tiistai 31. joulukuuta 2013

Kirjavuosi 2013

Vuosi 2013 oli kirjavuotena huikaiseva. Aloin kirjablogata ja lukeminen muuttui harrastuksena aiempaa yhteisöllisemmäksi. Sain vuoden aikana monia lukuvinkkejä enkä mitenkään ehtinyt lukea kaikkea, mitä olisin halunnut. Vuoteen on mahtunut kolme isommassa tai pienemmässä porukassa yhdessä luettua kirjaa, kirjabloggaajien yhteinen lukuhaaste, Blogistanian kesälukumaraton ja kirjabloggaajien joulukalenterin luukun julkistaminen. Osallistuin elämäni ensimmäisille kirjamessuille ja nautin messuista heti kokonaiset kolme päivää. Näin ihailemiani kirjailijoita, ostin liikaa kirjoja ja tapasin ihania kirjabloggareita. Kirjavinkkien ja -keskustelun lisäksi bloggaaminen on tutustuttanut minut moneen hienoon ihmiseen, joiden ystävyydestä olen todella kiitollinen.

Vuosi lukuina

Luin vuoden 2013 aikana 163 kirjaa ja 52237 sivua. Lista kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista löytyy täältä. Listassa on myös kymmenisen opiskelun vuoksi luettua kirjaa, mutta ensi vuonna en aio enää listata blogissani lukemiani tenttikirjoja. Luin 79 kirjaa englanniksi, kaksi ruotsiksi ja loput 82 teosta suomeksi. 49 lukemistani kirjoista oli kotimaisten kirjailijoiden luomuksia. Bloggasin 126 lukemastani kirjasta ja ensi vuoden puolella aion blogata vielä muutamasta tämän vuoden luetuista. Luin 34 itse ostettua tai lahjaksi tai palkinnoksi saatua kirjaa, kymmenen arvostelukappaletta, yhden poikaystävän hyllystä lainatun teoksen ja 118 kirjaston kirjaa. Mieskirjailijoiden kynästä oli 55 lukemistani kirjoista, 106 kirjoista oli naisten kirjoittamia ja kahden tekijöissä oli sekä mies että nainen. En vieläkään tiedä, miksi luen selvästi enemmän naisten kuin miesten kirjoja. Minun täytyy ehkä kohta keksiä itselleni jokin haaste, joka saisi minut tarttumaan useammin mieskirjailijoihin. Kirjojen määrä vaihteli kuukausittain melko paljon. Kesäkuussa ehdin lukea ensimmäisen lukumaratonini siivittämänä 24 kirjaa, ja marraskuussa lukuaikaa söivät muun muassa muutto ja seminaarityön kirjoittaminen, joten silloin lukusaldo jäi kahteen kirjaan.

Vuoden lukuelämykset

Vaikuttavimmat dystopiakirjat

Neal Shusterman: Unwind
Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go
Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
George Orwell: 1984
Johanna Sinisalo: Auringon ydin


Muut vaikuttavat kirjat (listassa vain kirjoja, jotka luin tänä vuonna ensimmäistä kertaa):

Bernard Beckett: Genesis
Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike
Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2 ja 3
Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät
Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa
Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia
Marisha Pessl: Yönäytös
Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
John Green: The Fault in Our Stars


Päivitän ehkä vielä luettujen listaa tänään, jos ehdin jossakin välissä lukea tällä hetkellä kesken olevan kirjan loppuun. Ulos en ainakaan ole enää menossa tänä vuonna, sillä pelkään ilotulituksia sen verran paljon.

Mitä on luvassa ensi vuonna?

Kerroinkin jo, mihin lukuhaasteisiin aion ainakin osallistua. Tammikuussa rakas blogini täyttää vuoden, joten ensi kuussa aion tätä syntymäpäivää ainakin jotenkin juhlistaa. Aikomuksenani on pitää jossakin vaiheessa teemaviikko, ja on minulla muitakin bloggaamiseen liittyviä vielä toteuttamattomia suunnitelmia. Toivon, että ehdin ensi vuonna lukea enemmän kuin vuoden 2013 viimeisinä kuukausina ja tietysti kirjoittaa kirjoista blogiinikin.  

Kirjaisaa ja onnellista uutta vuotta!

Haastekoontia: Mental Cases, 1800-luvun kirjat, Mieleni on rajaton ja Kaunokirjallinen maailmanvalloitus

Kirjoitin jo erikseen Lukemattomat kirjailijat -haastekoonnin ja tässä bloggauksessa kerron, miten muiden lukuhaasteiden kanssa kävi. Olin alkuvuodesta innostunut ja juuri aloittanut kirjabloggaaja ja innostuin myös useammasta haasteesta. Lukemattomat kirjailijat oli ainoa, joka meni niin kuin pitikin, ja muissa jäin enemmän tai vähemmän tavoitteestani.

1800-luvun kirjat -haasteessa olisi pitänyt lukea vähintään neljä 1800-luvulla ilmestynyttä kirjaa. Tavoitteenani oli tutustua 1800-lukuun kahdeksan kirjan myötä, mutta jäin melko kauas tavoitteestani enkä saanut edes minimisuoritusta haalittua kasaan. Luin vuoden aikana kaksi haasteeseen sopivaa kirjaa:

1. Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
2. Jane Austen: Sense and Sensibility


Mental Cases -haaste meni hieman paremmin, vaikka muutama kirja jäi uupumaan tavoitteestani (kahdeksan kirjaa). Elegia haastoi lukemaan mielenterveyden ongelmia käsittelevää ei-fiktiivistä kirjallisuutta ja sain luettua viisi kirjaa, joilla osallistuin haasteeseen ja jotka veivät minut osastolle.

1. Marya Hornbacher: Madness - A Bipolar Life
2. SusuPetal: Sairaalapäiväkirja - merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta
3. Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia
4. Maria Vaara: Likaiset legendat
5. Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Osallistuin myös pariin haasteeseen, joiden suorittamisessa ei ole aikarajaa ja joiden parissa aion jatkaa ensi vuonnakin.

Mieleni on rajaton -haasteeseen luin tämän vuoden aikana kahdeksan kirjaa:

1. Joyce Carol Oates: Zombie
2. Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot
3. Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike
4. Marya Hornbacher: Madness - A Bipolar Life
5. SusuPetal: Sairaalapäiväkirja - merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta
6. Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia
7. Maria Vaara: Likaiset legendat
8. Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Tämä haastehan oli osittain yhtenevä Mental Casesin kanssa vain sillä erotuksella, että Mieleni on rajaton -haasteeseen kelpaavat myös fiktiiviset teokset.

Aloin myös valloittaa maailmaa lukemalla ja matkasin viidentoista maan halki kaunokirjallisuuden siivin.

Afganistan: Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick
Alankomaat: Herman Koch: The Dinner
Algeria: Katherine Neville: The Eight 
Iso-Britannia: Sophie Kinsella: The Secret Dreamworld of a Shopaholic
Italia: Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Itävalta: Ursula Poznanski: Vii5i
Japani: Haruki Murakami: Norwegian Wood 
Kanada: Kathy Reichs: Déjà Dead  
Ranska: Milja Kaunisto: Synnintekijä
Ruotsi: Liza Marklund: Du gamla, du fria 
Suomi: Maarit Verronen: Varjonainen
Tsekki: Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Venäjä: Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Viro: Sofi Oksanen: Puhdistus 
Yhdysvallat: Candace Bushnell: Sex and the City  

Ensi vuonna osallistun ainakin kolmeen haasteeseen. Yritän voittaa sotakirjallisuutta kohtaan tuntemani kammon Ihminen sodassa -lukuhaasteen avulla. Koetan päästä eristyssellistä vapauteen Hei me lusitaan! -lukuhaasteessa. Tutustun myös ranskalaiseen kirjallisuuteen oman Vive la France! -haasteeni myötä (ensimmäinen kirja on tällä hetkellä kesken). Vuoden päästä sitten nähdään, miten pärjäsin näiden haasteiden kanssa. Olen melko varma, että eteeni tulee vielä jokin haaste, johon en vain malta olla osallistumatta, vaikka näiden kolmenkaan haasteen onnistuminen ei ole helpoin mahdollinen suoritus.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Haastekoonti: Lukemattomat kirjailijat


Riinan kirjapinojen Riina K. haastoi lukemaan tämän vuoden aikana lukemattomia kirjailijoita. Haasteeseen ei laskettu mukaan esikoiskirjailijoita. Huomasin pian, että minun olisi kannattanut päättää heti kirjailijat, joihin haluan tutustua. Näin haaste oli liiankin helppo, koska aloin kirjablogata tämän vuoden alussa. Kirjablogien ansiosta olen kiinnostunut ties kuinka monesta minulle uudesta kirjailijasta ja olen montaa heistä ehtinyt vuoden aikana lukeakin. Sen vuoksi tänä vuonna tuli tutustuttua todella moneen kirjailijaan.

