tiistai 9. heinäkuuta 2013

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - kirjablogikirja

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - kirjablogikirja 2013 Avain 168 s.
lainattu kirjastosta

Kirjablogit ovat teoksen nimen mukaisesti monien rivien välissä, ja niiden paikka kirjallisuuden kentällä elää muutosten mukana. Blogeja syntyy ja kuolee, bloggaajien suhde kirjoihin muuttuu, bloggaajat saattavat ystävystyä keskenään ja käsitykset kirjallisuuskritiikkien, kirjamarkkinoiden ja muiden toimijoiden rooleista elävät.
Kirjablogeja arvostetaan, sillä ne pitävät lukemisharrastusta yllä ja kunniassa. Kirjablogeja kummastellaan, sillä suuret lukumäärät ja alati kasvavat kirjalistaukset jaksavat ihmetyttää. Kirjablogeja vierastetaan, jos niiden toimintaperiaatteet eivät ole tuttuja. Monet kirjanystävät ja kirja-alaa seuraavat tuntevat kirjablogikentän paremmin nyt kuin vielä pari vuotta sitten. Muutamassa vuodessa kirjablogikenttä on laajentunut ja lukemisesta on tullut julkisempaa kuin aiemmin. Kirjabloggaajat tasapainoilevat roolien ja ajankäytön kanssa, mutta lukemisen imu ja kirjoista keskusteleminen vetävät puoleensa koko ajan uusia tekijöitä. 

Rivien välissä on ensimmäinen kotimainen tietokirja, jossa tarkastellaan kirjabloggaamista ilmiönä. Kirjassa käydään läpi muun muassa bloggaamisen historiaa, blogitempauksia, kirjailijoiden suhdetta blogeihin ja bloggaajien ryhmäkuvaa. Kirjaan on kerätty aineistoa esimerkiksi lähettämällä kysely 97:lle kirjabloggaajalle ja viidelletoista blogia pitävälle kirjailijalle. Kyselyyn vastasi 61 bloggaajaa ja 14 kirjailijaa. Rivien välissä sisältää runsaasti sitaatteja kyselyyn tulleista vastauksista, mikä tekee kirjasta ihailtavan moniäänisen.

Taitaa olla sanomattakin selvää, että en ole mitenkään puolueeton kirjoittaessani kirjasta, joka kertoo kirjablogeista. Olen itse kirjabloggaaja, seuraan molempien Rivien välissä -kirjan kirjoittajien blogeja (Lumiomena ja Kirjainten virrassa), ja suureksi yllätykseni blogini nimi peräti mainittiin kirjassa. Vaikka olen kirjablogannut vasta hieman vajaa puoli vuotta, olen melko syvällä kirjablogimaailmassa. Olen tutustunut muihin kirjabloggaajiin, seuraan todella montaa muuta kirjablogia ja päivitän omaani aika usein. Silti haluan kirjoittaa bloggauksen tästä ensimmäisestä kotimaisesta kirjablogikirjasta, mutta koin reiluimmaksi tehdä selväksi, että kirjabloggaaminen on hyvin lähellä sydäntäni, minkä todennäköisesti huomaa jo tästä bloggauksestakin.

Huomasin olevani joissakin asioissa tyypillinen kirjabloggaaja ja toisissa en. Todennäköisesti kaikki muutkin tämän kirjan lukeneet kirjabloggaajat ovat tehneet saman huomion. Olen nainen ja olen matkalla kohti korkeakoulututkintoa, mutta pääaineeni ei ole tavallisimmasta päästä kirjabloggaajalle. Olen 13 vuotta nuorempi kuin kirjabloggaajien keski-ikä (36 vuotta). Kirjassa mainitaan, että suomalaiset kirjabloggaajat seuraavat harvoin ulkomaisia kirjablogeja. Vaikka luen paljon useampaa kotimaista kuin ulkomaista kirjablogia, on minulla ulkomaisiakin muutama seurauslistalla. Myönnän kuitenkin kokevani itseni osaksi suomalaista kirjablogiyhteisöä. Ulkomaisiin kirjablogeihin en ole tainnut vielä kertaakaan edes kommentoida vaan olen ollut hiljainen bloggausten vilkuilija.

Kirjaan oli jäänyt muutamia kirjoitusvirheitä. Erityisesti minua häiritsi se, miten erään blogin nimi oli kirjoitettu hieman väärin. Olisin myös mielelläni lukenut hieman enemmän kirjailijoiden blogeja koskevista ajatuksista. Rivien välissä on todennäköisesti kiinnostavampaa luettavaa kirjabloggaajille kuin muille lukijoille, koska kirjablogistit ovat kokeneet kirjassa mainitut asiat. Toisaalta minulle kirjassa oli joitakin uusiakin juttuja, koska olen ollut osa kirjablogimaailmaa sen verran vähän aikaa. Kuitenkin olen ehtinyt jo pitää oman lukumaratonin, kimppalukea Kafkan rannalla ja osallistua lukuhaasteisiin, joiden eteneminen on ollut hieman vaihtelevaa. Mietin myös kirjoja lukiessani sitä, mitkä kirjat ansaitsisivat ääneni Blogistanian kirjaäänestyksissä.

