehtyä antiikin maailmaan paremmin. Listalla oli ainakin muutama kirja, jotka haluaisin jossakin vaiheessa lukea. Esimerkiksi Päivi Setälän Antiikin nainen ja Holger Thesleffin & Juha Sihvolan Antiikin filosofia ja aatemaailma vaikuttavat minua kiehtovilta teoksilta.  

Muissa blogeissa: Assyriologin lifestyle-blogi

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vuosisatojen pölyttämää? Emily Brontë: Humiseva harju

kansi: Eden Upton Eddisin Maria Louisa, Lady Penrhyn -teos
Emily Brontë: Humiseva harju 2012 (1. painos 1976) (Wuthering Heights 1847) Karisto 451 s. suom. Kaarina Ruohtula
lainattu kirjastosta

- Eikä ole! hän tiuskasi. - Se ei ole huonoin vaan paras syy! Toiset syyt merkitsivät vain omien oikkujeni tyydyttämistä ja Edgarin toiveiden täyttämistä. Mutta tämä syy tarkoittaa sen ihmisen parasta, jonka vallassa ovat myös kaikki tunteeni Edgaria ja omaa itseäni kohtaan. En osaa oikein ilmaista asiaa, mutta varmaan sinulla ja jokaisella ihmisellä on sellainen tunne, että oman olemuksensa ulkopuolella ihmisellä on, tai hänellä pitäisi olla, jokin toinen olemassaolon muoto. Mitä hyötyä siitä on, että minut on luotu, jos koko minuuteni olisi tässä? Elämäni suurimmat kärsimykset ovat olleet Heathcliffin kärsimykset - jokaisen niistä olen myötäelänyt; hän on minun elämäni tärkein sisällys. Jos kaikki muu tuhoutuisi, mutta hän jäisi, jatkuisi elämäni; mutta jos kaikki muu jäisi ja hän tuhoutuisi, muuttuisi koko maailma minulle aivan vieraaksi. En tuntisi enää kuuluvani siihen, olevani osa siitä. Lintonia kohtaan tuntemani rakkaus on kuin puiden lehvistö. Tiedän, että aika muuttaa sen niin kuin talvi muuttaa metsän toisen näköiseksi. Rakkauteni Heathcliffia kohtaan on kuin ikuinen peruskallio - siitä on vähän silmän iloa, mutta se on välttämätön. Nelly, minä olen Heathcliff - hän on aina, aina mielessäni - ei ilona, sen enempää kuin itsekään olen itselleni aina iloksi - vaan osana ominta itseäni - älä siis enää puhu meidän erostamme, sellainen on mahdoton, ja -

Keksin aloittaa blogissani sarjan, jossa kirjoitan ennen vuotta 1900 ilmestyneistä teoksista. Ne saavat olla tai olla olematta klassikkoja, mutta kirjojen on oltava sellaisia, joita en aiemmin ole lukenut. Haluaisin nimittäin lukea esimerkiksi The Picture of Dorian Grayn ja Draculan jälleen uudelleen, mutta uudelleenluetut kirjat eivät kuulu Vuosisatojen pölyttämää? -sarjaan. Aikomuksenani on tutustua vanhaan kirjaan ainakin joka toinen kuukausi, mutta tietenkin saan tehdä tutkimusretkiä useammankin, jos minulla riittää innostusta ja aikaa. Koska Vuosisatojen pölyttämää? ei ole varsinainen haaste, aion jatkaa sarjaa niin kauan kuin itselläni kiinnostusta riittää. Sarja on siis toivottavasti pitkäikäinen. Sarjan nimi Vuosisatojen pölyttämää? tulee siitä, että aion miettiä, ovatko lukemani teokset kestäneet aikaa vai tuntuvatko ne jo niin pölyisiltä, että niitä ei voi lukea yskimättä.

Olin onnistunut pitämään itseni melko tietämättömänä Humisevan harjun juonesta, ja hyvä niin. Jos et ole vielä lukenut Humisevaa harjua etkä halua kirjasta tietää liikoja, en suosittele lukemaan tekstiäni.