1. Max Brooks (World War Z: An Oral History of the Zombie War)
2. Seth Grahame-Smith (Abraham Lincoln - Vampire Hunter)
3. Ally Carter (I'd Tell You I Love You, But Then I'd Have to Kill You; Cross My Heart and Hope to Spy ja Don't Judge a Girl by Her Cover)
4. Kathy Reichs (Déjà Dead ja Death du Jour)
5. Anna Godbersen (The Luxe; Rumors ja Envy)
6. Bernard Beckett (Genesis)
7. Joyce Carol Oates (Zombie; Rape - A Love Story ja My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike)
8. Gail Carriger (Etiquette & Espionage ja Soulless)
9. Joanne Harris (Chocolat)
10. Richelle Mead (Vampire Academy ja Frostbite)
11. Hannu Rajaniemi (The Quantum Thief)
12. Julian Barnes (The Sense of an Ending)
13. Chuck Palahniuk (Fight Club)
14. Neal Shusterman (Unwind ja UnWholly)
15. Maarit Verronen (Varjonainen)
16. Lauren Oliver (Delirium; Pandemonium ja Requiem)
17. Lauren DeStefano (Wither)
18. Helen Fielding (Bridget Jones's Diary)
19. E.L. James (Fifty Shades of Grey)
20. Sarah Waters (The Little Stranger)
21. Haruki Murakami (Norwegian Wood; 1Q84 osat 1 ja 2 & 3 ja Kafka rannalla)
22. Herman Koch (The Dinner ja Lääkäri)
23. Muriel Barbery (The Elegance of the Hedgehog ja Kulinaristin kuolema)
24. Kazuo Ishiguro (Never Let Me Go)
25. Marya Hornbacher (Madness - A Bipolar Life)
26. Leena Krohn (Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia)
27. Ally Condie (Matched)
28. Gillian Flynn (Gone Girl ja Dark Places)
29. Ian McEwan (Sweet Tooth)
30. Mikael Niemi (Veden viemää)
31. Suzanne Young (The Program)
32. Donna Tartt (The Secret History)
33. Saara Henriksson (Linnunpaino)
34. George Orwell (1984)
35. Justina Robson (Aitoa peliä)
36. Minna Lindgren (Kuolema Ehtoolehdossa)
37. Siiri Enoranta (Nokkosvallankumous)
38. Hanne-Vibeke Holst (Mitä he toisilleen tekivät)
39. Louise Boije af Gennäs (Stjärnor utan svindel)
40. Antti Tuomainen (Parantaja)
41. Hanna Hauru (Paperinarujumala)
42. Anja Snellman (Ivana B. ja Lemmikkikaupan tytöt)
43. Hitomi Kanehara (Käärmeitä & lävistyksiä)
44. Nancy A. Collins (Sunglasses After Dark)
45. Inka Nousiainen (Kirkkaat päivä ja ilta & Karkkiautomaatti)
46. Doris Lessing (Erittäin kissamaista)
47. Jessica Brody (Unremembered)
48. Johanna Holmström (Itämaa)
49. David Foenkinos (Nainen, jonka nimi on Nathalie)
50. Maaria Päivinen (Pintanaarmuja)
51. J.S. Meresmaa (Mifongin perintö)
52. Johanna Sinisalo (Enkelten verta; Ennen päivänlaskua ei voi ja Auringon ydin)
53. Veronica Roth (Divergent)
54. Katherine Neville (The Eight)
55. Pekka Hiltunen (Vilpittömästi sinun)
56. Mons Kallentoft (Sydäntalven uhri)
57. Jonas Gardell (Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus)
58. Cormac McCarthy (The Road)
59. Marisha Pessl (Yönäytös)
60. Maria Vaara (Likaiset legendat)
61. Kristina Ohlsson (Nukketalo)
62. John Green (The Fault in Our Stars)
63. Johan Theorin (Sankta Psykon kasvatit)

Näitä koettuja uusia kirjailijoita oli näköjään vielä paljon enemmän kuin osasin odottaa. Viideltätoista kirjailijoista olen lukenut tämän vuoden aikana jo useammankin kirjan ja monilta muiltakin aion lukea vielä jossakin vaiheessa lisää. Parhaita uusia tuttavuuksia ovat olleet Bernard Beckett, Joyce Carol Oates, Neal Shusterman, Haruki Murakami, Kazuo Ishiguro, Leena Krohn, George Orwell, Johanna Sinisalo ja Marisha Pessl. Aion kirjoittaa vielä bloggauksen, jossa kerron tarkemmin siitä, mitä luin vuoden aikana ja mitkä kirjat tekivät suurimman vaikutuksen, mutta voin jo nyt sanoa, että 2013 oli kirjavuotena minulle huikaiseva. Luin monia loistavia kirjoja ja tutustuin kirjamaailmaan entistä syvemmin esimerkiksi kirjabloggaamisen ja ensimmäisen kirjamessukäynnin ansiosta.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Sue Grafton: W is for Wasted

Sue Grafton: W is for Wasted 2013 Mantle 484 s.
lainattu kirjastosta

Two dead men changed the course of my life that fall. One of them I knew and the other I'd never laid eyes on until I saw him in the morgue. The first was Pete Wolinsky, and unscrupulous private detective I'd met years before through Byrd-Shine Investigations, where I'd served my apprenticeship. I worked for Ben Byrd and Morley Shine for three years, amassing the six thousand hours I needed for my license. The two were old-school private eyes, hard-working, tireless, and inventive. While Ben and Morley did business with Pete on occasion, they didn't think much of him. He was morally shabby, disorganized, and irresponsible with money. In addition, he was constantly pestering them for work, since his marketing skills were minimal and his reputation too dubious to recommend him without and outside push. Byrd-Shine might subcontract the odd stretch of surveillance to him or assign him a routine records search, but his name never appeared on a client report. This didn't prevent him from stopping by the office without invitation or dropping their names in casual conversations with attorneys, implying a close professional relationship. Pete was a man who cut corners and he assumed his colleagues did likewise. More problematic was the fact that he'd rationalized his bad behaviour for so long it had become standard operating procedure.

Kinsey Millhone kuulee uutisista kollegansa Pete Wolinskyn väkivaltaisesta kuolemasta. Vaikka Kinsey ei kuulunut Peten lähipiiriin, hän sotkeutuu rikostutkimuksiin. Pian Kinseyyn otetaan myös yhteyttä toisen kuoleman tiimoilta, sillä erään kodittoman miehen taskusta on löytynyt Kinseyn nimi ja yhteystiedot. Kinsey ei tosin ole ikinä kuullutkaan tästä Terrence Dace -nimisestä miehestä, mutta silti Terrencen kuolema vaikuttaa Kinseyn elämään yllättävällä tavalla.

Olen julkaissut varsinaisen kirjabloggauksen viimeksi kaksi kuukautta sitten. Luonnoksiin kirja-arvioraakileita on kerääntynyt näiden parin kuukaudenkin aikana, mutta olen enemmän keskittynyt seminaaritöiden kirjoittamiseen. Tämän syksyn aikana olen lukenut myös tavallista vähemmän, mutta keväällä on toivottavasti vähemmän kiireitä, joten ainakin toivon, että luku- ja bloggausharrastuksilleni on hieman enemmän aikaa. Uusinta aakkosdekkariakin luin viikon vain pienissä pätkissä, mutta onneksi sitten alkoi lopulta joululoma ja pystyin jouluiltojen aikana nauttimaan kirjan loppuun saakka.

Aloin lukea Graftonin yksityisetsivä Kinsey Millhonesta kertovaa sarjaa kymmenisen vuotta sitten. Näiden vuosien aikana moni dekkarisarja on jäänyt minulta joko väliaikaisesti tai lopullisesti kesken, mutta Graftonin kirjoihin ja henkilöihin olen niin kiintynyt, että olen aina halunnut tietää, mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu. Kun aloitin W is for Wasted -teoksen, tuntui kuin olisin palannut hyvien tuttujeni seuraan. Kinsey, Kinseyn vuokraisäntä Henry ja muut sarjan vakihenkilöt ovat päässeet harvinaisen lähelle sydäntäni. Tähän kiintymykseen on vaikuttanut varmaankin henkilöiden luonteenpiirteiden lisäksi Kinseyn toimiminen minä-kertojana. Minä-kertoja mahdollistaa hyvin Kinseyn tunteiden ja ajatusten kuvaamisen, ja osittain tästä syystä aakkosdekkarien lukeminen on saanut aikaan tunteen Kinseyyn tutustumisesta.

W is for Wasted ei ollut minusta paras aakkosdekkari, mutta viihdyin silti kirjan parissa hyvin. Se sopi hyvin luettavaksi jouluillan vaihtuessa yöksi. Graftonin kirjat eivät ole liian ahdistavia tai pelottavia vaan loppuratkaisu karmii selkäpiissä juuri sopivasti. Tässä osassa minua kiinnosti enemmän Kinseyn yksityiselämän kuviot kuin varsinaiset murhatutkimukset, ja minusta tuntuukin, että Grafton hieman jo valmistelee sarjan loppumista.