Eräs kirjan ennustuksista on jo käymässä toteen. Rivien välissä -teoksessa lukee Lukumaratonit-väliotsikon alla: Mutta ehkä kirjabloggaajat tempaisevat tulevaisuudessa Suomessakin yhteisen lukemiskampanjan ja lukevat kaikki samana päivänä erilaisia kirjoja kymmeniätuhansia sivuja. Ensimmäinen kotimaisten kirjabloggaajien yhteinen lukumaratonpäivä on huomenna. Tästä tempauksesta voi käydä lukemassa enemmän esimerkiksi Le Masque Rouge -blogista. Minä en nimittäin maratonista tämän enempää kirjoita, koska en siihen osallistu vaan toivun vielä ensimmäisestä maratonistani. Seuraan kuitenkin suurella mielenkiinnolla muiden maratoneja ja luulenkin, että keskiviikkona suuri osa ajastani kuluu maratoniin osallistuvien blogien vilkuiluun. Tämä Suomen ensimmäinen yhteinen lukumaratonpäivä on merkki siitä, miten kirjablogimaailma elää koko ajan. Uusia ideoita keksitään ja niihin tartutaan innolla.

Rivien välissä on innostanut montaa kirjabloggaajaa kirjoittamaan omasta bloggaushistoriastaan. Minun blogini on melko uusi, joten blogini tarina ei myöskään ole vielä kovin pitkä. Kirjoitin Anna minun lukea enemmän -blogini ensimmäisen merkinnän jo yli vuosi sitten (21.4.2012), mutta TBR-listan laatimiseen blogini pito silloin jäikin. Ensimmäisen varsinaisen kirjabloggauksen julkaisin vasta 20. tammikuuta tänä vuonna, joten olen kohta kirjoittanut blogiini aktiivisesti puolen vuoden ajan. Eräs minulle läheiseksi tullut kirjabloggaaja totesi minulle ihmeissään, olenko pitänyt kirjablogia vasta niin vähän aikaa, koska hänestä tuntuu, että olisin ollut blogimaailmassa jo kauemmin. Tämä kertoo siitä, miten innoissani olen tempautunut mukaan kirjablogimaailmaan. En tiedä, miten pitkäikäinen blogistani tulee. Aion pitää Anna minun lukea enempää niin kauan kuin bloggaaminen tuntuu hyvältä ja tuo iloa elämääni.

Suosittelen kirjaa niille, joita kirjablogit kiinnostavat. Rivien välissä on mainiota luettavaa esimerkiksi sellaisille ihmisille, jotka miettivät oman kirjablogin perustamista. Kirjablogin pitäminen on paljon hauskempi harrastus kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Meneehän blogin pitämiseen tietenkin aikaa, mutta toisaalta kirjablogi on antanut minulle jo paljon. 

Ei ole kovin yllättävää, että Rivien välissä on luettu monessa muussakin blogissa: La Petite Lectrice, Kirjakaapin avain, Sinisen linnan kirjasto, Sallan lukupäiväkirja, Kirjavalas, Erjan lukupäiväkirja, Jäljen ääni, Käännä jo sivua, Kirjakirppu, Kirsin kirjanurkka, Kirjasfääri, Rakkaudesta kirjoihin, Lukuisa, Kirjojen keskellä, Leena Lumi, Morren maailma, Hyönteisdokumentti, Tarukirja, Luettua elämää  ja Luutii.

6 kommenttia:

  1. Tämä kirja on konkarikirjabloggaajalle nostalgiaa ja huomenna sitä vieläkin enemmän. Siis joskus sitten...

    Sinulla on muuten erinomaisen vaikuttava bloginimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sinulle tämä on ollut nostalgisempi lukuelämys kuin tällaiselle aloittelijalle. En ole kaikkia kirjassa kerrottuja asioita elänyt, mutta paljon minullekin tuttua kirjassa oli.

      Kiitos. Pidän nimestä itsekin, vaikka enhän minä joutunut vaihtamaan kuin yhden sanan Itkosen kirjan nimestä ja olinkin saanut kirjablogille sopivan nimen. :)

      Poista
  2. Minulla tämä vielä odottaa lukemista, mutta on ollut kiinnostavaa lukea tästä muiden mietteitä. Kiva harrastus tämä tosiaan on ja vaikka aikaa kuluu, minua se ei haittaa ollenkaan. (Ainoa, mikä joskus haittaa, on sen tajuaminen, ettei kuitenkaan ikinä ehdi lukea kaikkea sitä, mitä haluaisi. Huokaus.)

    Kivaa, että sinäkin aloitit kirjablogin. Tykkään blogistasi paljon. Jatkakaa, pyydän! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulistalle menevien kirjojen määrää kirjablogien seuraaminen on lisännyt huimasti. Ei kaikkea kiinnostavaa todellakaan ehdi millään lukea, mutta ainakaan eivät kiinnostavat kirjat ole loppumassa kesken.

      Oi kiitos. :)

      Poista
  3. Yhdyn Suketuksen sanoihin; upeaa, että pistit blogin pystyyn, ja sille toivon pitkää ikää! <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!