Herra Lockwood vuokraa Heathcliffilta Rastaslaakson kartanon ja kiinnostuu Humisevan harjun asukkaiden menneisyydestä. Hän saa taloudenhoitajansa Nelly Deanin palaamaan ajassa 30 vuotta taaksepäin, jolloin Catherine Earnshaw'n isä palaa eräältä kaupunkireissultaan mukanaan koditon poika, jota hän ei hellennyt jättää orpona kadulle. Catherine toivottaa isänsä ottopojan tervetulleeksi sylkäisemällä häntä päin, mutta pian Heathcliffista ja Cathysta tulee erottamaton ja rasavilli parivaljakko. Cathyn veli Hindley sen sijaan on kateellinen isänsä Heathcliffille antamasta huomiosta ja alentaa Heathcliffin aseman palvelijaksi heti isänsä kuoleman jälkeen. Cathy ja Heathcliff rakastuvat, mutta Cathy päätyy järkiavioliittoon Edgar Lintonin kanssa. Heathcliff lähtee Humisevasta harjusta hyvästejä jättämättä, koska hän ei kestä tietoa Edgarin ja Cathyn tulevasta avioliitosta. Heathcliff palaa Cathyn avioitumisen jälkeen, ja Edgarin Isabella-sisko hullaantuu Heathcliffiin. Heathcliff janoaa kostoa. Hän alkaa toteuttaa kostoaan vastaamalla Isabellan liehittelyyn ja tekemällä hänestä vaimonsa ja hyvin onnettoman naisen.

Emily Brontë (1818-1848) oli Brontën kirjailijasisaruksista keskimmäinen. Paha vilustuminen johti ensin tuberkuloosiin ja lopulta kuolemaan, kun Emily oli vain 30-vuotias. Vuotta ennen Emilyn kuolemaa ilmestynyt Humiseva harju jäi hänen ainoaksi romaanikseen, mutta se on saavuttanut klassikon aseman.

Yritin ensin lukea Brontën kirjaa alkuperäiskielellä englanniksi, mutta luovutin melko pian. Humisevan harjun palvelija Joseph käytti niin vahvaa murretta, että arvelin pystyväni nauttimaan kirjasta paremmin suomennettuna. Kyllähän vaikka alla olevasta kohdasta ymmärtää osan Josephin sanomasta, mutta ainakin minun lukemistani näin vahva murre hidasti ja vaikeutti niin paljon, että päätin lukea kirjan englanniksi vasta sitten, kun tiedän tarinan kunnolla. Ehkä hieman ihmettelin, että Kaarina Ruohtula oli suomentanut Josephin puheen enimmäkseen lähes kirjakielellä (tosin mm. esimerkkilainauksen kakarat ei ole kirjakielinen sana). Mielestäni olisi ollut ihan mukava kääntämisratkaisu, jos Joseph olisi käyttänyt jotakin suomen kielen monesta murteesta. Tosin jos suomentaja olisi näin tehnyt, suomennoksessa käytetyn murteen puhujat olisivat voineet kokea suomennoksen lukemisen oudoksi, sillä kirja ei kuitenkaan sijoitu heidän kotinurkilleen. Silti jäin toivomaan, että Josephin puhe olisi suomennettu hieman eri tavalla.

'"T' maister nobbut just buried, and Sabbath nut oe'red, und t' sahnd uh't gospel still i' yer lugs, and yah darr be laiking! shame on ye! sit ye dahn, ill childer! they's good books eneugh if ye'll read 'em: sit ye dahn, and think uh yer sowls!"*

Koin Humisevan harjun aika vahvasti. Romaani piti minua niin hyvin otteessaan, että siirsin parina iltana nukkumaanmenoa siihen, että olen lukenut vielä tämän luvun ja sitä seuraavan ja niin edelleen siihen asti, kunnes en enää jaksanut pitää silmiäni auki. 

Huomasin miettiväni, olisivatko asiat menneet aivan toisin, jos Heathcliffia olisi kohdeltu lapsuudessaan toisin tai jos hän olisi saanut elämänsä rakkauden Cathyn. Vaikka henkilöt ovat olemassa vain kirjan sivuilla, silti toivoin vahvasti heille erilaista kohtaloa. Pyrin myös pitkään selittämään Heathcliffin käytöstä ja luonnetta rankalla lapsuudella, mutta vaikka Heathcliffin persoonaan olisi miten vaikuttanut ympäristö, häntä ei vain jaksa puolustella mielessään koko kirjan aikaa. Minä menetin uskoni Heathcliffiin viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tappoi Isabellan koiran.

Brontën Humiseva harju oli minulle todella positiivinen yllätys. Odotin jotakin austenmaista eivätkä Jane Austenin kirjat ole ainakaan vielä saaneet minua lumoutuneeksi, joten Humisevan harjun jopa hienoisia kauhun vivahteita saava romantiikka oli enemmän minun juttuni. Minun on kuitenkin hyvin vaikeaa pitää kirjaa suurena rakkaustarina, sillä päähenkilöt olivat luonteiltaan ja tunteiltaan sen verran kieroutuneita. Naimakaupat tehtiin hyvin laskelmoidusti. Kirjassa näkyy tietysti oma aikansa esimerkiksi vahvana ihmisten jaotteluna luokkiin, mutta kirja ei maistunut ummehtuneelta vaan edelleen raikkaalta kuvaukselta intohimosta ja tapahtuma-ajastaan.