Murhien ja Kinseyn perhesuhteiden lisäksi kirjassa käsiteltiin paljon kodittomuutta. Näkökulma oli tosin enimmäkseen Kinseyn, mutta ajoittain myös muiden henkilöiden mielipiteet pääsivät kuuluville. Aihetta käsitellään ihan uskottavasti, ja kirjan lopussa oleva Terrencelle omistettu muistopuhe on oivaltava ja koskettava.

Viimeisin suomeksi ilmestynyt aakkosdekkari on T niin kuin tappaja (2008). Löysin tiedon, jonka mukaan uusimpia ei edes oltaisi suomentamassa liian pienen kysynnän vuoksi. Voi harmi, jos näin todellakin on. Aakkosdekkarit tosin eivät ole kovin vaikeaa englantia, joten näiden lukemista alkuperäiskielelläkin kannattaa kokeilla.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kirjabloggaajien joulukalenteri 21.12.2013

Hei taas pitkästä aikaa! Mikäpä olisi parempi tapa katkaista pitkä bloggaamistauko kuin joulukalenteriluukun julkaiseminen. Tänään on jälleen se hetki vuodesta, johon nämä laulun sanat sopivat: Kolme yötä jouluun on. Laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen.
Joidenkin kirjojen maailmaan haluaisi päästä. Odotimme 11-vuotiaina ystäväni kanssa Tylypahkan kirjeitä, mutta niitä ei vain ikinä kuulunut. Pöllöt ilmeisesti eksyivät matkalla. Edelleen olen sitä mieltä, että jos johonkin fiktiiviseen maailmaan pääsisin tutustumaan, haluaisin nähdä Tylypahkan. Arkinen Tylypahkakin on varsin houkutteleva paikka, mutta erilaisten juhlien aikaan Harry Potterin opinahjo olisi vielä upeampi vierailukohde.

Harry Potterin joulut olivat olleet varsin ankeita ennen kuin hän aloitti koulun Tylypahkassa. Hän saattoi saada sedältään ja tädiltään joululahjaksi esimerkiksi setänsä vanhat sukat ja joulun lämpö oli muutenkin kaukana Harryn kohtelusta. Kun Harrylle paljastui, että hän on velho ja hän aloitti opinnot Tylypahkassa, hän osasi odottaa elämänsä parasta joulua. Ensimmäinen joulu Tylypahkassa vieläpä ylitti Harryn odotukset. Vaikka joululahjat voivat sisältää näkymättömyysviitan tai velhoshakkinappuloita, taikamaailmassakin joulu on juhla, jolloin perhe ja muut läheiset ovat tärkeintä. Tosin välillä joulunakin on selviteltävä, kuka on avannut Salaisuuksien kammion tai lähettänyt arvokkaan luudan yllätyslahjaksi.

Kuvanottohetkellä tapahtui jotakin maagista. Tosin joku jästi voisi väittää kameran vain tärähtäneen.
       
Tylypahkan joulukoristelut ovat omaa luokkaansa. Harryn ensimmäisenä lukuvuonna Suuri sali on koristettu mistelin ja piikkipaatsaman oksilla. Salissa on peräti kaksitoista joulukuusta, joista osa kimmeltää jääpuikkojen ja osa satojen kynttilöiden ansiosta. Ympäri linnaa on myös haarniskoja, jotka on lumottu laulamaan joululauluja. Tylypahkan joulupöydässä ei myöskään kukaan joudu näkemään nälkää.

Harry had never in all his life had such a Christmas dinner. A hundred fat, roast turkeys, mountains of roast and boiled potatoes, platters of of fat chipolatas, tureens of buttered peas, silver boats of thick, rich gravy and cranberry sauce - and stacks of wizard crackers every few feet along the table. These fantastic crackers were nothing like the feeble Muggle ones the Dursleys usually bought, with their little plastic toys and their flimsy paper hats. Harry pulled a wizard cracker with Fred and it didn't just bang, it went off with a blast like a cannon and engulfed them all in a cloud of blue smoke, while from the inside exploded a rear-admiral's hat and several live, white mice. Up on the High Table, Dumbledore had swapped his pointed wizard's hat for a flowered bonnet and was chuckling merrily at a joke Professor Flitwick had just read him. 
(J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone)
ennen kuorrutusta
Jollei halua aivan taikamaailman herkkuihin tutustua joulun aikaan, muut maat ovat hyvä ja vaihtelua tuova vaihtoehto. Joulupiparit ja -tortut kuuluvat jouluun, mutta niiden lisäksi voi tutustua esimerkiksi ranskalaiseen jouluherkkuun, jouluhalkoon. Jouluhalkoa saatettiin jopa tarjota Harry Potterin neljäntenä lukuvuonna, jolloin Beauxbatonsin oppilaat olivat vierailulla Kolmivelhoturnajaisten vuoksi. Olen syönyt jouluhalkoa pari kertaa elämässäni, mutta en ollut sellaista ikinä itse leiponut ennen eilistä. Käytin tätä reseptiä, mutta tuorejuusto oli appelsiininmakuisen sijasta suklaanmakuista. Lähikaupasta kun ei saanut muunlaista makeaa tuorejuustoa. Ensi kerralla metsästän jostakin appelsiininmakuista, sillä nyt jouluhalosta tuli minunkin makuuni hieman liian suklainen.
kuorrutuksen jälkeen
Lopputulos ei ollut maailman kaunein, mutta maistui ihan hyvältä ja seuraavalla kerran jouluhalko on ehkä parempaa silmänruokaakin. Ensi jouluna voisin kokeilla vaikkapa italialaista panettone-joulukakkua tai saksalaista stollen-hedelmäkakkua.

Eilen joulukalenterin luukku avautui Lukutoukan kulttuuriblogissa ja huomenna uutta luukkua voi käydä kurkkimassa Kolmas linja -blogista.

Minkä kirjan joulu on sellainen, jonka haluaisit kokea ja miksi? 
Maagista ja rauhaisaa joulua!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Vive la France!

Turun kirjamessujen pääteemoja ovat ensi vuonna Ranska ja Sastamala. Sain tästä ja Nannan kirjakimaran juuri loppuneesta Teemamaana Saksa -haasteesta innoituksen laittaa alulle haasteen, jossa keskitytään ranskalaisen kirjallisuuden lukemiseen. Ylläolevaa kuvaa saa käyttää haasteen yhteydessä.

Vive la France! -haasteessa tavoitellaan Ranskan lipulle raitoja. Kirjoja voi lukea haluamallaan kielellä. Tarkoituksena on lukea kirjoja, joiden kirjailijaa voi pitää ranskalaisena. Haasteeseen saa lukea millaista kirjallisuutta vain eli myös tietokirjoilla voi osallistua. Haasteeseen saa laskea vain tästä päivästä eteenpäin luetut ja blogatut kirjat. Haaste loppuu 1.10.2014 ja sinä päivänä on viimeinen mahdollisuus blogata lukemistaan kirjoista. Ilmoittautua voi tämän bloggauksen kommentteihin viimeistään tuolloin 1.10.2014. Ilmoita myös tämän bloggauksen kommentissa haasteeseen lukemasi kirjat viimeistään 1.10.2014.

Arvon osallistuneiden kesken Ranskaan liittyvän palkinnon ja arpoja saa yhtä monta kuin suorittamiaan raitoja, enimmillään siis kolme. Haasteeseen voi osallistua minimissään kahdella luetulla ranskalaisella kirjalla.

sininen raita: 2 kirjaa
sininen ja valkoinen raita: 4 kirjaa
sininen, valkoinen ja punainen raita: 6 kirjaa 

Viimeisenä annan vielä lukuvinkkejä haasteeseen. Kiitos Suville avusta listan laatimisessa! Lisää vinkkejä voi katsoa esimerkiksi täältä. Haastetta varten luetut kirjat saa päättää itse, ja haasteeseen kelpaavat tietenkin muutkin kuin listalla olevat ranskalaiset kirjat.

uudempaa kirjallisuutta:

