keskiviikko 7. elokuuta 2013

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Lääkäri 2013 (Zomerhuis met zwembad 2011) Siltala 447 s. suom. Sanna van Leeuwen
lainattu kirjastosta

Siitä on nyt puolitoista vuotta, ja Ralph Meier on kuollut. Ja huomisaamuna minun on mentävä terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunnan eteen. Ei sen asian vuoksi missä olin hänelle tuolloin avuksi, vaan erään toisen, joka sattui reilu puoli vuotta myöhemmin: tapauksen, jota voitaisiin kutsua vaikkapa hoitovirheeksi. Valvontalautakunnan suhteen en ole kovinkaan huolissani. Lääkäripiireissä kaikki tuntevat toisensa, monet ovat jopa vanhoja opiskelukavereitani. Täällä ei käy niin kuin Yhdysvalloissa, missä lakimies voi tuhota lääkärin uran yhden väärän diagnoosin takia. Tässä maassa saa mennä todella pitkälle. Ja vielä sittenkin. Varoitus, hyllytys pariksi kuukaudeksi, ei sen ihmeempää.
Minun on vain tehtävä kaikkeni, jotta lautakunnan jäsenet näkisivät tapauksen edelleenkin hoitovirheenä. On pysyttävä valppaana. Minun on itse uskottava siihen sataprosenttisesti - hoitovirheeseen. 

Marc Schlosser on joutumassa valvontalautakunnan eteen, koska hän on tehnyt kuolettavan hoitovirheen. Oliko sittenkään kyseessä hoitovirhe vai kuoliko Marcin potilas, Ralph Meier, henkilökohtaisten kaunojen vuoksi? Marc kertoo takautuvasti, miten Ralphiin tutustui ja mitä tapahtui Meierin perheen kesähuvilalla, jossa Marc perheineen vietti kohtalokkaan loman.
  
Luin Herman Kochin kehutun The Dinner -kirjan huhtikuussa. Kirjan luettuani kuulin, että Kochilta on ilmestymässä syksyltä uusi suomennos. Varasin Herman Kochin Lääkärin jo talvella ja kerrankin sain kirjan heti ensimmäisenä kirjastosta. Minun oli pakko lukea kirja viime viikolla parissa päivässä, jotta pystyisin tällä viikolla keskittymään tenttiin lukemiseen. Kochin romaanin tapahtumat eivät olisi antaneet minulle hetken rauhaa, jos olisin yrittänyt lukea kirjaa vain hitaasti pänttäämisen rinnalla.

Goodreads-sivustolla Lääkäriä on arvosteltu liiallisesta samankaltaisuudesta Illallisen kanssa. Kyllähän nämä kaksi Kochin kirjaa muistuttavat toisiaan melko paljon, mutta ei Koch kuitenkaan mielestäni syyllisty liialliseen ideoiden kierrättämiseen. Koch taitaa tällaisen kirjallisuuden, joten miksi hän ei saisi kirjoittaa useampaa toisiaan muistuttavaa kirjaa. Illallinen ja Lääkäri ovat kuitenkin kaksi eri kirjaa jo esimerkiksi erilaisten miljöiden vuoksi. Illallinen tapahtuu suljetussa ympäristössä vain muutamien henkilöiden ollessa kokoontuneina ravintolapöydän ympärille ja Lääkäri Marcin vastaanotolla, mutta myös kesähuvilalla.

Marc ei ole todellakaan lääkäri, jonka vastaanotolle haluaisi päätyä. Marc antaa potilailleen tavanomaista enemmän aikaa, mutta Marcin huomio herpaantuu jo muutaman minuutin jälkeen. Marcin pään sisälle joutuva lukija ihmettelee, miten hän on edes päätynyt lääkäriksi. Niin vastenmielisiltä eräät lääkärin työtehtävät Marcista tuntuvat. Lääkärin henkilöt ovat yhtä epämiellyttäviä kuin Illallisenkin. Jotkin henkilöiden tekemät valinnat tuntuivat minusta hyvin radikaaleilta, mutta toisaalta en ehkä ymmärtänyt niitä liian erilaisen elämäntilanteen vuoksi.

Olin kuullut, että Lääkärin kertojana toimiva Marc on epäluotettava, ja ehkä luin kirjan hieman eri tavoin siksi. En ole varma, yritinkö lukea liikaa rivien välistä, ja epäilenkin lukevani Kochin uutuuskirjan joskus vielä uudelleen, koska haluaisin tietää, mitä mieltä olisin tapahtumista toisella lukukerralla.

Minua kiehtoo ihmisen pimeä puoli. Vaikka mielenkiintoni oli sekä Illallista että Lääkäriä lukiessani kauhistukseen sekoittunutta, voisin sanoa Kochin sopivan minulle. Toivottavasti saan lukea vielä monta Kochin romaania, sillä tämän kirjailijan tyyliin ja juonen kehittelyyn en ole ihan heti kyllästymässä. Suosittelenkin Lääkäriä niille, joille Illallinen ei ollut liikaa. 

Lääkäri on ehtinyt vierailla seuraavissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihinEniten minua kiinnostaa tieLeena Lumi ja Kirjakaapin avain.

6 kommenttia:

  1. Koch on myös kuin luotu minulle;) Mikä kiehtookaan enemmän kuin ihmisen pimeä ja salattu! Näitä Marceja kulkee täällä meidänkin joukossamme ja käyvät ihan täyspäisistä. Samoin on Illallisen seurueen kanssa. Kuka vain meistä voi kerran huomata, että on juuri tavannut jonkun Kochin henkilöhahmoista, muu on itsepetosta tai sitten on onni elää suloisessa pumpulissa.

    Koch ei minustakaan kierrätä, sillä Marc on toki eri. Näitä kirjoja kyllä kelpaa lukea, eikä ikäsyvtymisestä ole tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Kochia suomennetaan pian lisää, sillä Illallisen ja Lääkärin jälkeen jää janoamaan lisää. Mitäköhän tämä kertoo minusta ihmisenä? ;)

      Poista
  2. Hieno kirja, piti otteessaan. Minun oli myös ahmittava kirja vauhdilla, ja onneksi niin. Marc jää henkilönä pitkäksi aikaa mieleen. Ihailen Kochin taitoa ujuttaa "totuutta" tarinaan vähitellen ja silti jättää lopulliset päätelmät lukijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Marc ja Lääkäri eivät ihan heti haihdu mielestäni pois, sillä jäin miettimään, mikä olikaan se koko totuus.

      Poista
  3. Saas nähdä, mitä kirjailijalta seuraavaksi tulee. Onhan näissä samankaltaisuuksia mutta mua ei haitannut yhtään. Pidin niin täysillä molemmista, ehkä Lääkäristä vielä enemmän. Marc oli... aika inhimillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Illallinen ja Lääkäri ovat hyvällä tavalla samankaltaisia. Koch on taitava tällaisen kirjoittamisessa, ja en todellakaan olisi pettynyt, jos seuraavakin suomeksi ilmestyvä Koch (mikä se sitten ikinä onkaan) muistuttaisi näitä kahta jo lukemaani.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!