Innostuin myös katsomaan yhden Humisevan harjun elokuvasovituksista. Valikoin monien joukosta versioista uusimman eli vuonna 2011 ilmestyneen. Elokuvassa kehyskertomus oli jätetty kokonaan pois, ja siinä ei kerrota nuoremman Catherinen tarinaa lainkaan. Katsoin elokuvan heti saatuani kirjan päätökseen, ja elokuva tuntui hieman tyngältä, koska minulla oli niin vahvasti muistissa myös kirjan loppuosa Cathyn kuoleman jälkeen. Elokuva keskittyi ehkä kirjaa enemmän Cathyn ja Heathcliffin traagiseen rakkaustarinaan, kun taas kirja esitteli hyvin epämiellyttäviä ja kostonhimoisia piirteitä Heathcliffista. Eipä Heathcliff kovin rakastettava Humisevan harjun alkupuolellakaan ollut, mutta hän vain pahenee kirjan edetessä.

* - Isäntä on vasta hiljan haudattu, sapatti ei ole vielä ohi, teillä on vielä korvissanne evankeliumin sanat ja silti uskallatte leikkiä. Hävetkää! Istukaa paikoillanne, kakarat. Täällä kyllä riittää hyviä kirjoja luettavaksi, istukaa ja ajatelkaa sielujanne.

Tätä Brontën ainoaksi romaaniksi jäänyttä ja klassikoksi muodostunutta teosta on luettu todella monessa kirjablogissa: Valikoiva kirjatoukkaNipvet, Kirjan viemää, Lumikin luetut, Humisevalla harjulla, Insinöörin kirjahylly, Kirjahullun mietteitä, Varpun kirjakorneri, nadjan kirjasto, Kirjaurakka, Lähiöneidon lokikirja, kujerruksia, Satun luetut, 100 kirjaa, Ruohonkortta, kirjavaa, Sallan lukupäiväkirja, Jokken kirjanurkka, Leena Lumi, Kirjakaapin avain, Turun Tilda, Kirjakammari, Kirjavinkit, Kirjaimellisesti, Book Hunter, Morren maailma ja Maailman ääreen.

Humiseva harju inspiroi myös Kate Bushia ja sen pohjalta syntyi hieno Wuthering Heights -kappale.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Anna Godbersen: Envy

kannen kuva: Karen Pearson/MergeLeft Peps. Inc.
Anna Godbersen: Envy 2009 HarperCollins 405 s. (suomennettu nimellä Erheitä)
uutena ostettu

Mrs. Henry Schoonmaker, née Penelope Hayes, had come far in her eighteen years. As she swept past Leland Bouchard's vestibule, where a gleaming black motorcar was displayed, che couldn't help but muse how she, like the horseless carriage, was a waxy emblem of the future. Ever since she was a little girl she had told herself that she wouldn't meet the other side of twenty without a deeply gaudy wedding band on her finger, and here she had beat her own goal by two years and in the process joined one of New York's most well-regarded families. There were those who still remembered how her maiden name had been hastily salvaged from the odious surname Hazmat several decades ago, but neither appeared on her card these days. Now, moving up the glistening curve of marble stairs toward the sound of a party already in full swing, she could not help but anticipate the joy of entering a room on the arm of her very handsome husband.

Varoitus! Teksti sisältää väistämättä juonipaljastuksia ensimmäisestä ja toisesta osasta.

Elizabeth Holland pakoilee seurapiirejä salaisen rakastettunsa ja aviomiehensä Willin kuoleman jälkeen. Manhattanin juhliin kaivataan kuitenkin Elizabethia eikä hän voi loputtomasti piileskellä kotonaan. Muuten hänen voidaan tulkita olevan katkera entisen ystävänsä Penelopen onnesta Henry Schoonmakerin kanssa. Vai onkohan Penelopen ja Henryn tuore avioliitto sittenkään niin onnellinen? Aviopari nukkuu visusti eri pedeissä, eivätkä Penelopen liehittely-yritykset saa Henryä kiinnostuneeksi vaan Henry lähettelee ahkerasti anteeksipyytäviä viestejä Elizabethin siskolle Dianalle.

Viehätyin vajaa vuosi sitten Godbersenin 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen sijoittuvan sarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta. Kolmas osa odotti kuitenkin hyllyssäni lukemattomana joulupyhiin, jolloin aloin kaivata historiallista romantiikkaa.
  