Muriel Barbery: Siilin eleganssi ja Kulinaristin kuolema
Jean-Dominique Bauby: Perhonen lasikuvussa (muistelmateos)
Emmanuèle Bernheim: Hänen vaimonsa, eli, toinen nainen
Anne-Sophie Brasme: Henkäys
Flavia Bujor: Ennuskivien mahti (nuortenkirja)
Alex Capus: Léon ja Louise
Emmanuel Carrère: mm. Viikset ja Valhe
Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli ja Pieni sydän jaksaa rakastaa (novelleja)
Didier Daeninckx: Cadin ja ehdokkaan kuolema (dekkari)
Marie Darrieussecq: Sikatotta ja Kummitusjuttu
Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
Virginie Despentes: mm. Pane mua, Teen Spirit, King Kong -tyttö
Jean Echenoz: Pianossa
Nicolas Fargues: Olin takanasi
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie, Vaimoni eroottinen potentiaali ja Yhden elämän muistot
Claudie Gallay: Tyrskyt ja Rakkaus on saari
Anne Garréta: Sfinksi ja Nestemäiset taivaat
Anna Gavalda: mm. Kimpassa, Kunpa joku odottaisi minua jossakin (novelleja), 35 kiloa toivoa (nuortenkirja)
Jean-Christophe Grangé: mm. Sutten valtakunta ja Viattomien veljeskunta (jännityskirjoja)
Hélène Grémillon: Uskottuni
Faiza Guéne: Hällä väliä huomisella 
Hervé Guibert: Ystävälle, joka ei pelastanut henkeäni 
Christian Jacq: mm. Ramses-sarja (historiallinen fiktio)
Serge Joncour: Tukalia tilanteita
Julia Kristeva: Musta aurinko: masennus ja melankolia, Muukalaisia itsellemme
Milan Kundera: muun muassa Olemisen sietämätön keveys, Naurattavien rakkauksien kirja (novelleja), Jäähyväisvalssi
Camille Laurens: Mieheni ja Rakkaudesta
Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät, Kilpikonnien hidas valssi ja Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
Mazarine Pingeot: Ensimmäinen romaani 
Michel Tournier: mm. Robinson ja Perjantai 
Delphine de Vigan: No ja minä (nuortenkirja), Yötä ei voi vastustaa

klassikkoja:

Honoré de Balzac: mm. Ukko Goriat ja Tuntematon mestariteos ja muita novelleja (novelleja)
Charles Baudelaire: Pahan kukat (runoja)
Simone de Beauvoir: esim. Mandariinit 1-2 ja Lempeä kuolema
Henri Charrière: esim. Vanki nimeltä Papillon
Colette: Chéri & Chérin loppu
Alphonse Daudet: mm. Kirjeitä myllyltäni (novelleja)
Denis Diderot: Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä
Alexandre Dumas vanhempi: esim. Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi
Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
Gustave Flaubert: mm. Rouva Bovary ja Bibliomania
Théophile Gautier: Humoristisia kertomuksia
Victor Hugo: esim. Pariisin Notre-Dame ja Kurjat
Joseph Kessel: Päiväperho
Pierre Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita
Maurice Leblanc: mm. Arsène Lupin, herrasmiesvaras (rikostarina)
Gaston Leroux: Oopperan kummitus
Henri Murger: Boheemielämää
Pauline Réage: O:n tarina
Markiisi de Sade: Justine, eli Hyveellisen neidon kovat kokemukset 
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi (satu, pienoisromaani)
George Sand: mm. Hiidenlampi
Nathalie Sarraute: Lapsuus (muistelmateos)
Jules Verne: esim. Matka maan keskipisteeseen (tieteiskirjallisuutta) ja Maailman ympäri 80 päivässä (seikkailuromaani)
Voltaire: esim. Candide
Émile Zola: mm. Nana (naturalistista kirjallisuutta)

Nobel-palkitut (olen jättänyt mainitsematta nobelistit, joiden tuotantoa ei ole ilmeisesti suomennettu):

Henri Bergson: esim. Nauru: Tutkimus komiikan merkityksestä
Albert Camus: mm. Sivullinen ja Rutto
Jean-Marie Gustave Le Clézio: esim. Alkusoitto ja Harhaileva tähti
Anatole France: mm. Kuningatar Hanhenjalan ravintola, Siniparran seitsemän vaimoa ja Enkelten kapina 
André Gide: mm. Ahdas portti
Roger Martin du Gard: Thibaul'in suku 
François Mauriac: mm. Käärmesolmu
Romain Rolland: mm. Kaksi rakastavaista
Jean-Paul Sartre (kieltäytyi palkinnosta): mm. Inho
Claude Simon: mm. Raitiotie
Gao Xingjian: mm. Vaarin onkivapa (novelleja)

Kirjallinen ilta Vera Valan seurassa

Luin Facebookista, että Vera Vala (Kuolema sypressin varjossa ja Kosto ikuisessa kaupungissa) tulee Dante Alighieri -seuran vieraaksi Turkuun ja täytyihän minun päästä kuuntelemaan tätä Italiassa asuvaa dekkarikirjailijaa. Lähdin tosin kotoa niin kiireessä, että unohdin ottaa kameran matkaani. Ette valitettavasti näe tällä kertaa kuvia Vera Valan esiintymisestä tai esiintymispaikasta vaan kuvitan bloggauksen aiheeseen liittymättömillä asioilla kuten yhdellä suloisella kissalla ja vanhoilla kirjoilla. Tosin Valan vilkas elekieli olisi todennäköisesti aiheuttanut vaikeuksia kuvien onnistumiselle, joten nyt minun ei ainakaan tarvitse harmitella epäonnistuneita valokuvia. Vera Vala totesi heti alkuun, miten Koulun Historian luokka henkii dekkarimaista tunnelmaa ja ihan kohta nojatuolin takaa löytyy varmaan ruumis. Emme joutuneet  - tai päässeet - selvittämään murhamysteeriä, mutta saimme kuulla Vera Valan lapsuudesta, kirjailijan urasta, elämästä Italiassa ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Vera Vala kertoi viettäneensä muuten varsin tavallisen pohjanmaalaisen lapsuuden, mutta äidin työ kirjastossa teki Valan varhaisista vuosista poikkeuksellisen kirjallisia. Vala on kirjoittanut tarinoita jo pienestä pitäen ja hänen kouluaineensakin olivat vallan jännittäviä, sillä Valan mielikuvitus liisi niitä kirjoittaessa. Vala on kuitenkin tiennyt pienestä pitäen, että kirjailijuudella ei elätä itseään vaan on hankittava myös jokin porvarillinen ammatti. Siksi hänellä onkin kolme tutkintoa kesken. Kesken tutkinnot ovat jääneet, koska hän ei ole tuntenut niihin samanlaista intohimoa kuin kirjoittamiseen.

Vala kertoili, miten dekkaristin aivot pyörivät tiettyä rataa myös vapaa-ajalla. Dekkareita lukiessaan hän onnistuu aina arvaamaan murhaajan, koska huomaa hyvin vinkit murhaajan henkilöllisyydestä. Jo Nesbø on ainoa, joka onnistuu vieläkin yllättämisessä, ja Vala myönsi todellisen yllättymisen olevan mukava kokemus. P.D. James ja Sue Grafton ovat muita Valan dekkarisuosikkeja.

Vala ihaili Kari Hotakaista jo ennen kuin melkein kukaan tiesi Hotakaisen olemassaolosta. Hän luki lukiolaisena Buster Keaton: Elämä ja teot -kirjan ja tapasi ihailemansa kirjailijan vihdoin tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla. Jukka Parkkisen nuortenkirjat ovat Valan mieleen vielä aikuisiälläkin, sillä ne ovat samanlaista kirjallista ilotulitusta kuin Hotakaisen teokset.
Vera Vala lähetti ensimmäisen dekkarinsa kustantamolle 23-vuotiaana. Hän oli päättänyt luoda uuden kirjallisuuden lajin yhdistelemällä dekkaria ja chick litiä. Kirjailija oli pettynyt, kun hänelle ei tarjottukaan heti kustannussopimusta vaan hänen käsikirjoituksestaan annettiin sen sijaan parannusehdotuksia. Samoin kävi jälleen viisi vuotta myöhemmin. Nykyään Vera Vala tietää, että parannusehdotukset olivat jo selvä merkki kiinnostuksesta, mutta nuorelle kirjailijanalulle ne tuntuivat pettymykseltä, vaikka Vala otti niistä myös oppia. Kolmas käsikirjoitus oli lopulta se, joka päätyi julkaistavaksi ja niin alkoi Ariannan tarina.

Valalla ei ole tyypillistä työpäivää. Ensimmäisen Ariannan hän kirjoitti lähinnä aamuisin viiden ja seitsemän välillä ennen lapsensa heräämistä. Vala kertoo pitävänsä epäsäännöllisestä päivärytmistä ja siksi entinen lentoemännän ammatti sopi hänelle hyvin. Vaihtelua toivat muuttuvat työajat ja ympärillä vaihtuvat ihmiset.

Vera Vala ei pidä monien nykydekkareiden ahdistavuudesta eikä halua kirjoittaa samanlaisia itse. Hän ei halua tuntea pahaa oloa lukiessaan vaan toivoo dekkareiden tuovan paon todellisesta elämästä. Ikävistä tapahtumista kuulee riittävästi uutisistakin. Vala haluaa huijata lukijaansa ja vain yksi lukija on myöntänyt arviossaan arvanneensa murhaajan. Vaikka hän kertoikin yleisölle salaisuutena, että murhaajahan on aina hovimestari.

Valalle on helpompi kirjoittaa Italiasta suomeksi, koska nyt hänen italialaiset tuttavansa eivät voi arvailla, kenestä tosielämän ihmisestä Valaa on ottanut vaikutteita luomiinsa henkilöihin. Hän painotti kuitenkin, että huolimatta ympäristöstään saamistaan vaikutteista henkilöt ovat fiktiivisiä eikä oikeusjutuille ole perustetta. Suomeksi kirjoittaminen on mahdollistanut myös rivien väliin laitetun yhteiskuntakritiikin.

