keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syyskuussa luettua

Ehkä joku on huomannutkin, että blogini on muutaman viikon ollut tavallista hiljaisempi, jollei paria viime päivää oteta lukuun. Tällä viikolla olen yrittänyt saada luonnoksiin jääneitä bloggauksia julkaistuksi ja kirjamessuistakin on riittänyt kerrottavaa, mutta muuten luentojen alkaminen ja minulle tuttu syksyinen uupumus ovat näkyneet bloggaamisaktiivisuudessani. Todennäköisesti lokakuussa on myös hiljaisia kausia, sillä minun on muun muassa tehtävä kahta seminaarityötä ja ensi kuun alussa muutan uuteen asuntoon. Lokakuusta on tulossa kiireinen, mutta kyllä minä aion lukeakin. En oikein osaisi olla uppoutumatta välillä kirjojen maailmaan.

Syyskuussa luin 14 kirjaa:
Katherine Neville: The Eight
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun 
Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri
Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera 
Laura Gustafsson: Huorasatu 
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus 
Petteri Hannila: Kaukamoinen 
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu 
Helen Wells: Ursula palaa kotiin
Cormac McCarthy: The Road 
Marisha Pessl: Yönäytös 
Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt 
Sofi Oksanen: Puhdistus 
Maria Vaara: Likaiset legendat 

Luin 12 kirjaa suomeksi ja kaksi englanniksi. Kahdeksan lukemistani kirjoista on kotimaisia. Luin tavallista enemmän kotimaisia kirjoja lähinnä 100 suomalaista suosikkia -haasteen vuoksi. Jälleen kerran luin enemmän naiskirjailijoiden teoksia kuin mieskirjailijoiden luomuksia. Luin yhdeksän naiskirjailijan kirjaa ja vain neljä mieskirjailijan romaania. Kuukauden aikana luin 4873 sivua. Keskiarvoksi tulee 348 sivua per kirja.

Kuukauden paras lukuelämys oli Marisha Pesslin Yönäytös. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu teki minuun myös suuren vaikutuksen. Vaisuimmaksi lukukokemukseksi jäi Mons Kallentoftin Sydäntalven uhri, joka oli minulla kesken yli kuukauden ajan.

Kuukauden aikana osallistuin kahteen kirjabloggaajien tempaukseen. Erityisen mielelläni olin mukana Luetaan lukutaitoa -hyväntekeväisyyskampanjassa. Luin myös kolme kotimaista kirjaa jo mainitsemaani 100 suomalaista suosikkia -haasteeseen.

Toivotan kaikille kaunista ja kirjaisaa syksyä!

2 kommenttia:

  1. Minua harmittaa, kun lukeminen on alkusyksyn kiireessä jäänyt niin vähälle. Hyödynnän kyllä työmatkat, mutta iltaisin olen aika väsynyt ja aivot hyrräävät niin ylikierroksilla, että keskittyminenkin on paikoin hankalaa. Ehkä se tästä tasoittuu.

    Iloa opiskeluihin ja syksyn synkkyyteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut vähän sama. Iltaisin väsyttää eikä jaksa keskittyä ja lukuvuoden aikana luen eniten iltaisin. Tänään ehdin tosin hyödyntää myös puheviestinnän tunnin ja saksan tuutoritapaamisen välisen ajan lukemalla. Kaipa tähän arkiseen puurtamiseen taas tottuu ja sitten jaksaakin paremmin myös lukea.

      Kiitos samoin sinulle. :) Syksy ei ole minun vuodenaikani. Odotan jo talvea ja lunta.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!