Anna Godbersenin The Luxe -sarja on juuri sellaista höttöä, josta pidän. Tietenkin tähän vaikuttaa omat mielenkiinnonkohteeni. Jotkin historian aikakaudet kiehtovat minua, ja 1800-luvun ja 1900-luvun vaihde on yksi näistä minulle mieleisistä menneistä ajanjaksoista. 

The Luxe -sarjassa on aistittavissa sekä satumaisuutta että saippuasarjamaisuutta. Satumaisuus tulee esiin erityisesti entisen palvelustyttö Linan kohtalossa ja saippuasarjaa kirja muistuttaa parisuhdedraamojensa ansiosta. Tapahtumat menevät usein uskottavuuden rajamaille, mutta tällaista kirjallisuutta lukiessa haluankin lähinnä nauttia aikakauden tunnelmasta ja vetävästä juonesta. 

Seurapiiripalstan juorut ja käytösoppaiden ohjeet luovat myös kirjan tunnelmaa ja vihjailevat sopivasti tulevasta. Sarjan henkilöt eivät aivan noudata elinaikansa sopivaisuussääntöjä, mutta heidän mainettaan suojellaan silti viimeiseen asti. Olen onnellinen, että käyttäytymisetiketti on vapautunut reilun sadan vuoden aikana, mutta silti huomasin välillä haaveilevani juhlien tanssilattioista.

Jos pidit sarjan kahdesta edellisestä osasta, tämäkin kannattaa lukea. Jos olet jo kokeillut sarjaa siitä kuitenkaan pitämättä, kolmas osakaan on tuskin makuusi. Viimeinenkin osa minun on tietenkin luettava ja sen jälkeen ajattelin luottaa siihen, että Godbersenin 1920-luvulle sijoittuva Bright Young Things -kirjasarja tyydyttää historiallisen hömpän nälkäni jatkossa.

Muissa blogeissa: Luettuja maailmojaLukuisa, Le Masque Rouge, Ei vain mustaa valkoisella, Humisevalla harjulla, Kirjan viemää, Sananen kirjasta, Lukupaikka ja Sivujen sanat.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Catherine Sanderson: Petite Anglaise

kansi: Laura Lyytinen kannen kuva: iStockphoto
Catherine Sanderson: Petite Anglaise 2008 (Petite Anglaise 2008) Tammi 326 s. suom. Turun yliopiston suomentajaseminaari
saatu toiselta bloggaajalta

Sain tietää, että Belle de Jour oli tasokas puhelintyttö, joka oli voittanut palkintoja kirjoituksistaan. Jotkut uskoivat tytön todella olevan se, mikä hän väitti olevansa, ja esittivät todisteeksi hänen sisäpiiritietonsa maailman vanhimmasta ammatista, mutta epäilijät olivat puolestaan varmoja, että hän oli aloitteleva kirjailija joka kalasteli rivolla aiheellaan tuottoisaa kustannussopimusta. "Blogien" kuten nettipäiväkirjoja ilmeisesti nimitettiin, olemassaolo oli jäänyt minulta kokonaan huomaamatta, vaikka pidin itseäni taitavana netinkäyttäjänä. Sekä Belle että bloggausilmiö kiehtoivat minua. Sinä päivänä surffasin vaivihkaa blogista blogiin aina, kun pomoni eksyi turvallisen etäisyyden päähän pöydästään ja kun minun ei tarvinnut kirjoittaa saneluita puhtaaksi tai vastata puhelimeen. Call Centre Confidential toi mieleen yhden Konttori-sarjan jaksoista: tyyli erosi Bellestä, mutta huumori oli niin suoraviivaisen nokkelaa, että sain kahvia nenään nauraa tyrskiessäni kirjoituksille. Little Red Boat oli leikittelevä, rönsyilevä ja kerta kaikkiaan hulvaton, ja luettuani muutaman jutun ja lukijoiden hauskoja kommentteja olin koukussa.

Sain Petite Anglaisen Mari A:lta, kiitos!

Catherine on valmis tekemään mitä vain päästäkseen viettämään elämäänsä Ranskassa. Ensin hän pääsee unelmiensa maahan opiskelujen varjolla, ja siitä tulee hänen kotimaansa, kun hänet juurtaa Ranskan maaperään poikaystävä nimeltään Sammakko ja vauva nimeltään Toukka. Sammakko ei kuitenkaan halua vuosien suhteenkaan jälkeen naimisiin, viettää liikaa aikaa töissä eikä yhteinen sävel löydy enää makuukammarin puolellakaan. Catherine saa elämäänsä hetkellistä piristystä perustamalla Petite Anglaise -blogin, joka kertoo brittinaisen elämästä Pariisissa. Blogi tuo hänelle jopa tuhansia seuraajia ja myös muutamia ystäviä. Blogin kautta hän tutustuu myös Jim in Rennesiin, joka vaikuttaa liiankin kiehtovalta.