Valalta on kysytty, miksi ruoka on niin tärkeässä osassa sekä Donna Leonin että Valan omissa teoksissa. Vala totesi, että eihän Italiasta ole mahdollista kirjoittaa mainitsematta ruokaa. Italiassa asujan on rakennettava nautinnollinen suhde ruokaan ja opittava pitämään ruokaa muunakin kuin ravitsemuksen lähteenä.

Vala kertoi, että eräässä iltapäivälehdessä oli moitittu toista Arianna-dekkaria epäuskottavuudesta, sillä Ariannasta on moneksi ja hän harrastaa muun muassa karatea, laitesukellusta ja ruoanlaittoa. Vera Vala  naurahti, että hänen on itsensä oltava epäuskottava ihminen, koska Ariannan harrastukset ovat hänen omiaan. Hän ei mielellään kirjoita asioista, joista ei tiedä, ettei syyllistyisi kirjoissaan epäuskottavuuteen.

Vera Vala ei itse paljon muistuta hillittyä Ariannaa vaan on ennemminkin kuin räiskyvä Ariannan ystävä, Angelo. Arianna de Bellis tutkii -dekkareiden päähenkilössä on myös suomalaista verta. Valalta on kyselty, miksi Arianna on silti niin italialainen ja mikseivät suomalaiset sukujuuret näy paremmin Ariannan elämässä. Italialaistunut kirjailija totesi, että etäiset sukujuuret näkyvät todellisuudessakin vain vähäisesti ja italialaisuus on Ariannassa vahvempana, koska hän on asunut niin kauan Italiassa. Vaikka Ariannan mennyttä elämää ei ole vielä täysin kerrottu kirjojen sivuilla, Vala on hyvin selvillä punapäisen yksityisetsivän taustasta. Ariannasta kuulemme todennäköisesti vielä ainakin kolmen dekkarin verran, sillä Valan mielessä on alusta lähtien ollut juonet viiteen kirjaan. Neljännestä osasta Vala kaavailee trillerimäistä avausta Ariannan mystiseen menneisyyteen, josta kertovia vihjeitä kirjailija on ripotellut jo ensimmäisten osien aikana.

Vala vitsaili kirjoittavansa dekkarinsa taiteilijanimellä, koska Nobel-palkintoa ei saa dekkarikirjoittajana. Vera Vala lupasi, että ne kirjat, joilla hänestä tulee Nobel-palkittu, ilmestyvät sitten omalla nimellä. Ehkäpä palkintomenestystä petaa jo tekeillä oleva vakavampi proosateos, joka tuo kirjailijalle lomaa jännityskirjallisuudesta. Seuraavaksi Vera Valalta ilmestyy kuitenkin kolmas Arianna-dekkari, jota hän työstää parhaillaan.
Vera Vala on aivan yhtä valloittavan lämmin ja hauska tosielämässä kuin blogissaankin. Vera, toivottavasti tulet Turkuun uudelleen ennemmin kuin kymmenen vuoden päästä. Vera Vala ei osannut kertoa vielä, esiintyykö hän ensi vuoden kirjamessuilla. Helsingissähän on vuoden 2014 messujen teemamaana Italia.

Juttuni on kirjoitettu vain muistini pohjalta, mutta olen pyrkinyt mahdollisimman todenmukaiseen selontekoon. Pahoitteluni mahdollisista virheistä Vera Valan kertomissa asioissa.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

kansikuva: Claire Morgan/Plainpicture/Fennopress
Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit 2013 (Sankta Psyko 2011) Tammi 502 s. suom. Outi Menna
lainattu kirjastosta

"Hyvä", Högsmed oli sanonut. "Meidän toimintamme eroaa tietysti tavanomaisesta siinä mielessä, että lasten vanhemmat ovat potilaina..."
Sitten hän oli jatkanut selostamalla, minkä takia Sankta Patriciaan ylipäätään oli yhdistetty päiväkoti ja esikoulu: "Se perustettiin joitakin vuosia sitten, ikään kuin kokeiluluontoisesti... Perusidea pohjautuu tutkimukseen siitä, kuinka tärkeä pienten lasten suhde omiin vanhempiinsa on heidän sosiaalisen kehityksensä kannalta. Sekä pysyvissä että tilapäisissä huostaanotoissa on aina omat puutteensa, ja me täällä Sankta Patriciassa uskomme, että lapselle on hyväksi pitää säännöllisesti yhteyttä biologiseen äitiinsä tai isäänsä... poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Ja vanhemmille yhdessäolo lapsen kanssa on luonnollisesti osa hoitoprosessia." Lääkäri piti tauon ja lisäsi: "Sitähän me täällä sairaalassa teemme: me hoidamme. Emme rankaise, riippumatta siitä mitä potilaamme ovat tehneet."
Jan oli kuunnellut ja pannut merkille, ettei lääkäri käyttänyt kertaakaan sanaa parantaminen.

Jan Hauger hakee töitä Metsäkedon päiväkodista. Metsäketo sijaitsee Sankta Patrician psykiatrisen sairaalan vieressä. Hoidossa olevat lapset ovat psykiatrisen sairaalan potilaiden jälkikasvua, ja he saavat kerran viikossa käydä tapaamassa sairaalassa olevia vanhempiaan. Janilla on omat syynsä hakeutua töihin juuri tähän päiväkotiin. Hän arvelee työnsä edistävän nuoruuden aikaisen rakkautensa Alice Ramin löytämistä.

En ollut aiemmin lukenut Johan Theorinia. Sankta Psykon kasvatit päätyi luettavien syksyn uutuuksien listalle, koska psykiatrinen sairaala miljöönä herätti mielenkiintoni. Theorinin uusin suomennos ei kuulu mihinkään sarjaan, joten pystyin hyvin aloittamaan ruotsalaiseen rikoskirjailijaan tutustumisen Sankta Psykon kasvateista

Theorinin trilleri on kertomus pakkomielteisestä rakkaudesta, jonka eteen henkilöt ovat valmiita tekemään mitä vain keinoja kaihtamatta. Psykologisissa trillereissä hulluuden ja selväjärkisyyden raja taitaa usein olla hyvin häilyvä, eikä Sankta Psykon kasvatit muodostu tämän seikan suhteen poikkeukseksi.

Henkilöiden toiminta ei ollut irrallista ja selittämätöntä. Varsinkin Janin menneisyys punoutuu yhteen aikuisen Janin tekojen motiivien kanssa. Vaikka Jan tekee joitakin hyvin epäilyttäviä tekoja, en silti lopulta osannut pitää Jania pahana ihmisenä vaan ennemminkin olosuhteiden uhrina. Koulukiusaaminen ja kiihkeä rakkaus Alice Ramia kohtaan ovat saaneet Janin moraalitajun sekaisin.

Ajattelin monesti lukevani kirjaa vain hetken ja sitten tekeväni jotakin muuta. Theorin on kuitenkin niin taitava rakentamaan jännitystä lukijan mielessä, että yhtäkkiä huomasinkin lukeneeni monta sivua enemmän kuin alunperin aioin. Vetävästä juonesta huolimatta koin loppua kohden tarinan imun hiipuvan. Odotin lopetuksen hätkähdyttävän minua enemmän ja taidan olla vähemmistössä mielipiteeni kanssa, mutta olisin kaivannut lopulta lisää puistattavuutta. Myönnän, että lopetus jäi silti pyörimään mieleeni, joten kyllä siinä jotakin oli.

Olen löytänyt jälleen uuden kiehtovan ja  jännityskirjailijan. Yleensä luen jännityskirjallisuutta melko satunnaisesti, ehkä yleensä tahtia noin kirja kuussa, mutta lokakuussa lukemistani romaaneista kolme viidesosaa on ollut trillereitä ja tällä hetkellä on kesken Gillian Flynnin Dark Places. Opiskelukiireiden keskelle jännityskirjat sekä sopivat että eivät sovi. Ne vievät ajatukseni melko hyvin pois opiskelujutuista, mutta ne ovat yleensä liian mukaansatempaavia, jotta niitä pystyisi lukemaan vain luvun kerrallaan.

Muissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihinLeena LumiKirjavinkitKirjasähkökäyrä

tiistai 15. lokakuuta 2013

John Green: The Fault in Our Stars

John Green: The Fault in Our Stars 2012 Dutton Books 313 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Tähtiin kirjoitettu virhe)
lainattu kirjastosta

But it's not a cancer book, because cancer books suck. Like, in cancer books, the cancer person starts a charity that raises money to fight cancer, right? And this commitment to charity reminds the cancer person of the essential goodness of humanity and makes him/her feel loved and encouraged because s/he will leave a cancer-curing legacy. But in AIA, Anna decides that being a person with cancer who starts a cancer charity is a bit narcissistic, so she starts a charity called The Anna Foundation for People with Cancer Who Want to Cure Cholera.
Also, Anna is honest about all of it in a way no one else really is. Throughout the book, she refers to herself as the side effect, which is just totally correct. Cancer kids are essentially side effects of the relentless mutation that made the diversity of life on earth possible. So as the story goes on, she gets sicker, the treatments and disease racing to kill her, and her mom falls in love with this Dutch tulip trader Anna calls the Dutch Tulip Man. The Dutch Tulip Man has lots of money and very eccentric ideas about how to treat cancer, but Anna thinks this guy might be a con man and possibly not even Dutch, and then just as the possibly Dutch guy and her mom are about to get married and Anna is about to start this crazy new treatment regimen involving wheatgrass and low doses of arsenic, the book ends right in middle of a

Hazel on 16-vuotias tyttö, joka on jo pitkään elänyt kuin viimeistä päivää. Hän on jo kerran luullut kuolevansa ja tietää, että hän ei näe vanhoja päiviä. Hazelin arki saa yllättäviä valonpilkahduksia, kun hän kohtaa Augustuksen syöpää sairastavien lapsien tukiryhmässä. Hazel tutustuttaa Augustuksen lempikirjaansa An Imperial Affliction, joka loppuu ärsyttävällä tavalla kesken viimeisen lauseen. Miksi AIA:n kirjoittanut Peter Van Houten ei vastaa ihailijakirjeisiin eikä ole kirjoittanut mitään esikoisromaaninsa jälkeen?

Alkuvuodesta kirjablogeihin alkoi ilmestyä kirjoituksia John Greenin Tähtiin kirjoitetusta virheestä. Laitoin kirjan varaukseen, mutta sain sen luettavakseni vasta puolen vuoden jonottamisen jälkeen. Joskus minun ehkä kannattaisi joustaa pinttyneestä tavastani lukea englanninkieliset romaanit alkuperäiskielellään, sillä olen aika varma, että suomennoksen olisin saanut käsiini paljon nopeammin. Toisaalta eipä minulla ollut lukemisesta pulaa sen puolen vuoden odotuksenkaan aikana ja maltoin odottaa The Fault in Our Starsia lainaan.

Hazel on minä-kertojana nokkela ja hauska eikä usein pysähdy surkuttelemaan kohtaloaan. Aluksi kirja onkin hyvin viihdyttävä, mutta loppua kohden The Fault in Our Stars saa surullisia sävyjä, enkä pystynyt lukemaan sitä kuivin silmin. Kirja on aiheeltaan surullinen, mutta myös uskottavat ja läheisiksi kokemani henkilöhahmot vaikuttivat liikuttuneisuuteeni. Hazel ja Augustus ovat hurmaavia mutta eivät kuitenkaan niin täydellisiä, että he olisivat tuntuneet paperisilta. Hazel ja Augustus kavereineen elävät melko tavallista teini-ikäisten elämää, johon kuuluu ensimmäisiä ihastumisia ja sydänsuruja. Hazel ei vain moneen vuoteen voinut käydä koulussa, ja sekä Hazelilla että Augustuksella on omat kuolinvaatteensa valittuina ja hankittuina.

Joidenkuiden mielestä on kulunutta tehdä kirjan päähenkilöstä innokas lukija. Ratkaisu saattaa olla kliseinen, mutta minä olin silti aivan innoissani The Fault in Our Starsissa esiintyvästä kirjojen tärkeydestä. Augustus ja Hazel lainaavat toisilleen kirjoja ja keskustelevat niistä keskenään. Mielestäni tällaista toimintaa voisi pitää romantiikan huipentumana. Greenin romaanissa on myös Peter Van Houtenin An Imperial Affliction, joka on tavallaan kirja toisen kirjan sisällä.

Olen lukenut viime aikoina tavallista vähemmän nuortenkirjallisuutta, mutta The Fault in Our Stars sai minut muistamaan, miksi haluan aina välillä lukea nuorisolle suunnattuja romaaneja. Pystyn edelleen samaistumaan yleensä paremmin nuortenkirjojen kuin aikuisille kohdennetun kirjallisuuden henkilöihin, koska he ovat usein kokeneet asioita, joita minäkin olen elämässäni kohdannut. Nyt seurasin kirjan tapahtumia ehkä enemmän sivustakatsojana, mutta silti tunnistin joitakin henkilöiden tuntemuksia ja ajatuksia. Lisäksi nuortenkirjallisuus tuo lisää kirjoja luettavakseni, joten tuskin olen ihan heti tai kenties koskaan siirtymässä vain aikuistenkirjallisuuden pariin.

Muissa blogeissa: Olipa kerran kirjablogiRakkaudesta kirjoihinKirjavinkitKoko lailla kirjallisestiLukuisaSaran kirjatKirjaneidon tornihuoneOota, mä luen tän eka loppuunLukutoukan kulttuuriblogiLukematon maailmaNenä kirjassaNotko, se lukeva peikkoToistaiseksi nimetön neulontablogiHyllyjen uumenista nuorille ja naperoilleKirjahullun päiväkirja, Lukulamppu, Kirjablogi Kirjapeto, pilvien tarkkailuun, Los libros de mi vida, Ihminen välissä, Kaiken ei tarvitse olla totta, Rivien väleissä, Lopunajan lauseet ja Tiikun tuumailut.

P.S. Poistin ainakin kokeiluluontoisesti sanavahvistuksen kommenteista ja laitoin sen sijaan kommenttien valvonnan päälle. Sanavahvistus kuulemma vaikeuttaa kommentointia. Valvon kommentteja siksi, että haluan saada helposti poistetuksi mahdollisesti tulevat roskapostikommentit, jotka kommenttien sanavahvistus on aiemmin estänyt.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kristina Ohlsson: Nukketalo

kansi: Nina Leino
Kristina Ohlsson: Nukketalo 2010 (Askungar 2009) Schildts 425 s. suom. Outi Menna
ostettu alennusmyynnistä

Peter Rydh seurasi epäluuloisesti Fredrikan säälittäviä lohdutusyrityksiä. Fredrika taputti Sara Sebastianssonia yhtä vastahakoisesti kuin joku saattaisi paijata luotaantyöntävää koiraa, jota on kuitenkin pakko paijata siksi, että sen omistaja on hyvä ystävä. Fredrikan kaltaisilla tyypeillä ei ollut mitään virkaa poliisintyössä, siihen tarvittiin ihmisiä, jotka osasivat kohdella muita luontevasti. Kaikkia muita. Peder huokaisi ärtyneesti. Siviilien palkkaaminen poliisilaitokseen ei todellakaan ollut mikään hyvä idea. 
- Viranomaistahoilla tarvitaan uutta huippuosaamista, olivat organisaation silmäätekevät selittäneet päähänpistoaan.
Fredrika oli useaan otteeseen kertonut, mitä kaikkea hän oli opiskellut yliopistossa, mutta Pederiä asia ei suoraan sanottuna olisi voinut vähempää kiinnostaa. Fredrika käytti puhuessaan liikaa ja liian pitkiä sanoja. Hän monimutkaisti asioita. Hän ajatteli liian paljon ja tunsi liian vähän. Hän ei yksinkertaisesti soveltunut poliisintyöhön. 

Nuori äiti on junamatkalla tyttärensä kanssa. Äiti poistuu hetkeksi junasta ja juna ehtiikin lähteä jatkamaan matkaansa kyydissään vain tytär ilman äitiään. Kun juna pysähtyy päätepysäkillään, pieni tyttö on kadonnut. Onko tytär joutunut vanhempiensa avioeron välikappaleeksi vai onko hänelle tapahtunut jotakin vielä pahempaa?

Kirsi Hietanen sai minut kesällä kiinnostumaan Kristina Ohlssonin dekkareista. Olin jopa niin vakuuttunut Ohlssonin kirjojen laadukkuudesta, että ostin sarjan ensimmäisen osan itselleni, kun se osui alennusmyynnin aikana silmiini. Yritän hankkia kirjahyllyyni kirjoja, joiden arvelen kestävän monta lukukertaa, ja siksi dekkarit lainaan yleensä kirjastosta. Olen kuitenkin iloinen, että Ohlssonin Nukketalo on omassa hyllyssäni. Mielestäni teos voisi hyvinkin kestää toisen lukukerran ennen kuin kaikki tapahtumat ovat haihtuneet päästäni ja tämän voisi hyvillä mielin tyrkyttää myös kaverille lainaan.

Nukketalon aihe on melko karmea. Lapsiin kohdistuva väkivalta tuntuu vielä ahdistavammalta kirjoissa kuin aikuisiin kohdistuvat hirmuteot. Sieppaajan motiivia en tosin joutunut jännäämään, sillä se valkeni minulle paljon aiemmin kuin tapauksen tutkijoille. Tällä kertaa minua ei oikea arvaukseni kuitenkaan häirinnyt, sillä muuten kirja onnistui pitämään minut otteessaan loppuun saakka. Nukketalo on erinomainen jännityskirja. Olen huomannut tykästyneeni psykologisiin trillereihin, sillä ihmisen pimeä puoli kiehtoo pelottavuudessaan.