Ehkä kirjan pohjautuminen tositapahtumiin teki henkilöistä eläväisempiä ja tarinasta uskottavamman ja koskettavamman. Kaipaan ajoittain viihdekirjallisuutta, sillä käytän kirjoja paetakseni arkielämän stressiä ja huolia, mutta silti epäuskottavuus, prinsessasatumaisuus ja pinnallisuus saavat minut usein huokailemaan kyllästyksestä. Catherinen elämä riepottelee häntä. Tosin välillä minulle tuli pienoinen tirkistelyolo, mutta toisaalta tällaisen kirjan lukeminen on eri asia kuin esimerkiksi juorupalstojen lukeminen. Catherine Sanderson on kuitenkin itse saanut päättää, mitä hän kirjassaan elämästään kertoo.

Catherine mietiskelee kirjassa paljonkin blogi- ja arkiminänsä erilaisuutta. Hän pelkää, että muut bloggaajat eivät pidä hänestä tosielämässä ja hän miettii, pitääkö hänen olla tietynlainen bloggaajatapaamisissa. Onko hänen muuntauduttava Petite Anglaiseksi oikeassa elämässäänkin? Catherine on välillä myös huolestunut siitä, että hänen elämässään ei tapahdu tarpeeksi, ja hänen ystävänsä varoittaakin, ettei hän saa alkaa elää blogiaan varten.

Kirjan aihe ei ole mikään uusi. Catherinen parisuhde on väljähtänyt ja nyt häntä ja Sammakkoa pitääkin yhdessä lähinnä heidän yhteinen lapsensa. Jim in Rennes on Sammakon vastakohta ja Catherine tuntee Jim in Rennesiä kohtaan alkukantaista vetovoimaa. Aiheeseen tuo raikkautta lähinnä käsittelytapa. Kyse on oikean ihmisen elämästä eikä keksityistä kohtaloista. Catherinen pitämä blogi saa aikaan sen, että monet ihmiset seurasivat Catherinen suhdetta ja kommentoijat olivat välillä tukevia ja välillä armottomia. Internetissä on se huono puoli, että välillä ihmiset tuntuvat unohtavan, että siellä toisenkin ruudun takana on oikea ihminen, jolla on tunteet. Internet-keskusteluissakin pitäisi ensin miettiä kuin kirjoittaa.

Kirja sai minut myös miettimään omaa blogiminääni. Kirjabloggaan, joten elämäni on blogissa vain sivuosassa, mutta kyllähän blogiani säännöllisesti lukemalla jonkinlaisen - vaikkakin pirstaleisen - kuvan minusta varmaankin saa. Minulle tällaisen blogin pitäminen tosin sopii. Kirjat ovat pääosassa, ja voin kertoa asioita itsestäni juuri sen verran kuin koen tarpeelliseksi. En haluaisi pitää elämääni keskittyvää julkista blogia (enkä edes tiedä, mitä sinne kirjoittaisin), mutta en myöskään yritä salata henkilöllisyyttäni tai elämääni liittyviä perusasioita.

Kirjan luettuani en malttanut olla googlettamatta Petite Anglaisen blogia. Hän on lopettanut bloggaamisen, saanut toisen lapsen ja mennyt naimisiin. Hänelle ei tosin ole tapahtunut vain onnellisia asioita, sillä hän sai potkut työstään sihteerinä bloginsa vuoksi. Tosin Catherine ei hyväksynyt potkujaan ja saikin oikeusteitse työnantajaltaan korvauksia laittomasta irtisanomisesta.

En osallistu tällä kirjalla Vive la France! -haasteeseen, vaikka Catherine Sanderson onkin asunut kauan Ranskassa ja Ranska ja ranskalaisuus ovat vahvasti läsnä kirjassa. Hän on kuitenkin selvästi britti, joka asuu Ranskassa, joten en häntä nyt tämän haasteen tiimoilta halua ranskalaiseksi kirjailijaksi luokitella. Tämä kirja sopii hyvin tämän vuoden epäviralliseen Ranska-teemaani, joten ajankohta oli otollinen Petite Anglaisen lukemiselle.

Muissa blogeissa: Koko lailla kirjallisesti, Curiouser & Curiouser, Lumikin luetut, uppoa hetkeen, Pahaa Puhetta, matka maailmankaikkeuteen, Nenä kirjassa, Saran kirjat ja Jäljen ääni.