Peder Rydhiä pidin aluksi sovinistin perikuvana. Hänestä paljastui onneksi hieman pidettävämpiäkin piirteitä kirjan edetessä, sillä muuten hän olisi ehkä jäänyt epäuskottavan mustavalkoiseksi hahmoksi. Fredrika Bergmanille poliisina työskentely aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia ja miespuolisten työkavereiden suhtautuminen Fredrikaan on melko alentuvaa. Nukketalossa henkilöiden väliset suhteet ja jännitteet nousevat tärkeäksi tarinan sivujuonteeksi. Odotan myös seuraavalta osalta onnistunutta henkilökuvausta ja lukijan mukaansa nappaavaa juonta.

Pidän myös Nukketalon kannesta. Kansikuva oikeastaan olikin asia, joka ensimmäisenä kiinnitti huomioni. Sitten kun sain tietää myös perusidean, olin varma, että haluan Ohlssonin kirjoihin jossakin vaiheessa tutustua.

Muissa blogeissa: Nenä kirjassa, Kuristava kirsikka -lukupäiväkirja ja Luettua elämää.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Turun kirjamessujen viimeinen päivä (tärinää, kissoja ja ikimuistoinen kirjailijakohtaaminen)

Sunnuntaiaamuna olin jo niin uupunut kahdesta edellisestä messupäivästä, että en olisi jaksanut lähteä enää messuilemaan. En kuitenkaan voinut jättää Marisha Pesslin näkemistä väliin, sillä pidin sitä jo etukäteen yhtenä kirjamessujen kohokohdista. Luin Yönäytöksen viime kuussa enkä ole vieläkään toipunut. Lukuelämykseni oli ravistuttava ja ehdottomasti yksi vuoden parhaita. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät jännityskirjallisuudesta. Olin jo monta viikkoa ollut innoissani siitä, että näen Yönäytöksen luoneen kirjailijan ja siksi raahauduin uupuneena ja laittautumattomana vielä kerran Messukeskukseen.
Marisha Pessl ja Juha Itkonen

Olin perillä hieman ennen yhtä, joten kulutin aikaani kierrellen vielä kerran messuilla ja kuunnellen hetken Marisha Pessliä ennen esiintynyttä Raija Orasta, joka kertoi mielenkiintoisia faktoja Kekkosen ajoista. Kun Marisha Pessl vihdoin lavalle saapui, räpsäisin yhden kuvan, jota ottaessa käteni taisivat jo hieman täristä. Marisha Pessliä haastatteli Juha Itkonen. Pessl kertoi saaneensa innoituksen Stanislas Cordovaan Stanley Kuprickista. Yönäytöstä kirjoittaessaan Pessl sai innoitusta myös Rosemaryn painajaisen ohjanneen Roman Polanskin elokuvista ja Pessl luki paljon Truman Capotea. Etenkin Capoten Kylmäverisesti-romaanin moniäänisyys inspiroi Pessliä. Jos joku oikeasti kiinnostuu julkisuuden henkilöstä, hän todennäköisesti menee tietokoneelle ja googlettaa ihailemansa ihmisen. Internet tarjoaa heti monia artikkeleita ja muuta tietoa googlatusta julkkiksesta. Yönäytöksessä Stanislas Cordovan hahmo avautuu lukijalle samalla tavalla. Pessl työstää tällä hetkellä kahta kirjaa, joista ei vielä suostunut mitään paljastamaan. Yönäytöksen kirjoittamiseen Pessliltä kului kolme vuotta, joten ehkä ihan heti Pessliltä ei ole ilmestymässä lisää romaaneja. Haastattelun loputtua Pessl antoi omistuskirjoituksia, ja tietenkin käytin ainutkertaisen tilaisuuden hyväkseni. Onnistuin vain tärisemään ja sanomaan: "It was amazing. I loved it." Marisha Pessl hymyili ja taisi ilahtua näistä ei kovin syvällisistä sanoistani. Minun ei pitänyt hankkia viimeisenä messupäivänä enää yhtään kirjaa, mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Yönäytös minulla oli mukana, mutta yhtäkkiä huomasin omistavani myös Marisha Pesslin esikoisromaanin Special Topics in Calamity Physicsin, joka ollaan ilmeisesti myös suomentamassa.
Always live your life with your biography in mind.

Marisha Pesslin tapaamisen jälkeen menin vielä kuuntelemaan Kissojen Suomi -tietokirjan esittelyä. Minna Keinäsestä huokui rakkaus kissoihin ja hän epäilikin olevansa jäävi vastaamaan haastettelijan kysymykseen, miksi kissat ovat niin suosittuja lemmikkieläimiä. Keinänen arveli, että kissat vain sopivat nykyiseen elämäntyyliin. Kissojen elämäntyylistä voisi Keinäsen mukaan ottaa kahdessa asiassa oppia. Kissat ovat mestarillisia rentoutujia ja terveellä tavalla itsekkäitä, ja nämä ominaisuudet olisivat hyödyksi myös ihmisille. Kissakeskustelun jälkeen suuntasinkin jo kotia kohden, sillä messuväsymys painoi. Ensi vuoteen Turun kirjamessut! Uskon seuraavankin kohtaamisemme olevan nautinto.
kirjahyllyni uusimmat tulokkaat
Muuten en shoppailusta niin välitä, mutta kirjat saavat minut välillä sekaisin. En aikonut ostaa kovin montaa kirjaa messuilta, mutta eipä tuo ostettujen pino kovin matalaksi jäänyt. Enpä taida erityisesti ostaa kirjoja loppuvuonna. Runotyttö- ja Hätävara-kirjat ovat antikvariaattilöytöjä, ja Maarit Verrosen Karsintavaihetta en voinut vastustaa, sillä sen hinta oli vain viisi euroa. Laura Gustafssonin Anomalian sain arvostelukappaleeksi bloggaritapaamisessa. Eniten minua houkuttavat Marisha Pesslin Special Topics in Calamity Physics ja Johanna Sinisalon Auringon ydin. Tämä bloggaus taitaa antaa aika hyvän kuvan siitä, miten innoissani olen juuri nyt Marisha Pesslistä, ja Auringon ytimen idea kuulostaa todella kiehtovalta.

torstai 10. lokakuuta 2013

Kaikkien aikojen paras kirja

Opin lukemaan seitsenvuotiaana eli 16 vuotta sitten. Lukutaidon saatuani lukemisesta tuli heti eräs suosikkiajanvietteistäni. En tiedä, kuinka paljon kirjoja olen elämäni aikana lukenut, mutta veikkaan, että luettujen määrä on nelinumeroinen. Amma emännöi Kaikkien aikojen paras kirja -äänestystä ja halusin siihen innokkaana lukijana osallistua. Kaikkien aikojen parhaan kirjan äänestäminen ei kuitenkaan ollut mikään helppo tehtävä, ja monta loistavaa kirjaa jäi äänestyslistani ulkopuolelle. Listani on tietenkin subjektiivinen näkemykseni siitä, mitkä kirjat ovat itselleni niitä kaikkien aikojen parhaita. Nyt jään odottamaan marraskuun 23. päivää, jolloin Kirjakantti-tapahtumassa julkistetaan, mikä kirja sai eniten ääniä. Minä en Kirjakanttiin pääse, mutta oletan kuulevani blogien kautta nopeasti, mikä teos on äänestykseen osallistuneiden kirjabloggaajien suosikki.
Kuvassa on osa mielestäni kaikkien aikojen parhaista kirjoista.

Margaret Atwood: Orjattaresi
Orjattaresi ansaitsee ehdottomasti paikkansa eräänä suosikkikirjoistani ja yhtenä äänestämistäni teoksista. Luin romaanin ensimmäistä kertaa lukion toisella luokalla, ja Orjattaresi teki minuun heti todella suuren vaikutuksen. Muutama vuosi sitten luin kirjan uudelleen, mutta en ole vieläkään uskaltanut tutustua Atwoodin muihin kirjoihin. Joskus jokin lukemani koskettaa minua niin syvästi, että minulle on vaikeaa tutustua kirjailijan muihin luomuksiin. Ehkä minä pelkään, että petyn ja muut kirjailijan teokset eivät olekaan niin upeita kuin ensikosketukseni tuotantoon.

Bernard Beckett: Genesis
Tiedän, että Genesiksellä ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä äänestyksessä, sillä kovin moni kirjabloggari ei ole kirjaa tainnut lukea. Teos kuitenkin ansaitsee ääneni, ja ehkä joku innostuu kirjan lukemaankin, koska sitä äänestin. Pidän myös tärkeänä, että listallani on myös pari nuorille suunnattua romaania. Olen sen verran nuori, että olen lukenut suurimman osan elämästäni lähinnä lasten- ja nuortenkirjoja. Niiden joukossa on helmiä, joiden toivoisin menestyvän tässä äänestyksessä. Saattaa olla, ettei kumpikaan minun listalleni päätynyt nuortenkirja tavoittele kärkisijoituksia (pidän kuitenkin peukkuja Sofian maailmalle), mutta toivottavasti jokin muu lasten- tai nuortenkirja menestyy hyvin.

Jostein Gaarder: Sofian maailma
Sofian maailman olen monesti maininnut elämääni eniten vaikuttaneena kirjana. Gaarderin filosofinen romaani oli ensikosketukseni nykyiseen pääaineeseeni ja olen lukenut Sofian maailman monesti. Pidän siitä myös juonellisesti ja Gaarder on osannut mielestäni yhdistää hyvin fiktion ja filosofian historian oppitunnit. Viime lukukerrasta on jo muutama vuosi ja minun tekisi mieleni jälleen tarttua yhteen suosikkikirjoistani.

J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Sofian maailma on eniten minuun vaikuttanut teos, mutta Taru sormusten herrasta on jo monta vuotta ollut vastaukseni, jos on pyydetty mainitsemaan vain yksi lempikirja. Tolkienin on tehnyt aivan uskomattoman paljon työtä luodessaan tarinoidensa maailman, ja Taru sormusten herrasta on ehdottomasti paras lukemani kuvaus hyvän ja pahan kamppailusta. Olen lukenut teoksen muutamaan kertaan ja haluaisin lukea sen taas uudelleen.

A.W. Yrjänä: Mechanema
En lue paljon runoja, mutta Mechaneman runot ovat sellaisia, joihin olen palannut ties kuinka monta kertaa. Yrjänän säkeet saavat joka lukukerralla uusia ulottuvuuksia. Huomasin nyt bloggausta kirjoittaessani, että Mechanema on listani ainoa kotimainen teos. Jos olisin äänestänyt myös jotakin kotimaista romaania, ääneni olisi todennäköisesti saanut Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen.

George Orwell: Vuonna 1984 
Vuonna 1984 on dystopia, joka on yli 60 vuotta ilmestymisensä jälkeenkin ajankohtainen. En voi sanoa nauttineeni Orwellin teoksen lukemisesta, sillä Vuonna 1984:n tarina on niin kauhistuttava, mutta lähtemättömän vaikutuksen kirja minuun teki. Kaipa vaikuttuneisuuteni selviää jo siitä, että Vuonna 1984 päätyi äänestyslistalleni.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syyskuussa luettua

Ehkä joku on huomannutkin, että blogini on muutaman viikon ollut tavallista hiljaisempi, jollei paria viime päivää oteta lukuun. Tällä viikolla olen yrittänyt saada luonnoksiin jääneitä bloggauksia julkaistuksi ja kirjamessuistakin on riittänyt kerrottavaa, mutta muuten luentojen alkaminen ja minulle tuttu syksyinen uupumus ovat näkyneet bloggaamisaktiivisuudessani. Todennäköisesti lokakuussa on myös hiljaisia kausia, sillä minun on muun muassa tehtävä kahta seminaarityötä ja ensi kuun alussa muutan uuteen asuntoon. Lokakuusta on tulossa kiireinen, mutta kyllä minä aion lukeakin. En oikein osaisi olla uppoutumatta välillä kirjojen maailmaan.

Syyskuussa luin 14 kirjaa:
Katherine Neville: The Eight
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun 
Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri
Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera 
Laura Gustafsson: Huorasatu 
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus 
Petteri Hannila: Kaukamoinen 
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu 
Helen Wells: Ursula palaa kotiin
Cormac McCarthy: The Road 
Marisha Pessl: Yönäytös 
Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt 
Sofi Oksanen: Puhdistus 
Maria Vaara: Likaiset legendat 

Luin 12 kirjaa suomeksi ja kaksi englanniksi. Kahdeksan lukemistani kirjoista on kotimaisia. Luin tavallista enemmän kotimaisia kirjoja lähinnä 100 suomalaista suosikkia -haasteen vuoksi. Jälleen kerran luin enemmän naiskirjailijoiden teoksia kuin mieskirjailijoiden luomuksia. Luin yhdeksän naiskirjailijan kirjaa ja vain neljä mieskirjailijan romaania. Kuukauden aikana luin 4873 sivua. Keskiarvoksi tulee 348 sivua per kirja.

Kuukauden paras lukuelämys oli Marisha Pesslin Yönäytös. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu teki minuun myös suuren vaikutuksen. Vaisuimmaksi lukukokemukseksi jäi Mons Kallentoftin Sydäntalven uhri, joka oli minulla kesken yli kuukauden ajan.

Kuukauden aikana osallistuin kahteen kirjabloggaajien tempaukseen. Erityisen mielelläni olin mukana Luetaan lukutaitoa -hyväntekeväisyyskampanjassa. Luin myös kolme kotimaista kirjaa jo mainitsemaani 100 suomalaista suosikkia -haasteeseen.

Toivotan kaikille kaunista ja kirjaisaa syksyä!

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun 2011 Gummerus 424 s.
lainattu kirjastosta

"Minä rakastan Lontoota. Sen kokoa ja hallitsemattomuutta ja sitä, että tunnen siitä ison osan", Mari sanoi.
Mari kuvaili elämäänsä lyhyemmin kuin Lia.
Hän oli opiskellut Suomessa psykologiksi. Se oli käynyt nopeasti, hän oli aina ollut nopea ottamaan tietoa haltuun.
"Olisin valmistunut alle kahdessa vuodessa, mutta piti suorittaa käytännön harjoitteluja."
Myös Mari eli yksin. 
"On minulla miehiä, mutta ihan sinun tahdissasi en ole pysynyt."
Mari kertoi kierrelleensä eri maissa ja muuttaneensa Lontooseen, koska Britannia tuntui tarjoavan eniten mahdollisuuksia. Hän oli psykologintutkintonsa lisäksi opiskellut yhteiskuntatieteitä Lontoon LSE-yliopistossa. Hän oli työskennellyt kolme vuotta Mend Ltd:n, ison vakuutusyhtiön henkilöstöjohtajana. Paikan hän sai headhunter-yrityksen suosituksesta.
"Jäin sieltä pois kolme vuotta sitten."
Mari hiljeni.

Luimme yli kuukausi sitten yhdessä Kristan kanssa Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun -dekkarin. Kirjasta bloggaaminen on vain venynyt, ja Vilpittömästi sinun ei ole enää kovin tuoreena mielessäni. En ollut aiemmin Pekka Hiltusta lukenut, vaikka hänen teoksensa ovat saaneetkin paljon kehuja kirjablogimaailmassa. Kun Krista ehdotti, että voisimme lukea tämän jännityskirjan yhdessä, vastasin innoissani myöntävästi, sillä yhdessä lukeminen on osoittautunut varsin mukavaksi ja samalla tutustuisin vihdoin minua kiinnostaneeseen Hiltuseen.

Lia on Lontooseen Suomesta muuttanut graafikko. Hän sattuu kulkemaan murhatun naisen löytöpaikan ohi eikä voi unohtaa tuntemattoman naisen kohtaloa. Pian murhatun naisen tapauksesta kiinnostuttuaan Lia kohtaa sattumalta Marin, suomalaisen naisen, joka pystyy lukemaan ihmisiä harvinaisen hyvin. Marin kautta Lia tutustuu Studioon, jonka voimat valjastetaan tarvittaessa taisteluun epäilyttävää poliitikkoa tai naisten hyväksikäyttöä vastaan.

Mietin ensin, miksi Hiltusen kirjoitustyyli tuntuu erikoiselta ja sitten tajusin, että hän kirjoittaa romaaniaan toimittajamaisesti. Toimittajamainen vivahde tyyliin tulee mielestäni siitä, että Hiltunen kirjoittaa välillä dialogit osittain epäsuorilla lainauksilla ja osittain suorilla. Tämä on tapa, jota olen aiemmin nähnyt lähinnä lehtijutuissa. Tällainen tyyli ei kovin suuri ihme olekaan, sillä onhan Vilpittömästi sinun Hiltusen esikoisteos ja kirjailija työskentelee myös toimittajana. Tyyliin tottuminen kesti hetken, mutta lopulta tällainen tyyliratkaisu ei ainakaan häirinnyt.

Koin epäuskottavaksi, että Lia sattuu kiinnostumaan murhasta, joka ei varsinaisesti hänen elämäänsä kosketa mitenkään. Ihmettelin myös, miksi poliisi kertoo satunnaiselle kyselijälle Lialle tapauksesta melko paljon. En oikein usko, että oikeassa elämässä poliisi paljastaisi noin paljon murhatapauksesta täysin ulkopuoliselle. Liahan olisi saattanut olla osallinen murhaan ja kysellä tapauksesta siksi.

Psykologinen puoli on kirjassa vahvempi kuin jännitykselliset elementit. Vilpittömästi sinun on todella hyvä psykologinen trilleri ja aion ehdottomasti lukea myös Sysipimeän jossakin vaiheessa, sillä Hiltusen dekkarisarjan perusideaan jäi koukkuun.

Kristan mietteitä voi käydä lukemassa Lukutoukan kulttuuriblogista